Miksi mä en ole saanut elämässäni oikein mitään hyvää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä Suomessa aloittajallakin on kaikki mahdollisuudet lähteä vaikka opiskelemaan tai yrittämään mitä ikinä haluaakaan. Iästä, sairauksista tai elämäntilanteesta huolimatta. Tietoa on valtavasti saatavilla, mene ja ota se tieto, tee sillä elämäsi.

Niin kun ei ehdi, kun on niin kiire itkeä ja sääliä itseään.

Voi, tietäisitpä kuinka monesti olen yrittänyt opiskella. Ap

Eli olet tyhmä tai laiska. Ok. Siitä huolimatta sinulla on ruokaa, vaatteita ja katto pään päällä. Osaat lukea ja kirjoittaa.

Henkilökohtaisista ominaisuuksistasi johtuen sinut olisi jo jyrätty jossain muualla kuin Suomessa. Täällä sinä vaan porskutat. Miksi valitat?

Haista nyt paska. Ei ole aina tyhmyydestä tai laiskuudesta kiinni, on myös sairauksia jotka vaikuttavat mahdollisuuksiin opiskella.

Eikä täälläkään kaikki saa yhteiskunnalta sellaista apua että selviäisi. Jos terveys prakaa yhtään epätyypillisellä tavalla, et saa terveydenhuollosta välttämättä mitään apua. Itse olisin jo kuollut ilman läheisten apua.

Vierailija kirjoitti:

Mä en mitään muuta haluaisi, kuin kokea olevani tyytyväinen ja onnellinen.

Mutta kun en ole. Paskanmarjat.

Mulla ei ole ystäviä, ei puolisoa, vanhemmat kuolleet, lähisuku ei pidä yhteyttä, huono toimintakyky, olen tk-eläkkeellä, melkein aina yksin kotona. Mistään ei tule mitään, kaikkea mahdollista olen yrittänyt.

Tämmöinen epäelämä ei ole mistään kotoisin. Kun edes jotain kivaa tapahtuisi joskus, se antaisi toivoa. Mutta ei, samaa paskaa päivästä toiseen.

Nyt tsemppiä sulle. Jos kiinnostaa tämmöinen, niin kerää jonkin verran naistenlehtiä ja selaa niistä kuvia jotka sua miellyttää ja tee aarrekartta. Hanki suht iso kartonki, ja liimaile siihen sellaisia kuvia joissa näyttäytyy semmoinen elämä jonka haluaisit saada itsellesi. Tee harkiten ja kohtuullisesti, ei siis liikaa toiveita. Laita joku sopiva päivämäärä mihin mennessä olisi muutoksia alkanut tapahtua. Laita aarrekartta paikkaan josta näet sen usein. Ja ihmeitä alkaa tapahtua. Näin on käynyt itsellenikin. Enkä varmaan ole ainoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mä toivoin liikaa kun luulin saavani itsenäisen elämän. Ap

Sulle on vuosikausia toitotettu että senkus menet ja eroat siitä ukostasi. Jätät sen ja muutat omaan kämppään. Yhteiskunta kyllä tukee ja auttaa täysin varatontakin ihmistä pääsemään alkuun. Mutta ei prkl, sinä et tee mitään muuta kuin valitat joka vtun päivä tällä palstalla. Meidän palstalaistenko sulle pitäisi kaikki hommata nokan eteen valmiina?!? Vittu mitä saamattomuutta, syytä itseäsi! Ja ei tarvi vastata, tiedän että sulla on sen sata tekosyytä jo odottelemassa. Ja että sama itkuvirsi jatkuu vuodesta toiseen.

Siitä alkaisi taas uudet ongelmat. Lapsen huoltajuusriidat, joutuisi kerjäämään yhteiskunnalta elatusta, sitten kun olen tosi sairas, miettimään, kuka auttaisi. Ei ole ystäviä, sukulaisia tms ja yhteiskunnalta tuskin apua heruisi. Ap

Mullakin on pari perussairautta ja aika kovia juttuja muutenkin tapahtunut elämän aikana. Läheisiä on tapettu ja muuta semmoista hankaluutta. Olen kuitenkin aina yrittänyt jaksaa, olla nöyrä ja kiitollinen siitä ´mitä on. Jo pienenä tyttönä ollessa opin iltarukouksen, mummo opetti. Olen kaikesta pahasta  huolimatta saanut hyvän elämän. Ihanan tyttären, pitkän työuran, nyt on hyvä kaunis koti, mutta parasta on mun maaliman ihanin rakas mies. Ja tietysti rakkaat lapsenlapset. Nykyisin vaivana on työttömyys, mutta siihenkään en itse ole syypää. Koitetaan jaksaa.