Mikä auttaa ahdistukseen, jos ei pääse terapiaan?
Olen hoitovapaalla eikä ole rahaa psykoterapiaan (ei vaikka saisi sen kelan tuen, koska itse on pakko maksaa niin iso osa kuitenkin). Ja lisäksi pitäisi aina palkata joku maksullinen lapsenvahti tänne kotiin sen terapia-ajan ja matkojen ajaksi, jotta edes pääsisi sinne käynnille jotenkin. Mieheni työajat on ma-pe klo 10-18 ja tunnin matkat päälle eli mies ei voi hoitaa lasta silloin kun menisin sinne terapiaan, johon meillä siis ei ole edes rahaa.
Olen ennen lapsen saamista käynyt useammassa sellaisessa keskusteluapu-jutussa vuosien varrella, mutta niistä ei oikeasti ole ollut apua tähän vaan varmaan tarvisin jonkun pitkän ja tiiviin oikean terapian. Ennen lasta kuitenkin ahdistus pysyi hallinnassa ihan hyvin, koska aina kun ahdisti niin pystyin lähtemään lenkille, salille, vaeltelemaan vaikka kauppakeskukseen. Nyt tämän juuri yksi vuotta täyttäneen kanssa en pysty, koska lapsella on tietyt rytmit ja ruoka-ajat ja nukkumisajat, joista on pakko pitää edes suunnulleen kiinni. Eikä minua auta se, että pääsen kahden tunnin päästä lapsen kanssa kauppakeskukseen, vaan kun ahdistaa niin olisi päästävä ihan heti.
Ei oikein ole mitään erityistä asiaa joka ahdistaisi, vaan kaikenlaiset pienet arkiset asiat ahdistaa, eri asiat eri kerralla.
Mikä siis auttaa, jos ei pääse terapiaan?
Kommentit (55)
Jos teette niin että mies ottaa sen hoitovapaan ja sinä menet töihin. Kotonaolo selvästi ahdistaa sinua. Olis muutenkin järkevää kun miehellä noin pitkä työmatka.
Vierailija kirjoitti:

Kotonaolo ei ahdista minua eikä siis kotiarjen eikä lapsen asiat vaan muut pikkuasiat. Ja minulla on vielä pidempi työmatka kuin miehellä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos teette niin että mies ottaa sen hoitovapaan ja sinä menet töihin. Kotonaolo selvästi ahdistaa sinua. Olis muutenkin järkevää kun miehellä noin pitkä työmatka.
Niin ja miehellä on tuplapalkka kuin mitä minulla. Ap
Vierailija kirjoitti:
Meditointi, liikunta, terveellinen ruokavalio, aromaterapia, binaural beats...
Ja siinä taas joku valopää tarjoaa heikoilla olevalle ihmiselle hengenvaarallista huuhaata, spiritismiä, okkultismia, satanismia ja ihan vain pelkkää rahastusta ynnä huijausta. Tuosta litaniasta ainoastaan nuo terveellinen ruoka ja liikunta ovat ihan asiallisia neuvoja. Tosin en tiedä mikä tuo binatural beasts on (Kaksoisluonnolliset pedot? -lyönnit? Vai onko tuo toinen sana tosiaankin "naural" ja mikä se naura on? Vaiko "bin" (arabiaksi poika) + aural = pojan suiset pedot tai lasautukset? Vai onko se kaksisuiset pedot tai lasautukset, ja jos nenän alla on ensimmäinen suu, niin onko se toinen sitten kankkujen välissä?) .
Ihan paskaa. AP, älä vain noita ylläolevia noudata.
Ahdistus on yleensä seurausta pitkään jatkuneesta univajeesta ja huonolaatuisesta unesta. Ainoa asia mikä siihen auttaa, ovat pillerit: rauhoittavat vähentävät ahdistusta ja poistavat lievän ahdistuksen kokonaan muutamaksi tunniksi, ja unipillerit auttavat unensaantiin ja hyvänlaatuiseen nukkumiseen. Pyydä lääkäriäsi kirjoittamaan Sinulle Opamoxia tai sen rinnakkaismerkkiä Oxaminia 15 mg sekä Imovanea 7,5 mg.
Ja varo kahvia.
Puhuminen tai lempeys voi auttaa
Jos ahdistus on jatkunut kuukausia, siihen kannattaa hakea apua. Yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä hoidetaan yleensä pitkäkestoisella psykoterapialla ja mielialalääkkeillä, mutta lyhyemmästäkin juttelusta esimerkiksi psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa voi olla apua.
Vaikka ahdistusta olisi vaikea selittää, siitä puhuminen on tärkeää.
– Ei sitä yleensä pysty yksin ratkaisemaan. On tärkeää ymmärtää, että ansaitsee ja tarvitsee myötätuntoa ja apua, Ketola sanoo.
Jos huomaa pelkäävänsä jatkuvasti pahinta, on hyvä pysähtyä miettimään seuraavia kysymyksiä. Kun pelon suhteuttaa, se saattaa helpottaa.
Kysymykset 1-5
Tohtori Ei kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meditointi, liikunta, terveellinen ruokavalio, aromaterapia, binaural beats...
Ja siinä taas joku valopää tarjoaa heikoilla olevalle ihmiselle hengenvaarallista huuhaata, spiritismiä, okkultismia, satanismia ja ihan vain pelkkää rahastusta ynnä huijausta. Tuosta litaniasta ainoastaan nuo terveellinen ruoka ja liikunta ovat ihan asiallisia neuvoja. Tosin en tiedä mikä tuo binatural beasts on (Kaksoisluonnolliset pedot? -lyönnit? Vai onko tuo toinen sana tosiaankin "naural" ja mikä se naura on? Vaiko "bin" (arabiaksi poika) + aural = pojan suiset pedot tai lasautukset? Vai onko se kaksisuiset pedot tai lasautukset, ja jos nenän alla on ensimmäinen suu, niin onko se toinen sitten kankkujen välissä?) .
Ihan paskaa. AP, älä vain noita ylläolevia noudata.
Ahdistus on yleensä seurausta pitkään jatkuneesta univajeesta ja huonolaatuisesta unesta. Ainoa asia mikä siihen auttaa, ovat pillerit: rauhoittavat vähentävät ahdistusta ja poistavat lievän ahdistuksen kokonaan muutamaksi tunniksi, ja unipillerit auttavat unensaantiin ja hyvänlaatuiseen nukkumiseen. Pyydä lääkäriäsi kirjoittamaan Sinulle Opamoxia tai sen rinnakkaismerkkiä Oxaminia 15 mg sekä Imovanea 7,5 mg.
Ja varo kahvia.
Uskaltaako noita lääkkeitä käyttää silloin kun on yksin pienen lapsen kanssa? Ja tuleeko niihin riippuvuus?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Puhuminen tai lempeys voi auttaa
Jos ahdistus on jatkunut kuukausia, siihen kannattaa hakea apua. Yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä hoidetaan yleensä pitkäkestoisella psykoterapialla ja mielialalääkkeillä, mutta lyhyemmästäkin juttelusta esimerkiksi psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa voi olla apua.Vaikka ahdistusta olisi vaikea selittää, siitä puhuminen on tärkeää.
– Ei sitä yleensä pysty yksin ratkaisemaan. On tärkeää ymmärtää, että ansaitsee ja tarvitsee myötätuntoa ja apua, Ketola sanoo.
Jos huomaa pelkäävänsä jatkuvasti pahinta, on hyvä pysähtyä miettimään seuraavia kysymyksiä. Kun pelon suhteuttaa, se saattaa helpottaa.
Kysymykset 1-5
Tätä ahdistusta on jatkunut jo yli 10 vuotta. Olen käynyt sekä mt-hoitajan keskusteluavussa että psykologin keskustelukäynneillä, mutta kuten laitoin aloitukseen, niin ei niistä ole ollut apua (vaikka koinkin käynnit sinänsä hyviksi ja tykkäsin käydä, mutta ei ne auttaneet ahdistukseen tippaakaan). Ap
6
Mitä pelkään?
Onko huoleen jokin erityinen syy?
Mitä voin itse tehdä pelolle?
Kuinka paha pahin vaihtoehto olisi? Kannattaako sitä miettiä?
Miksi toivon niin kovasti, että tämä asia menisi juuri tällä tavalla? Onko se lopulta niin tärkeää?
B
B
Ne kysymykset eivät ketään taida auttaa -
Kyllä, on jotain muuta yritettävä.
Lääkkeitä varmaan kannattaa kokeilla.
Nää tekstit olivat täältä vauva.fi n mainossyötteestä.
Eli se pitempiaikainen hyvä kierre pitäisi saada alkuun, että kestäisi niitä pahoja oloja.
Itsellekin auttaa nuo lenkille menot, sekä että on tarpeeksi sitä omaa elämää.
Oletko varma ettei ole varaa terapiaan? Se on noin 80 e/kk Kelan terapiatuella. Jos kerran miehesi käy töissä ja sinäkin saat tukia, niin olen aika varma, että jostain tuon 80 e pystyy nipistämään. Kalliimmaksihan tulee jos ahdistuksesi takia et esim pysty jatkossa käymään töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhuminen tai lempeys voi auttaa
Jos ahdistus on jatkunut kuukausia, siihen kannattaa hakea apua. Yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä hoidetaan yleensä pitkäkestoisella psykoterapialla ja mielialalääkkeillä, mutta lyhyemmästäkin juttelusta esimerkiksi psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa voi olla apua.Vaikka ahdistusta olisi vaikea selittää, siitä puhuminen on tärkeää.
– Ei sitä yleensä pysty yksin ratkaisemaan. On tärkeää ymmärtää, että ansaitsee ja tarvitsee myötätuntoa ja apua, Ketola sanoo.
Jos huomaa pelkäävänsä jatkuvasti pahinta, on hyvä pysähtyä miettimään seuraavia kysymyksiä. Kun pelon suhteuttaa, se saattaa helpottaa.
Kysymykset 1-5
Tätä ahdistusta on jatkunut jo yli 10 vuotta. Olen käynyt sekä mt-hoitajan keskusteluavussa että psykologin keskustelukäynneillä, mutta kuten laitoin aloitukseen, niin ei niistä ole ollut apua (vaikka koinkin käynnit sinänsä hyviksi ja tykkäsin käydä, mutta ei ne auttaneet ahdistukseen tippaakaan). Ap
Otsikko:
Ei pääse terapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma ettei ole varaa terapiaan? Se on noin 80 e/kk Kelan terapiatuella. Jos kerran miehesi käy töissä ja sinäkin saat tukia, niin olen aika varma, että jostain tuon 80 e pystyy nipistämään. Kalliimmaksihan tulee jos ahdistuksesi takia et esim pysty jatkossa käymään töissä.
Olen varma. Täällä meillä päin terapeutit laskuttaa noin satasen käynti ja kelan tuki on reilu viisikymppiä, joten kerran viikossakin se olisi lähes 200. Ja päälle ne mll-hoitajan palkat ja matkat. Ap
6:
En usko, että ahdistuksesta kovin helposti pääsee.
Itse en vastaustani erityisesti ap lle suunnanut, mutta jos jollain olisi parempaa kokemusta?
Kaikki käsillätekeminen on mpnelle ollut avuksi vähän edes, käsityöt, taide, ym pajat olisi hyvä kokeilla edes.
Plus lääkkeet.
Tohtori Ei kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meditointi, liikunta, terveellinen ruokavalio, aromaterapia, binaural beats...
Ja siinä taas joku valopää tarjoaa heikoilla olevalle ihmiselle hengenvaarallista huuhaata, spiritismiä, okkultismia, satanismia ja ihan vain pelkkää rahastusta ynnä huijausta. Tuosta litaniasta ainoastaan nuo terveellinen ruoka ja liikunta ovat ihan asiallisia neuvoja. Tosin en tiedä mikä tuo binatural beasts on (Kaksoisluonnolliset pedot? -lyönnit? Vai onko tuo toinen sana tosiaankin "naural" ja mikä se naura on? Vaiko "bin" (arabiaksi poika) + aural = pojan suiset pedot tai lasautukset? Vai onko se kaksisuiset pedot tai lasautukset, ja jos nenän alla on ensimmäinen suu, niin onko se toinen sitten kankkujen välissä?) .
Ihan paskaa. AP, älä vain noita ylläolevia noudata.
Ahdistus on yleensä seurausta pitkään jatkuneesta univajeesta ja huonolaatuisesta unesta. Ainoa asia mikä siihen auttaa, ovat pillerit: rauhoittavat vähentävät ahdistusta ja poistavat lievän ahdistuksen kokonaan muutamaksi tunniksi, ja unipillerit auttavat unensaantiin ja hyvänlaatuiseen nukkumiseen. Pyydä lääkäriäsi kirjoittamaan Sinulle Opamoxia tai sen rinnakkaismerkkiä Oxaminia 15 mg sekä Imovanea 7,5 mg.
Ja varo kahvia.
No niin saatin tänne myös nappikauppias, napeillahan ne asiat aina joidenkin mielestä hoituvat.
Usein vaan käy että on niiden jälkeen vielä pas....i olo.
Joten ei kannata noudattaa ainakaan tätä neuvoa.
Osta kirja, jonka nimi on Tunne lukkosi. Lue tarkkaan ja tee tehtävät. Varmasti auttaa.
Käyn itsd Kelan tukemassa terapiassa ja sitä ennen kävin psykiatrian polilla psykologin juttusilla, tämä oli ilmaista. En nyt tiedä onko tämä maksava terapia niin julmetun paljon parempaa kuin tuo kunnan tarjoama oli joten jäin tuumimaan miksi ap et haluaisi jatkaa tuota aiemmin kokeilemaasi, psykologin keskustelukäynnit? Ihan samoja psykologejahan ne maksavat käynnitkin ovat, moni tekee töitä niin julkiselle kuin yksityiselle puolelle. Olisi varmaan ainakin parempi kuin ei mitään?
Jos esim henkilökemiat silloisen psykologin kanssa eivät natsanneet niin kyllähän aina voi pyytää toista psykologia. Kannattaisiko tätä vielä kokeilla? Tsemppiä kovasti ap, olen ylpeä siitä että nostat kissan pöydälle ja haluat apua tilanteeseesi, se ei ole ahdistuneena millään lailla helppoa..
Eikö sulla ole kavereita joiden kanssa voisi kyläillä puolin ja toisin? Ei se ahdistusta kokonaan paranna mutta sosiaaliset suhteet olisivat kyllä tärkeitä, koska yksin ollessa ajatukset jäävät kiertämään ympyrää ja pikkujututkin kasvavat suhteettoman suuriksi.
Jos ei ole samassa elämäntilanteessa olevia kavereita niin löytyisikö netin kautta tai jostain perhekerhosta tm?
Tohtori Ei kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meditointi, liikunta, terveellinen ruokavalio, aromaterapia, binaural beats...
Ja siinä taas joku valopää tarjoaa heikoilla olevalle ihmiselle hengenvaarallista huuhaata, spiritismiä, okkultismia, satanismia ja ihan vain pelkkää rahastusta ynnä huijausta. Tuosta litaniasta ainoastaan nuo terveellinen ruoka ja liikunta ovat ihan asiallisia neuvoja. Tosin en tiedä mikä tuo binatural beasts on (Kaksoisluonnolliset pedot? -lyönnit? Vai onko tuo toinen sana tosiaankin "naural" ja mikä se naura on? Vaiko "bin" (arabiaksi poika) + aural = pojan suiset pedot tai lasautukset? Vai onko se kaksisuiset pedot tai lasautukset, ja jos nenän alla on ensimmäinen suu, niin onko se toinen sitten kankkujen välissä?) .
Ihan paskaa. AP, älä vain noita ylläolevia noudata.
Ahdistus on yleensä seurausta pitkään jatkuneesta univajeesta ja huonolaatuisesta unesta. Ainoa asia mikä siihen auttaa, ovat pillerit: rauhoittavat vähentävät ahdistusta ja poistavat lievän ahdistuksen kokonaan muutamaksi tunniksi, ja unipillerit auttavat unensaantiin ja hyvänlaatuiseen nukkumiseen. Pyydä lääkäriäsi kirjoittamaan Sinulle Opamoxia tai sen rinnakkaismerkkiä Oxaminia 15 mg sekä Imovanea 7,5 mg.
Ja varo kahvia.
Siis mitä ihmettä? Meditoinnin on todettu vaikuttavan erittäin positiivisesti ahdistukseen ja monet terapeutit sitä myös suosittelevat. Myös binaural beatsien on ihan tieteellisesti todettu auttavan moneen asiaan https://www.medicalnewstoday.com/articles/320019.php. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että kahvia tulisi välttää, mutta niin tulisi välttää myös unilääkkeitä, lempeämpi vaihtoehto on melatoniini. Masennuslääkkeillä on myös todella paljon haittavaikutuksia ja jos suinkin mahdollista parempi vaihtoehto on kognitiivinen psykoterapia.