Naisen viha
Tapasin naisen, jonka kanssa oli kivaa. Suurempia tunteita ei aluksi ollut mulla, naisella enemmän. Molemmilla oli oikeus tapailla muitakin.
Jossain vaiheessa päätettiin, että aletaan kuitenkin seurustella. Sitä edelsi pieni kriisi, jolloin nainen ois halunnut päättää tapailun ja katkaista välit kokonaan.
Vaan eipä se ollut siinä. Nainen on saanut hillittömiä mustasukkaisuyskohtauksia naisista, joita tapailin samaan aikaan kuin häntä. Puhuu erosta ja miehistä jotka ovat mua parempia ja sitoutuvia. Vaikka olen mä häneen sitoutunut nyt ja molemmilla oli aiemmin sama vapaus mennä.
Kommentit (68)
Hopeakettu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:

Eihän tuossa sen kummempaa, väärinkäsityksiä tulee varmuudella aina kun on kyseessä miehen ja naisen välinen suhde. Ainoa mikä kovin särähtää korvaan on se seikka, että se toi sun chilipippurisi on maininnut olevan sinua parempia miehiä. Varmasti asia on näin, ihan jo tilastollisestikin kun jos ajatellaan maapallon kaikkia miehiä niin varppina löytyy parempia.
Oleellista on se että toi möly ois pitänyt jättää sanomatta koska se merkitsee niin paljon. Tulet aina olemaan hänelle se kakkospokaali!Tai sitten se oli vaan henkistä väkivaltaa, jolla tämä nainen halusi saada henkistä yliotetta ap:stä. Hyvä että sanois, sillä ap tietää nyt mistä puusta nainen on veistetty.
Niinhän se on, pyritään latistamaan toinen henkisesti, osoittamaan paikka koska on olemassa parempia ja sitoutumaan kykeneviä miehiä naisen mielestä.
Eihän tuossa pitäisi olla sen kummempaa jos yhdessä on sovittu että ovat vapaita ja jos päättävät seukata niin silloin loppuu sooloilu. Jos naisella on häirinnyt miehen sooloilu sinkkuna niin miksi hän ei ole silloin sanonut asiasta? Mikä järki odottaa siihen asti että ruvetaan seukkaamaan ja nostaa esille asia minkä yhdessä on sopinut ennakkoon?Tämä ei nyt ole kannanotto vapaan sinkkuelon puolesta koska itse en kyllä rupea useampaa tammaa veikkaamaan tai varalla pitämään. Enneminkin kannanotto siihen että jos jokin asia yhdessä sovitaan niin silloin sitoudutaan siihen päätökseen.
Monet yliarvioivat kykynsä sietää kaikkea pskaa. Tässäkään ei käy ilmi, oliko asia myös naisen mielestä sovittu yhdessä vai oliko tämä vain miehen käsitys asiasta. Ihminen voi myös tosipaikan tullen muuttaa mielensä vaikka olisi sovittu mitä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli muinoin seuranhakuilmoitus ja tapasin ensin yhden naisen, sitten noin viikon päästä toisen. Molemmat olivat kivoja, mutta jälkimmäisestä tykkäsin enemmän. En tietenkään tiennyt, tykkäsikö hän minusta ja etenisikö juttu mihinkään. Muutaman viikon päästä nainen ehdottikin, että aletaan seurustella, "kun varmaan molemmat vapaita on". Minä ääliö menin sanomaan, että olen yhtä toista kyllä tässä nähnyt, mutta pistän sen poikki ja alan seurustella sinun kanssasi.
Nainen suuttui ja jätti :)
Näinhän siinä yleensä käy. Tästä opit, ettei kaikkea kannata sanoa ääneen.

Eli sinä tapailit useamman viikon kahta naista, ja valitsemasi oli varmaan niitä, jotka keskittyvät yhteen kerrallaan. Vaikkei tuo sinua haittaisi, "yksi kerrallaan"-logiikalla menevälle se tuntuu joltain työhaastattelulta, paitsi että itsestään on pitänyt paljastaa paljon henkilökohtaisempi puoli. Luotettavuus on kolauksen (juu, tavallaan syyttä). Ihastus on kuitenkin aika hauras tunne, ja se on helppo tappaa.

Kyllä, tuo on mukava yllätys sitten oppia joskus vähän myöhemmin. eri

Tämä.
Jälkikäteen ei voi myöskään mitata, kuka oli kuinka ihastunut ja missä vaiheessa, tai kuinka ihastunut se ei muita tapaillut oli kun toisin toiminut lopetti muut tapailut. Olettaen, ettei nyt aivan viime hetkiin saakka ole tehnyt tuota ennen seurustelua. Jälkikäteen voi arvioida asiaa vain entistä ihastuneempana, ja siitä ei hyvä heilu. eri
Vierailija kirjoitti:
Ja palstalla ei haittaa yhtään, kun nainen deittailee useaa miestä samaan aikaan.
Naisten kaksinaismoralismilla ei ole loppua eikä määrää
Naisia ja miehiä on erilaisia. Ja täälläkin eri ihmiset reagoi ja vastaa ketjuihin eri tavoin. Tärkeintä on ymmärtää se että jos minusta sattuu olevan oikein panna ympäriinsä suhteen alkuvaiheessa niin sen suhteen toisella osapuolella voi olla asiasta täysin eri näkemys. Tästä syystä parasta olisikin, että seurustelee sellaisen kanssa, jonka arvot ja moraali on yhtä löysät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli muinoin seuranhakuilmoitus ja tapasin ensin yhden naisen, sitten noin viikon päästä toisen. Molemmat olivat kivoja, mutta jälkimmäisestä tykkäsin enemmän. En tietenkään tiennyt, tykkäsikö hän minusta ja etenisikö juttu mihinkään. Muutaman viikon päästä nainen ehdottikin, että aletaan seurustella, "kun varmaan molemmat vapaita on". Minä ääliö menin sanomaan, että olen yhtä toista kyllä tässä nähnyt, mutta pistän sen poikki ja alan seurustella sinun kanssasi.
Nainen suuttui ja jätti :)
Eli sinä tapailit useamman viikon kahta naista, ja valitsemasi oli varmaan niitä, jotka keskittyvät yhteen kerrallaan. Vaikkei tuo sinua haittaisi, "yksi kerrallaan"-logiikalla menevälle se tuntuu joltain työhaastattelulta, paitsi että itsestään on pitänyt paljastaa paljon henkilökohtaisempi puoli. Luotettavuus on kolauksen (juu, tavallaan syyttä). Ihastus on kuitenkin aika hauras tunne, ja se on helppo tappaa.
Jep. Mä joskus juttelin deittipalstalla pitkään miehen kanssa ja päästiin siihen vaiheeseen, että treffit oli sovittu seuraavalle viikolle. Välissä oli viikonloppu ja miehellä jotkin pikkujoulut.
Pikkujoulujen jälkeen mieheltä tuli viestiä, että oli baarissa tavannut naisen, jonka kanssa synkkasi ja jonka kanssa oli menossa treffeille. Perui treffimme, koska halusi selvittää, tulisiko tuosta jutusta jotain.
Todella tunsin erittäin vahvaa respectiä tuota miestä kohtaan. Toivotin hyvää jatkoa, vaikka pikkaisen harmittikin, ettei oltu treffattu ENNEN noita pikkujouluja

Miten olisit suhtautunut jos mies olisi ottanut yhteyttä muutaman kuukauden päästä. Olisitko lähtenyt varasijoilta suhdetta rakentelemaan?

Omasta tilanteesta olisi riippunut. En kyllä kokenut jääneeni varasijalle, vaan ennemminkin niin, etten vielä ollut pelissä edes kunnolla mukana, kun ei oltu tavattu. Jos olisi ollut yhdetkin treffit, tilanne olisi ollut toinen ja silloin missään nimessä en.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli muinoin seuranhakuilmoitus ja tapasin ensin yhden naisen, sitten noin viikon päästä toisen. Molemmat olivat kivoja, mutta jälkimmäisestä tykkäsin enemmän. En tietenkään tiennyt, tykkäsikö hän minusta ja etenisikö juttu mihinkään. Muutaman viikon päästä nainen ehdottikin, että aletaan seurustella, "kun varmaan molemmat vapaita on". Minä ääliö menin sanomaan, että olen yhtä toista kyllä tässä nähnyt, mutta pistän sen poikki ja alan seurustella sinun kanssasi.
Nainen suuttui ja jätti :)
Eli sinä tapailit useamman viikon kahta naista, ja valitsemasi oli varmaan niitä, jotka keskittyvät yhteen kerrallaan. Vaikkei tuo sinua haittaisi, "yksi kerrallaan"-logiikalla menevälle se tuntuu joltain työhaastattelulta, paitsi että itsestään on pitänyt paljastaa paljon henkilökohtaisempi puoli. Luotettavuus on kolauksen (juu, tavallaan syyttä). Ihastus on kuitenkin aika hauras tunne, ja se on helppo tappaa.
Jep. Mä joskus juttelin deittipalstalla pitkään miehen kanssa ja päästiin siihen vaiheeseen, että treffit oli sovittu seuraavalle viikolle. Välissä oli viikonloppu ja miehellä jotkin pikkujoulut.
Pikkujoulujen jälkeen mieheltä tuli viestiä, että oli baarissa tavannut naisen, jonka kanssa synkkasi ja jonka kanssa oli menossa treffeille. Perui treffimme, koska halusi selvittää, tulisiko tuosta jutusta jotain.
Todella tunsin erittäin vahvaa respectiä tuota miestä kohtaan. Toivotin hyvää jatkoa, vaikka pikkaisen harmittikin, ettei oltu treffattu ENNEN noita pikkujouluja
Miten olisit suhtautunut jos mies olisi ottanut yhteyttä muutaman kuukauden päästä. Olisitko lähtenyt varasijoilta suhdetta rakentelemaan?
Ja lisään vielä että jos ois koko tuon kaksi kuukautta deittaillut naista ja sit juttu mennyt puihin ja heti ois yrittänyt mua, niin ei ois voinut paljon vähempää kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja palstalla ei haittaa yhtään, kun nainen deittailee useaa miestä samaan aikaan.
Naisten kaksinaismoralismilla ei ole loppua eikä määrää
Naisia ja miehiä on erilaisia. Ja täälläkin eri ihmiset reagoi ja vastaa ketjuihin eri tavoin. Tärkeintä on ymmärtää se että jos minusta sattuu olevan oikein panna ympäriinsä suhteen alkuvaiheessa niin sen suhteen toisella osapuolella voi olla asiasta täysin eri näkemys. Tästä syystä parasta olisikin, että seurustelee sellaisen kanssa, jonka arvot ja moraali on yhtä löysät.
Täysin samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Hopeakettu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hopeakettu kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapasin naisen, jonka kanssa oli kivaa. Suurempia tunteita ei aluksi ollut mulla, naisella enemmän. Molemmilla oli oikeus tapailla muitakin.
Jossain vaiheessa päätettiin, että aletaan kuitenkin seurustella. Sitä edelsi pieni kriisi, jolloin nainen ois halunnut päättää tapailun ja katkaista välit kokonaan.
Vaan eipä se ollut siinä. Nainen on saanut hillittömiä mustasukkaisuyskohtauksia naisista, joita tapailin samaan aikaan kuin häntä. Puhuu erosta ja miehistä jotka ovat mua parempia ja sitoutuvia. Vaikka olen mä häneen sitoutunut nyt ja molemmilla oli aiemmin sama vapaus mennä.
Eihän tuossa sen kummempaa, väärinkäsityksiä tulee varmuudella aina kun on kyseessä miehen ja naisen välinen suhde. Ainoa mikä kovin särähtää korvaan on se seikka, että se toi sun chilipippurisi on maininnut olevan sinua parempia miehiä. Varmasti asia on näin, ihan jo tilastollisestikin kun jos ajatellaan maapallon kaikkia miehiä niin varppina löytyy parempia.
Oleellista on se että toi möly ois pitänyt jättää sanomatta koska se merkitsee niin paljon. Tulet aina olemaan hänelle se kakkospokaali!Tai sitten se oli vaan henkistä väkivaltaa, jolla tämä nainen halusi saada henkistä yliotetta ap:stä. Hyvä että sanois, sillä ap tietää nyt mistä puusta nainen on veistetty.
Niinhän se on, pyritään latistamaan toinen henkisesti, osoittamaan paikka koska on olemassa parempia ja sitoutumaan kykeneviä miehiä naisen mielestä.
Eihän tuossa pitäisi olla sen kummempaa jos yhdessä on sovittu että ovat vapaita ja jos päättävät seukata niin silloin loppuu sooloilu. Jos naisella on häirinnyt miehen sooloilu sinkkuna niin miksi hän ei ole silloin sanonut asiasta? Mikä järki odottaa siihen asti että ruvetaan seukkaamaan ja nostaa esille asia minkä yhdessä on sopinut ennakkoon?Tämä ei nyt ole kannanotto vapaan sinkkuelon puolesta koska itse en kyllä rupea useampaa tammaa veikkaamaan tai varalla pitämään. Enneminkin kannanotto siihen että jos jokin asia yhdessä sovitaan niin silloin sitoudutaan siihen päätökseen.
Monet yliarvioivat kykynsä sietää kaikkea pskaa. Tässäkään ei käy ilmi, oliko asia myös naisen mielestä sovittu yhdessä vai oliko tämä vain miehen käsitys asiasta. Ihminen voi myös tosipaikan tullen muuttaa mielensä vaikka olisi sovittu mitä.
Tietenkin voi muuttaa mielensä, kyse nyt on lähinnä siitä että jos aiemmin sovitussa asiassa jokin vaivaa niin miksi ei sitä sano tai keskustele asiasta? Onko se nyt niin hankalaa sanoa: Vaikka olimme sopineet että muita on oikeus tavata niin minua häiritsee se seikka!
Tämän sijaan vaan kerrytetään itselle mykkänä painolastia ja mietitään että täys hunsvontti on tuo mies.
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-

Ehkäpä tälle naiselle ei ole juolahtanut mieleenkään että tämä mies tosiaan tapailee muita, vaikka asiasta olisi miten tahansa "sovittu". Sitten kun asia on käynyt ilmi hän on huomannut , että tämä häiritsee niin paljon, ettei suhdetta pysty jatkamaan. Eihän asia häntä häirinnytkään ennen kuin se tuli hänen tietoonsa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli muinoin seuranhakuilmoitus ja tapasin ensin yhden naisen, sitten noin viikon päästä toisen. Molemmat olivat kivoja, mutta jälkimmäisestä tykkäsin enemmän. En tietenkään tiennyt, tykkäsikö hän minusta ja etenisikö juttu mihinkään. Muutaman viikon päästä nainen ehdottikin, että aletaan seurustella, "kun varmaan molemmat vapaita on". Minä ääliö menin sanomaan, että olen yhtä toista kyllä tässä nähnyt, mutta pistän sen poikki ja alan seurustella sinun kanssasi.
Nainen suuttui ja jätti :)
Eli sinä tapailit useamman viikon kahta naista, ja valitsemasi oli varmaan niitä, jotka keskittyvät yhteen kerrallaan. Vaikkei tuo sinua haittaisi, "yksi kerrallaan"-logiikalla menevälle se tuntuu joltain työhaastattelulta, paitsi että itsestään on pitänyt paljastaa paljon henkilökohtaisempi puoli. Luotettavuus on kolauksen (juu, tavallaan syyttä). Ihastus on kuitenkin aika hauras tunne, ja se on helppo tappaa.
Jep. Mä joskus juttelin deittipalstalla pitkään miehen kanssa ja päästiin siihen vaiheeseen, että treffit oli sovittu seuraavalle viikolle. Välissä oli viikonloppu ja miehellä jotkin pikkujoulut.
Pikkujoulujen jälkeen mieheltä tuli viestiä, että oli baarissa tavannut naisen, jonka kanssa synkkasi ja jonka kanssa oli menossa treffeille. Perui treffimme, koska halusi selvittää, tulisiko tuosta jutusta jotain.
Todella tunsin erittäin vahvaa respectiä tuota miestä kohtaan. Toivotin hyvää jatkoa, vaikka pikkaisen harmittikin, ettei oltu treffattu ENNEN noita pikkujouluja
Miten olisit suhtautunut jos mies olisi ottanut yhteyttä muutaman kuukauden päästä. Olisitko lähtenyt varasijoilta suhdetta rakentelemaan?
Ei kukaan itseään kunnioittava lähtisi. Ellei sitten kuulu itsekin niihin, joilla on koko ajan haku päällä paremman varalle.

Tämä. Kukapa haluaisi olla Plan B. Yksinäisyys on huomattavasti mukavampi vaihtoehto.

Yksin oleminen ja yksinäisyys on kaksi eri asiaa. Yksin oleminen on parempi vaihtoehto kuin olla plan B.
Yksinäisyyttäkin voi pyrkiä poistamaan muulla tavoin kuin tyytymällä tuohon virkaan.
eri
Luin vasta aloituksen, muita viestejä en lukenut, mutta aloituksen perusteella vaikuttaa lähes ilmiselvältä että nainen on erittäin vaarallinen narsisti. Minulla oli joskus pitkä suhde samanlaisen sekonaisen kanssa, meinasi henki lähteä.
"Jossain vaiheessa päätettiin, että aletaan kuitenkin seurustella. Sitä edelsi pieni kriisi, jolloin nainen ois halunnut päättää tapailun ja katkaista välit kokonaan."
Ei se nainen halunnut lopettaa tapailua. Se uhkasi niin jotta sä pelkäisit menettäväsi hänet, jotta sä joutuisit lähestymään häntä, pyytämään suhdetta, sitoutumaan lisää, panostamaan lisää. Nainen siis manipuloi sinua pelolla, hänen menettämisen pelolla.
--
"Puhuu erosta ja miehistä jotka ovat mua parempia ja sitoutuvia."
Se puhuu muista miehistä koska se yrittää herättää sussa kilpailuviettiä jotta alkaisit panostaa enemmän, jotta tekisit hänen vuokseen aina vain enemmän ja enemmän.
Ja älä nyt kuvittele että kyllä sä voit enemmän tehdä, mielelläsi sä teet enemmän jos se tekee naisen onnelliseksi. Et voi tehdä häntä onnelliseksi. Tuollaisen narsistin huomiontarve on kyltymätön. Mitä enemmän teet sitä enemmän hän vaatii, sitä enemmän joudut tekemään. Hän ei tule koskaan antamaan periksi, eli koko suhteenne ajan hän tulee aina vain lisää pelottelemaan ja kilpailuttamaan ja uhkailemaan jne ja muilla tavoin manipuloimaan sinua panostamaan aina vain lisää ja lisää.
Jos normaali ihminen pyytää huomiota ja saa sitä niin hän on tyytyväinen, huomiontarve tuli tyydytetyksi.
Jos narsisti pyytää huomiota ja saa sitä niin hän tahtoo lisää huomiota. Ja sitäpaitsi narsisti todennäköisesti ei suoraan pyydä huomiota vaan hän yrittää sairain kieroin keinoin saada huomiota manipuloimalla.
--
Naisen mielestä tuo on rakkautta.
"Suurempia tunteita ei aluksi ollut mulla, naisella enemmän."
Ehkä annoit hänelle aluksi huomiota ja hän hurmaantui. Tietysti hurmaantui koska hän on niin älyttömän epävakaa että hänen tunteensa saattavat poukkoilla milloin mitenkin. Hän luuli tuota hurmaantumista rakkaudeksi. Ja eihän se hurmaantuminen voi aina jatkua. Ei mielipuolinen kahjo epävakaa hurmaantuminen voi ikinä olla pysyvää. Mutta sitä hän ei voi ikinä tajuta. Joten jatkossa joka kerta kun hän ei tunne sitä hurmaantumista hän tulee syyttämään siitä sinua, hänen mielestään hurmion puute johtuu siitä että sinä et panosta suhteeseen tarpeeksi. Hänen mielestään hän rakastaa sinua. Kun hän ei tunne hurmaa niin se johtuu hänen mielestään siitä että sinä et osoita rakkauttasi hänelle tarpeeksi aktiivisesti - joten hänen täytyy pelotella rakkaudenosoituksesi ulos sinusta.
Jatkuu...

Jatkoa...
Hänellä ei ole vakaata normaalia tunnetilaa, normaalia tyytyväisyyttä. Hetkinä joina hän ei tunne älytöntä hurmaa hän tuntee esim älytöntä mustasukkaisuutta. Hän luottaa tunteisiinsa, hän ei ikinä kyseenalaista niitä, hänen tunteensa ovat aina oikeassa. Siispä: jos hän tuntee älytöntä mustasukkaisuutta niin se on väistämättä sinun vikasi, koska sinä tykkäät enemmän muista naisista kuin hänestä!
--
Sinulla on vain yksi vaihtoehto: HÄIVY! Lopeta suhde, katkaise välit. Välit täysin poikki, et suostu kommunikoimaan ollenkaan. Kun lopetat suhteen hän tulee saamaan raivarin ja uhkailee sinua ja tekee väkivaltaa ja skitsoilee ja huutaa ja syyttää sinua siitä että "häivyt jonkun muun naisen takia! kenen? kuka se nainen on? kuinka kauan sä oot pettänyt mua sen naisen kanssa?", jne.
--
Ja kaikista hauskinta: eron jälkeen hän tulee kertomaan kaikille että sinä olet narsisti. Koska niin hän sitten aidosti uskoo. Hän tulee sitten ihan täysillä uskomaan että sinä alussa vain viettelit hänet ja koko suhteen ajan vain käytit häntä hyväksi ja petit häntä ja kun hän ei sinulle enää kelvannut niin sinä vain hylkäsit hänet. Eli hänen mielestä sinä olet silkka naisia hyväksikäyttävä narsisti miessika, ja hän ei ikinä voi muuttaa mieltään. Hän saattaa jopa mennä johonkin "narsistien uhrien tukiryhmään" manaamaan sitä miten pahasti häntä käytettiin hyväksi. Hänen sairaalloisen voimakkaat kierot nurinkuriset epävakaat tunteensa vakuuttavat hänen aina kaikesta, hän ei usko mitään muuta kuin tunteitaan.
Onnea sinulle.