Selfiet ja narsismi

Vierailija kirjoitti:

Narsisimi taitaa olla tän hetken suosikkidiagnoosi. Olipa narsku tai ei, huvittaa ja hämmentää instatilit joissa naamaa naaman perään kaikki samasta kulmasta kuvattuna, samalla muikistusilmeellä. Miksi. 

Ne ei osaa muuta. Suurin osa instatyypeistä kopio muiden tekemisiä. Kun muutkin muikistelee, aletaan itsekin.

Monella se tarve esitellä ulkonäköään menee ohi sen, mitä on järkevää tehdä netissä tai miten muut todella näkevät sen itsensä esittelyn. Kaunis ihminen on kaunis, vaikkei somesta löytäisi yhtäkään kuvaa hänestä.

Vierailija kirjoitti:

Monella se tarve esitellä ulkonäköään menee ohi sen, mitä on järkevää tehdä netissä tai miten muut todella näkevät sen itsensä esittelyn. Kaunis ihminen on kaunis, vaikkei somesta löytäisi yhtäkään kuvaa hänestä.

Minusta olisi jotenkin ällöttävää, jos minusta olisi netissä paljastavia kuvia. Ihan takuulla joku käyttäisi kuvia runkkumateriaalina. Jotenkin ”tuntisin”sen.

Onkohan uteliaisuus lisääntynyt myös? Kun on normi, että jakaa elämäänsä ja kuviaan netissä ja kun joku ei niin tee, tuntuu, että tämä herättää valtavasti kiinnostusta ja epäilyjä. Olen törmännyt tähänkin ilmiöön ja se tuntuu epämiellyttävältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsensä pynttääminen ja selfien ottaminen, omalle kuvalleen ja itselleen hymyily, siinä on jotakin riipaisevaa, yksinäistä ja inhimillistäkin. Jokaisella on tarve tulla hyväksytyksi. Teen sitä itsekin, en vain ikinä julkaise niitä missään, koska kokisin itseni naurettavaksi. Nämä kuvat ovat minusta kuitenkin normaaliuden rajoissa. Mutta kun niitä kuvia ottaa kymmeniä, satoja ja laittaa someen. Miksi? Tämä on huolestuttavan yleistä.

Lisää mediakasvatusta kouluihin. Jotkut teinien selfiet vielä ymmärrän, mutta säälittää aikuiset naiset ja miehet, jotka ovat jääneet teinien tasolle ihailun hakemisessa pelkkien ulkoisten tekijöiden kautta.

Kiinnostavassa kuvassa pitäisi olla jokin yleisempi kiinnostava taso tai asia. Ajankohtaiseen tapahtumaan liittyvä ja kantaaottava.

Huumori on myös hyvä mittari.

Hyvä kysymys ennen kuvan julkaisemista on: onko kuvassa eri tasoja? Enkä tarkoita nyt filttereitä.

”Tarkotitko kaunis?”

En. Kauneus on venyvä käsite. Siis muuta sisältöä kuin meikkinaama. Parodiaa, satiiria yms.

Noilla instatyypeillä, joilla on tuhansia ja kymmeniä tuhansia seuraajia ei taida kovin monilla olla visuaalisen kulttuurin koulutusta taustalla. Kuvan tasoksi riittää tosiaan oma meikkinaama.

Minulla on instassa kaksikymmentä seuraajaa, mutta olen tosi tarkka sisällöstä, jota julkaisen. Haluan laittaa sellaista materiaalia, joka herättää ajatuksia katselijoissa.

Minulla ei ole yhden yhtä omakuvaa siellä. Oikeastaan haluaisin kaikki kuvat minusta pois Googlen julkisesta kuvahausta.

Uskottiin jo ensimmäisestä viestistä että olet syvällinen daideilija ja muut noloja narsisteja.

Ei se ole narsismia. Pikemminkin huomionkipeyttä.

up

Meillä tämä on ongelma, mutta esimerkiksi Aasiassa täysin katastrofaalista. Ja aivan aikuisilla ihmisillä. Koko identiteetti rakennetaan someen, eikä sitä oikeastaan muuten olekaan. Ja auta armias jos asiasta mainitset - tullaan silmille, koska ”somehan nyt on vain some”. Ei se ole.

Attention whoring.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monella se tarve esitellä ulkonäköään menee ohi sen, mitä on järkevää tehdä netissä tai miten muut todella näkevät sen itsensä esittelyn. Kaunis ihminen on kaunis, vaikkei somesta löytäisi yhtäkään kuvaa hänestä.

Minusta olisi jotenkin ällöttävää, jos minusta olisi netissä paljastavia kuvia. Ihan takuulla joku käyttäisi kuvia runkkumateriaalina. Jotenkin ”tuntisin”sen.

Mitä väliä jos joku runkkaa niille salaa etkä saa sitä ikinä tietää? Miksi se on ällöttävää jos sinua ei satuteta mitenkään?

Näitä narsismi-diagnooseja on aina niin helppo heittää. Mutta jos nyt ei puhuta julkkisten instoista, vaan ihan tavallisten ihmisten, niin tunnistan ilmiön omassa kaveripiirissäni ja ajattelen syynä olevan huono itsetunto ja huomionkipeys. 

Yksi ystäväni on todella kuvankaunis ilman meikkiäkin, mutta lapsuutensa vuoksi todella epävarma itsestään. Lähtö mihin tahansa kestää aina pitkään, kun jokainen hiussuortuva pitää olla ojennuksessa ja meikin täydellinen. Insta on tietysti täynnä näitä selfieitä, ihan sama mitä haluaa kertoa (lenkillä, töissä, kahvilla, katsoo leffaa, kaupungilla....) niin aina kuvituksena on oma naama. Aina sama, treenattu hymy kasvoilla, kasvot samalla tavalla kallellaan joka kuvassa. Selvästi selfietreenauksen tulosta. Joskus olen ollut paikalla, kun ottaa näitä selfieitä, ja siinä saattaa kestää puolikin tuntia, että saa sen "ihana aurinko, nyt lenkille!" -kuvan otettua. 

Toinen vanha tuttu on samanlainen selfien laittaja. Tapasin hänet vuosien jälkeen, ja hätkähdin, kun näyttikin ihan ikäiseltään, pian nelikymppiseltä naiselta. Tajusin sillä sekunnilla, että koko hänen somensa on yhtä filtteriä ja parhaita kuvakulmia. Niin käsiteltyjä kaikki kuvat ovat, vaikka on luonnossakin ihan kaunis nainen. 

Jotenkin surullista, että ihmisen some ja vuorovaikutus siellä on vain omaa naamaa ja siihen saatujen "Olet kaunis" -kommenttien ja tykkäysten seuraamista. 

Vierailija kirjoitti:

Onkohan uteliaisuus lisääntynyt myös? Kun on normi, että jakaa elämäänsä ja kuviaan netissä ja kun joku ei niin tee, tuntuu, että tämä herättää valtavasti kiinnostusta ja epäilyjä. Olen törmännyt tähänkin ilmiöön ja se tuntuu epämiellyttävältä.

Hyvin totta. Mulla ei ole mitään sometiliä eikä edes profiilikuvia pikaviestimissä. Tiedän, että somehullut tutut luulevat sen perusteella että olen yksinäinen ja syrjäytynyt. Jaksaa aina huvittaa ne äimistyneet ilmeet kun kasvotusten kerron joitakin elämäntapahtumiani, jotka heille ovat sitä luokkaa että niistä julkaistaisiin joka tilillä yli kymmenen kuvaa eri kuvakulmista. Oikein näkee kuinka pään päällä muodostuu kysymysmerkki, että miksi et ole kertonut tästä somessa.

Jaa a, periaatteessa en ymmärrä nykyaikaista tarvetta postata jatkuvasti kuvia itsestään ja vieläpä hyvin samanlaisia?? Tosin jos olisin itse vielä paremman näköinen niin ehkä tekisin sitä itsekin, helposti siitä näyttää saavan positiivista huomiota ja kaikenlaisia mahdollisuuksia rahan tienaamisesta lähtien. Postatkoon, onhan niitä kiva katella. En tykkää kuitenkaan oletuksesta että kaikkien ihmisten pitäisi kuviaan netissä jaella.

Olen itsekin miettinyt tätä asiaa. Mulla on pari n. 50-vuotiasta ja vieläpä akateemista tuttua, toinen on kauppatieteen tohtori ja toinen diplomi-insinööri, ja mua naurattaa ne selfiet. 30 vuotta iästä pois, todellisuudessa ovat hyvinkin ryppyisiä ja kovia tupakoimaan. He vaikuttavat narsisteille, koska ovat selfieiden postaamisen lisäksi piilovittuilijoita ja toinen on kova antamaan potkuja ihmisille, jotka eivät hännystele häntä. 

En tiedä mitä ajatella, onko tämä surullista vai naurettavaa. 

Olen facebookissa. Kavereita on siel alle 50. En ota tuntemattomia kaveriksi. Enkä keräile miehiä kaveriksi. Julkaisen kuvia itsestäni, lapsista ja koirista. Omaksi iloksi. Paremmin ne siellä säilyy, kun puhelimessa tai koneella. Nuo, kun tuppaa hajoamaan muutaman vuoden välein.

Osalla kyse heikosta itsetunnosta, mutta osalla kyse itserakkaudesta. Myös niillä siis, jotka väittävät heillä olevan heikko itsetunto. 

Nyt ymmärrän miksi hieman narsistimaiset ihmiset eivät koskaan tykkää minun kuvistani. Olen hyvin tavallisen näköinen, ja se ei näyttäisi hyvältä, että he tykkäilevät "taviksen" kuvista. Olen myös huomannut että he nimenomaan tykkäävät toisten samanlaisten "hieman narsistimaisten" ihmisten kuvista. Kiinnostava ilmiö. Artikkeli on varmasti totta.

Vierailija kirjoitti:

Kun on elänyt oikean narsistin kanssa niin naurahtaa kepeästi näille selfien perusteella narsismin diagnosoiville. Narsismi on systemaattista uhriksi otetun kohteen tuho amista niin sosiaalisesti, henkisesti kuin taloudellisestikin. Sisältää vainoa ja väkivaltaa, kiristämistä ja nöyryyttämistä, silkkaa pahuutta jossa on tarkoitus pahimmillaan saada uhri he ngiltä joko oman käden kautta taikka käyttäen apuna muita. Miettikää te vaan miten jonkun itsetunto tai ilo omasta itsestään on uh ka teille kuvan muodossa. Hohhoijaa taas.

Pitää muistaa että on olemassa patologisia narsisteja ja narsistisia piirteitä omaavia ihmisiä. Ensiksi mainittuja on vähän, jälkimmäisiä paljon. Molemmat saavat tuhoa aikaan. Nykyaika voimistaa narsistista käytöstä koska sitä ihaillaan ja somemaailmassa sitä suorastaan edellytetään.

Vierailija kirjoitti:

Minua ahdistaa tämä ulkonäkökeskeinen nykymaailma. Käsitykseni ihmisestä muuttuu jos huomaan hänen lisäilevän someen selfieitä. Varsinkin jos ihminen on ns. aikuisen ikäinen. Epäkypsää itsensä ihailua tai äärimmäistä epävarmuutta, mikä kuuluu mielestäni teini-ikään, muttei enää aikuisen elämään. Millaiseen suuntaan ihminen ja tämä maailma on menossa, vai onko ilmiö tuonut vain pinnalle ihmisen todellisen luonteen? Selfieillä ei myöskään tuoda esille mitään sisäisiä arvoja vaan yleensä ohessa statusta, rahaa, paremmuutta, materiaa. Surullista ja - tyhjää.

Some lisää ulkonäkökeskeisyyttä ja pinnallisuutta. Tärkeää ei ole miten asiat todellisuudessa ovat vaan miltä ne näyttävät. Surullisen moni elää arvotyhjiössä.

No tuota. Itse aina vähän ihmettelen tätä valtavaa selfievihaa. Aika harmittomiahan ne on ottaa ja julkaista – jos on vaikka yksin reissussa tms ja haluaa ottaa kuvan itsestä tietyssä paikassa, niin miksi olisi eri asia julkaista randomin ottamana se kuva kuin itse otettuna? Mikä merkittävä käytännön ero siinä katsojalle on? (Paitsi siis se, että jälkimmäisessä tapauksessa kukaan ei ainakaan pölli kuvattavan puhelinta.) Ja kuka täällä voi määrätä, että kuvalla jotenkin oikein pitää tavoitella mitä ikinä ”tasoja” tai merkityksiä, miksi pitäisi. Räpsin kuvia kaikesta muustakin turhasta, miksen siis omasta naamastakin. Saatetaan jopa kaupasta lähetellä kuvia puolin ja toisin jonkun kanssa, varmana tulee tasoton tuotekuva kun arvotaan keksipakettien välillä. Eli sanoisin, että osa taitaa nyt ottaa puhelinkuvat ja muut räpsyt vähän turhan vakavasti.

Toisekseen, selfiet voivat myös olla terapeuttisia. Olen itse ollut äärimmäisen valokuvakammoinen, musta ei ole olemassa kuvan kuvaa lukion ekan vuoden luokkakuvan ja 31. ikävuoden väliltä. En siis tiedä yhtään, miltä olen näyttänyt parikymppisenä. Sitten opettelin ottamaan selfieitä, koska niissä hallitsin itse koko kuvanottotilannetta ja sitä kautta ne olivat turvallisia. Kuva myös jäi pelkästään mun omaan haltuun. Oli aika jännää tajuta, etten oikeastaan edes ollut tiennyt miltä ihmisenä näytän, olin itselleni ihan vieraan näköinen niissä ottamissani kuvissa. Olin kuvitellut itseni aina ihan toisen näköiseksi – rumemmaksi, lihavammaksi, siis kaikkiaan täysin erinäköiseksi. Eli selfieitä voi todellakin ottaa ihan pelkässä itsedokumentointitarkoituksessa, kuten minä nykyään teen. Ja kyllä, joskus jostain tärkeästä tapahtumasta tai vaikka naamiaisasustani julkaisen selfien myös (yksityisellä) instatililläni. Mitään kehuja ei satele, koska kaikki katsojat tietävät, että iso numero on viimeisin minkä haluan omakuvalla nostattaa.

Kolmas juttu on se, että minusta ainakin on kiva nähdä läheisen ystävälliset kasvot aina aika ajoin. Moni asuu kaukana, jopa ulkomailla asti, eikä tule vuosiin nähtyä vaikka kuultua tulisikin. Iloitsen kyllä näiden julkaisemista selfieistä. Ihan pelkästään rakasta naamaa varten katson niitä. Eli sinun päivittäisen tuttusi arkinen selfie voi olla jollekulle toiselle tällainen matkojen takaa tuleva kuva.

Enemmän mua siis hämmentää ihmisten yleinen vihamielisyys näinkin yhdentekevää asiaa kohtaan kuin itse se yhdentekevä selfie. Jos on niin kauhean ärsyttävä ilmiö niin pysykää poissa somesta. Selfieitä kun on tosi helppo välttää näkemästä. Narsismia te nyt tietysti jatkatte näkemästä kaikkialla, se on selvä.