Lue keskustelun säännöt.
Yksinäisyydestä pääsee eroon opettelemalla introvertiksi
28.10.2019 |
Negatiivinen ajattelu, itsensä sättiminen ja itsesäälissä ryöeminen ei johda mihinkään. Yksin viihtyvänä inroverttinä on mukavampaa kuin yksinäisenä ekstroverttinä. Tunteesta pääsee eroon kun oppii kohtaamaan omia haitallisia ajatuksiaan ja päästämään niistä irti. Silloin ihminen taas alkaa viihtyä yksikseen omissa oloissaan ja voi taas hyvin.
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
En viitsinyt lukea tätä pidemmälle:
"Vähitellen hän alkoi kuitenkin tuntea itsensä yksinäiseksi. Arja yritti puhua siitä joillekin ystävilleen, mutta koki etteivät he osanneet suhtautua asiaan."
Arjalla on ystäviä ja juttukavereita. Arja ei ole yksinäinen.
Se on ihan määrittely kysymys. On minunkin ympärillä paljon ihmisiä, mutta ovat sen verran etäisiä että kutsun &eitä vain tuttaviksi. Joidenkin mielestä minulla on paljon ystäviä, mutta edelleenkään se määrä ei korvaa laatua. Ja sitä voi tuhansienkin ihmisten ympäröimänä kokea olevansa arvoton, näkymätön ja ulkopuolinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En viitsinyt lukea tätä pidemmälle:
"Vähitellen hän alkoi kuitenkin tuntea itsensä yksinäiseksi. Arja yritti puhua siitä joillekin ystävilleen, mutta koki etteivät he osanneet suhtautua asiaan."
Arjalla on ystäviä ja juttukavereita. Arja ei ole yksinäinen.
Arja ei saanut vastakaikua kun hän yritti puhua asiasta. Harvasta asiasta tulee yksinäisempi olo.
Yksin oleminen on eri asia kuin yksinäisyyden tunne.
Mistä ap on ottanut/keksinyt otsikkonsa? Ei introvertiksi "opetella", ja myös introvertti voi kokea pahaa yksinäisyyttä.
Yksinäisyys on sisäinen juttu. Ihmisellä voi olla vaikka kuinka monta tuttua, ystävänä itseään pitävää ihmistä ja läheistä ja silti olla ypöyksin. Ihminen joka taas ei koe yksinäisyyttä saattaa tuntea pari ihmistä ja näkee niitä todella harvoin ja kokee elävänsä hyvinkin ystäviä täynnä olevassa maailmassa. Yksinäisyys on henkilön omaa kyvyttömyyttä ja vieraantuineisuutta omasta itsestään.
Mielestäni molempiin vastaus on jyrkkä ei.
T. Ateisti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aha, oon sitten mennyt pers edellä puuhun tässäkin asiassa. Nollaan itseni ja aloitan alusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En viitsinyt lukea tätä pidemmälle:
"Vähitellen hän alkoi kuitenkin tuntea itsensä yksinäiseksi. Arja yritti puhua siitä joillekin ystävilleen, mutta koki etteivät he osanneet suhtautua asiaan."
Arjalla on ystäviä ja juttukavereita. Arja ei ole yksinäinen.
Arja ei saanut vastakaikua kun hän yritti puhua asiasta. Harvasta asiasta tulee yksinäisempi olo.
Yksin oleminen on eri asia kuin yksinäisyyden tunne.
"Yksin oleminen on eri asia kuin yksinäisyyden tunne."
Perustele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En viitsinyt lukea tätä pidemmälle:
"Vähitellen hän alkoi kuitenkin tuntea itsensä yksinäiseksi. Arja yritti puhua siitä joillekin ystävilleen, mutta koki etteivät he osanneet suhtautua asiaan."
Arjalla on ystäviä ja juttukavereita. Arja ei ole yksinäinen.
Arja ei saanut vastakaikua kun hän yritti puhua asiasta. Harvasta asiasta tulee yksinäisempi olo.
Yksin oleminen on eri asia kuin yksinäisyyden tunne.
"Yksin oleminen on eri asia kuin yksinäisyyden tunne."
Perustele.
En ole tuon kirjoittaja, mutta vastaan silti. Joku voi viihtyä hyvin yksin, eikä tunne itseään yksinäiseksi. Toinen taas voi tuntea itsensä yksinäiseksi, vaikka olisi muiden ihmisten ympäröimänä. Yksinäisyys on tunne, yksin oleminen fyysisesti yksin olemista.
Tottahan tuo on. Itse olin nuorempana aika ekstrovertti, mutta koska en ole oikein koskaan ollut ihminen josta muut pitää, olin vastoin tahtoani yksinäinen. Yritin ja yritin aina uudestaan löytää kavereita ja seuraa, joka kerta kun joku uusi vaihe alkoi elämässä (uusi koulu, uusi työ, uusi harrastus) taas toivoin että sieltä löytyy seuraa minulle. Mutta ei, joka paikassa olin vieroksuttu outolintu jota välteltiin.
Joskus 35 vuoden paikkeilla tajusin, että minussa vaan on jotain mistä ihmiset ei pidä, eikä se tule muuttumaan. Joten on turha hakata enää päätään sen kanssa seinään, että odottelisi tai toivoisi saavansa kavereita tai miehen. On opeteltava elämään yksin niin hyvin kuin voi. Alkuun se oli pakottamista, esim. yksin matkalle lähtö tuntui lähinnä surulliselta ja siellä matkalla kyyneleet silmissä katselin pussailevia pariskuntia ja iloisia kaveriporukoita, kun itse olin yksin. Mutta vähitellen opin löytämään omat juttuni ja oman tapanii olla yksin. Nyt 45-vuotiaana olen jo onnellinen erakko, joka en enää edes halua nähdä ihmisiä missään. Enkä edes matkustele, harrasta tms, en kaipaa sitäkään, olen niin onnellinen vaan yksin kotona möllötellen ja töissä käyden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En viitsinyt lukea tätä pidemmälle:
"Vähitellen hän alkoi kuitenkin tuntea itsensä yksinäiseksi. Arja yritti puhua siitä joillekin ystävilleen, mutta koki etteivät he osanneet suhtautua asiaan."
Arjalla on ystäviä ja juttukavereita. Arja ei ole yksinäinen.
Arja ei saanut vastakaikua kun hän yritti puhua asiasta. Harvasta asiasta tulee yksinäisempi olo.
Yksin oleminen on eri asia kuin yksinäisyyden tunne.
"Yksin oleminen on eri asia kuin yksinäisyyden tunne."
Perustele.
Sanaa yksinäisyys on suomen kielessä käytetty kuvaamaan sekä yksin olemista että yksinäisyyden tunnetta. Nämä ovat eri kuitenkin asiat, ja niille on esim. englannin kielessä näppärästi eri sanat: solitude ja loneliness.
Esimerkki 1: saaristossa saaren ainoana asukkaana oleva ihminen ei välttämättä tunne yksinäisyyden tunnetta.
Esimerkki 2: parisuhteessa/perheessä ihminen saattaa tuntea itsensä erittäin yksinäiseksi jos hän ei koe tulevansa huomioiduksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En viitsinyt lukea tätä pidemmälle:
"Vähitellen hän alkoi kuitenkin tuntea itsensä yksinäiseksi. Arja yritti puhua siitä joillekin ystävilleen, mutta koki etteivät he osanneet suhtautua asiaan."
Arjalla on ystäviä ja juttukavereita. Arja ei ole yksinäinen.
Arja ei saanut vastakaikua kun hän yritti puhua asiasta. Harvasta asiasta tulee yksinäisempi olo.
Yksin oleminen on eri asia kuin yksinäisyyden tunne.
"Yksin oleminen on eri asia kuin yksinäisyyden tunne."
Perustele.
En ole tuon kirjoittaja, mutta vastaan silti. Joku voi viihtyä hyvin yksin, eikä tunne itseään yksinäiseksi. Toinen taas voi tuntea itsensä yksinäiseksi, vaikka olisi muiden ihmisten ympäröimänä. Yksinäisyys on tunne, yksin oleminen fyysisesti yksin olemista.
Tuo ei pidä paikkaansa. Jokainen viihtyy yksin, mutta jos ei osaa niin sen taidon voi helposti opetella. Riippuvaisuus muista on rasittavaa ja kuluttavaa varsinkin niille muille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No onpas soopaa. Introversio/ekstroversio on luonteenpiirre, eikä sellaisia voi opetella. Ne ovat koko lailla synnynnäisiä tai lapsuudessa ja nuoruudessa kehittyneitä, eikä niihin enää aikuisena voi juurikaan vaikuttaa. Introversio ja ekstroversio eivät liity mitenkään yksinäisyyteen. Kummatkin ihmiset tarvitsevat sosiaalista kansskaäymistä voidakseen hyvin, ero on lähinnä määrässä ja siinä, että introverttia ihmisseura kuluttaa ja hän tarvitsee enemmän omaa aikaa, kun taas ekstrovertti saa sosiaalisesta kanssakäymisestä puhtia siinä missä yksinolo kuluttaa. Suurin osa ihmisistä on jokseenkin maltillisia jommassa kummassa ominaisuudessa ja osa on siitä väliltä ambivertteja, niin ettei kumpikaan ratkaisevasti vallitse elämässä.
Yksinäisyys on taas ihan eri asia. Introvertti tai ekstrovertti voi olla yksinäinen, jos hänellä ei ole tärkeitä ihmissuhteita. Yksinäisyys ei myöskään ole sama asia kuin riipumattomuus, eli kyky pärjätä omin neuvoin. Eikä ekstroversio ole sama kuin riippuvaisuus muista ihmisistä.
Mutta jos on yksinäinen ja ei introvertti niin sellaiseksi opetteleminen aiheuttaa identiteettikriisin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En viitsinyt lukea tätä pidemmälle:
"Vähitellen hän alkoi kuitenkin tuntea itsensä yksinäiseksi. Arja yritti puhua siitä joillekin ystävilleen, mutta koki etteivät he osanneet suhtautua asiaan."
Arjalla on ystäviä ja juttukavereita. Arja ei ole yksinäinen.
Arja ei saanut vastakaikua kun hän yritti puhua asiasta. Harvasta asiasta tulee yksinäisempi olo.
Yksin oleminen on eri asia kuin yksinäisyyden tunne.
"Yksin oleminen on eri asia kuin yksinäisyyden tunne."
Perustele.
Sanaa yksinäisyys on suomen kielessä käytetty kuvaamaan sekä yksin olemista että yksinäisyyden tunnetta. Nämä ovat eri kuitenkin asiat, ja niille on esim. englannin kielessä näppärästi eri sanat: solitude ja loneliness.
Esimerkki 1: saaristossa saaren ainoana asukkaana oleva ihminen ei välttämättä tunne yksinäisyyden tunnetta.
Esimerkki 2: parisuhteessa/perheessä ihminen saattaa tuntea itsensä erittäin yksinäiseksi jos hän ei koe tulevansa huomioiduksi.
Englannin sanat ovat aloneness ja loneliness. Tai näitä sanoja ainakin natiivit englannin puhujat käyttävät. Kaiketi solitude joka tarkoittaa eristäytyneisyyttä ei kuvaa yksin olemista oikealla tavalla. Mutta ei tahatton kielioppivirhe mikään pahin rikos ole jos vahingossa on käyttänyt jotain väärää sanaa, todennäköisesti vastapuoli on ymmärtänyt jotenkuten mitä olet yrittänyt tarkoittaa.
Yksinäisyys on mielentila. Johan täällä palstallakin on monia, jotka sanoo olevansa yksinäisiä joukossa eli omaavat kavereita ja jopa puolison. Silti ovat yksinäisiä. Yksinäisyydestä pääsee eroon siten, että opettelee nauttimaan omasta seurasta. Muut ihmiset ja heihin ripustautuminen ei ole hyvä ratkaisu.
Ko. artikkeli kannattaa muuten lukea. Jälleen kerran sama ilmiö: Aloituksen otsikko on tunteisiin vetoavaa klikkiotsikkotasoa, linkistä taas löytyy hyvin mielenkiintoista asiaa.
Tuo artikkeli kertoo yksinäisyydestä niin, että siinä kyse on haitallisista ajatusmalleista. Ollaan katkeria muille tai elämälle/maailmalle omasta "kohtalosta", on huono itsetunto ja itseään vähätteleviä ja inhoavia ajatuksia, empatianpuutetta jne. aika pitkälle masennusoireiden kaltaisia juttuja, itseensä käpertymistä ja uhriutumista. Ylipäänsä jonkinlaista minä vs. muut -vastakkainasettelua. Niistä lähtökohdista onkin varmasti vaikea saada aitoja sosiaalisia suhteita luotua tai vaalia olemassaolevia. Jos ei välitä muista eikä luota muihin, se tuottaa kierteen. Yksinäisyyden tunne eristää muista emotionaalisesti ja käytännössäkin, mikä lisää yksinäisyyttä edelleen.
Sitä yksin olemista voi aina opetella ja sitä oppii myös kestämään. Parempi on jos sitä kautta pystyy päästämään yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteista eroon. Itsellä meni viisi vuotta opetella olemaan välittämättä muista ja olemaan sinut itseni kanssa. Nykyään olen tälläinen itsekseen viihtyvä erakko ja entinen ekstrovertti.
Vierailija kirjoitti:
Yksinäisyys on mielentila. Johan täällä palstallakin on monia, jotka sanoo olevansa yksinäisiä joukossa eli omaavat kavereita ja jopa puolison. Silti ovat yksinäisiä. Yksinäisyydestä pääsee eroon siten, että opettelee nauttimaan omasta seurasta. Muut ihmiset ja heihin ripustautuminen ei ole hyvä ratkaisu.
Ei yksinäisyydestä pääse eroon millään opettelulla. Eikä yksinäisyys johdu muihin ripustautumisesta. Mutuilusi on hyvin perätöntä.
Olen itse jonkinlainen ambivertti, eli viihdyn mainiosti omassa seurassani pitkäänkin, mutta tarvitsen myös aitoja sosiaalisia suhteita. On ollut puoliso, jonka kanssa kuitenkin välit olivat olleet pitkään huonot, eikä hän ollut täyttänyt sen enempää tarpeitani parisuhdetta koskien henkisellä tasolla, kuin muitakaan sosiaalisia tarpeitani, vaan kyse on ollut lähinnä arjen ja vanhemmuuden käytännöllisestä jakamisesta with benefits. Asia ei ollut ongelma niin pitkään kun kävin töissä fyysisesti työpaikalla, jossa työ itsessään oli suurelta osin aktiivista sosiaalista ryhmä- ja yhteistyötä ja pävittäin näki samoja tuttuja ja jopa ystäviksi muodostuneita ihmisiä sekä työn äärellä, että kahvi- ja ruokatauoilla, joskus vapaa-ajallakin. Kun oma työnkuva muuttui yksin tehtäväksi etätyöksi eri firmassa ja eri paikkakunnalla, alkoi tulla ongelmia. Yhtäkkiä elämässä oli ainoastaan kylmäkiskoinen puoliso, pienet lapset ja tietokone. Aikaa ja mahdollisuuksia tavata harvoja työn ulkopuolisia ystäviä ei ollut riittävästi, ehkä kerran kuussa tai harvemmin. Se johti nopeasti pahaan yksinäisyyden tunteeseen. Myös aviokriisiin, joka päättyi eroon.
Ongelmaa olen paikannut syventämällä suhdetta läheisimmän ystäväni kanssa, sekä hankkiutumalla erilaisiin vapaaehtois- ja järjestöpuuhiin, jotka ovat tuoneetkin uusia tuttavia ja ystäviä. En ole ripustautunut keneenkään toiseen ihmiseen mitenkään, olen hyvin itsenäinen. Mutta tarvitsen välttämättä sosiaalista kanssakäymistä aikuisten kanssa mielekkäässä yhteydessä pysyäkseni järjissäni ja voidakseni hyvin. Se on luonteeni perusominaisuuksia, ei mikään opeteltava taito.
En viitsinyt lukea tätä pidemmälle:
"Vähitellen hän alkoi kuitenkin tuntea itsensä yksinäiseksi. Arja yritti puhua siitä joillekin ystävilleen, mutta koki etteivät he osanneet suhtautua asiaan."
Arjalla on ystäviä ja juttukavereita. Arja ei ole yksinäinen.