Lue keskustelun säännöt.
7v menee ihan sekaisin peleistä (mine), vertaistukea kaivataan?
19.10.2019 |
Eli meillä on rajattu peliaika tuntiin päivässä. Pelit on olleet pikku kakkosta, angry birdsiä, ekapeliä yms. Ne ei vaikuta muuhun arjen tekemiseen, kunhan peliaika on rajattu.
Nyt pitkään on vinkunut ja mankunut minecraftia, mitä kaverit saa pelata ilmeisen vapaasti. Hankimme sen hänelle ja puhuttiin vielä että se on vain peli, ne jutut ei ole todellisuutta. Lapsella meni kuitenkin jo kahden päivän jälkeen täysin kuppi nuri sen pelin myötä, kun peliaika loppui niin alkoi riehuminen, jutut on pelistä otettuja; uhkailee kirveellä lyömisellä yms. Ei osaa tehdä sitten enää mitään muuta kuin odottaa peliaikaa, toistaa ja "leikkii" pelissä näkemiään jokseenkin väkivaltaisia asioita jne. Peli on K7.
Eli siis, joo, ei todellakaan sovi hänelle se peli eikä hän sitä tule jatkossa pelaamaan. Mutta haluaisin kysyä reagoiko jonkun muun lapsi _näin vahvasti_ pelimaailmaan? Vai mitä me teemme vanhempina väärin? Ja miten käsittelette asiaa perheessä, millaisia rajoja ja sääntöjä on? Ja miten kaveripiiri vaikuttaa? Sekin on aika raskasta joka ikinen päivä kuunnella sitä mankumista kun hän haluaa näitä pelejä (alkoi siis jo elokuussa kun koulu alkoi), kun kaverit pelaa niitä toki välitunnilla koulussa ja juttelee niistä, ja hän niitä siellä päivittäin näkee.
Kommentit (51)
Mun eskari on jo pari vuotta kärttänyt minecraftia, kun kaverilla on. Mun lapsi on kovin herkästi koukuttavaa sorttia, joten ehkä en vielä uskalla tuota hänelle ostaa.
Kiitos hyvästä avauksesta ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on tehty 9v. ja 7v. veljesten kanssa niin, että ostettiin kyseinen peli pleikalle. Pleikka olkkarissa, jossa muu perhe enemmän ja vähemmän pyörii. Herkkiä poikia molemmat ja tuntui että näin saatiin pelistä liika jännittävyys pois. Ja toisekseen en itse jaksa kuunnella niitä pelien ääniä, Joten ovat pelanneet äänettömällä. Toistaiseksi on mennyt hyvin näin! Tuo ryhmäpaine on paha..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankalaa on, kun joidenkin (itse asiassa aika monien) lasten psyyke ei tahdo kestää pelien koukuttavuutta ja huolella hiottua palkitsevuutta. Jos ei pelaa niin jää ulkopuoliseksi, mutta "liian hyvät" pelit on kuin huumetta. Oletteko kokeilleet jotain sellaista että peliaikaa olisi esim. 2 tuntia joka toinen päivä, mahtaisiko se helpottaa vai pahentaa tilannetta..?
Ja toisaalta Minecraft on kuitenkin ikään kuin kehittyneempi versio legoista, eli kannattaa ehkä miettiä onko tunti päivässä tavallaan aika vähän. Tuskin legoilla rakentamista rajoittaisitte tuntiin?
Kaksi tuntia putkeen mitään peliä ei ole hyvä vaihtoehto...
Ja tosiaan ongelma ei ole se ettenkö osaisi vaan kieltää pelejä, vaan juuri tuo että lapsi kokee suurta ulkopuolelle jäämisen tunnetta selvästi, kun hän ei saa pelata pelejä mitä kaverit saa. Ja siihen neuvoja hieman halusinkin kysellä... kun sellainen "meillä on meidän säännöt ja muilla muut" ei tässä kohtaa yksinään riitä.
Minecraft on selvästi muutakin kuin legoilla rakentamista, siinä on lievää väkivaltaa joka selvästi vaikuttaa oman lapsen psyykkeeseen.
Ap
Millä laitteella lapsi pelaa? Pelaako livepeliä muiden kanssa vai yksin?
Mitä tahansa peliä lapsi alkaa tuon ikäisenä pelata, niin vanhemman olisi hyvä tutustua pelin ominaisuuksiin. Minecraftia voi pelata monella tapaa ja kannattaisi aloittaa luovalla eikä selviytymis asetuksella. Luovassa maailmassa todellakin vain rakennellaan, eikä tule mitään pelottavia juttuja.
Kiitä onneasi, ettei se pelaa Fortnitea jo tuon ikäisenä.
Vaikka tuokin peli on youtuben perusteella helvetistä, niin silti kesympi ja vähemmän koukuttava kuin fortnite.
Jospa ostat hänelle oikean jalkapallon. Sählypallon ja mailan myös.
Vierailija kirjoitti:
Missä kohtaa minessä pitää käyttää väkivaltaa? Täh?
Oon 37 ja pelaan. Lasten kanssa (11 ja 9v tytöt) meillä on yhteinen mine-maailma jonne rakennettu upeita taloja! Avaruudellinen ja arkkitehtuurinen hahmotus kehittynyt lapsilla.
Älä anna pelata millään selviytyjä moodilla. Valitkaa nikkaroija.
Sitten istut lapsen kanssa ja katsot sitä pelaamista. Jos poika kaivaa tavaraluetteloon vain miekat ja puukot ja hakkaa kaikki vastaan tulevat kyläläiset ja eläimet, ei vika ole pelissä vaan siitä että lapsi ei ymmärrä koko peliä ollenkaan. YouTubesta näytä malliksi millaisia upeita linnoja jotkut osaa niistä laatikoista rakentaa.
Mitä sillä jousipyssyllä sitten on tarkoitus tehdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Villa saadaan keritsemällä ja tappamalla villaa saa enemmän, sanottiin ohjekirjassa.
Onpas teillä herkkähipiäiset lapset! Itse pelasin aikoinaan kultaisella 90-luvulla jo 6 Resident Evil- Peliä, Silent hilliä, System Shock 2 jne jne, eli siitä noin 6v. lähtien. Ei mitään traumoja, enkä ole koskaan ollut väkivaltainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitä onneasi, ettei se pelaa Fortnitea jo tuon ikäisenä.
Vaikka tuokin peli on youtuben perusteella helvetistä, niin silti kesympi ja vähemmän koukuttava kuin fortnite.
Jospa ostat hänelle oikean jalkapallon. Sählypallon ja mailan myös.
Kyllä hän siitäkin jo puhuu, koska koulussa siitä puhutaan ja siellä sitä muut pelaa puhelimillaan. Tokikaan ei olla hänelle sellaista hankkimasta.
Sain muutettua tuon minen nyt toiseen moodiin, pitkällisen tuskailun jälkeen löysin sieltä jonkinlaisia asetuksia, jotka oli aika epäselviä. Olen kyllä seurannut hänen pelaamistaan, mutta itse olen täysin toope noiden pelien kanssa. Minusta kyseinen peli näyttää pikselimössöltä. Joo, olen varmaan maapallon viimeinen dinosaurus...
Kyllä pojalla on oikea jalkapallo ja sählypallo ja maila myös, ja harrastaakin niitä. Mitä tarkoitat? Että jos pelaa jotain, ei voi harrastaa myös urheilua?
Meillä on nyt 7v ollut täydellisessä nettikiellossa 2viikkoa ja televisiosta katsottavia ohjelmia seurattu ja kielletty tietynlaiset.
Koulussa ja kotona menee selvästi paremmin ja ulkona ollut huomattavasti enemmän peuhaamassa.
Tuntuu että netti, youtubet ym. Ei sovi noin nuorelle tai ainakaan meidän pojalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenkiintoista lapsettomana lähteä pohtimaan, että jos lapsi kohtaa sosiaalista painetta johonkin koulussa yms, niin sen takia siihen pitäisi sitten suostua mukaan? Hämärä muistikuva omasta lapsuudesta, että loppujen lopuksi laumasieluisella ihmisellä tämähän on kaikessa koettelemusta, mutta mitä oppii kyllä sietämään. Muuten olisi kyllä mennyt pitkä penni, kun aina olisi ollut pakko olla samanlaiset kengät kuin Jennikalla, samanlainen reppu kuin Kaisalla, adidaksen raitaverkkarit ja tietynlainen jojo ja sitä ja tätä ja tota. Nyt! Mielummin jo eilen. Minnan äiti antoi Minnan kyllä olla myöhään ulkona, ja oli Niiin siisti ja cool, melkein ku kavereita Minnan kaa, mikset sä äiti oo semmonen? Nyt myöhemmin mietin Minnan mustia silmänalusia, ja niitä vaihtuvia isäpuolia joiden nimiä ei muistanut, ja kaljapulloja siellä sun täällä.... no mutta niin, hieman kärjistettynä, aikuiseksi selvittiin vaikka ei KosKaan ollu Mitään Kivaa
n32
Kukahan ikinä sanoikaan täällä, että yksi tunti on paljon, kun pelataan. Oletko koskaan ollut vaikka hyvien ystävien kanssa juttelemassa/pitämässä hauskaa, ajatellut ettei tähän mene kuin pari tuntia, ja seuraavaksi kun katsot kelloa, olet ollut humputtelemassa 7 tuntia.
Sama asia. Tunti tuntuu melkein kuin viisi minuuttiselta. Ihan kuin elettäisiin keskiaikaa, kun äipät vielä uskoo että pelit tekevät lapsesta väkivaltaisen tai pistää nupin sekaisin. Saatan joskus pelata jopa 16 tuntia päivässä, mutta numerot tasoa 8-10 ja hyvin menee. (Lukio)
Pelaaminen kehittää yllättävän monia aivojen alueita.
Itsekin käytän sitaatteja yms. Peleistä. Muksusi on siinä iässä, että sinne levyntoistoon menisi mikä tahansa. Vaikka kirjojen sitaatteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista lapsettomana lähteä pohtimaan, että jos lapsi kohtaa sosiaalista painetta johonkin koulussa yms, niin sen takia siihen pitäisi sitten suostua mukaan? Hämärä muistikuva omasta lapsuudesta, että loppujen lopuksi laumasieluisella ihmisellä tämähän on kaikessa koettelemusta, mutta mitä oppii kyllä sietämään. Muuten olisi kyllä mennyt pitkä penni, kun aina olisi ollut pakko olla samanlaiset kengät kuin Jennikalla, samanlainen reppu kuin Kaisalla, adidaksen raitaverkkarit ja tietynlainen jojo ja sitä ja tätä ja tota. Nyt! Mielummin jo eilen. Minnan äiti antoi Minnan kyllä olla myöhään ulkona, ja oli Niiin siisti ja cool, melkein ku kavereita Minnan kaa, mikset sä äiti oo semmonen? Nyt myöhemmin mietin Minnan mustia silmänalusia, ja niitä vaihtuvia isäpuolia joiden nimiä ei muistanut, ja kaljapulloja siellä sun täällä.... no mutta niin, hieman kärjistettynä, aikuiseksi selvittiin vaikka ei KosKaan ollu Mitään Kivaa
n32
On asioita jotka ei ole lapsellekkaan niin tärkeitä, joita se rutisee kerran pari. Ja sitten lopettaa, kun sanotaan ettet saa vaikka Minnalla on. Piste. Sitten on asioita jotka lapsi kokee niin tärkeiksi, että jaksaa puhua, mankua, vinkua niistä aamusta iltaan, ihan kaikenlaisten rangaistustenkin uhalla. Ja kyllä se vaan on vanhemmille raskasta ja vaikuttaa koko perheeseen, kun yksi on kuin persuksiin ammuttu karhu harva se hetki, kun häneltä on taas se asia kielletty. Ryhmäpaine vaikuttaa muutenkin toisiin enemmän kuin toisiin, koska olemme yksilöitä. Toiset lapset on myös muita uhmakkaampia, ja tämä meidän esikoinen sattuu olemaan uhmakas.
Ei ole kyse rahasta, vaan vanhemmuuden jaksamisesta. Koska jaksamista tämä usein vaatii, vaikka olisikin tehnyt lapsen kannalta oikeat päätökset ja seisoo niiden takana.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kukahan ikinä sanoikaan täällä, että yksi tunti on paljon, kun pelataan. Oletko koskaan ollut vaikka hyvien ystävien kanssa juttelemassa/pitämässä hauskaa, ajatellut ettei tähän mene kuin pari tuntia, ja seuraavaksi kun katsot kelloa, olet ollut humputtelemassa 7 tuntia.
Sama asia. Tunti tuntuu melkein kuin viisi minuuttiselta. Ihan kuin elettäisiin keskiaikaa, kun äipät vielä uskoo että pelit tekevät lapsesta väkivaltaisen tai pistää nupin sekaisin. Saatan joskus pelata jopa 16 tuntia päivässä, mutta numerot tasoa 8-10 ja hyvin menee. (Lukio)
Pelaaminen kehittää yllättävän monia aivojen alueita.
Itsekin käytän sitaatteja yms. Peleistä. Muksusi on siinä iässä, että sinne levyntoistoon menisi mikä tahansa. Vaikka kirjojen sitaatteja.
No minun lapsella ei mene hyvin, jos hän saa pelata rajattomasti tai enemmän kuin sen yhden tunnin. Hän koukuttuu peleihin helposti Ja jos pelaa niitä liikaa, ei osaa enää keskittyä muuhun tekemiseen. Hän on juuri sellainen joka unohtaisi syödäkkin, jos ei muut olisi pelaamista rajoittamassa. Siis varmaan voisi tullakkin ties millaiseksi pelimestariksi kun suunnilleen elää ja hengittääkin niitä pelejä, mutta nyt kun on näin pieni niin rajoitan kun vielä voin.
Toinen lapseni taas pelaa itse 20 min. ja sammuttaa koneen, kun kyllästyi jo. Lapset on erilaisia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista lapsettomana lähteä pohtimaan, että jos lapsi kohtaa sosiaalista painetta johonkin koulussa yms, niin sen takia siihen pitäisi sitten suostua mukaan? Hämärä muistikuva omasta lapsuudesta, että loppujen lopuksi laumasieluisella ihmisellä tämähän on kaikessa koettelemusta, mutta mitä oppii kyllä sietämään. Muuten olisi kyllä mennyt pitkä penni, kun aina olisi ollut pakko olla samanlaiset kengät kuin Jennikalla, samanlainen reppu kuin Kaisalla, adidaksen raitaverkkarit ja tietynlainen jojo ja sitä ja tätä ja tota. Nyt! Mielummin jo eilen. Minnan äiti antoi Minnan kyllä olla myöhään ulkona, ja oli Niiin siisti ja cool, melkein ku kavereita Minnan kaa, mikset sä äiti oo semmonen? Nyt myöhemmin mietin Minnan mustia silmänalusia, ja niitä vaihtuvia isäpuolia joiden nimiä ei muistanut, ja kaljapulloja siellä sun täällä.... no mutta niin, hieman kärjistettynä, aikuiseksi selvittiin vaikka ei KosKaan ollu Mitään Kivaa
n32
On asioita jotka ei ole lapsellekkaan niin tärkeitä, joita se rutisee kerran pari. Ja sitten lopettaa, kun sanotaan ettet saa vaikka Minnalla on. Piste. Sitten on asioita jotka lapsi kokee niin tärkeiksi, että jaksaa puhua, mankua, vinkua niistä aamusta iltaan, ihan kaikenlaisten rangaistustenkin uhalla. Ja kyllä se vaan on vanhemmille raskasta ja vaikuttaa koko perheeseen, kun yksi on kuin persuksiin ammuttu karhu harva se hetki, kun häneltä on taas se asia kielletty. Ryhmäpaine vaikuttaa muutenkin toisiin enemmän kuin toisiin, koska olemme yksilöitä. Toiset lapset on myös muita uhmakkaampia, ja tämä meidän esikoinen sattuu olemaan uhmakas.
Ei ole kyse rahasta, vaan vanhemmuuden jaksamisesta. Koska jaksamista tämä usein vaatii, vaikka olisikin tehnyt lapsen kannalta oikeat päätökset ja seisoo niiden takana.
Ap
Kovemmat rangaistukset mankumisesta, niin ei enää uskalla mankua.
Itse sinä tunnet lapsesi, ap, ja olet täällä jo antanut hyvät perustelut.
Minun 8-vuotias esikoiseni ei vielä pelaa lainkaan eikä edes kärtä pelejä. Sen sijaan hän leikkii paljon ulkona kavereiden kanssa, rakentaa oikeista legoista upeita arkkitehtonisia kokonaisuuksia, lukee paljon, piirtää, ja ihan leikkii pikkusisaruksien kanssa. Voi olla, että joistakin kaveriporukoista jää ulkopuolelle jos ei pelaa, mutta mitä sitten?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista lapsettomana lähteä pohtimaan, että jos lapsi kohtaa sosiaalista painetta johonkin koulussa yms, niin sen takia siihen pitäisi sitten suostua mukaan? Hämärä muistikuva omasta lapsuudesta, että loppujen lopuksi laumasieluisella ihmisellä tämähän on kaikessa koettelemusta, mutta mitä oppii kyllä sietämään. Muuten olisi kyllä mennyt pitkä penni, kun aina olisi ollut pakko olla samanlaiset kengät kuin Jennikalla, samanlainen reppu kuin Kaisalla, adidaksen raitaverkkarit ja tietynlainen jojo ja sitä ja tätä ja tota. Nyt! Mielummin jo eilen. Minnan äiti antoi Minnan kyllä olla myöhään ulkona, ja oli Niiin siisti ja cool, melkein ku kavereita Minnan kaa, mikset sä äiti oo semmonen? Nyt myöhemmin mietin Minnan mustia silmänalusia, ja niitä vaihtuvia isäpuolia joiden nimiä ei muistanut, ja kaljapulloja siellä sun täällä.... no mutta niin, hieman kärjistettynä, aikuiseksi selvittiin vaikka ei KosKaan ollu Mitään Kivaa
n32
On asioita jotka ei ole lapsellekkaan niin tärkeitä, joita se rutisee kerran pari. Ja sitten lopettaa, kun sanotaan ettet saa vaikka Minnalla on. Piste. Sitten on asioita jotka lapsi kokee niin tärkeiksi, että jaksaa puhua, mankua, vinkua niistä aamusta iltaan, ihan kaikenlaisten rangaistustenkin uhalla. Ja kyllä se vaan on vanhemmille raskasta ja vaikuttaa koko perheeseen, kun yksi on kuin persuksiin ammuttu karhu harva se hetki, kun häneltä on taas se asia kielletty. Ryhmäpaine vaikuttaa muutenkin toisiin enemmän kuin toisiin, koska olemme yksilöitä. Toiset lapset on myös muita uhmakkaampia, ja tämä meidän esikoinen sattuu olemaan uhmakas.
Ei ole kyse rahasta, vaan vanhemmuuden jaksamisesta. Koska jaksamista tämä usein vaatii, vaikka olisikin tehnyt lapsen kannalta oikeat päätökset ja seisoo niiden takana.
Ap
Itseasiassa ei ole kyse rahasta eikä vanhempien jaksamisesta vaan siitä eväätkö lapselta tuossa iässä mahdollisuuden päästä kaveriporukkaan mukaan. Kaveriporukat muodostuvat juuri tuossa iässä alaluokilla ja jos opetat lapselle sivuun jäämisen, voi helposti omaksua sen roolin myöhemmällä iällä.
Vanhempien tehtävä on sitten huolehtia että lapsen elämässä on muutakin. Ei ole kyse peliajoista vaan siitä kokonaisuudesta mistä lapsen arki koostuu. Joku päivä voi pelata vaikka 4h putkeen jos muina aikoina lapsi innostuu ulkoilusta, harjoittelee pyörällä keulimista, lähtee mielellään vanhempien mukaan kyläilemään, kirjastoon tai vaikka uimaan. Ja että lapsella on kavereita.
Kaksi tärkeää asiaa.
Miten ihmeessä koulussa leikitään puhelimilla välitunnilla? Oman muksun koulussa ainakin tuonikäisiltä kokonaan kielletty puhelimekäyttö koulupäivän aikana. Ja sitä seurataan myös! Välkkävalvojat puuttuvat heti.
Toiseksi, vanhempien pitäisi opetella käyttämään ruutuaikarajoituksia. Oman lapsen puhelimesta on kellonajan perusteella suljettu kaikki hupisovellukset koulupäivän ajaksi. Jokainen täysjärkinen vanhempi oman lapsen luokan osalta näin tehnyt.
(Parin ongelmatapauksen ei, mutta se on sitten toinen juttu. Elämänhallinta hukassa ja lapsilla muitakin ongelmia jo, surullista kyllä.)
Itse en anna lapseni pelata yhtään ihan ajan tuhlausta perkele. Lapseni pelaa jalkapalloa eikä mitään fifaa.
Toihan on ihan rääkkäyrtä lapsen pitää antaa pelata edes vähän olet varmaan kieltänyt häneltä karkin
Jotkut lapset eläytyy niin valtavasti että menee todellisuus ja fantasiat sekaisin. Olin itsekin lapsena vähän tuollainen, kirjat vei mukanaan. 60-luvulla ei tietokoneista oltu kuultukaan. Vilkas mielikuvitus on sekä hyvä että rasittava ominaisuus.