Kasvatettiinko sinut niin, että vanhempi koko ajan ohjasi ja kasvatti? Millainen sinusta tuli?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkka, kiltti ja kontrolloiva eivät täydennä toisiaan positiivisesti. Positiivisesti ei voi olla kontrolloiva?

Kaverini on todella mukava ihminen. En syytä häntä mistään. Mietin vain, miten tuo kasvatus vaikuttaa lapseen.

Ei hän narsistisen kontrolloiva ole, kuten kristallikissan äiti oli. Kaverini on minun mielestäni ylihuolehtiva. Kun lapset olivat 3-5, eivät he saaneet kiipeillä telineissä leikkipaikalla, koska olisivat voineet pudota. Vasta kun äiti luotti taitoihin, sitten saatiin kiipeillä.

Tavallaan tuo on aika normaalia. Olisi epänormaalia antaa lapsen kiipeillä, jos ei luota hänen taitoihinsa. Tietenkin siinä voi olla fibaa, ettei tiedä, milloin niihin kuuluisi luottaa.

Mutta äitihän syyttäisi itseään lapsen vammautumisesta koko ikänsä, jos sellainen onnettomuus siinä sattuisi. Itse olen myös tosi pelkäävä, että lapset luottavat omiin taitoihinsa liikaa. Ehkä se juontaa siitä, että minun pitikin luottaa ja se oli paha asia. Mutta siis eri asia sikäli, että vanhempi usutti tekemään jotain, vaikkei itse halunnut ja suuttui, jos arastelin.

t.kristallikissa

Joo, kyllä hän on normaaleissa rajoissa. Ihan täyspäinen on. Mutta tuleeko tällaisesta kasvatuksesta tietynlaisia ihmisiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mikä oli lopputulos sinun kohdallasi AP?

Nuorena olin aika auktoriteettikielteinen, se oli ehkä eniten kasvatuksen tulosta. Ja viihdyn erittäin hyvin itsekseni.

Tuosta kaveristani vielä: hän on hyvin aktiivinen. Koko ajan on ohjelmaa ja tekemistä. Jos ei muuta, niin sitten piirretään.

Minä olen todella laiska verrattuna häneen.

Kuulostaa ahdistavalta. Mä olen kanssa tuollainen laiska, tosin huomaan olevani lastani kohtaan myös aika "kontrollinhaluinen" (tarkoittaa siis sitä että yritän kasvattaa ja ohjata välillä vähän liikaakin). Yritän sitten aina muistutella itselleni, että eipä minuakaan tai ikätovereitani lapsuudessamme hirveästi ohjattu. Että ei sitä lasta tarvitse ihan koko ajan "paapoa", parempi vain jos antaa olla vapaastikin, tietyissä rajoissa toki eli ei esim. yömyöhään valvomista tokaluokkalaisella, ruuaksi pelkkiä sokeriherkkuja, ei saa kiusata muita, yms. Todellakaan en keksi lapselle jatkuvasti ohjelmaa enkä kyllä jaksaisikaan. Haluan olla itsekin rauhassa ja lapsi kyllä keksii leikkejä, vaikka ensin marisisikin tylsyyttä kun ei saa pelata/tuijottaa telkkaria tuntikausia. En tiedä millaisia tuollaisista lapsista tulee, joilla on koko ajan jotain ohjelmaa ja viihdykettä, eivät varmaan sitten aikuisenakaan osaa olla vaan koko ajan pitää olla menossa johonkin tai tekemässä jotain, tai vähintäänkin suunnittelemassa jotain. Stressaavalta kuulostaa.

Vierailija kirjoitti:

Se millainen minusta tuli, johtuu yhtä paljon luonteestani kuin kasvatuksesta. Olin jo lapsena melko arka, toisaalta hyvin empaattinen. Äitini oli kiltti, opetti ottamaan toiset huomioon, mutta myös pitämään puoliani. Isäni oli tosi ankara. Mielestäni myös välillä epäreilu. Minulta ei olisi julkisilla paikoilla (eikä kyllä kotonakaan) siedetty minkäänlaista huonoa käytöstä. Joku, jolla toisenlainen luonne, olisi saattanut ruveta kapinoimaan.

Minusta tämä siedetty minkäänlaista huonoa käytöstä on terminä ihan paskaa. En tajua, kuka lapsi tahallaan käyttäytyisi huonosti, jos vanhemmat arvostaa? Jos taas eivät arvosta lasta, niin miksi LAPSEN pitäisi arvostaa vanhempiaan käyttäytymällä, kuten NÄMÄ haluavat? Ei vanhempien käsitys asioista ole mitenkään ainoa oikea.

Mun äiti ei arvostanut minua, mulle oli ainakin aivan sama, mitä hän ajatteli käytöksestäni, iin kauan kun se minusta itsestäni oli ei-pahantahtoista. Mutta äitini toimi kunnon kusipäävanhemman tavoin väärin ja rankaisi siitä, etten kunnioittanut häntä, vaikka ei hänkään minua. Sori kun mene ohi aiheen, johon koitin jo omalta osaltani sanoa, mitä osaan tai tulee mieleen. Kiinnostava aihe kyllä.

t.kristallikissa

Minun ongelmat:

-Aloitekyvyttömyys (tätä voi kyllä harjoitella, mutta esim aluksi työpaikalla en osannut tehdä mitään itse kun olin tottunut, että joku ohjaa ja mikromanageroi jatkuvasti)

-Epävarmuus omiin tekemisiin (mitä jos teen väärin jne)

-Vaikeus itsenäistyä (äiti hoitaa vieläkin raha-asiat)

-Elämänhallinnalliset ongelmat (esim äitini kontrolloi syömistä tarkasti, nyt paino kohoilee jatkuvasti, kun kukaan ei määrää mitä syödä)

-Hillitöntä riskinottoa (ihme, että olen hengissä. Jos ei ole koskaan saanut testata rajojaan, ei ymmärrä että voi oikeasti sattua jotain.)

-Huonot välit äidin kanssa ja suoranainen viha häntä kohtaan

-Masentuneisuus ja heikko itsetunto (en osaa tehdä mitään oikein)

-Erittäin huonot käytännön taidot (esim kotitalous)

-Sulkeutuneisuus (emme koskaan olleet läheisiä äitini kanssa, suhde ollut aina autoritäärinen, en ole koskaan oppinut puhumaan esim tunteista)

-Olen konfliktin välttelijä

...ja monia muita

Vierailija kirjoitti:

Ei kasvatettu. 😁 Must tuli todella hyvän moraalin ja arvomaailman omaava, luova, oman tien kulkija jolla tosin koti ei aina tiptop kunnossa eikä kulissejakaan pystyssä ja tuhlaavainen rahan käyttäjä.

Joopa joo, susta tuli täydellinen, spesiaali, erikoisuus. Lahja maailmalle. Tietysti niin.

Missä menee normaalin rajoissa oleva kontrolloiva kasvatus, suhteessa lapsen rajojen ylittävään kasvatukseen?

Up

Vierailija kirjoitti:

Missä menee normaalin rajoissa oleva kontrolloiva kasvatus, suhteessa lapsen rajojen ylittävään kasvatukseen?

Persoonallisuushäiriö tekee erotuksen.

Ap linjoilla.

En siis tarkoita mitään väkivaltaista tms. Kasvatusta, vaan ihan normaaleissa rajoissa tapahtuvaa, mutta siten, että lapset on vanhemman hyppysissä koko ajan.

Vrt. Lapsi kasvatetaan vs. Lapsen annetaan kasvaa.