Miten saisin ajatusmaailmani muuttumaan, että voisin oikeasti iloita toisten puolesta? Jatkuva kateuden tunne on raastavaa ja pidemmän päälle rasittavaa!!

Ei sun iloita tarvitse, mutta opettele olemaan neutraali. Ymmärrä ettei se ole sulta pois, jos joku toinen saavuttaa jotain. Niin maailma vain toimii, että aina jollain on jotain mitä minäkin haluaisin, mutta en saa. Minulla taas voi olla jotain muuta, mitä joku toinen haluaisi. Älä vatvo tuollaisia negatiivisia ajatuksia päässäsi.

Unohtui. Olen asunut samassa paikassa lähes aina. Vaikuttaako tämä??

Vierailija kirjoitti:

Unohtui. Olen asunut samassa paikassa lähes aina. Vaikuttaako tämä??

Millaisen mallin sait vanhemmiltasi?

Osasivatko he iloita muiden onnesta?

Tiedän tunteen: Itselläni auttoi oman hyvinvoinnin parantaminen, itsetuntemus, ja visio siitä, mitä itse haluaa elämällään tehdä.

Vaihtoehtoinen tie on negaativissävytteinen päämäärättömyys ja kateus. "Jos minulla ei mene hyvin, ei muillakaan saa mennä".

Ehkä ainoa keino päästä jostakin itselle vaikeasta tunteesta on antaa sen tunteen tuntua ihan tietoisesti, ilman tuomitsemista, arvottamista, analysointia. Sanoa siis sille tunteelle tyyliin "Kyllä, saa tuntua" ja sitten tunnet sen tunteen ihan sydänjuuria myöten. Minä olen huomannut että kun hyväksyy jonkun tunteen itsessään eikä edes yritä muuttaa sitä, vaan antaa tuntua niin Puf! Se häviää. Onko kellään muulla kokemusta tämmöisestä?

Mulla se johtuu siitä, että olen itse jäänyt vaille kaikkia niitä asioita jotka on monille itsestäänselvyyksiä (rakastavat vanhemmat, hyvät kotiolot, ystävät, poikaystävät jne), joten ei yhtään kiinnosta kyllä iloita siitä kun muut saa jälleen kaikkea ihanaa ja minä en ikinä. Ja Huom, näin oli myös silloin kun en vielä ollut kateellinen. Uskon että pystyisin suhtautumaan muiden onneen neutraalisti jos minäkin saisin joskus jotain hyvää osakseni.

Vanhempien mallia minäkin epäilisin. Jos kotona on lietsottu kateutta, niin miten sitä muuta osaisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Mulla se johtuu siitä, että olen itse jäänyt vaille kaikkia niitä asioita jotka on monille itsestäänselvyyksiä (rakastavat vanhemmat, hyvät kotiolot, ystävät, poikaystävät jne), joten ei yhtään kiinnosta kyllä iloita siitä kun muut saa jälleen kaikkea ihanaa ja minä en ikinä. Ja Huom, näin oli myös silloin kun en vielä ollut kateellinen. Uskon että pystyisin suhtautumaan muiden onneen neutraalisti jos minäkin saisin joskus jotain hyvää osakseni.

Tsemppiä sinulle!

Ketjun avaajalle: niin ei-suomalaista!

Suomessahan kateus voittaa kiimankin. Miettikää...!

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ainoa keino päästä jostakin itselle vaikeasta tunteesta on antaa sen tunteen tuntua ihan tietoisesti, ilman tuomitsemista, arvottamista, analysointia. Sanoa siis sille tunteelle tyyliin "Kyllä, saa tuntua" ja sitten tunnet sen tunteen ihan sydänjuuria myöten. Minä olen huomannut että kun hyväksyy jonkun tunteen itsessään eikä edes yritä muuttaa sitä, vaan antaa tuntua niin Puf! Se häviää. Onko kellään muulla kokemusta tämmöisestä?

Juuri näin. itsellä on se onni, että voin yhden ystäväni kanssa puhua kateudesta ihan vapaasti. ( Saa kadehtia ihan vapaasti...) Olemme huomanneet, että kun sen kateuden sanoo  ystävälle, niin huomaa, että ilo toisen puolesta on suurempi kuin kateus. 

Kateushan on tunne, joka kertoo, että haluaisi sen asian, joka toisellakin on. Oli se asia sitten tavaraa, perhettä, ystäviä, harrastuksia, asemaa, luonteenpiirteitä, terveyttä... Se ei poista sitä, että samaan aikaan olisi iloinen toisen puolesta. Luonnollistahan on haluta niitä asioita, jotka tuottavat iloa, helpoutta elämään ja mielihyvää. Näin kun ajattelee, niin olisi epäluonnollista, jos koskaan ei kokisi kateutta mistään asiasta.

Mistä asioista olet kateellinen? 

Koita miettiä että on niillä muillakin ongelmia ja ikävyyksiä, et vain tiedä niistä. Ei kenenkään elämä ole pelkkää tanssimista. Jos ei auta näin yleisellä tasolla niin muista että kadehtimallasi henkilöllä voi olla kipeät peräpukamat.

Kannattaa keskittyä pääasiassa itseensä. Jos elämässäsi on juuri ollut luopumisia tai vaillejäämisiä, on luonnosllista että asiat kirpaisevat kunnes pääset niistä yli. 

Koita kääntää se tunne motivaatioksi. Ponnistele, jotta saavuttaisit itsekin ne asiat, joista olet kateellinen.

Jos et viitsi ponnistella, niin se asia ei ilmeisesti olekaan tavoittelemisen arvoinen, joten siitä on turhaa olla kateellinen.

Kannattaa myös tiedostaa mitkä asiat on vain ihan kivoja, mutta merkityksettömiä onnellisuuden kannalta. Esim joku tavara. Mieti olisitko oikeasti pitkällä tähtäimellä onnellisempi, jos saisit sen. Jos vastaus on ei, niin silloin on helpompi tyytyä vähempään tai siihen mitä itsellä jo on.

Vierailija kirjoitti:

Mistä asioista olet kateellinen? 

-Tuttavan luonne,empaattinen,mukava ja reilu.

-Eniten kuitenkin siitä ku tuttavallani on enemmän omaa aikaa... ja joo en voi vaikuttaa siihen, että saisin saman verran aikaa itselleni.

-Lisäksi hän on sosiaalinen ja fiksu.

-Vaatimaton ja ei kilpaile millään omaisuudella jne. Kade-vapaa!!

Lähtisin miettimään, mistä asioista on kateellinen ja, miten niihin voisi vaikuttaa omassa elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ainoa keino päästä jostakin itselle vaikeasta tunteesta on antaa sen tunteen tuntua ihan tietoisesti, ilman tuomitsemista, arvottamista, analysointia. Sanoa siis sille tunteelle tyyliin "Kyllä, saa tuntua" ja sitten tunnet sen tunteen ihan sydänjuuria myöten. Minä olen huomannut että kun hyväksyy jonkun tunteen itsessään eikä edes yritä muuttaa sitä, vaan antaa tuntua niin Puf! Se häviää. Onko kellään muulla kokemusta tämmöisestä?

Klassinen esimerkki mindfulness-ajattelusta.

Kateus johtuu siitä, että tuntuu siltä että kaikki muut ihmiset on jotenkin parempia ja hienompia ja arvokkaampia kuin minä, ja onnekkaampia ym. Mutta tämähän on se maailman meno, joillakin on asiat aivan älyttömän hyvin, toiset syntyy vaikka Suomeen tai Norjaan ja toiset köyhyyteen ja toiset sodan keskelle, kehitysmaihin. Joku jolla menee vielä huonommin voisi olla myös kateellinen sulle, mutta jostain syystä kateuden tunne ei kalvaa kaikkia. 

Omanarvontunne, se että minä olen arvokas ihminen, on  kateellisessa hakusessa. Jos sulla on oikein suuri ns. 'sisäinen kriitikko' joka soimaa  ja lannistaa sinua koko ajan, kertoo kuinka huono olet, niin loogisesti, kaiken järjen mukaan sulla pitäisi olla myös 'sisäinen kehuja', sisäinen kannustaja, sisäinen paras kaveri, motivoija, olalle taputtaja, rohkaisija, innostaja, sisäinen tsemppaaja... 

Sinun kannattaa ryhtyä itsesi omaksi parhaaksi kaveriksi ja alkaa henggaa ihmisten kanssa jotka arvostaa sinua ihan sellaisena kuin olet. 

Tarkoitat lienee toisten parisuhteita ja sulla ei käy säkä tai ei kukaan ole kiinnostunut. Olet outo tai ruma ankanpoikanen josta kukaan mies ei ole kiinnostunut. Siinä tapauksessä ymmärrän kateuttasi. Alenna rimaasi ja hae parisuhdetta samantasoisesta kuin olet itse.  

Vierailija kirjoitti:

Koita miettiä että on niillä muillakin ongelmia ja ikävyyksiä, et vain tiedä niistä. Ei kenenkään elämä ole pelkkää tanssimista. Jos ei auta näin yleisellä tasolla niin muista että kadehtimallasi henkilöllä voi olla kipeät peräpukamat.

Ai että yrittää vahingonilolla peittää kateuden tunteen?

Ei. Ei näin. Ei hyvä.