Miksi en tajunnut miehen antamia merkkejä siitä, ettei hän halua enää jatkaa tapailua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin monella on kokemuksia tuosta, että tapailukumppani kohtelee ikävästi tai omituisesti ja itse kuitenkaan ei sitä oikein tajua. Kai sitä vain jotenkin haluaa uskoa kaikesta huolimatta, että toinen pitää minusta yhtä paljon kuin minä hänestä. Itselläni oli nuorempana paljon sitä, että annoin muiden kohdella itseäni huonosti ja roikuin huonoissa suhteissa, koska itsetuntoni oli huono. En hahmottanut sitä, että voisin toivoa tai "vaatia" itselleni kunnioittavaa kohtelua. 

"Tunsi minua kohtaan vain kaveruutta." Eihän hän tuntenut sinua kohtaan edes kaveruutta, jos kohteli ikävästi. Eikös oletus ole se, että kavereita kohdellaan kivasti? 

Kyse ei ole siitä ettet tajunnut "vaatia" vaan sinulla oli biologinen tarve on pariutua mahdollisimman hyvälaatuisen kumppanin kanssa. Vanhempana lisääntymisvietti vähenee joten pystyy järkeä käyttämään paremmin parinvalinnassa.

Miksi oletat, että kyseiset ihmiset olivat jotenkin erityisen "hyvälaatuisia"? Roikuin huonoissa tapailusuhteissa, koska en osannut olla yksin. 

Joo, ei todellakaan ole mikään laatukysymys tämä. Lähtökohtaisesti en pidä laadukkaimpana vaihtoehtona miestä, joka kohtelee kuin roskaa. Parempiakin on ollut tarjolla. Minulla kyse oli puhtaasti siitä, että satuin ihastumaan tähän ihmiseen käytöksestä huolimatta. Mitä kyllä ihmettelen edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvin monella on kokemuksia tuosta, että tapailukumppani kohtelee ikävästi tai omituisesti ja itse kuitenkaan ei sitä oikein tajua. Kai sitä vain jotenkin haluaa uskoa kaikesta huolimatta, että toinen pitää minusta yhtä paljon kuin minä hänestä. Itselläni oli nuorempana paljon sitä, että annoin muiden kohdella itseäni huonosti ja roikuin huonoissa suhteissa, koska itsetuntoni oli huono. En hahmottanut sitä, että voisin toivoa tai "vaatia" itselleni kunnioittavaa kohtelua. 

"Tunsi minua kohtaan vain kaveruutta." Eihän hän tuntenut sinua kohtaan edes kaveruutta, jos kohteli ikävästi. Eikös oletus ole se, että kavereita kohdellaan kivasti? 

Kyse ei ole siitä ettet tajunnut "vaatia" vaan sinulla oli biologinen tarve on pariutua mahdollisimman hyvälaatuisen kumppanin kanssa. Vanhempana lisääntymisvietti vähenee joten pystyy järkeä käyttämään paremmin parinvalinnassa.

Miksi oletat, että kyseiset ihmiset olivat jotenkin erityisen "hyvälaatuisia"? Roikuin huonoissa tapailusuhteissa, koska en osannut olla yksin. 

Joo, ei todellakaan ole mikään laatukysymys tämä. Lähtökohtaisesti en pidä laadukkaimpana vaihtoehtona miestä, joka kohtelee kuin roskaa. Parempiakin on ollut tarjolla. Minulla kyse oli puhtaasti siitä, että satuin ihastumaan tähän ihmiseen käytöksestä huolimatta. Mitä kyllä ihmettelen edelleen.

Niin. Sekin on mahdollista, ettei ole varsinaisesti edes erityisen ihastunut siihen kaltoinkohtelijaan. Jos on nuori, huonoitsetuntoinen, yksinäinen ja epävarma, tulee roikkuneeksi jopa sellaisessa ihmisessä, joka tuntuu jollain tavalla vastenmieliseltä. Tämä voi kuulostaa uskomattomalta, mutta sitä tapahtuu. 

Minä olin aluksi aivan korviani myöten rakastunut, mutta mies oli jotenkin "perässä vefettävä". Ei kohdellut huonosti, mutta ei tuntunut olevan samalla liekillä mukana kuin minä. Sitkeästi kannattelin suhdetta,pohtien tuleeko tästä koskaan mitään. No, ilmeisesti tuli, 18 vuotta olemme nyt ollut yhdessä ja lapsiakin on siunaantunut kolme. Nykyisin taitaa roolit olla jopa toisinpäin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh, itse olen ollut tuon miehen asemassa, joten voin yrittää selittää käytöstä, jos se vaikka helpottaisi pettymystäsi.

Tapailin pari kuukautta todella kivaa miestä, mies ihastui minuun todella voimakkaasti mutta itse en häneen. Hänessä ei ollut kerrassaan mitään vikaa ja jotenkin itsekin odottelin että kyllähän tässä varmasti kohta tunteet herää. Jossain vaiheessa miehen voimakkaat ihastuksen osoitukset alkoivat ahdistaa koska itse en vaan tuntenut samoin. Otin jotenkin automaattisesti etäisyyttä ja ehkä ajattelin sinnikkäästi edelleen, että kyllähän minäkin hänestä pidän, ja että ne ihastuksen tunteet heräävät kyllä kunhan hän vähän antaa tilaa ja hidastaa menoa. Noh, vihjailua hän ei ymmärtänyt ja kun liian hienovaraisesti yritin asiasta puhua, sekin meni ihan ohi. Lopulta tuli joku breaking point ja tajusin, että minulla ei ole eikä tule olemaan sellaisia tunteita häntä kohtaan enkä halua enää tapailla. Ja se oli pakko lopulta sanoa aika tylysti suoraan koska mies ei meinannut hyväksyä asiaa. Hän itsepäisesti luuli joko tehneensä jotain väärin tai sitten että minä olin alusta asti vain leikkinyt hänen tunteillaan. Kumpikaan näistä ei pitänyt paikkaansa.

Ja se, ettei sinulla ole tunteita toista kohtaan, on pätevä syy tylyyn käytökseen? Kun voisit sanoa asian suoraan ilman jotain epämääräistä vihjailua. Minusta on toisen tunteilla leikkimistä jatkaa tapilua, vaikkei tunteita ole - varsinkin jos tietää, että toinen on todella ihastunut. Kai tunnet itseäsi kuitenkin sen verran että tiedät, miltä suhteessa pitäisi alusta asti tuntua.

Tämä. Miksi pitää vihjailla ja samalla jatkaa tapailua antaen toiselle turhaa toivoa?

Miksi ei voi sanoa suoraan mutta kauniisti että ei halua jatkaa? Ehkä loukkaavinta mitä voi tehdä on roikottaa toista tietoisesti suhteessa josta tietää ettei tule mitään.

Tässähän oli kyse juuri siitä ettei tämä aiemman viestin kirjoittaja tiennyt ettei suhteesta tulisi mitään, vaan uskoi että toisin olisi voinut käydä ja halusi antaa sille mahdollisuuden. Vihjailu tai "tylyys" liittyi vaan tahtiin ja tapaan jolla tapailukumppani koitti edetä suhteessa, ei itse tapailun lopettamiseen. Hän sanoi asiasta suoraan heti kun itse tajusi tai päätti, ettei kannata. Mitä tässä olisi pitänyt tehdä toisin? Eikö sellaiset ihmiset saa tapailla ollenkaan, joiden kiinnostus herää hitaasti?

Ehkä se just pistää roikkumaan kun huomaa ettei toinen oo täysillä mukana. Miettii että miten mun pitäis muuttua että kelpaisin.. Että tuo tyyppi on tavoittelemisen arvoinen kun sitä ei saa helpolla. Eli jos se sama ihminen käyttäytyi eri tavalla-panostaisi suhteeseen täysillä niin se ei oiskaan niin kiinnostava. Eli kyse ei oo siitä ihmisestä tai ihastumisestakaan vaan jostain muusta. Itsetunnon paikkailusta?

Koska naiset kasvatetaan siihet että pahoinpitely on merkki välittämisestä ja että nainen tajuaa tilanteet ja erityisesti miehen aina väärin. Lisäksi naisille opetetaan tunnesoopaa jolla kuoletetaan terve järki niin että ei pysty faktoja tarkastelemalla ymmärtämään tilannetta. Miehet ei tätä tunnesoopaa tiedä vaan ne ilmaisee asiat juuri niin kuin ne on.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se just pistää roikkumaan kun huomaa ettei toinen oo täysillä mukana. Miettii että miten mun pitäis muuttua että kelpaisin.. Että tuo tyyppi on tavoittelemisen arvoinen kun sitä ei saa helpolla. Eli jos se sama ihminen käyttäytyi eri tavalla-panostaisi suhteeseen täysillä niin se ei oiskaan niin kiinnostava. Eli kyse ei oo siitä ihmisestä tai ihastumisestakaan vaan jostain muusta. Itsetunnon paikkailusta?

Hyvä pointti tämäkin. Etäisesti käyttäytyvä ja vähän ylimielinen ihminen saattaa vaikuttaa tavoittelemisen arvoiselta sellaiselle, jolla on huono itsetunto.

Nimim. been there

Ihastuminen on suuremmoista. Rakastuminen jotain vielä ihmeellisempää. Mutta olen alkanut ajattelemaan, että kykenenkö enää ise kupaankaan. Pelkään, että "taas" saan pakit. Enkä itse taaskaan tajua miksi.  Ei. En väitä olevani täydellinen saati edes kaikin tavoin hyvä ehdokas kumppaniksi. Mutta en vamasti yhtään sen huonompi kuin he, jotka elävät ja ovat parisuhteessa. Onneksi sinkkuna(kin) voi elää hyvää ja laadukasa elämää. Silti toisinaan iskee pieni kateuden pistos; saaden minut ihmetttelemään miten tai kuinka osa on onnistunut tai onnistuukin löyämään itselleen "aina" niin vaivattoman ja luontevan oloisesti kumppanin; siis melko pian sen jälkeen kun aiempi heidän liittonsa on syystä tai toisesa kariutunut ja kokenut päätöksen.          

Vierailija kirjoitti:

Sinulla on edelleen kyky tuntea, sinulla on sydän. Ole onnellinen siitä, toivon ettet menetä sitä. Itsehän olen jo siinä vaiheessa, jossa mikään ei enää tunnu miltään. Täällä ei ole hyvä olla. Ehkä kyseinen mieskin on samassa paikassa.

Tai sitten mies kyllä tuntee, kunhan aidosti ihastuu. Se nyt vaan ei tällä kertaa ollut ap.

Vierailija kirjoitti:

Koska naiset kasvatetaan siihet että pahoinpitely on merkki välittämisestä ja että nainen tajuaa tilanteet ja erityisesti miehen aina väärin. Lisäksi naisille opetetaan tunnesoopaa jolla kuoletetaan terve järki niin että ei pysty faktoja tarkastelemalla ymmärtämään tilannetta. Miehet ei tätä tunnesoopaa tiedä vaan ne ilmaisee asiat juuri niin kuin ne on.

...Paitsi että roikottajamiehet eivät ilmaise asioita "niin kuin ne on". 

Muuten olen kyllä samaa mieltä kanssasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh, itse olen ollut tuon miehen asemassa, joten voin yrittää selittää käytöstä, jos se vaikka helpottaisi pettymystäsi.

Tapailin pari kuukautta todella kivaa miestä, mies ihastui minuun todella voimakkaasti mutta itse en häneen. Hänessä ei ollut kerrassaan mitään vikaa ja jotenkin itsekin odottelin että kyllähän tässä varmasti kohta tunteet herää. Jossain vaiheessa miehen voimakkaat ihastuksen osoitukset alkoivat ahdistaa koska itse en vaan tuntenut samoin. Otin jotenkin automaattisesti etäisyyttä ja ehkä ajattelin sinnikkäästi edelleen, että kyllähän minäkin hänestä pidän, ja että ne ihastuksen tunteet heräävät kyllä kunhan hän vähän antaa tilaa ja hidastaa menoa. Noh, vihjailua hän ei ymmärtänyt ja kun liian hienovaraisesti yritin asiasta puhua, sekin meni ihan ohi. Lopulta tuli joku breaking point ja tajusin, että minulla ei ole eikä tule olemaan sellaisia tunteita häntä kohtaan enkä halua enää tapailla. Ja se oli pakko lopulta sanoa aika tylysti suoraan koska mies ei meinannut hyväksyä asiaa. Hän itsepäisesti luuli joko tehneensä jotain väärin tai sitten että minä olin alusta asti vain leikkinyt hänen tunteillaan. Kumpikaan näistä ei pitänyt paikkaansa.

Ja se, ettei sinulla ole tunteita toista kohtaan, on pätevä syy tylyyn käytökseen? Kun voisit sanoa asian suoraan ilman jotain epämääräistä vihjailua. Minusta on toisen tunteilla leikkimistä jatkaa tapilua, vaikkei tunteita ole - varsinkin jos tietää, että toinen on todella ihastunut. Kai tunnet itseäsi kuitenkin sen verran että tiedät, miltä suhteessa pitäisi alusta asti tuntua.

Tämä. Miksi pitää vihjailla ja samalla jatkaa tapailua antaen toiselle turhaa toivoa?

Miksi ei voi sanoa suoraan mutta kauniisti että ei halua jatkaa? Ehkä loukkaavinta mitä voi tehdä on roikottaa toista tietoisesti suhteessa josta tietää ettei tule mitään.

Toisaalta, jos näin tekee niin siitä taas valitetaan, ettei antanut edes mahdollisuutta.

Pakit on ikäviä, mutta koskaan niitä ei voi tehdä kaikin puolin oikein.

Vierailija kirjoitti:

Ei ihminen tajua asioita, joita ei halua tajuta. Jos itse on ihastunut ja kovasti haluaa suhteen, on suuri kiusaus selitellä asiat parhain päin. Lähes sataprosenttisesti on kuitenkin niin, että jos mies ei vaikuta ihastuneelta ja kiinnostuneelta, hän ei ole.

Tämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska naiset kasvatetaan siihet että pahoinpitely on merkki välittämisestä ja että nainen tajuaa tilanteet ja erityisesti miehen aina väärin. Lisäksi naisille opetetaan tunnesoopaa jolla kuoletetaan terve järki niin että ei pysty faktoja tarkastelemalla ymmärtämään tilannetta. Miehet ei tätä tunnesoopaa tiedä vaan ne ilmaisee asiat juuri niin kuin ne on.

...Paitsi että roikottajamiehet eivät ilmaise asioita "niin kuin ne on". 

Muuten olen kyllä samaa mieltä kanssasi.

Se roikottaminen on se viesti. Se on kiusaamista. Miehet on hyvin suoria ja selkeitä kun haluaa jotain. Ne osoittavat selkeästi aikeensa. Yksikään mies joka pelaa ei välitä aidosti. Katsokaa vaikka miehen muita pitkäikäisiä suhteita, että pelaako niiden ihmisten kanssa, niin ei pelaa. Mies pelaa vain sellaisten kanssa joiden menettämisen riski on heille se yks ja sama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh, itse olen ollut tuon miehen asemassa, joten voin yrittää selittää käytöstä, jos se vaikka helpottaisi pettymystäsi.

Tapailin pari kuukautta todella kivaa miestä, mies ihastui minuun todella voimakkaasti mutta itse en häneen. Hänessä ei ollut kerrassaan mitään vikaa ja jotenkin itsekin odottelin että kyllähän tässä varmasti kohta tunteet herää. Jossain vaiheessa miehen voimakkaat ihastuksen osoitukset alkoivat ahdistaa koska itse en vaan tuntenut samoin. Otin jotenkin automaattisesti etäisyyttä ja ehkä ajattelin sinnikkäästi edelleen, että kyllähän minäkin hänestä pidän, ja että ne ihastuksen tunteet heräävät kyllä kunhan hän vähän antaa tilaa ja hidastaa menoa. Noh, vihjailua hän ei ymmärtänyt ja kun liian hienovaraisesti yritin asiasta puhua, sekin meni ihan ohi. Lopulta tuli joku breaking point ja tajusin, että minulla ei ole eikä tule olemaan sellaisia tunteita häntä kohtaan enkä halua enää tapailla. Ja se oli pakko lopulta sanoa aika tylysti suoraan koska mies ei meinannut hyväksyä asiaa. Hän itsepäisesti luuli joko tehneensä jotain väärin tai sitten että minä olin alusta asti vain leikkinyt hänen tunteillaan. Kumpikaan näistä ei pitänyt paikkaansa.

Ja se, ettei sinulla ole tunteita toista kohtaan, on pätevä syy tylyyn käytökseen? Kun voisit sanoa asian suoraan ilman jotain epämääräistä vihjailua. Minusta on toisen tunteilla leikkimistä jatkaa tapilua, vaikkei tunteita ole - varsinkin jos tietää, että toinen on todella ihastunut. Kai tunnet itseäsi kuitenkin sen verran että tiedät, miltä suhteessa pitäisi alusta asti tuntua.

Tämä. Miksi pitää vihjailla ja samalla jatkaa tapailua antaen toiselle turhaa toivoa?

Miksi ei voi sanoa suoraan mutta kauniisti että ei halua jatkaa? Ehkä loukkaavinta mitä voi tehdä on roikottaa toista tietoisesti suhteessa josta tietää ettei tule mitään.

Toisaalta, jos näin tekee niin siitä taas valitetaan, ettei antanut edes mahdollisuutta.

Pakit on ikäviä, mutta koskaan niitä ei voi tehdä kaikin puolin oikein.

Joo no, tuota valitusta olen kyllä kyllä kuullut, kun olen ensimmäisen tapaamisen jälkeen heti päättänyt jutun. Mutta en näe mitään järkeä antaa mahdollisuuttakaan ihmisille, jotka eivät syystä tai toisesta kolahda. Tiedän täydellä varmuudella, etteivät ajatukseni myöhemmin tulisi mihinkään muuttumaan, joten ei olisi kummankaan edun mukaista jatkaa väkisin. En edes pystyisi.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä se just pistää roikkumaan kun huomaa ettei toinen oo täysillä mukana. Miettii että miten mun pitäis muuttua että kelpaisin.. Että tuo tyyppi on tavoittelemisen arvoinen kun sitä ei saa helpolla. Eli jos se sama ihminen käyttäytyi eri tavalla-panostaisi suhteeseen täysillä niin se ei oiskaan niin kiinnostava. Eli kyse ei oo siitä ihmisestä tai ihastumisestakaan vaan jostain muusta. Itsetunnon paikkailusta?

Mulla ei missään vaiheessa tullut tätä, että olisin alkanut miettimään itseni muuttamista. Jatkoin ihan samalla linjalla koko ajan. En osaa esittää mitään muuta kuin olen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh, itse olen ollut tuon miehen asemassa, joten voin yrittää selittää käytöstä, jos se vaikka helpottaisi pettymystäsi.

Tapailin pari kuukautta todella kivaa miestä, mies ihastui minuun todella voimakkaasti mutta itse en häneen. Hänessä ei ollut kerrassaan mitään vikaa ja jotenkin itsekin odottelin että kyllähän tässä varmasti kohta tunteet herää. Jossain vaiheessa miehen voimakkaat ihastuksen osoitukset alkoivat ahdistaa koska itse en vaan tuntenut samoin. Otin jotenkin automaattisesti etäisyyttä ja ehkä ajattelin sinnikkäästi edelleen, että kyllähän minäkin hänestä pidän, ja että ne ihastuksen tunteet heräävät kyllä kunhan hän vähän antaa tilaa ja hidastaa menoa. Noh, vihjailua hän ei ymmärtänyt ja kun liian hienovaraisesti yritin asiasta puhua, sekin meni ihan ohi. Lopulta tuli joku breaking point ja tajusin, että minulla ei ole eikä tule olemaan sellaisia tunteita häntä kohtaan enkä halua enää tapailla. Ja se oli pakko lopulta sanoa aika tylysti suoraan koska mies ei meinannut hyväksyä asiaa. Hän itsepäisesti luuli joko tehneensä jotain väärin tai sitten että minä olin alusta asti vain leikkinyt hänen tunteillaan. Kumpikaan näistä ei pitänyt paikkaansa.

Ja se, ettei sinulla ole tunteita toista kohtaan, on pätevä syy tylyyn käytökseen? Kun voisit sanoa asian suoraan ilman jotain epämääräistä vihjailua. Minusta on toisen tunteilla leikkimistä jatkaa tapilua, vaikkei tunteita ole - varsinkin jos tietää, että toinen on todella ihastunut. Kai tunnet itseäsi kuitenkin sen verran että tiedät, miltä suhteessa pitäisi alusta asti tuntua.

Tämä. Miksi pitää vihjailla ja samalla jatkaa tapailua antaen toiselle turhaa toivoa?

Miksi ei voi sanoa suoraan mutta kauniisti että ei halua jatkaa? Ehkä loukkaavinta mitä voi tehdä on roikottaa toista tietoisesti suhteessa josta tietää ettei tule mitään.

Tässähän oli kyse juuri siitä ettei tämä aiemman viestin kirjoittaja tiennyt ettei suhteesta tulisi mitään, vaan uskoi että toisin olisi voinut käydä ja halusi antaa sille mahdollisuuden. Vihjailu tai "tylyys" liittyi vaan tahtiin ja tapaan jolla tapailukumppani koitti edetä suhteessa, ei itse tapailun lopettamiseen. Hän sanoi asiasta suoraan heti kun itse tajusi tai päätti, ettei kannata. Mitä tässä olisi pitänyt tehdä toisin? Eikö sellaiset ihmiset saa tapailla ollenkaan, joiden kiinnostus herää hitaasti?

Saa toki mutta omasta epäröinnistä voi sanoa ihan suoraankin. Ja minusta myös pitää sanoa. En voi käsittää miksei itseä mietityttävistä asioista voisi puhua niiden oikeilla nimillä vaan turvaudutaan sen sijaan johonkin vihjailemiseen, joka on todennäköisesti vielä niin vaikeasti tulkittavaa että lähes jokaiselta menisi se ohi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh, itse olen ollut tuon miehen asemassa, joten voin yrittää selittää käytöstä, jos se vaikka helpottaisi pettymystäsi.

Tapailin pari kuukautta todella kivaa miestä, mies ihastui minuun todella voimakkaasti mutta itse en häneen. Hänessä ei ollut kerrassaan mitään vikaa ja jotenkin itsekin odottelin että kyllähän tässä varmasti kohta tunteet herää. Jossain vaiheessa miehen voimakkaat ihastuksen osoitukset alkoivat ahdistaa koska itse en vaan tuntenut samoin. Otin jotenkin automaattisesti etäisyyttä ja ehkä ajattelin sinnikkäästi edelleen, että kyllähän minäkin hänestä pidän, ja että ne ihastuksen tunteet heräävät kyllä kunhan hän vähän antaa tilaa ja hidastaa menoa. Noh, vihjailua hän ei ymmärtänyt ja kun liian hienovaraisesti yritin asiasta puhua, sekin meni ihan ohi. Lopulta tuli joku breaking point ja tajusin, että minulla ei ole eikä tule olemaan sellaisia tunteita häntä kohtaan enkä halua enää tapailla. Ja se oli pakko lopulta sanoa aika tylysti suoraan koska mies ei meinannut hyväksyä asiaa. Hän itsepäisesti luuli joko tehneensä jotain väärin tai sitten että minä olin alusta asti vain leikkinyt hänen tunteillaan. Kumpikaan näistä ei pitänyt paikkaansa.

Ja se, ettei sinulla ole tunteita toista kohtaan, on pätevä syy tylyyn käytökseen? Kun voisit sanoa asian suoraan ilman jotain epämääräistä vihjailua. Minusta on toisen tunteilla leikkimistä jatkaa tapilua, vaikkei tunteita ole - varsinkin jos tietää, että toinen on todella ihastunut. Kai tunnet itseäsi kuitenkin sen verran että tiedät, miltä suhteessa pitäisi alusta asti tuntua.

Tämä. Miksi pitää vihjailla ja samalla jatkaa tapailua antaen toiselle turhaa toivoa?

Miksi ei voi sanoa suoraan mutta kauniisti että ei halua jatkaa? Ehkä loukkaavinta mitä voi tehdä on roikottaa toista tietoisesti suhteessa josta tietää ettei tule mitään.

Tässähän oli kyse juuri siitä ettei tämä aiemman viestin kirjoittaja tiennyt ettei suhteesta tulisi mitään, vaan uskoi että toisin olisi voinut käydä ja halusi antaa sille mahdollisuuden. Vihjailu tai "tylyys" liittyi vaan tahtiin ja tapaan jolla tapailukumppani koitti edetä suhteessa, ei itse tapailun lopettamiseen. Hän sanoi asiasta suoraan heti kun itse tajusi tai päätti, ettei kannata. Mitä tässä olisi pitänyt tehdä toisin? Eikö sellaiset ihmiset saa tapailla ollenkaan, joiden kiinnostus herää hitaasti?

Saa toki mutta omasta epäröinnistä voi sanoa ihan suoraankin. Ja minusta myös pitää sanoa. En voi käsittää miksei itseä mietityttävistä asioista voisi puhua niiden oikeilla nimillä vaan turvaudutaan sen sijaan johonkin vihjailemiseen, joka on todennäköisesti vielä niin vaikeasti tulkittavaa että lähes jokaiselta menisi se ohi.

Vihjailu on tässä siis niitä signaaleja, että hidasta vähän, anna tilaa, peräänny, ei noin nopeasti tai voimalla. Musta nämä on aika selviä signaaleja ihan kaikille ja apkin oli ne ymmärtänyt näin. Voi tästäkin tietenkin sanoa suoraan, mutta se ei ole yleisesti tapana enkä lähtisi syyttelemään ketään siitä että luottaa siihen mihin on aina ennenkin voinut luottaa.

Se on sitten eri kysymys, kertoako epäröinnistä vai ei. Olet oikeassa että asiasta pitäisi voida puhua. Mun kokemuksen mukaan se on kuitenkin käytännössä täsmälleen sama kuin sanoisi ettei ole kiinnostunut. Asioiden ääneen sanomisella on oma voimansa joka ylittää pelkän tiedonvälittämisen, se tavallaan sitouttaa sanottuun ja tekee sen todellisemmaksi. On monia tilanteita, joissa jonkin tietäminen ei ole ongelma, mutta sen ääneen sanominen on.

Yhdessä omassa parisuhteessani eksä kärsi kuukausia epävarmuutta musta sen jälkeenkin kun olin jo ihan täysillä mukana ja näytin ja sanoin sen myös, siksi että olin mennyt sanomaan epäröinnistäni suoraan ja selittämään etten ole valmis niin intensiiviseen läheisyyteen kuin mikä eksästä olisi ollut luontevaa. Tämä vaikutti osaltaan siihen että suhde päättyi vaikka oli monella tavalla harvinaisen hyvä, toimiva ja ongelmaton. Eksä sanoo olevansa samaa mieltä suhteen toimivuudesta, onnellisuudesta ja ongelmattomuudesta, mutta pakko mun on ollut epäillä ettei hän kokenut voivansa tuoda suhteessa esiin kaikkia omia tarpeitaan, kun kerran eroon päädyttiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noh, itse olen ollut tuon miehen asemassa, joten voin yrittää selittää käytöstä, jos se vaikka helpottaisi pettymystäsi.

Tapailin pari kuukautta todella kivaa miestä, mies ihastui minuun todella voimakkaasti mutta itse en häneen. Hänessä ei ollut kerrassaan mitään vikaa ja jotenkin itsekin odottelin että kyllähän tässä varmasti kohta tunteet herää. Jossain vaiheessa miehen voimakkaat ihastuksen osoitukset alkoivat ahdistaa koska itse en vaan tuntenut samoin. Otin jotenkin automaattisesti etäisyyttä ja ehkä ajattelin sinnikkäästi edelleen, että kyllähän minäkin hänestä pidän, ja että ne ihastuksen tunteet heräävät kyllä kunhan hän vähän antaa tilaa ja hidastaa menoa. Noh, vihjailua hän ei ymmärtänyt ja kun liian hienovaraisesti yritin asiasta puhua, sekin meni ihan ohi. Lopulta tuli joku breaking point ja tajusin, että minulla ei ole eikä tule olemaan sellaisia tunteita häntä kohtaan enkä halua enää tapailla. Ja se oli pakko lopulta sanoa aika tylysti suoraan koska mies ei meinannut hyväksyä asiaa. Hän itsepäisesti luuli joko tehneensä jotain väärin tai sitten että minä olin alusta asti vain leikkinyt hänen tunteillaan. Kumpikaan näistä ei pitänyt paikkaansa.

Ja se, ettei sinulla ole tunteita toista kohtaan, on pätevä syy tylyyn käytökseen? Kun voisit sanoa asian suoraan ilman jotain epämääräistä vihjailua. Minusta on toisen tunteilla leikkimistä jatkaa tapilua, vaikkei tunteita ole - varsinkin jos tietää, että toinen on todella ihastunut. Kai tunnet itseäsi kuitenkin sen verran että tiedät, miltä suhteessa pitäisi alusta asti tuntua.

Tämä. Miksi pitää vihjailla ja samalla jatkaa tapailua antaen toiselle turhaa toivoa?

Miksi ei voi sanoa suoraan mutta kauniisti että ei halua jatkaa? Ehkä loukkaavinta mitä voi tehdä on roikottaa toista tietoisesti suhteessa josta tietää ettei tule mitään.

Tässähän oli kyse juuri siitä ettei tämä aiemman viestin kirjoittaja tiennyt ettei suhteesta tulisi mitään, vaan uskoi että toisin olisi voinut käydä ja halusi antaa sille mahdollisuuden. Vihjailu tai "tylyys" liittyi vaan tahtiin ja tapaan jolla tapailukumppani koitti edetä suhteessa, ei itse tapailun lopettamiseen. Hän sanoi asiasta suoraan heti kun itse tajusi tai päätti, ettei kannata. Mitä tässä olisi pitänyt tehdä toisin? Eikö sellaiset ihmiset saa tapailla ollenkaan, joiden kiinnostus herää hitaasti?

Saa toki mutta omasta epäröinnistä voi sanoa ihan suoraankin. Ja minusta myös pitää sanoa. En voi käsittää miksei itseä mietityttävistä asioista voisi puhua niiden oikeilla nimillä vaan turvaudutaan sen sijaan johonkin vihjailemiseen, joka on todennäköisesti vielä niin vaikeasti tulkittavaa että lähes jokaiselta menisi se ohi.

Vihjailu on tässä siis niitä signaaleja, että hidasta vähän, anna tilaa, peräänny, ei noin nopeasti tai voimalla. Musta nämä on aika selviä signaaleja ihan kaikille ja apkin oli ne ymmärtänyt näin. Voi tästäkin tietenkin sanoa suoraan, mutta se ei ole yleisesti tapana enkä lähtisi syyttelemään ketään siitä että luottaa siihen mihin on aina ennenkin voinut luottaa.

Se on sitten eri kysymys, kertoako epäröinnistä vai ei. Olet oikeassa että asiasta pitäisi voida puhua. Mun kokemuksen mukaan se on kuitenkin käytännössä täsmälleen sama kuin sanoisi ettei ole kiinnostunut. Asioiden ääneen sanomisella on oma voimansa joka ylittää pelkän tiedonvälittämisen, se tavallaan sitouttaa sanottuun ja tekee sen todellisemmaksi. On monia tilanteita, joissa jonkin tietäminen ei ole ongelma, mutta sen ääneen sanominen on.

Yhdessä omassa parisuhteessani eksä kärsi kuukausia epävarmuutta musta sen jälkeenkin kun olin jo ihan täysillä mukana ja näytin ja sanoin sen myös, siksi että olin mennyt sanomaan epäröinnistäni suoraan ja selittämään etten ole valmis niin intensiiviseen läheisyyteen kuin mikä eksästä olisi ollut luontevaa. Tämä vaikutti osaltaan siihen että suhde päättyi vaikka oli monella tavalla harvinaisen hyvä, toimiva ja ongelmaton. Eksä sanoo olevansa samaa mieltä suhteen toimivuudesta, onnellisuudesta ja ongelmattomuudesta, mutta pakko mun on ollut epäillä ettei hän kokenut voivansa tuoda suhteessa esiin kaikkia omia tarpeitaan, kun kerran eroon päädyttiin.

Joskushan se epäröinti tarkoittaakin juuri sitä, ettei ole kiinnostunut. Oman kokemukseni jälkeen käsitän sen suoraan sellaisena enkä enää jatka hetkeäkään ihmisen kanssa, joka ei ole minusta täysin varma. Itse tyhmänä jäin tapailemaan miestä, joka hyvin suoraankin ilmaisi epäröintinsä. En voinut uskoa että joku jaksaisi jatkaa niinkin kauan ja niinkin pitkälle täysin merkityksettömän ihmisen kanssa, sillä omat toimintatapani ovat täysin toisenlaiset. Ainakin sen opin, että mahdollista se on ja tulevaisuudessa osaan toimia itsekin eri tavalla. Sitä ei ainakaan enää tule tapahtumaan, että joku kiittää minua sängyssä kun laitoin viestiä ja toteaa perään, ettei olisi itse laittanut.