Lue keskustelun säännöt.
Mitä tehdä äitini ja mummoni koruille?
21.10.2019 |
Äitini kuoleman jälkeen sain suurimman osan äitini koruista. Joukossa siis myös mummoni koruja jotka äitini on säästänyt mummoni kuoleman jälkeen.
Valtaosa keltakultaa. Itse en tykkää keltakultaisista koruista.
Jotenkin en kehtaa niitä myydä, mutta en myöskään käytä niitä. Tuolla ne lojuu laatikossa. Jos myyn niin minulla ei ole juurikaan mitään muistoja äitini ja mummoni jäljiltä. Minulla on vain yksi lapsi, poika, joten en voi lapsellenikaan antaa/säästää.
Mitä siis tehdä koruilla? Mitä te olette tehneet?
Kommentit (24)
Ota niistä huolellisesti valaistut siistit kuvat muistoksi ja myy pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No säästä, eihän ne paljon tilaa vie. Voihan poikasi joskus haluta ne mahdolliselle tulevalle vaimolleen ja sitä kautta lapsenlapsillesi joille ne voivat olla hyvinkin arvokkaita ainakin tunnearvoltaan.
Myy rumimmat ja anna myös lapselle joku muistoksi jos haluaa.
Teetä niistä uniikki koru. Tai myy ne pois, ja osta rahoilla mieleinen koru tilalle.
Pidä ne itselläsi, koska kun ne myyt, et niitä itsellesi enää takaisin saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Säästä joitakin, esim. kaiverrettuja tai muuten erityisiä, jos et halua säästää kaikkia. Voit antaa niitä myöhemmin poikasi puolisolle ja/tai mahdollisille lapsille.
Itse en ikimaailmassa luopuisi läheisteni koruista:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin on paljon koruja kolmelta edelliseltä sukupolvelta jemmassa. Joitain käytän itse, jotain olen antanut jo tyttärelleni. Loput saa olla, yli sata vuotta vanhaa kultaa kuitenkin. Sitä ei tee mieli huijareille myydä, tytär saa päättää aikanaan.
Vierailija kirjoitti:
Itse en ikimaailmassa luopuisi läheisteni koruista:(
Entäs omistasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Korut on siitä käteviä, että ne ei vie paljoa tilaa ja niiden arvo voi vielä nousta. Ehkä lapsesi maksaa hautajaisesi jonain päivänä niillä kultakoruilla.
Korut nyt ei paljon tilaa vie. Itse säästäisin, vaikka olisikin tunne ettei tällä hetkellä ole tarvetta. Myöhemmin voi iskeä katumus, kun on perintökorut myyty. Ihme hinku ihmisillä heittää kaikki pois mitä ei juuri sillä hetkellä tarvitse. Tuo yhden ehdotus ottaa valokuvat koruista on naurettava. Mitäs niillä sitten tekee, ei yhtään mitään. Suomalaisilla ei ole nykyisin mitään arvostusta omia juuriaan ja perintöään kohtaan, kaikki vaan rahaksi mistä jotain vähän saa.
Myös poikasi voi olla niistä kiinnostunut, eli jos et halua säilyttää niin anna pojallesi. Hän voi ne aikanaan antaa vaimolleen ja mahdollisille lapsilleen. Voi arvostaa sitä, että mamma ei ehtinyt ahneuksissaan niitä myydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joitain olen säästänyt - niihin kirjoittanut erilliselle paperille samaan pakettiin ”Selma-mummon vihkisormus v1902” ja vähän tietoja hänen juuristaan ja elämästään.
Nyt sain itselleni merkityksettömiä isotätini koruja - Kalevalaa ja jotain ’historiattomia’ koruja. Ne aion kyllä myydä. Joku suositteli ”panttaamaan” Helsingin Panttilainaamoon ja olemaan hakematta panttausajan jälkeen. Lienee ainakin aika vaivaton vaihtoehto ?
Pyydä koruntekijää sulattamaan ne ja tekemään kullasta mieleisesi koru.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Konmaritus on juuri tämän ajan henki, mutta tuollaisten perintökalleuksien kanssa kannattaisi pistää jäitä hattuun. Tulevat sukupolvet voivat noita arvostaa, ja ehkä sinäkin pari vuosikymmentä kypsyttyäsi. Eivät nuo tosiaan juurikaan säilytystilaa vie. Vai onko rahasta tiukkaa, ja siksi myyminen kutkuttaisi? Eivät kultaa ostavat niistä mitään maltaita maksa. Kumpi mahtaa olla arvokkaampaa, isoisoisoäidin korut poikasi mahdollisille lapsille, vai muutama satanen, jotka sinä voisit käyttää nyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ikimaailmassa luopuisi läheisteni koruista:(
Entäs omistasi?
Lause korjattuna:
Itse en ikimaailmassa luopuisi läheisilleni kuuluneista koruista:(
Ymmärsitkö nyt ajatukseni?
Vierailija kirjoitti:
Tee tytär.
Mulla on kaksi, 22v ja 25v - molemmat laittaisivat kaiken mahdollisen ’perintötavaran’ välittömästi kiertoon.
Toinen perustelisi asian ’tilanpuutteella’ opiskelija- asunnossa ja toinen ’yäk, ei yhtään mun juttu’ ...
Eli ei ne tyttäret automaattisesti mitään perintöromujen säilöntäautomaatteja ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee tytär.
Mulla on kaksi, 22v ja 25v - molemmat laittaisivat kaiken mahdollisen ’perintötavaran’ välittömästi kiertoon.
Toinen perustelisi asian ’tilanpuutteella’ opiskelija- asunnossa ja toinen ’yäk, ei yhtään mun juttu’ ...Eli ei ne tyttäret automaattisesti mitään perintöromujen säilöntäautomaatteja ole.
En itsekään nuorempana osannut arvostaa mitään mummokoruja tai huonekaluja samalla tavalla kuin nyt. Aion antaa säästämäni perhemuistot pojalleni rasitteeksi :)) vasta kun hän on nelikymppinen, sitten voi tehdä niillä mitä haluaa.
Mutta onhan se totta että ei johonki opiskelijayksiöön oikein sovi eikä mahdu joku mummolan lipasto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en ikimaailmassa luopuisi läheisteni koruista:(
Entäs omistasi?
Lause korjattuna:
Itse en ikimaailmassa luopuisi läheisilleni kuuluneista koruista:(
Ymmärsitkö nyt ajatukseni?
En.
Toisten asioiden mukana tulee myös osa ihmistä mm. sairauksineen. Silleen nuo toisen asiat on vähän hankalia omassa kodissa.