Lue keskustelun säännöt.
Onko uusi normi nykyään, että tehdään lapsia useamman ihmisen kanssa?
24.10.2019 |
Erotaan ja uuden kanssa aletaan tekemään lisää. Joillain lapsia kolmen jopa neljän eri ihmisen kanssa? Aika eläimellistä menoa.
En sano, etteikö tätä olisi tapahtunut koko ihmishistoria, mutta silloin sitä mentiin ristiin rastiin ja lapsia hylättiin, ei ollut ehkäisyä, ä_päriä ei tunnustettu. Ihmiset olivat köyhiä, tietämättömiä ja kärsimystä varmasti oli. Mutta yhä nykyään ja tuntuu jotenkin, että on todella yleistä?
Miksi haluatte lisääntyä useamman ihmisen kanssa?
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään ihme että lasten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet ja ovat vaikeita. Vanhemmat hehkuttavat kuinka hienoa on uusperhe ja uus rakkaus ihan sokeena eivätkä näe tai välitä mihinkä pyöritykseen lapset joutuvat. Rakastumisen huumassahan ihmisestä tulee ihan sokea mielipuoli. Kun olen katsellut morsiamena 90 päivää niin voi hyvää päivää kuinka kamala pakkomielle niillä tulee rakastuessaan siihen kohteeseen niin ettei kenenkään järkipuheella ole mitään merkitystä. Kamala pakkomielle ja yritetään montaa kertaa, ihan sairasta touhua. Ne joilla on lapsia niin niistä ei välitetä yhtään mitään kun se pakkomielle ajaa kaikkien ohitse.
Mulla on uusi kumppani, koska erosin lasten isästä, tuntuu ihan naurettavalta ajatuskin, että kukaan voisi ajaa lasteni ohitse koskaan. Aivan sama olenko rakastunut vai en, lapset ovat aina ykkösenä. :) Mihin pyöritykseen lapset siis joutuvat?
Eli entinen miehesi asuu myös teillä ja lasten ei tarvitse lainkaan vaihtaa kotia? Kätevää.
Joutuvat toki, mutta se johtuu erosta. Onko se siis ketjun aihe, miten ihmiset koskaan kehtaa erota? Luulin, että se ongelma oli nyt jos saa lapsia peräti kahdenkin eri miehen kanssa. Pitäisikö sinusta siis väkisin elää toimimattomassa parisuhteessa ja se olisi oikein lapsille? Minä itseasiassa halusin jatkaa vaikka väkisin (myöhemmin järkiini tullessa onneksi ero tuli), mutta toiselle osapuolelle ei käynyt.
Monet nyt täällä puhuvat erosta, joka ei ollut kyllä aiheena.. Jos kaikki keinot on yritetty, niin erotkaa kaikin mokomin, idea oli se, että pitääkö niitä lapsia tehdä lisää uudessa suhteessa? Tuntuu (puheiden perusteella), että uudet vanhemmat kyllä hehkuttavat kuinka kaikki sopeutuvat uuteen vauvaan ja kaikki on ihanaa, perhe kasassa, mutta usein kuulee, että asian laita ollut täysin toinen, kun lapsilta on kysytty.
Minun vanhempani erosivat, kun olin teini-ikäinen ja eniten pelkäsin sitä, että äitini ja hänen uusi miehensä (äitini oli pettänyt isääni) olisivat alkaneet tekemään yhteisiä lapsia. Niin ei onneksi käynyt. Ja olen edelleen, vuosikymmeniä myöhemmin asiasta onnellinen. Nykyään äitini, hänen uusi miehensä ja isäni tulevat hyvin toimeen ja vietämme kaikki juhlat aina yhdessä. Jos pitää erota, niin sitten erotaan, mutta lapsille voi tarjota rakkautta ja turvaa myös ilman uusia lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään ihme että lasten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet ja ovat vaikeita. Vanhemmat hehkuttavat kuinka hienoa on uusperhe ja uus rakkaus ihan sokeena eivätkä näe tai välitä mihinkä pyöritykseen lapset joutuvat. Rakastumisen huumassahan ihmisestä tulee ihan sokea mielipuoli. Kun olen katsellut morsiamena 90 päivää niin voi hyvää päivää kuinka kamala pakkomielle niillä tulee rakastuessaan siihen kohteeseen niin ettei kenenkään järkipuheella ole mitään merkitystä. Kamala pakkomielle ja yritetään montaa kertaa, ihan sairasta touhua. Ne joilla on lapsia niin niistä ei välitetä yhtään mitään kun se pakkomielle ajaa kaikkien ohitse.
Mulla on uusi kumppani, koska erosin lasten isästä, tuntuu ihan naurettavalta ajatuskin, että kukaan voisi ajaa lasteni ohitse koskaan. Aivan sama olenko rakastunut vai en, lapset ovat aina ykkösenä. :) Mihin pyöritykseen lapset siis joutuvat?
Eli entinen miehesi asuu myös teillä ja lasten ei tarvitse lainkaan vaihtaa kotia? Kätevää.
Joutuvat toki, mutta se johtuu erosta. Onko se siis ketjun aihe, miten ihmiset koskaan kehtaa erota? Luulin, että se ongelma oli nyt jos saa lapsia peräti kahdenkin eri miehen kanssa. Pitäisikö sinusta siis väkisin elää toimimattomassa parisuhteessa ja se olisi oikein lapsille? Minä itseasiassa halusin jatkaa vaikka väkisin (myöhemmin järkiini tullessa onneksi ero tuli), mutta toiselle osapuolelle ei käynyt.
Monet nyt täällä puhuvat erosta, joka ei ollut kyllä aiheena.. Jos kaikki keinot on yritetty, niin erotkaa kaikin mokomin, idea oli se, että pitääkö niitä lapsia tehdä lisää uudessa suhteessa? Tuntuu (puheiden perusteella), että uudet vanhemmat kyllä hehkuttavat kuinka kaikki sopeutuvat uuteen vauvaan ja kaikki on ihanaa, perhe kasassa, mutta usein kuulee, että asian laita ollut täysin toinen, kun lapsilta on kysytty.
Minun vanhempani erosivat, kun olin teini-ikäinen ja eniten pelkäsin sitä, että äitini ja hänen uusi miehensä (äitini oli pettänyt isääni) olisivat alkaneet tekemään yhteisiä lapsia. Niin ei onneksi käynyt. Ja olen edelleen, vuosikymmeniä myöhemmin asiasta onnellinen. Nykyään äitini, hänen uusi miehensä ja isäni tulevat hyvin toimeen ja vietämme kaikki juhlat aina yhdessä. Jos pitää erota, niin sitten erotaan, mutta lapsille voi tarjota rakkautta ja turvaa myös ilman uusia lapsia.
Kuulostaa aika neuroottiselta, kun ei halua jakaa äitiään kenenkään kanssa ja on siitä aikuisenakin vielä onnellinen. Et voi edes tietää kuinka tärkeä se uusi sisarus olisi sinulle saattanut olla, ehkä jo silloin, tai nyt, kun hänkin ehkä olisi jo aikuinen.
Tunnenkin tällaisen tapauksen. Useita lapsia useiden kumppanien kanssa. Vain pienimmät kotona, kun muut on huostaanotettu. Silti puskee uusia lapsia kuin lottokone palloja.
Se on tosiaan pysäyttävää kun 5-vuotias pyytää että voisitko nyt löytää itsellesi tänne toisen aikuisen kun isilläkin on, isompi perhe olis parempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään ihme että lasten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet ja ovat vaikeita. Vanhemmat hehkuttavat kuinka hienoa on uusperhe ja uus rakkaus ihan sokeena eivätkä näe tai välitä mihinkä pyöritykseen lapset joutuvat. Rakastumisen huumassahan ihmisestä tulee ihan sokea mielipuoli. Kun olen katsellut morsiamena 90 päivää niin voi hyvää päivää kuinka kamala pakkomielle niillä tulee rakastuessaan siihen kohteeseen niin ettei kenenkään järkipuheella ole mitään merkitystä. Kamala pakkomielle ja yritetään montaa kertaa, ihan sairasta touhua. Ne joilla on lapsia niin niistä ei välitetä yhtään mitään kun se pakkomielle ajaa kaikkien ohitse.
Mulla on uusi kumppani, koska erosin lasten isästä, tuntuu ihan naurettavalta ajatuskin, että kukaan voisi ajaa lasteni ohitse koskaan. Aivan sama olenko rakastunut vai en, lapset ovat aina ykkösenä. :) Mihin pyöritykseen lapset siis joutuvat?
Eli entinen miehesi asuu myös teillä ja lasten ei tarvitse lainkaan vaihtaa kotia? Kätevää.
Joutuvat toki, mutta se johtuu erosta. Onko se siis ketjun aihe, miten ihmiset koskaan kehtaa erota? Luulin, että se ongelma oli nyt jos saa lapsia peräti kahdenkin eri miehen kanssa. Pitäisikö sinusta siis väkisin elää toimimattomassa parisuhteessa ja se olisi oikein lapsille? Minä itseasiassa halusin jatkaa vaikka väkisin (myöhemmin järkiini tullessa onneksi ero tuli), mutta toiselle osapuolelle ei käynyt.
Monet nyt täällä puhuvat erosta, joka ei ollut kyllä aiheena.. Jos kaikki keinot on yritetty, niin erotkaa kaikin mokomin, idea oli se, että pitääkö niitä lapsia tehdä lisää uudessa suhteessa? Tuntuu (puheiden perusteella), että uudet vanhemmat kyllä hehkuttavat kuinka kaikki sopeutuvat uuteen vauvaan ja kaikki on ihanaa, perhe kasassa, mutta usein kuulee, että asian laita ollut täysin toinen, kun lapsilta on kysytty.
Minun vanhempani erosivat, kun olin teini-ikäinen ja eniten pelkäsin sitä, että äitini ja hänen uusi miehensä (äitini oli pettänyt isääni) olisivat alkaneet tekemään yhteisiä lapsia. Niin ei onneksi käynyt. Ja olen edelleen, vuosikymmeniä myöhemmin asiasta onnellinen. Nykyään äitini, hänen uusi miehensä ja isäni tulevat hyvin toimeen ja vietämme kaikki juhlat aina yhdessä. Jos pitää erota, niin sitten erotaan, mutta lapsille voi tarjota rakkautta ja turvaa myös ilman uusia lapsia.Kuulostaa aika neuroottiselta, kun ei halua jakaa äitiään kenenkään kanssa ja on siitä aikuisenakin vielä onnellinen. Et voi edes tietää kuinka tärkeä se uusi sisarus olisi sinulle saattanut olla, ehkä jo silloin, tai nyt, kun hänkin ehkä olisi jo aikuinen.
Meitä on yhteensä viisi ja vanhemmilta ei aina riittänyt aika tasaisesti kaikille. Haluan, että äitini ja isäni ovat onnellisia ja haluan itsekin olla onnellinen. Jos en ydinperheessämmekään saanut tarpeeksi huomiota, niin en todellakaan olisi saanut sitä, jos olisi tullut lisää lapsia. Ja niin on valitettavasti tilanne usein, jos lapsia on jo ja niitä aletaan tekemään lisää (myös ydinperheissä). Perhe on minulle tärkeä, mutta se ei ole sama kuin läheinen. Perheeni on minulle tärkeä, mutta en ole kovin läheinen kaikkien sisarusteni kanssa.
Uudet puolisot, yhteen muutto, uudet lapset.. Miksi lapsilta ei kysytä näihin mielipidettä, kun ne kuitenkin vaikuttaa lasten elämään? Yhtäkkiä vaan esitellään uusi mies, yhtäkkiä vain kerrotaan, että tänne kotiin muuttaa nyt uusi tyyppi, yhtäkkiä äidin syliin ei enää pääsekään koska haluaa, kun siellä on nyt uusi vauva. Ja tämä pätee minusta myös ydinperheeseen. Naiset salaa tulee raskaaksi koska haluaa vielä yhden lapsen, miehet käy salaa vasektomiassa, kun ei enää halua, mutta kysyykö kukaan lapselta mitä mieltä hän on? Enkä tarkoita, että lapsen sana on laki, mutta jos lapsi olisi sitä mieltä, että ei esim halua enää sisarusta, niin mitä te vanhemmat sanoisitte siihen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tottakai olen onnellinen, uskaltaisin erota tarvittaessa mutta ei ole tarvetta. Eron jälkeen en pilaisi lasteni elämää vaan osaan elää myös yksin tuomatta vieraita ihmisiä saman katon alle tai olla lisääntymättä.
Ollaanpa sitä niin olevinaan. Ehkä pilaisit ne elämät ihan pelkästään sillä erolla. Ei tullut mieleen tämä vaihtoehto, vai? Joku lapsistasi saattaisi jopa pitää isäpuolesta enemmän kuin siitä ääliöstä, joka hänet laittoi alulle. Niin ja jos ajattelit sanoa, ettei lasten isä ole ääliö, niin miksi edes eroaisit?
Vierailija kirjoitti:
Yhtäkkiä vaan esitellään uusi mies, yhtäkkiä vain kerrotaan, että tänne kotiin muuttaa nyt uusi tyyppi, yhtäkkiä äidin syliin ei enää pääsekään koska haluaa, kun siellä on nyt uusi vauva. Ja tämä pätee minusta myös ydinperheeseen.
Ehkä kyse on sinun kyvyttömyydestäsi nähdä, että vaikka lähipiirissäsi ei osata keskustella, toisissa osataan. Kaikki mainitut asiat voivat tapahtua ihan ilman mitään YHTÄKKIÄ-meininkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään ihme että lasten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet ja ovat vaikeita. Vanhemmat hehkuttavat kuinka hienoa on uusperhe ja uus rakkaus ihan sokeena eivätkä näe tai välitä mihinkä pyöritykseen lapset joutuvat. Rakastumisen huumassahan ihmisestä tulee ihan sokea mielipuoli. Kun olen katsellut morsiamena 90 päivää niin voi hyvää päivää kuinka kamala pakkomielle niillä tulee rakastuessaan siihen kohteeseen niin ettei kenenkään järkipuheella ole mitään merkitystä. Kamala pakkomielle ja yritetään montaa kertaa, ihan sairasta touhua. Ne joilla on lapsia niin niistä ei välitetä yhtään mitään kun se pakkomielle ajaa kaikkien ohitse.
Mulla on uusi kumppani, koska erosin lasten isästä, tuntuu ihan naurettavalta ajatuskin, että kukaan voisi ajaa lasteni ohitse koskaan. Aivan sama olenko rakastunut vai en, lapset ovat aina ykkösenä. :) Mihin pyöritykseen lapset siis joutuvat?
Eli entinen miehesi asuu myös teillä ja lasten ei tarvitse lainkaan vaihtaa kotia? Kätevää.
Joutuvat toki, mutta se johtuu erosta. Onko se siis ketjun aihe, miten ihmiset koskaan kehtaa erota? Luulin, että se ongelma oli nyt jos saa lapsia peräti kahdenkin eri miehen kanssa. Pitäisikö sinusta siis väkisin elää toimimattomassa parisuhteessa ja se olisi oikein lapsille? Minä itseasiassa halusin jatkaa vaikka väkisin (myöhemmin järkiini tullessa onneksi ero tuli), mutta toiselle osapuolelle ei käynyt.
Monet nyt täällä puhuvat erosta, joka ei ollut kyllä aiheena.. Jos kaikki keinot on yritetty, niin erotkaa kaikin mokomin, idea oli se, että pitääkö niitä lapsia tehdä lisää uudessa suhteessa? Tuntuu (puheiden perusteella), että uudet vanhemmat kyllä hehkuttavat kuinka kaikki sopeutuvat uuteen vauvaan ja kaikki on ihanaa, perhe kasassa, mutta usein kuulee, että asian laita ollut täysin toinen, kun lapsilta on kysytty.
Minun vanhempani erosivat, kun olin teini-ikäinen ja eniten pelkäsin sitä, että äitini ja hänen uusi miehensä (äitini oli pettänyt isääni) olisivat alkaneet tekemään yhteisiä lapsia. Niin ei onneksi käynyt. Ja olen edelleen, vuosikymmeniä myöhemmin asiasta onnellinen. Nykyään äitini, hänen uusi miehensä ja isäni tulevat hyvin toimeen ja vietämme kaikki juhlat aina yhdessä. Jos pitää erota, niin sitten erotaan, mutta lapsille voi tarjota rakkautta ja turvaa myös ilman uusia lapsia.Kuulostaa aika neuroottiselta, kun ei halua jakaa äitiään kenenkään kanssa ja on siitä aikuisenakin vielä onnellinen. Et voi edes tietää kuinka tärkeä se uusi sisarus olisi sinulle saattanut olla, ehkä jo silloin, tai nyt, kun hänkin ehkä olisi jo aikuinen.
Meitä on yhteensä viisi ja vanhemmilta ei aina riittänyt aika tasaisesti kaikille. Haluan, että äitini ja isäni ovat onnellisia ja haluan itsekin olla onnellinen. Jos en ydinperheessämmekään saanut tarpeeksi huomiota, niin en todellakaan olisi saanut sitä, jos olisi tullut lisää lapsia. Ja niin on valitettavasti tilanne usein, jos lapsia on jo ja niitä aletaan tekemään lisää (myös ydinperheissä). Perhe on minulle tärkeä, mutta se ei ole sama kuin läheinen. Perheeni on minulle tärkeä, mutta en ole kovin läheinen kaikkien sisarusteni kanssa.
Uudet puolisot, yhteen muutto, uudet lapset.. Miksi lapsilta ei kysytä näihin mielipidettä, kun ne kuitenkin vaikuttaa lasten elämään? Yhtäkkiä vaan esitellään uusi mies, yhtäkkiä vain kerrotaan, että tänne kotiin muuttaa nyt uusi tyyppi, yhtäkkiä äidin syliin ei enää pääsekään koska haluaa, kun siellä on nyt uusi vauva. Ja tämä pätee minusta myös ydinperheeseen. Naiset salaa tulee raskaaksi koska haluaa vielä yhden lapsen, miehet käy salaa vasektomiassa, kun ei enää halua, mutta kysyykö kukaan lapselta mitä mieltä hän on? Enkä tarkoita, että lapsen sana on laki, mutta jos lapsi olisi sitä mieltä, että ei esim halua enää sisarusta, niin mitä te vanhemmat sanoisitte siihen?
Voi hyvää päivää.. lapsi ei päätä perheen lapsiluvusta, oli perhemuoto sitten mikä tahansa. Tuo olisi aivan liian iso asia antaa lapsen päätettäväksi millään muotoa, ja tutkimustenkin mukaan liiallisen päätäntävallan antaminen lapselle tuo hänelle turvattomuutta.
Sinulla on selvästi jotain hieman erikoisempia traumoja omaan lapsuuteen, äitiin, omistamiseen, menetyksen pelkoon jne liittyen, jos vielä aikuisenakin miettii kuinka kamalaa olisi jos pitäisi äiti jakaa sisaruksen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhtäkkiä vaan esitellään uusi mies, yhtäkkiä vain kerrotaan, että tänne kotiin muuttaa nyt uusi tyyppi, yhtäkkiä äidin syliin ei enää pääsekään koska haluaa, kun siellä on nyt uusi vauva. Ja tämä pätee minusta myös ydinperheeseen.
Ehkä kyse on sinun kyvyttömyydestäsi nähdä, että vaikka lähipiirissäsi ei osata keskustella, toisissa osataan. Kaikki mainitut asiat voivat tapahtua ihan ilman mitään YHTÄKKIÄ-meininkiä.
En sanonutkaan, että minulle tapahtui yhtäkkiä yhtään mitään. Ei tapahtunut. Vanhempieni erottua tapasimme äidin uuden miehen vähitellen, äidille mentäessä saimme olla siellä aina äidin kanssa keskenään, ilman uutta miestä.
Eli kyllä meillä on osattu asia hoitaa ihan hyvin, mutta en siitäkään huolimatta olisi halunnut mitään sisarpuoli ja olen onnellinen, ettei sellaisia ole. Ei tarvitse pakosta välittää ihmisistä vain koska ovat 'perhettä'.
Mutta tosiasia on, että noin tapahtuu ja paljon ja lapset oireilee paljon. Työni puolesta olen tavannut monia lapsia ja nuoria, jotka ovat jääneet sivummalle, kun vanhempien on ollut pakko päästä rakentamaan uutta omaa onneaan uuden puolison ja uusien lasten kanssa. Ja vanhat lapset joko unohtuu sivulle tai yritetään integroida tähän uuteen ydinperheeseen ja eivät kaikki lapset halua olla osa sitä uutta perhettä, mutta sitä ei heiltä kysytä. Jotkut varmasti ovat onnellisia uudesta sisaruksesta, mutta eivät kaikki. Ei siinä tarvitse olla mitään neuroottista tai ongelmaa kommunikaatiotavoissamme. Miksi vanhemman onnen pitäisi mennä lapsen onnen edelle? Vanhemmalla on jo kiitä lapsia, olisi onnellinen niistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään ihme että lasten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet ja ovat vaikeita. Vanhemmat hehkuttavat kuinka hienoa on uusperhe ja uus rakkaus ihan sokeena eivätkä näe tai välitä mihinkä pyöritykseen lapset joutuvat. Rakastumisen huumassahan ihmisestä tulee ihan sokea mielipuoli. Kun olen katsellut morsiamena 90 päivää niin voi hyvää päivää kuinka kamala pakkomielle niillä tulee rakastuessaan siihen kohteeseen niin ettei kenenkään järkipuheella ole mitään merkitystä. Kamala pakkomielle ja yritetään montaa kertaa, ihan sairasta touhua. Ne joilla on lapsia niin niistä ei välitetä yhtään mitään kun se pakkomielle ajaa kaikkien ohitse.
Mulla on uusi kumppani, koska erosin lasten isästä, tuntuu ihan naurettavalta ajatuskin, että kukaan voisi ajaa lasteni ohitse koskaan. Aivan sama olenko rakastunut vai en, lapset ovat aina ykkösenä. :) Mihin pyöritykseen lapset siis joutuvat?
Eli entinen miehesi asuu myös teillä ja lasten ei tarvitse lainkaan vaihtaa kotia? Kätevää.
Joutuvat toki, mutta se johtuu erosta. Onko se siis ketjun aihe, miten ihmiset koskaan kehtaa erota? Luulin, että se ongelma oli nyt jos saa lapsia peräti kahdenkin eri miehen kanssa. Pitäisikö sinusta siis väkisin elää toimimattomassa parisuhteessa ja se olisi oikein lapsille? Minä itseasiassa halusin jatkaa vaikka väkisin (myöhemmin järkiini tullessa onneksi ero tuli), mutta toiselle osapuolelle ei käynyt.
Monet nyt täällä puhuvat erosta, joka ei ollut kyllä aiheena.. Jos kaikki keinot on yritetty, niin erotkaa kaikin mokomin, idea oli se, että pitääkö niitä lapsia tehdä lisää uudessa suhteessa? Tuntuu (puheiden perusteella), että uudet vanhemmat kyllä hehkuttavat kuinka kaikki sopeutuvat uuteen vauvaan ja kaikki on ihanaa, perhe kasassa, mutta usein kuulee, että asian laita ollut täysin toinen, kun lapsilta on kysytty.
Minun vanhempani erosivat, kun olin teini-ikäinen ja eniten pelkäsin sitä, että äitini ja hänen uusi miehensä (äitini oli pettänyt isääni) olisivat alkaneet tekemään yhteisiä lapsia. Niin ei onneksi käynyt. Ja olen edelleen, vuosikymmeniä myöhemmin asiasta onnellinen. Nykyään äitini, hänen uusi miehensä ja isäni tulevat hyvin toimeen ja vietämme kaikki juhlat aina yhdessä. Jos pitää erota, niin sitten erotaan, mutta lapsille voi tarjota rakkautta ja turvaa myös ilman uusia lapsia.Kuulostaa aika neuroottiselta, kun ei halua jakaa äitiään kenenkään kanssa ja on siitä aikuisenakin vielä onnellinen. Et voi edes tietää kuinka tärkeä se uusi sisarus olisi sinulle saattanut olla, ehkä jo silloin, tai nyt, kun hänkin ehkä olisi jo aikuinen.
Meitä on yhteensä viisi ja vanhemmilta ei aina riittänyt aika tasaisesti kaikille. Haluan, että äitini ja isäni ovat onnellisia ja haluan itsekin olla onnellinen. Jos en ydinperheessämmekään saanut tarpeeksi huomiota, niin en todellakaan olisi saanut sitä, jos olisi tullut lisää lapsia. Ja niin on valitettavasti tilanne usein, jos lapsia on jo ja niitä aletaan tekemään lisää (myös ydinperheissä). Perhe on minulle tärkeä, mutta se ei ole sama kuin läheinen. Perheeni on minulle tärkeä, mutta en ole kovin läheinen kaikkien sisarusteni kanssa.
Uudet puolisot, yhteen muutto, uudet lapset.. Miksi lapsilta ei kysytä näihin mielipidettä, kun ne kuitenkin vaikuttaa lasten elämään? Yhtäkkiä vaan esitellään uusi mies, yhtäkkiä vain kerrotaan, että tänne kotiin muuttaa nyt uusi tyyppi, yhtäkkiä äidin syliin ei enää pääsekään koska haluaa, kun siellä on nyt uusi vauva. Ja tämä pätee minusta myös ydinperheeseen. Naiset salaa tulee raskaaksi koska haluaa vielä yhden lapsen, miehet käy salaa vasektomiassa, kun ei enää halua, mutta kysyykö kukaan lapselta mitä mieltä hän on? Enkä tarkoita, että lapsen sana on laki, mutta jos lapsi olisi sitä mieltä, että ei esim halua enää sisarusta, niin mitä te vanhemmat sanoisitte siihen?
Voi hyvää päivää.. lapsi ei päätä perheen lapsiluvusta, oli perhemuoto sitten mikä tahansa. Tuo olisi aivan liian iso asia antaa lapsen päätettäväksi millään muotoa, ja tutkimustenkin mukaan liiallisen päätäntävallan antaminen lapselle tuo hänelle turvattomuutta.
Sinulla on selvästi jotain hieman erikoisempia traumoja omaan lapsuuteen, äitiin, omistamiseen, menetyksen pelkoon jne liittyen, jos vielä aikuisenakin miettii kuinka kamalaa olisi jos pitäisi äiti jakaa sisaruksen kanssa.
🤦🏻♀️ Sanoinko, että lapsi päättää? Sanoin, että lapsen mielipidettä voi kysyä. Ja en tarkoita mitään tarha ikäistä vaan jo esim koululaista. Koululainen osaa jo varmasti sanoa mitä mieltä olisi asiasta ja koska on kyse perheasiasta ja lapsi on osa perhettä, niin miksei hänen mielipidettään voisi kuulla? Täälläkin äidit itkee mitä tehdä, kun lapsi ei haluaisi mennä isälle ja mammat neuvoo, että lasta pitää kuulla, mutta miksei muissakin perheeseen liittyvissä asioissa voisi lasta kuulla?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään ihme että lasten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet ja ovat vaikeita. Vanhemmat hehkuttavat kuinka hienoa on uusperhe ja uus rakkaus ihan sokeena eivätkä näe tai välitä mihinkä pyöritykseen lapset joutuvat. Rakastumisen huumassahan ihmisestä tulee ihan sokea mielipuoli. Kun olen katsellut morsiamena 90 päivää niin voi hyvää päivää kuinka kamala pakkomielle niillä tulee rakastuessaan siihen kohteeseen niin ettei kenenkään järkipuheella ole mitään merkitystä. Kamala pakkomielle ja yritetään montaa kertaa, ihan sairasta touhua. Ne joilla on lapsia niin niistä ei välitetä yhtään mitään kun se pakkomielle ajaa kaikkien ohitse.
Mulla on uusi kumppani, koska erosin lasten isästä, tuntuu ihan naurettavalta ajatuskin, että kukaan voisi ajaa lasteni ohitse koskaan. Aivan sama olenko rakastunut vai en, lapset ovat aina ykkösenä. :) Mihin pyöritykseen lapset siis joutuvat?
Eli entinen miehesi asuu myös teillä ja lasten ei tarvitse lainkaan vaihtaa kotia? Kätevää.
Joutuvat toki, mutta se johtuu erosta. Onko se siis ketjun aihe, miten ihmiset koskaan kehtaa erota? Luulin, että se ongelma oli nyt jos saa lapsia peräti kahdenkin eri miehen kanssa. Pitäisikö sinusta siis väkisin elää toimimattomassa parisuhteessa ja se olisi oikein lapsille? Minä itseasiassa halusin jatkaa vaikka väkisin (myöhemmin järkiini tullessa onneksi ero tuli), mutta toiselle osapuolelle ei käynyt.
Monet nyt täällä puhuvat erosta, joka ei ollut kyllä aiheena.. Jos kaikki keinot on yritetty, niin erotkaa kaikin mokomin, idea oli se, että pitääkö niitä lapsia tehdä lisää uudessa suhteessa? Tuntuu (puheiden perusteella), että uudet vanhemmat kyllä hehkuttavat kuinka kaikki sopeutuvat uuteen vauvaan ja kaikki on ihanaa, perhe kasassa, mutta usein kuulee, että asian laita ollut täysin toinen, kun lapsilta on kysytty.
Minun vanhempani erosivat, kun olin teini-ikäinen ja eniten pelkäsin sitä, että äitini ja hänen uusi miehensä (äitini oli pettänyt isääni) olisivat alkaneet tekemään yhteisiä lapsia. Niin ei onneksi käynyt. Ja olen edelleen, vuosikymmeniä myöhemmin asiasta onnellinen. Nykyään äitini, hänen uusi miehensä ja isäni tulevat hyvin toimeen ja vietämme kaikki juhlat aina yhdessä. Jos pitää erota, niin sitten erotaan, mutta lapsille voi tarjota rakkautta ja turvaa myös ilman uusia lapsia.Kuulostaa aika neuroottiselta, kun ei halua jakaa äitiään kenenkään kanssa ja on siitä aikuisenakin vielä onnellinen. Et voi edes tietää kuinka tärkeä se uusi sisarus olisi sinulle saattanut olla, ehkä jo silloin, tai nyt, kun hänkin ehkä olisi jo aikuinen.
Meitä on yhteensä viisi ja vanhemmilta ei aina riittänyt aika tasaisesti kaikille. Haluan, että äitini ja isäni ovat onnellisia ja haluan itsekin olla onnellinen. Jos en ydinperheessämmekään saanut tarpeeksi huomiota, niin en todellakaan olisi saanut sitä, jos olisi tullut lisää lapsia. Ja niin on valitettavasti tilanne usein, jos lapsia on jo ja niitä aletaan tekemään lisää (myös ydinperheissä). Perhe on minulle tärkeä, mutta se ei ole sama kuin läheinen. Perheeni on minulle tärkeä, mutta en ole kovin läheinen kaikkien sisarusteni kanssa.
Uudet puolisot, yhteen muutto, uudet lapset.. Miksi lapsilta ei kysytä näihin mielipidettä, kun ne kuitenkin vaikuttaa lasten elämään? Yhtäkkiä vaan esitellään uusi mies, yhtäkkiä vain kerrotaan, että tänne kotiin muuttaa nyt uusi tyyppi, yhtäkkiä äidin syliin ei enää pääsekään koska haluaa, kun siellä on nyt uusi vauva. Ja tämä pätee minusta myös ydinperheeseen. Naiset salaa tulee raskaaksi koska haluaa vielä yhden lapsen, miehet käy salaa vasektomiassa, kun ei enää halua, mutta kysyykö kukaan lapselta mitä mieltä hän on? Enkä tarkoita, että lapsen sana on laki, mutta jos lapsi olisi sitä mieltä, että ei esim halua enää sisarusta, niin mitä te vanhemmat sanoisitte siihen?
Voi hyvää päivää.. lapsi ei päätä perheen lapsiluvusta, oli perhemuoto sitten mikä tahansa. Tuo olisi aivan liian iso asia antaa lapsen päätettäväksi millään muotoa, ja tutkimustenkin mukaan liiallisen päätäntävallan antaminen lapselle tuo hänelle turvattomuutta.
Sinulla on selvästi jotain hieman erikoisempia traumoja omaan lapsuuteen, äitiin, omistamiseen, menetyksen pelkoon jne liittyen, jos vielä aikuisenakin miettii kuinka kamalaa olisi jos pitäisi äiti jakaa sisaruksen kanssa.
Ja olet varmasti oikeassa, minulla on varmasti jäänyt lapsuudestani monenlaisia traumoja (siksi käyn terapiassa), mutta miksi olen kamala ihminen, jos en halua mitään sisarpuolia? Jos minun arvojeni mukaan lapset hankitaan yhden henkilön kanssa eikä ristiin rastiin, miksi se tekee minusta ongelmallisen? En halua omallekaan lapselleni sisarpuolia omasta takaa eli en aio hankkia lisää lapsia toisen miehen kanssa, jos joskus jonkun ihanan ihmisen tapaan, joka haluaa olla osa minun ja lapseni perhettä. Miehellä voi olla omiakin lapsia. Isänsä puolesta lapsi saattaa puolsisaruksia saada, sitten asiat menee niin, mutta itse en lapsia enää tee.
Täälläkin monet puhuvat ydinperheen puolesta. Minä en saanut lapselleni sitä tarjottua, mutta sen idean mukaan elän. Lapset yhden ihmisen kanssa. Jos erotaan, niin erotaan. Olemme tyttäreni kanssa perhe. Ehkä jonakin päivänä tapaan jonkun, joka haluaa olla osa perhettämme. Se ei muuta arvomaailmaani. Lapset yhden miehen kanssa. Eivät kaikki ajattele niin, mutta minä ajattelen. Olen aina ajatellut. Lähipiiristäni ainoastaan minun vanhempani ovat eronneet. Kaikkien ystävieni vanhemmat ovat edelleen yhdessä, lapset hankittu yhden kumppanin kanssa. Mitä vikaa siinä on, että haluaa sitä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään ihme että lasten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet ja ovat vaikeita. Vanhemmat hehkuttavat kuinka hienoa on uusperhe ja uus rakkaus ihan sokeena eivätkä näe tai välitä mihinkä pyöritykseen lapset joutuvat. Rakastumisen huumassahan ihmisestä tulee ihan sokea mielipuoli. Kun olen katsellut morsiamena 90 päivää niin voi hyvää päivää kuinka kamala pakkomielle niillä tulee rakastuessaan siihen kohteeseen niin ettei kenenkään järkipuheella ole mitään merkitystä. Kamala pakkomielle ja yritetään montaa kertaa, ihan sairasta touhua. Ne joilla on lapsia niin niistä ei välitetä yhtään mitään kun se pakkomielle ajaa kaikkien ohitse.
Mulla on uusi kumppani, koska erosin lasten isästä, tuntuu ihan naurettavalta ajatuskin, että kukaan voisi ajaa lasteni ohitse koskaan. Aivan sama olenko rakastunut vai en, lapset ovat aina ykkösenä. :) Mihin pyöritykseen lapset siis joutuvat?
Eli entinen miehesi asuu myös teillä ja lasten ei tarvitse lainkaan vaihtaa kotia? Kätevää.
Joutuvat toki, mutta se johtuu erosta. Onko se siis ketjun aihe, miten ihmiset koskaan kehtaa erota? Luulin, että se ongelma oli nyt jos saa lapsia peräti kahdenkin eri miehen kanssa. Pitäisikö sinusta siis väkisin elää toimimattomassa parisuhteessa ja se olisi oikein lapsille? Minä itseasiassa halusin jatkaa vaikka väkisin (myöhemmin järkiini tullessa onneksi ero tuli), mutta toiselle osapuolelle ei käynyt.
Monet nyt täällä puhuvat erosta, joka ei ollut kyllä aiheena.. Jos kaikki keinot on yritetty, niin erotkaa kaikin mokomin, idea oli se, että pitääkö niitä lapsia tehdä lisää uudessa suhteessa? Tuntuu (puheiden perusteella), että uudet vanhemmat kyllä hehkuttavat kuinka kaikki sopeutuvat uuteen vauvaan ja kaikki on ihanaa, perhe kasassa, mutta usein kuulee, että asian laita ollut täysin toinen, kun lapsilta on kysytty.
Minun vanhempani erosivat, kun olin teini-ikäinen ja eniten pelkäsin sitä, että äitini ja hänen uusi miehensä (äitini oli pettänyt isääni) olisivat alkaneet tekemään yhteisiä lapsia. Niin ei onneksi käynyt. Ja olen edelleen, vuosikymmeniä myöhemmin asiasta onnellinen. Nykyään äitini, hänen uusi miehensä ja isäni tulevat hyvin toimeen ja vietämme kaikki juhlat aina yhdessä. Jos pitää erota, niin sitten erotaan, mutta lapsille voi tarjota rakkautta ja turvaa myös ilman uusia lapsia.Kuulostaa aika neuroottiselta, kun ei halua jakaa äitiään kenenkään kanssa ja on siitä aikuisenakin vielä onnellinen. Et voi edes tietää kuinka tärkeä se uusi sisarus olisi sinulle saattanut olla, ehkä jo silloin, tai nyt, kun hänkin ehkä olisi jo aikuinen.
Meitä on yhteensä viisi ja vanhemmilta ei aina riittänyt aika tasaisesti kaikille. Haluan, että äitini ja isäni ovat onnellisia ja haluan itsekin olla onnellinen. Jos en ydinperheessämmekään saanut tarpeeksi huomiota, niin en todellakaan olisi saanut sitä, jos olisi tullut lisää lapsia. Ja niin on valitettavasti tilanne usein, jos lapsia on jo ja niitä aletaan tekemään lisää (myös ydinperheissä). Perhe on minulle tärkeä, mutta se ei ole sama kuin läheinen. Perheeni on minulle tärkeä, mutta en ole kovin läheinen kaikkien sisarusteni kanssa.
Uudet puolisot, yhteen muutto, uudet lapset.. Miksi lapsilta ei kysytä näihin mielipidettä, kun ne kuitenkin vaikuttaa lasten elämään? Yhtäkkiä vaan esitellään uusi mies, yhtäkkiä vain kerrotaan, että tänne kotiin muuttaa nyt uusi tyyppi, yhtäkkiä äidin syliin ei enää pääsekään koska haluaa, kun siellä on nyt uusi vauva. Ja tämä pätee minusta myös ydinperheeseen. Naiset salaa tulee raskaaksi koska haluaa vielä yhden lapsen, miehet käy salaa vasektomiassa, kun ei enää halua, mutta kysyykö kukaan lapselta mitä mieltä hän on? Enkä tarkoita, että lapsen sana on laki, mutta jos lapsi olisi sitä mieltä, että ei esim halua enää sisarusta, niin mitä te vanhemmat sanoisitte siihen?
Voi hyvää päivää.. lapsi ei päätä perheen lapsiluvusta, oli perhemuoto sitten mikä tahansa. Tuo olisi aivan liian iso asia antaa lapsen päätettäväksi millään muotoa, ja tutkimustenkin mukaan liiallisen päätäntävallan antaminen lapselle tuo hänelle turvattomuutta.
Sinulla on selvästi jotain hieman erikoisempia traumoja omaan lapsuuteen, äitiin, omistamiseen, menetyksen pelkoon jne liittyen, jos vielä aikuisenakin miettii kuinka kamalaa olisi jos pitäisi äiti jakaa sisaruksen kanssa.
🤦🏻♀️ Sanoinko, että lapsi päättää? Sanoin, että lapsen mielipidettä voi kysyä. Ja en tarkoita mitään tarha ikäistä vaan jo esim koululaista. Koululainen osaa jo varmasti sanoa mitä mieltä olisi asiasta ja koska on kyse perheasiasta ja lapsi on osa perhettä, niin miksei hänen mielipidettään voisi kuulla? Täälläkin äidit itkee mitä tehdä, kun lapsi ei haluaisi mennä isälle ja mammat neuvoo, että lasta pitää kuulla, mutta miksei muissakin perheeseen liittyvissä asioissa voisi lasta kuulla?
No mielestäni nuo kaksi asiaa ei ole mitenkään verrannollisia. On ihan eri asia kysyä lapselta miksi et halua isälle ja haluatko mennä isälle, kuin kysyä haluatko sinä että perheeseen tehdään pikkuveli/pikkusisko.
Lapsen kuuleminen on eri asia. Eli siinä kohtaa kun se pikkusisarus on päätetty tehdä, ja hänen tulostaan on lapselle ilmoitettu, lapselta kysytään miltä asia sinusta tuntuu. Ja jos se tunne on negatiivinen, häntä kuunnellaan, tunne hyväksytään ja mietitään miten sitä lähdetään työstämään.
Eronnut äiti olen. Päätin aikoinaan, että lapset on tehty. Yli kolmekymppisenä en lapsia halunnut enää tehdä ja muutenkin mietin, että ei yhteisiä lapsia tarvitse vaikka löytyisi mies jonka kanssa haluaisin olla vakavassa suhteessa, suhde on yhtä arvokas ja hyvä ilman sitä "liimaa". Tykkään myös siitä, että lapset ovat sisaruksia keskenään eikä ole mitään puolikkaita eri suuntiin.
Löytyi mukava lapseton mies joka ei myöskään halua omia lapsia. Minun lapset kuitenkin ovat täysin ok. Tässä sitä on suhteessa oltu pari vuotta ja mukavasti menee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään ihme että lasten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet ja ovat vaikeita. Vanhemmat hehkuttavat kuinka hienoa on uusperhe ja uus rakkaus ihan sokeena eivätkä näe tai välitä mihinkä pyöritykseen lapset joutuvat. Rakastumisen huumassahan ihmisestä tulee ihan sokea mielipuoli. Kun olen katsellut morsiamena 90 päivää niin voi hyvää päivää kuinka kamala pakkomielle niillä tulee rakastuessaan siihen kohteeseen niin ettei kenenkään järkipuheella ole mitään merkitystä. Kamala pakkomielle ja yritetään montaa kertaa, ihan sairasta touhua. Ne joilla on lapsia niin niistä ei välitetä yhtään mitään kun se pakkomielle ajaa kaikkien ohitse.
Mulla on uusi kumppani, koska erosin lasten isästä, tuntuu ihan naurettavalta ajatuskin, että kukaan voisi ajaa lasteni ohitse koskaan. Aivan sama olenko rakastunut vai en, lapset ovat aina ykkösenä. :) Mihin pyöritykseen lapset siis joutuvat?
Eli entinen miehesi asuu myös teillä ja lasten ei tarvitse lainkaan vaihtaa kotia? Kätevää.
Joutuvat toki, mutta se johtuu erosta. Onko se siis ketjun aihe, miten ihmiset koskaan kehtaa erota? Luulin, että se ongelma oli nyt jos saa lapsia peräti kahdenkin eri miehen kanssa. Pitäisikö sinusta siis väkisin elää toimimattomassa parisuhteessa ja se olisi oikein lapsille? Minä itseasiassa halusin jatkaa vaikka väkisin (myöhemmin järkiini tullessa onneksi ero tuli), mutta toiselle osapuolelle ei käynyt.
Monet nyt täällä puhuvat erosta, joka ei ollut kyllä aiheena.. Jos kaikki keinot on yritetty, niin erotkaa kaikin mokomin, idea oli se, että pitääkö niitä lapsia tehdä lisää uudessa suhteessa? Tuntuu (puheiden perusteella), että uudet vanhemmat kyllä hehkuttavat kuinka kaikki sopeutuvat uuteen vauvaan ja kaikki on ihanaa, perhe kasassa, mutta usein kuulee, että asian laita ollut täysin toinen, kun lapsilta on kysytty.
Minun vanhempani erosivat, kun olin teini-ikäinen ja eniten pelkäsin sitä, että äitini ja hänen uusi miehensä (äitini oli pettänyt isääni) olisivat alkaneet tekemään yhteisiä lapsia. Niin ei onneksi käynyt. Ja olen edelleen, vuosikymmeniä myöhemmin asiasta onnellinen. Nykyään äitini, hänen uusi miehensä ja isäni tulevat hyvin toimeen ja vietämme kaikki juhlat aina yhdessä. Jos pitää erota, niin sitten erotaan, mutta lapsille voi tarjota rakkautta ja turvaa myös ilman uusia lapsia.Kuulostaa aika neuroottiselta, kun ei halua jakaa äitiään kenenkään kanssa ja on siitä aikuisenakin vielä onnellinen. Et voi edes tietää kuinka tärkeä se uusi sisarus olisi sinulle saattanut olla, ehkä jo silloin, tai nyt, kun hänkin ehkä olisi jo aikuinen.
Meitä on yhteensä viisi ja vanhemmilta ei aina riittänyt aika tasaisesti kaikille. Haluan, että äitini ja isäni ovat onnellisia ja haluan itsekin olla onnellinen. Jos en ydinperheessämmekään saanut tarpeeksi huomiota, niin en todellakaan olisi saanut sitä, jos olisi tullut lisää lapsia. Ja niin on valitettavasti tilanne usein, jos lapsia on jo ja niitä aletaan tekemään lisää (myös ydinperheissä). Perhe on minulle tärkeä, mutta se ei ole sama kuin läheinen. Perheeni on minulle tärkeä, mutta en ole kovin läheinen kaikkien sisarusteni kanssa.
Uudet puolisot, yhteen muutto, uudet lapset.. Miksi lapsilta ei kysytä näihin mielipidettä, kun ne kuitenkin vaikuttaa lasten elämään? Yhtäkkiä vaan esitellään uusi mies, yhtäkkiä vain kerrotaan, että tänne kotiin muuttaa nyt uusi tyyppi, yhtäkkiä äidin syliin ei enää pääsekään koska haluaa, kun siellä on nyt uusi vauva. Ja tämä pätee minusta myös ydinperheeseen. Naiset salaa tulee raskaaksi koska haluaa vielä yhden lapsen, miehet käy salaa vasektomiassa, kun ei enää halua, mutta kysyykö kukaan lapselta mitä mieltä hän on? Enkä tarkoita, että lapsen sana on laki, mutta jos lapsi olisi sitä mieltä, että ei esim halua enää sisarusta, niin mitä te vanhemmat sanoisitte siihen?
Voi hyvää päivää.. lapsi ei päätä perheen lapsiluvusta, oli perhemuoto sitten mikä tahansa. Tuo olisi aivan liian iso asia antaa lapsen päätettäväksi millään muotoa, ja tutkimustenkin mukaan liiallisen päätäntävallan antaminen lapselle tuo hänelle turvattomuutta.
Sinulla on selvästi jotain hieman erikoisempia traumoja omaan lapsuuteen, äitiin, omistamiseen, menetyksen pelkoon jne liittyen, jos vielä aikuisenakin miettii kuinka kamalaa olisi jos pitäisi äiti jakaa sisaruksen kanssa.
Ja olet varmasti oikeassa, minulla on varmasti jäänyt lapsuudestani monenlaisia traumoja (siksi käyn terapiassa), mutta miksi olen kamala ihminen, jos en halua mitään sisarpuolia? Jos minun arvojeni mukaan lapset hankitaan yhden henkilön kanssa eikä ristiin rastiin, miksi se tekee minusta ongelmallisen? En halua omallekaan lapselleni sisarpuolia omasta takaa eli en aio hankkia lisää lapsia toisen miehen kanssa, jos joskus jonkun ihanan ihmisen tapaan, joka haluaa olla osa minun ja lapseni perhettä. Miehellä voi olla omiakin lapsia. Isänsä puolesta lapsi saattaa puolsisaruksia saada, sitten asiat menee niin, mutta itse en lapsia enää tee.
Täälläkin monet puhuvat ydinperheen puolesta. Minä en saanut lapselleni sitä tarjottua, mutta sen idean mukaan elän. Lapset yhden ihmisen kanssa. Jos erotaan, niin erotaan. Olemme tyttäreni kanssa perhe. Ehkä jonakin päivänä tapaan jonkun, joka haluaa olla osa perhettämme. Se ei muuta arvomaailmaani. Lapset yhden miehen kanssa. Eivät kaikki ajattele niin, mutta minä ajattelen. Olen aina ajatellut. Lähipiiristäni ainoastaan minun vanhempani ovat eronneet. Kaikkien ystävieni vanhemmat ovat edelleen yhdessä, lapset hankittu yhden kumppanin kanssa. Mitä vikaa siinä on, että haluaa sitä?
En sanonut että olet kamala ihminen. Tai että nuo ei saisi olla sinun arvoja. Saa olla. Sinun.
Kyseenalaistin vain sen voiko sinun omia kokemuksia pitää yleispätevinä, koska tunnuit kuvittelevan että kaikki muutkin erolapset kokee niinkuin sinä koet tai olet lapsena kokenut. Tai onko sinulla oikeutta tuomita muita. Tai miten voit päättää lapsesi puolesta mitä hän olisi mieltä, jos saisit lapsia uuden miehen kanssa? Jos lasta kerran pitää kuunnella, kuunteletko jos lapsi haluaakin muuta mitä kuvittelet? Minäkin olen erolapsi ja itse eronnut lasteni isästä, enkä jaa ollenkaan ajatusmaailmaasi. Ja oman lapseni suurin toive olisi se että minä saisin vauvan ja hän pikkusisaruksen- siitä huolimatta että olen hänelle lapsentasoisesti selventänyt, ettei isi ja äiti voi enää yhdessä saada vauvoja, vaan tulevalla vauvalla olisi eri isä kuin hänellä.
Tiedän parikin tapausta jossa lapsia useammalle miehelle, joista osa yhdenyön juttuja, ei tiedetä edes nimeä. Sitten valehdellaan lapsille ( jo aikuisille) että sama isä kuin toisella sisaruksella. Mun mielestä riipaisevan väärin lapsia kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole mikään ihme että lasten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet ja ovat vaikeita. Vanhemmat hehkuttavat kuinka hienoa on uusperhe ja uus rakkaus ihan sokeena eivätkä näe tai välitä mihinkä pyöritykseen lapset joutuvat. Rakastumisen huumassahan ihmisestä tulee ihan sokea mielipuoli. Kun olen katsellut morsiamena 90 päivää niin voi hyvää päivää kuinka kamala pakkomielle niillä tulee rakastuessaan siihen kohteeseen niin ettei kenenkään järkipuheella ole mitään merkitystä. Kamala pakkomielle ja yritetään montaa kertaa, ihan sairasta touhua. Ne joilla on lapsia niin niistä ei välitetä yhtään mitään kun se pakkomielle ajaa kaikkien ohitse.
Mulla on uusi kumppani, koska erosin lasten isästä, tuntuu ihan naurettavalta ajatuskin, että kukaan voisi ajaa lasteni ohitse koskaan. Aivan sama olenko rakastunut vai en, lapset ovat aina ykkösenä. :) Mihin pyöritykseen lapset siis joutuvat?
Eli entinen miehesi asuu myös teillä ja lasten ei tarvitse lainkaan vaihtaa kotia? Kätevää.
Joutuvat toki, mutta se johtuu erosta. Onko se siis ketjun aihe, miten ihmiset koskaan kehtaa erota? Luulin, että se ongelma oli nyt jos saa lapsia peräti kahdenkin eri miehen kanssa. Pitäisikö sinusta siis väkisin elää toimimattomassa parisuhteessa ja se olisi oikein lapsille? Minä itseasiassa halusin jatkaa vaikka väkisin (myöhemmin järkiini tullessa onneksi ero tuli), mutta toiselle osapuolelle ei käynyt.
Monet nyt täällä puhuvat erosta, joka ei ollut kyllä aiheena.. Jos kaikki keinot on yritetty, niin erotkaa kaikin mokomin, idea oli se, että pitääkö niitä lapsia tehdä lisää uudessa suhteessa? Tuntuu (puheiden perusteella), että uudet vanhemmat kyllä hehkuttavat kuinka kaikki sopeutuvat uuteen vauvaan ja kaikki on ihanaa, perhe kasassa, mutta usein kuulee, että asian laita ollut täysin toinen, kun lapsilta on kysytty.
Minun vanhempani erosivat, kun olin teini-ikäinen ja eniten pelkäsin sitä, että äitini ja hänen uusi miehensä (äitini oli pettänyt isääni) olisivat alkaneet tekemään yhteisiä lapsia. Niin ei onneksi käynyt. Ja olen edelleen, vuosikymmeniä myöhemmin asiasta onnellinen. Nykyään äitini, hänen uusi miehensä ja isäni tulevat hyvin toimeen ja vietämme kaikki juhlat aina yhdessä. Jos pitää erota, niin sitten erotaan, mutta lapsille voi tarjota rakkautta ja turvaa myös ilman uusia lapsia.Kuulostaa aika neuroottiselta, kun ei halua jakaa äitiään kenenkään kanssa ja on siitä aikuisenakin vielä onnellinen. Et voi edes tietää kuinka tärkeä se uusi sisarus olisi sinulle saattanut olla, ehkä jo silloin, tai nyt, kun hänkin ehkä olisi jo aikuinen.
Meitä on yhteensä viisi ja vanhemmilta ei aina riittänyt aika tasaisesti kaikille. Haluan, että äitini ja isäni ovat onnellisia ja haluan itsekin olla onnellinen. Jos en ydinperheessämmekään saanut tarpeeksi huomiota, niin en todellakaan olisi saanut sitä, jos olisi tullut lisää lapsia. Ja niin on valitettavasti tilanne usein, jos lapsia on jo ja niitä aletaan tekemään lisää (myös ydinperheissä). Perhe on minulle tärkeä, mutta se ei ole sama kuin läheinen. Perheeni on minulle tärkeä, mutta en ole kovin läheinen kaikkien sisarusteni kanssa.
Uudet puolisot, yhteen muutto, uudet lapset.. Miksi lapsilta ei kysytä näihin mielipidettä, kun ne kuitenkin vaikuttaa lasten elämään? Yhtäkkiä vaan esitellään uusi mies, yhtäkkiä vain kerrotaan, että tänne kotiin muuttaa nyt uusi tyyppi, yhtäkkiä äidin syliin ei enää pääsekään koska haluaa, kun siellä on nyt uusi vauva. Ja tämä pätee minusta myös ydinperheeseen. Naiset salaa tulee raskaaksi koska haluaa vielä yhden lapsen, miehet käy salaa vasektomiassa, kun ei enää halua, mutta kysyykö kukaan lapselta mitä mieltä hän on? Enkä tarkoita, että lapsen sana on laki, mutta jos lapsi olisi sitä mieltä, että ei esim halua enää sisarusta, niin mitä te vanhemmat sanoisitte siihen?
Voi hyvää päivää.. lapsi ei päätä perheen lapsiluvusta, oli perhemuoto sitten mikä tahansa. Tuo olisi aivan liian iso asia antaa lapsen päätettäväksi millään muotoa, ja tutkimustenkin mukaan liiallisen päätäntävallan antaminen lapselle tuo hänelle turvattomuutta.
Sinulla on selvästi jotain hieman erikoisempia traumoja omaan lapsuuteen, äitiin, omistamiseen, menetyksen pelkoon jne liittyen, jos vielä aikuisenakin miettii kuinka kamalaa olisi jos pitäisi äiti jakaa sisaruksen kanssa.
Ja olet varmasti oikeassa, minulla on varmasti jäänyt lapsuudestani monenlaisia traumoja (siksi käyn terapiassa), mutta miksi olen kamala ihminen, jos en halua mitään sisarpuolia? Jos minun arvojeni mukaan lapset hankitaan yhden henkilön kanssa eikä ristiin rastiin, miksi se tekee minusta ongelmallisen? En halua omallekaan lapselleni sisarpuolia omasta takaa eli en aio hankkia lisää lapsia toisen miehen kanssa, jos joskus jonkun ihanan ihmisen tapaan, joka haluaa olla osa minun ja lapseni perhettä. Miehellä voi olla omiakin lapsia. Isänsä puolesta lapsi saattaa puolsisaruksia saada, sitten asiat menee niin, mutta itse en lapsia enää tee.
Täälläkin monet puhuvat ydinperheen puolesta. Minä en saanut lapselleni sitä tarjottua, mutta sen idean mukaan elän. Lapset yhden ihmisen kanssa. Jos erotaan, niin erotaan. Olemme tyttäreni kanssa perhe. Ehkä jonakin päivänä tapaan jonkun, joka haluaa olla osa perhettämme. Se ei muuta arvomaailmaani. Lapset yhden miehen kanssa. Eivät kaikki ajattele niin, mutta minä ajattelen. Olen aina ajatellut. Lähipiiristäni ainoastaan minun vanhempani ovat eronneet. Kaikkien ystävieni vanhemmat ovat edelleen yhdessä, lapset hankittu yhden kumppanin kanssa. Mitä vikaa siinä on, että haluaa sitä?En sanonut että olet kamala ihminen. Tai että nuo ei saisi olla sinun arvoja. Saa olla. Sinun.
Kyseenalaistin vain sen voiko sinun omia kokemuksia pitää yleispätevinä, koska tunnuit kuvittelevan että kaikki muutkin erolapset kokee niinkuin sinä koet tai olet lapsena kokenut. Tai onko sinulla oikeutta tuomita muita. Tai miten voit päättää lapsesi puolesta mitä hän olisi mieltä, jos saisit lapsia uuden miehen kanssa? Jos lasta kerran pitää kuunnella, kuunteletko jos lapsi haluaakin muuta mitä kuvittelet? Minäkin olen erolapsi ja itse eronnut lasteni isästä, enkä jaa ollenkaan ajatusmaailmaasi. Ja oman lapseni suurin toive olisi se että minä saisin vauvan ja hän pikkusisaruksen- siitä huolimatta että olen hänelle lapsentasoisesti selventänyt, ettei isi ja äiti voi enää yhdessä saada vauvoja, vaan tulevalla vauvalla olisi eri isä kuin hänellä.
En huomannut laittaa nimimerkkiä, mutta minä olin myös vastaaja 52/57. En siis oleta mitään perustuen vain omiin kokemuksiini, vaan myös siihen, että työni puolesta olen nähnyt liian monia lapsia, jotka ovat kärsineet siitä, kun vanhemmat ovat lähteneet etsimään uutta onnea uuden puolison kanssa ja siihen liittoon on tehty yhteisiä lapsia. Olen siis tavannut liian monia lapsia ja nuoria, jotka on melkeinpä unohdettu, jotta voi elää sitä auvoista parisuhdetta ja pikkulapsiarkea uuden 'ydinperheen' kesken. Ja käsitän, että kuten ydinperheessä myös uusioperheessä vauvat vievät aikaa ja voimia, mutta näissä tapauksissa on kyse ollut nimenomaan siitä, että edellisen liiton lapsi/lapset on jätetty heitteille. Yritetty tunkea ex-puolisolle, kun tarvitsee rauhaa ja ex ei halua, koska jotain ja jotain.
Ja tottakai kuulisin lapseni mielipiteen, jos hän haluaisi, että teen lisää lapsia ja selittäisin hänelle, että toisen ihmisen luomisessa on suuri vastuu ja minä en ole tarpeeksi vahva kantamaan sellaista vastuuta. Että hän on minulle riittävästi ja voin olla paras mahdollinen äiti hänelle vain, jos minulla on vain hänet.
Ei se ole mikään uusi normi, että lapsia tehdään useamman kuin yhden ihmisen kanssa. Nykyisin vain tehdään lapsia useamman ihmisen kanssa, jotka kaikki ovat elossa. Aiemmin edelliset kumppanit kuolivat. Ei tarvitse mennä kuin tällaisen viisikymppisen isovanhempiin asti, niin sekä omalla että miehen puolella on isovanhemmilta kuolleita puolisoita ja lapsille uusia isäpuolia ja äitipuolia.
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole mikään uusi normi, että lapsia tehdään useamman kuin yhden ihmisen kanssa. Nykyisin vain tehdään lapsia useamman ihmisen kanssa, jotka kaikki ovat elossa. Aiemmin edelliset kumppanit kuolivat. Ei tarvitse mennä kuin tällaisen viisikymppisen isovanhempiin asti, niin sekä omalla että miehen puolella on isovanhemmilta kuolleita puolisoita ja lapsille uusia isäpuolia ja äitipuolia.
Ton vielä jotenkin ymmärtää ja ehkäisy ei ehkä ollut ihan arkipäivää silloin, mutta nyt. Minä en ainakaan haluaisi lapsilleni sisarpuoli eli jos joskus eroamme miehen kanssa, niin minä en ainakaan lisää tee. Toinen juttu jos mies ottaa itselleen jonkun nuoremman, joka omia lapsia haluaa.. Mutta ei kuulostaisi hyvältä joutua kutsumaan heitä lapseni sisaruksiksi
Anteeksi mutta mitkä ovat nämä mahtavat “yksinhuoltajien edut”, mitkä siis päihittää sen puuttuvan toisen puoliskon palkan? 😂
Vähän myös huvitti tuo ajatus että ero olisi helpompaa kuin perushyvässä suhteessa pysyminen... sulla ei ole hajuakaan kuinka vaikea asia se ero on.