Lue keskustelun säännöt.
Miksi mä en ole saanut elämässäni oikein mitään hyvää?
01.11.2019 |
En työtä, en ammattia. Olen saanut vain 10 kroonista sairautta ja paljon vaikeuksia. Miksi? Vaikka olen kuinka yrittänyt saada jotain hyvääkin elämääni.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämässä ei ensinnäkäään kannata odottaa mitään ihmeellistä toteutuvaksi, koska vaikka odottaisikin ja odotus täyttyisi niin se aina tuppaa tuottaa pettymyksen. ELämä on seikkailu jossa aikojemme alkukannoista lähtien ihmiset ovat kertoneet toisilleeen tarinoita. Tarinat ihmisissä herättää mielenkiinnon ja elämä on jatkuvaaa opettelemista ja uuden löytämistä seä uteliaisuutta.
Ja jos odotusarvot suunnitellusta elämästä sattuisivatkin kohtaamaan jaa odotus palkitaan niin ihminen tuppaa aina kyllästymään. Ihminen on kylltymätön utelias hermoraunio jonka eläämä on yhtä vuoristorataa jossa on laskuja ja ilman laskua ei voii olla nousua.
Mitä shaibaa säkin selität??
Ai että joku omaa ihanne-elämäänsä viettävä vaan totea yks päivä, "vitsi että kyllästyttää tämä mukava elämä, ihanat lapset ja hyvä puoliso". Lähdnpä tästä vetään, jätän unelmatyöni ja -perheeni, ja rupean yksiöerakoksi, joka elää Kelan tuilla".
Idiootti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun ihminen nimittää itsekin itseään ammattivalittajaksi kuten ap, niin kertoohan se asenteesta. Oli sun asiat paremmin tai huonommin niin valitus tulee olemaan ikuista.
Olen aina kokenut Eläväni oikeaa, merkityksellistä elämää, kun minulla on ollut parisuhde. Vaikkei olisi asuttu yhdessäkään.
Nyt olen elänyt sinkkuna 12 vuotta. Tämä on ollut kuin kuoleman odotusta. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä epärealistisempi on toive parisuhteesta.
En taatusti valittaisi, jos löytäisin kivan kumppanin.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Krooninen sairaus = huonoa tuuria?
Miehenä en osaa ajatella noin kuin jotkut naiset ajattelevat, että mitä he ovat "elämältä saaneet" (hyvän miehen, perheen, asunnon, jne).
Miehellä lähtökohta elämässä on että arvosi mitataan saavutuksilla. Ellet saa aikaiseksi mitään, et ole minkään arvoinen.
Voit olla luuserinainen ja silti pariutua kunhan ulkonäkö on riittävällä tasolla, mutta et luuserimies. Tämän huomaa syrjäytyneiden kursseilla joilla olen poikennut kouluttamassa: miehet sinkkuja, naiset eivät.
Ei kumppania = ei perhettä. Ellet tienaa itse kunnolla, et saa laadukasta asuntoakaan koska hyvätuloinen mies pariutuu pienituloisen naisen kanssa, mutta ei toisin päin.
En osaa antaa ap:lle mitään ohjeita. Jos krooniset sairaudet eivät ole ylittämätön este, ei auta kuin jatkaa yrittämistä ja miettiä mitkä olisivat realistisia tavoitteita. Jokainen ei voi olla se 250cm luksustalossa asuva uraa luova superäiti-uramenestyjä jonka elämää ex-luokkakaverit kadehtivat.
M/39
Mutta kannattaa ottaa huomioon, että krooniset sairaudet vaikuttaa siihen ulkonäköön. Se ulkonäkö ei ole mikään taivasta saatu lahja, vaan vaatii liikuntaa ja rahallista panostusta. Sairauden kanssa ei voi tehokkaasti treenata eikä ole välttämättä paljon rahaa, jos on työkyvytön. Ei myöskään pysty pitämään yllä sos suhteita, joissa tapaisi ihmisiä... Mutta tämän tiesitkin sieltä kursseilta. Pointti oli, että sairaushan vähentää mahdollisuuksia sekä "saada" että "saavuttaa".
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Olen 30v, tuntuu että minua on unohdettu täysin. Olen työtön, koskaan päässyt korkeakouluun, koskaan edes saanut miehiä josta olen tykännyt.
En ole ruma, perusasiat hyvin, olen vain jäänyt täysin ulkopuolelle kaikesta eikä mikään onnistu vaikka kuinka yritän.
Elämä ei kanna, minua unohdetaan jopa Kelassa, ihan kun en ole olemassakaan.
Toivon kuolema, kärsimys senkuin lisäntyy.
Sama.
Itsekin olen noin 30-vuotias. Joudun joka paikassa syrjityksi ja kiusatuksi. Olemuksessani on varmaan jotain tosi häiritsevää, vaikka huolehdin itsestäni siinä missä muutkin. Vaikkapa työharjoittelussa kehutaan miten ahkera ja energinen olen, mutta muuten nyrpistellään nenää selän takana ja savustetaan ulos. Ehkä olen liian introvertti tai massasta poikkeava, en tiedä. Suomessa tuskin on mitään työvoimapulaa, jos on varaa syrjiä ahkeria nuoria ihmisiä pinnallisten syiden takia.
Pelkkää mitätöintiä, haukkumista, pilkkaamista, ivaamista jne. saa osakseen käytännössä kaikista yrityksistään. Pitäisi olla jotenkin röyhkeä perusluonne ja hyvä puhumaan, valehtelemaan. En työllisty enkä luota tähän yhteiskuntaan juurikaan, vaikka käynkin äänestämässä. Uskon enemmän Jumalaan kuin ihmisiin. Toivon vain sitä ihmettä, että harrastuksistani voisi tulla joskus ammatti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Krooninen sairaus = huonoa tuuria?
Miehenä en osaa ajatella noin kuin jotkut naiset ajattelevat, että mitä he ovat "elämältä saaneet" (hyvän miehen, perheen, asunnon, jne).
Miehellä lähtökohta elämässä on että arvosi mitataan saavutuksilla. Ellet saa aikaiseksi mitään, et ole minkään arvoinen.
Voit olla luuserinainen ja silti pariutua kunhan ulkonäkö on riittävällä tasolla, mutta et luuserimies. Tämän huomaa syrjäytyneiden kursseilla joilla olen poikennut kouluttamassa: miehet sinkkuja, naiset eivät.
Ei kumppania = ei perhettä. Ellet tienaa itse kunnolla, et saa laadukasta asuntoakaan koska hyvätuloinen mies pariutuu pienituloisen naisen kanssa, mutta ei toisin päin.
En osaa antaa ap:lle mitään ohjeita. Jos krooniset sairaudet eivät ole ylittämätön este, ei auta kuin jatkaa yrittämistä ja miettiä mitkä olisivat realistisia tavoitteita. Jokainen ei voi olla se 250cm luksustalossa asuva uraa luova superäiti-uramenestyjä jonka elämää ex-luokkakaverit kadehtivat.
M/39
Kirjoitit kyllä aika naulaan kantaan tämän asian. Naiselle on kyllä tavallaan helpompi päästä sinne vähän paremmille päiville ihan vain menemällä yhteen hyvin ansaitsevan miehenpuolen kanssa. Miehet ei yleensä aseta naiselle rahallisia vaatimuksia sitä puolisoa valitessaan. En väitä, että naisetkaan tieten tahtoen niin tekevät, mutta todellistahan se on, että miehen edes kohtuullisen hyvä palkka takaa naisellekin siinä sivussa paremman toimeentulon.
Mutta siinä voi sitten piillä se loukkukin. Usein ihmetellään sitä, että miksi joku nainen ei lähde, vaikka mies olisi väkivaltainen tai muuten ilkeä ja koko yhdessäolo onnetonta. Ei olekaan helppo lähteä, kun tietää, että ei olisi sitten mahdollisuutta samaan elintasoon, mihin on tottunut.
Harva "luuseri" on kuitenkaan luuseri heti syntyessään. Työpaikkani tiloissa pidettiin jotain kursseja pitkäaikaistyöttömille ja syrjäytyneille, sen verran pikkupaikkakunnalla ollaan, että tiesin monenkin elämänkulusta, miten se on mennyt. Kyllä niistä monet miehet oli olleet naimisissa ja lapsiakin oli. Avioero siis takana ja yleensä pahoja alkoholiongelmia, työpaikan menetyksiä jne. En silti kiellä, etteikö myös elämän lähtökohdissa voi olla ne valmiudet luuserointiin, voisin kertoa montakin tarinaa. Joidenkin kohdalla on niinkin, että se oma pää ei vaan leikkaa oikeissa kohdissa, jopa lievää henkistä alikehittyneisyyttä voi olla. Mutta tällainenkin ihminen voi löytää jotain sellaista, mikä hänelle sopii ja mistä hän pitää. Joskus vaan tuntuu, että nyky-yhteiskunta ei anna tilaa näille ihmisille.
Ajan henki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Olen 30v, tuntuu että minua on unohdettu täysin. Olen työtön, koskaan päässyt korkeakouluun, koskaan edes saanut miehiä josta olen tykännyt.
En ole ruma, perusasiat hyvin, olen vain jäänyt täysin ulkopuolelle kaikesta eikä mikään onnistu vaikka kuinka yritän.
Elämä ei kanna, minua unohdetaan jopa Kelassa, ihan kun en ole olemassakaan.
Toivon kuolema, kärsimys senkuin lisäntyy.
Sama.
Itsekin olen noin 30-vuotias. Joudun joka paikassa syrjityksi ja kiusatuksi. Olemuksessani on varmaan jotain tosi häiritsevää, vaikka huolehdin itsestäni siinä missä muutkin. Vaikkapa työharjoittelussa kehutaan miten ahkera ja energinen olen, mutta muuten nyrpistellään nenää selän takana ja savustetaan ulos. Ehkä olen liian introvertti tai massasta poikkeava, en tiedä. Suomessa tuskin on mitään työvoimapulaa, jos on varaa syrjiä ahkeria nuoria ihmisiä pinnallisten syiden takia.
Pelkkää mitätöintiä, haukkumista, pilkkaamista, ivaamista jne. saa osakseen käytännössä kaikista yrityksistään. Pitäisi olla jotenkin röyhkeä perusluonne ja hyvä puhumaan, valehtelemaan. En työllisty enkä luota tähän yhteiskuntaan juurikaan, vaikka käynkin äänestämässä. Uskon enemmän Jumalaan kuin ihmisiin. Toivon vain sitä ihmettä, että harrastuksistani voisi tulla joskus ammatti.
Samoja fiiliksiä omaan vaikka olenkin vielä nuori. Tuntuu että ei saa palkkaa mistään mitä tekee. Aika paskaa keikkatyötä olen tehnyt pitkän aikaa mikä ei vastaa koulutustani. Jotenkin se masenti.. tuli olo että tähänkö vain pystyn. Tänään tein päätöksen että lopetan enkä tee muuta kuin koulutustani vastaavaa. Myös moni läheinen ihmettelee ja nyrpistelee nenäänsä ettenkö parempaa työtä saa. Minussakin ongelma on pitkälti varmaan olemuksessa.. Olen kai epävarman ja liian nuoren oloinen. Sen takia helposti joudun myös silmätikuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Krooninen sairaus = huonoa tuuria?
Miehenä en osaa ajatella noin kuin jotkut naiset ajattelevat, että mitä he ovat "elämältä saaneet" (hyvän miehen, perheen, asunnon, jne).
Miehellä lähtökohta elämässä on että arvosi mitataan saavutuksilla. Ellet saa aikaiseksi mitään, et ole minkään arvoinen.
Voit olla luuserinainen ja silti pariutua kunhan ulkonäkö on riittävällä tasolla, mutta et luuserimies. Tämän huomaa syrjäytyneiden kursseilla joilla olen poikennut kouluttamassa: miehet sinkkuja, naiset eivät.
Ei kumppania = ei perhettä. Ellet tienaa itse kunnolla, et saa laadukasta asuntoakaan koska hyvätuloinen mies pariutuu pienituloisen naisen kanssa, mutta ei toisin päin.
En osaa antaa ap:lle mitään ohjeita. Jos krooniset sairaudet eivät ole ylittämätön este, ei auta kuin jatkaa yrittämistä ja miettiä mitkä olisivat realistisia tavoitteita. Jokainen ei voi olla se 250cm luksustalossa asuva uraa luova superäiti-uramenestyjä jonka elämää ex-luokkakaverit kadehtivat.
M/39
Mutta kannattaa ottaa huomioon, että krooniset sairaudet vaikuttaa siihen ulkonäköön. Se ulkonäkö ei ole mikään taivasta saatu lahja, vaan vaatii liikuntaa ja rahallista panostusta. Sairauden kanssa ei voi tehokkaasti treenata eikä ole välttämättä paljon rahaa, jos on työkyvytön. Ei myöskään pysty pitämään yllä sos suhteita, joissa tapaisi ihmisiä... Mutta tämän tiesitkin sieltä kursseilta. Pointti oli, että sairaushan vähentää mahdollisuuksia sekä "saada" että "saavuttaa".
Voi olla.
Kuitenkin ne naiset olivat saaneet miehen, lapsia ja rahaakin sitä kautta että useimpien mies oli työelämässä.
Ei tuo jokaiseen päde, mutta aika moneen kyllä. Siis aika moneen naiseen. Mies ei voi olla pelastettava.
Toisaalta tässä on käynyt hyvin, kun miehellä tosiaan on nykyään tuota omaisuutta ja yrityskin työllistää ihan hyvin. Toisaalta olisi kiva olla itsenäinen, oma ammatti, tulot ja talot yms. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta tässä on käynyt hyvin, kun miehellä tosiaan on nykyään tuota omaisuutta ja yrityskin työllistää ihan hyvin. Toisaalta olisi kiva olla itsenäinen, oma ammatti, tulot ja talot yms. Ap
Miksi taas alapeukut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Krooninen sairaus = huonoa tuuria?
Miehenä en osaa ajatella noin kuin jotkut naiset ajattelevat, että mitä he ovat "elämältä saaneet" (hyvän miehen, perheen, asunnon, jne).
Miehellä lähtökohta elämässä on että arvosi mitataan saavutuksilla. Ellet saa aikaiseksi mitään, et ole minkään arvoinen.
Voit olla luuserinainen ja silti pariutua kunhan ulkonäkö on riittävällä tasolla, mutta et luuserimies. Tämän huomaa syrjäytyneiden kursseilla joilla olen poikennut kouluttamassa: miehet sinkkuja, naiset eivät.
Ei kumppania = ei perhettä. Ellet tienaa itse kunnolla, et saa laadukasta asuntoakaan koska hyvätuloinen mies pariutuu pienituloisen naisen kanssa, mutta ei toisin päin.
En osaa antaa ap:lle mitään ohjeita. Jos krooniset sairaudet eivät ole ylittämätön este, ei auta kuin jatkaa yrittämistä ja miettiä mitkä olisivat realistisia tavoitteita. Jokainen ei voi olla se 250cm luksustalossa asuva uraa luova superäiti-uramenestyjä jonka elämää ex-luokkakaverit kadehtivat.
M/39
Kirjoitit kyllä aika naulaan kantaan tämän asian. Naiselle on kyllä tavallaan helpompi päästä sinne vähän paremmille päiville ihan vain menemällä yhteen hyvin ansaitsevan miehenpuolen kanssa. Miehet ei yleensä aseta naiselle rahallisia vaatimuksia sitä puolisoa valitessaan. En väitä, että naisetkaan tieten tahtoen niin tekevät, mutta todellistahan se on, että miehen edes kohtuullisen hyvä palkka takaa naisellekin siinä sivussa paremman toimeentulon.
Mutta siinä voi sitten piillä se loukkukin. Usein ihmetellään sitä, että miksi joku nainen ei lähde, vaikka mies olisi väkivaltainen tai muuten ilkeä ja koko yhdessäolo onnetonta. Ei olekaan helppo lähteä, kun tietää, että ei olisi sitten mahdollisuutta samaan elintasoon, mihin on tottunut.
Harva "luuseri" on kuitenkaan luuseri heti syntyessään. Työpaikkani tiloissa pidettiin jotain kursseja pitkäaikaistyöttömille ja syrjäytyneille, sen verran pikkupaikkakunnalla ollaan, että tiesin monenkin elämänkulusta, miten se on mennyt. Kyllä niistä monet miehet oli olleet naimisissa ja lapsiakin oli. Avioero siis takana ja yleensä pahoja alkoholiongelmia, työpaikan menetyksiä jne. En silti kiellä, etteikö myös elämän lähtökohdissa voi olla ne valmiudet luuserointiin, voisin kertoa montakin tarinaa. Joidenkin kohdalla on niinkin, että se oma pää ei vaan leikkaa oikeissa kohdissa, jopa lievää henkistä alikehittyneisyyttä voi olla. Mutta tällainenkin ihminen voi löytää jotain sellaista, mikä hänelle sopii ja mistä hän pitää. Joskus vaan tuntuu, että nyky-yhteiskunta ei anna tilaa näille ihmisille.
Suomalainen yhteiskunta ei ole koskaan antanut tilaa näille ihmisille. Uuniin eivät pysty laittamaan mutta hankaloittavat elämää niin paljon että nämä ihmiset lopulta hoitaisivat itsensä pois pilaamasta tätä yhteiskuntaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Krooninen sairaus = huonoa tuuria?
Miehenä en osaa ajatella noin kuin jotkut naiset ajattelevat, että mitä he ovat "elämältä saaneet" (hyvän miehen, perheen, asunnon, jne).
Miehellä lähtökohta elämässä on että arvosi mitataan saavutuksilla. Ellet saa aikaiseksi mitään, et ole minkään arvoinen.
Voit olla luuserinainen ja silti pariutua kunhan ulkonäkö on riittävällä tasolla, mutta et luuserimies. Tämän huomaa syrjäytyneiden kursseilla joilla olen poikennut kouluttamassa: miehet sinkkuja, naiset eivät.
Ei kumppania = ei perhettä. Ellet tienaa itse kunnolla, et saa laadukasta asuntoakaan koska hyvätuloinen mies pariutuu pienituloisen naisen kanssa, mutta ei toisin päin.
En osaa antaa ap:lle mitään ohjeita. Jos krooniset sairaudet eivät ole ylittämätön este, ei auta kuin jatkaa yrittämistä ja miettiä mitkä olisivat realistisia tavoitteita. Jokainen ei voi olla se 250cm luksustalossa asuva uraa luova superäiti-uramenestyjä jonka elämää ex-luokkakaverit kadehtivat.
M/39
Kirjoitit kyllä aika naulaan kantaan tämän asian. Naiselle on kyllä tavallaan helpompi päästä sinne vähän paremmille päiville ihan vain menemällä yhteen hyvin ansaitsevan miehenpuolen kanssa. Miehet ei yleensä aseta naiselle rahallisia vaatimuksia sitä puolisoa valitessaan. En väitä, että naisetkaan tieten tahtoen niin tekevät, mutta todellistahan se on, että miehen edes kohtuullisen hyvä palkka takaa naisellekin siinä sivussa paremman toimeentulon.
Mutta siinä voi sitten piillä se loukkukin. Usein ihmetellään sitä, että miksi joku nainen ei lähde, vaikka mies olisi väkivaltainen tai muuten ilkeä ja koko yhdessäolo onnetonta. Ei olekaan helppo lähteä, kun tietää, että ei olisi sitten mahdollisuutta samaan elintasoon, mihin on tottunut.
Harva "luuseri" on kuitenkaan luuseri heti syntyessään. Työpaikkani tiloissa pidettiin jotain kursseja pitkäaikaistyöttömille ja syrjäytyneille, sen verran pikkupaikkakunnalla ollaan, että tiesin monenkin elämänkulusta, miten se on mennyt. Kyllä niistä monet miehet oli olleet naimisissa ja lapsiakin oli. Avioero siis takana ja yleensä pahoja alkoholiongelmia, työpaikan menetyksiä jne. En silti kiellä, etteikö myös elämän lähtökohdissa voi olla ne valmiudet luuserointiin, voisin kertoa montakin tarinaa. Joidenkin kohdalla on niinkin, että se oma pää ei vaan leikkaa oikeissa kohdissa, jopa lievää henkistä alikehittyneisyyttä voi olla. Mutta tällainenkin ihminen voi löytää jotain sellaista, mikä hänelle sopii ja mistä hän pitää. Joskus vaan tuntuu, että nyky-yhteiskunta ei anna tilaa näille ihmisille.
Suomalainen yhteiskunta ei ole koskaan antanut tilaa näille ihmisille. Uuniin eivät pysty laittamaan mutta hankaloittavat elämää niin paljon että nämä ihmiset lopulta hoitaisivat itsensä pois pilaamasta tätä yhteiskuntaa.
Niin, miksi meitä monisairaita pidetään hengissä? Ap
Olen pahoillani kaikkien samojen ongelmien kanssa. Onko sinulla mitään mistä voisit kuitenkin olla kiitollinen? Kuulostaa typerälle, mutta kiitollisuus ja positiivisten asioiden huomaaminen elämässä lisää niitä. Itse ainakin välillä koitan iloita pienistä asioista ja olla itseä kohtaan armollinen ja kannustava. Saatan joskus muistella miten elämä oli ennen vielä p#skempaakin ja miten olen kutenkin selvnnyt huonoista jutuista. Älä ainakaan vertaa muihin ihmisiin, siitä ei ole ikinä hyötyä, pelkkää haittaa. Olen itsekin "luuseri", mutta yritän olla uhriutumatta, koska se ei auta mua yhtään eteenpäin. Me ei ikinä voida tietää, mitä hyvää meillä vielä on edessä elämässä. Ihminen voi saavuttaa vain niitä asioita mitä pitää itselleen mahdollisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllähän noita työttömiä ja/tai alkoholiongelmaisia luuserimiehiäkin makaa naisten sohvilla passattavana, että ei se nyt ihan niinkään mene etteikö luuserimies voisi naista saada. Ei ehkä sitä instagram-mallia, mutta tavisnaisen jolla on kova hoivavietti ja yrittää pelastaa ja parantaa miehen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta tässä on käynyt hyvin, kun miehellä tosiaan on nykyään tuota omaisuutta ja yrityskin työllistää ihan hyvin. Toisaalta olisi kiva olla itsenäinen, oma ammatti, tulot ja talot yms. Ap
Miksi taas alapeukut?
Koska sulla kuulostaa olevan todella hyvä elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta tässä on käynyt hyvin, kun miehellä tosiaan on nykyään tuota omaisuutta ja yrityskin työllistää ihan hyvin. Toisaalta olisi kiva olla itsenäinen, oma ammatti, tulot ja talot yms. Ap
Miksi taas alapeukut?
Koska sulla kuulostaa olevan todella hyvä elämä.
Onhan mun elämässä hyviä puolia mutta on paljon huonojakin asioita mm huono terveys ja se etten ole itsenäinen nainen. Kaiken omistaa mies ja suunnilleen kaikista adioista hän myös päättää.
Kyllä meitä on monia muitakin, ja ihmeellistä se on, miten joillekin kasaantuu paskaa.
Omassa elämässä:
- ikävä pitkäaikaissairaus jo lapsesta
- kevyt pitkäaikaissairaus aikuisena
- opiskelut menneet suht hyvin, mutta kuin hidastetussa elokuvassa (tästä toki voi syyttää itseään)
- ei lapsia, ei miestä; enää ei mahdollista
- töitä vähän ja pätkissä
- paljon työttömyyttä
- uutuutena levinnyt syöpä
Ja ikää 40+.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta tässä on käynyt hyvin, kun miehellä tosiaan on nykyään tuota omaisuutta ja yrityskin työllistää ihan hyvin. Toisaalta olisi kiva olla itsenäinen, oma ammatti, tulot ja talot yms. Ap
Miksi taas alapeukut?
Ei jaksa tuota sun huomionhakuista vatkaamista. Pari päivää sitten olit sitä mieltä, että kyllä nyt on lopetettava yritys ja sitten olette molemmat työttöminä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisaalta tässä on käynyt hyvin, kun miehellä tosiaan on nykyään tuota omaisuutta ja yrityskin työllistää ihan hyvin. Toisaalta olisi kiva olla itsenäinen, oma ammatti, tulot ja talot yms. Ap
Miksi taas alapeukut?
Ei jaksa tuota sun huomionhakuista vatkaamista. Pari päivää sitten olit sitä mieltä, että kyllä nyt on lopetettava yritys ja sitten olette molemmat työttöminä.
Jos tuo miehen selkä menee pahemmaksi, niin sitten se on varmaan edessä. Ei sitä tiedä, kauanko pystyy noita töitä tekemään.
Ja mies on Ap:n.