Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
En viihdy enää elämässäni ollenkaan
19.10.2019 |
En tykkää enää asua kerrostalokaksiossa, haluan omakotitaloon. Kaipaan kauheasti maaseudulle. En enää halua harrastaa uusia asioita ja tutustua uusiin ihmisiin, haluaisin olla kotona rauhassa omien rakkaiden kanssa. Haluaisin jonkun tylsän työpaikan missä käydä elämän loppuun saakka. Ongelma on, että elämässäni ei ole oikein mitään noita asioita. Minulla on yksi lapsi joka on jo melkein teini. Ystäviä ei paljon ole eikä kumppania. Töitäkään ei ole tällä hetkellä enkä tiedä mihin seuraavaksi hakeutuisin. Tuntuu kuin olisi ihan tyhjän päällä. Kai yritän vaan askel kerrallaan muuttaa asioita. Tuntuu ihan kummalta, kun muutama vuosi sitten todella tykkäsin elämästäni enkä nähnyt siinä mitään vikaa. Tykkäsin asua kaupungissa ja kavereitakin oli paljon.
Kommentit (12)
Itselläni on jotenkin tosi hämmentynyt ja petetty olo. En ole koskaan halunnut sellaista tasaista arkea ja kiinteää omaisuutta. Jos olisin tiennyt tämän, niin olisinhan alkanut työskennellä asian eteen jo kauan sitten. Tunteet on herättänyt kai siskoni elämä. Hän on nuorena jo mennyt naimisiin ja muuttanut "oikeaan" taloon. En voi mitään sille että olen kauhean kateellinen hänen elämästään. Nyt kun näen sen hänen elämänsä, niin mietin että mitä jos minäkin olisin kasvattanut lapseni luonnon helmassa... Mistä kaikesta me olemmekaan jääneet paitsi ja miten erilaista olisi voinut olla. Ja nyt se on aikalailla myöhäistä kun hän on iso.
Olisinpa tehnyt ihan erilaisia ratkaisuja aikanaan. En edes tiedä mikä minuun meni... Jo lukioikäisenä olin onnellisimmillani metsän keskellä mökillä poikaystävän kanssa. Miksiköhän en lähtenyt kohti sellaista unelmaa, vaikka sen miehen kanssa erottiinkin? On ihan oma syyni, että olen "unohtanut" mitä halusin ja että en ole sitä siksi saanut. Sori päiväkirjavuodatus, mutta kuulisin mielelläni ajatuksia, jos joku haluaa lohduttaa tai neuvoa minua. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on vähän samanlaiset ajatukset. Minäkään en viihdy omistamassani isossa kerrostaloasunnossa, eikä täällä pääkaupunkiseudulla ole enää oikein mitään tekemistä. Ne työt, mitä teen voin tehdä oikeastaan missä vain. Lisäksi tällaisen kerrostaloasunnon hinnalla saa pikkukaupungista kaksi tai kolme omakotitaloa. Olen siis mies - erona meillä on se, että minun lapseni ovat jo aikuisia.
Hommataan Ap se talo sitten yhdessä. Molempien elämä paranisi ja molemmille kumppani.
Vierailija kirjoitti:
Sulla on vaan joku ikä kriisi menossa, varmasti tuo lapsen teini-ikä on voinut sen aiheuttaa, kun tajuaa, että toinen ei ole enää täysin riippuvainen sinusta ja kohta hänellä on jo ihan oma elämä....
Käy rauhassa niitä tunteita läpi, äläkä heti ala toimimaan sen mukaan miltä musta tuntuu. Teinin kannalta nyt on kuitenkin parasta pitää asiat ennallaan, muutto maalle on varmasti viimeinen idea minkä teini haluaa toteuttaa.
Kiitos neuvosta. Varmasti on ikäkriisiä. Tosi paljon tuntuu siltä, että pelottaa jäädä yksin kun lapsi muuttaa joskus pois kotoa. Mitä ihmettä silloin teen? Ja tuntuu että ihan viimeisen parin vuoden sisällä olen kasvanut aikuiseksi ja alkanut ajatella vähän enemmän käytännöllisesti ja järkevästi.
Lapsi on itse asiassa tosi innoissaan maalle muutosta. Mutta täytyy ajatella asia loppuun, koska en tiedä kauanko se into kestää, kun ei pääsekään itse kavereille pyörällä... Ap
Ehkä kuitenkin sopeuduit silloisen elämän tarpeisiin, ja juuri silloin oli hyvä niin. Jos koit olosi tyytyväiseksi, se oli hyvä elämänvaihe. Ehkä seuraavaksi muuta.
Pidä silmät auki työpaikkojen suhteen. Maaseudulla on vähemmän kilpailua, joten on siellä tekijälle mahdollisuuksia. Tiedän pieniä kuntaliitoskuktia, jossa osuuskuntatoimintana yhteisöllisesti pyöritetään asioita,jokainen kantaa kortensa kekoon. Uusia tuttavuuksia pitäisi luoda,mutta parhaimmillaan siinä olisi uusia läheisiä ihmisiä kun teini lopulta muuttaa pois. Asuntoja on myynnissä paljon, se ei tule ongelmaksi. Ehkä voisitte muuttaa omakotitaloon vuokralle aluksi? Myynnissä olevaan voisi tehdä vuokrasopimuksen koska myyntiaika saattaa venyä syrjemmällä vuosiksi ja olisitte talonvahteina.
Paljon on mahdollisuuksia, jotka aukeavat kun saat ensimmäiset palat kohdallee. Työ on se mistä kannattaa aloittaa. Mitä haluat todella tehdä, mitkä ovat vahvuutesi, mitä taitoja voisit alkaa kehittää kun unelmasi kypsyy?
Mulla oli sama aikoinaan, koin, että mulla ei ollut vaihtoehtoja. Eikä mulla ollutkaan. Se lamasi ja masennutti minut aivan täysin. Sellaista on narsistin lapsena eläminen, narsistivanhempi ei jätä lapselleen koskaan mitään vaihtoehtoja.
Minut ainoastaan pelasti tuosta se, että perin isäni suvulta miljoonan, jonka jälkeen vaihtoehtoja on, kuten ansaitsenkin, että on. Kiitos jumallalle siitä, että narsistiäitini valitsi Isäkseni juuri isäni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä ainakaan myy sitä kerrostalokämppää. Vuokraa, jos rahaa saatava. Pääset tarpeen vaatiessa takaisin kaupunkiin.
Maalle muuttaminen on riski nykyään: palvelut, työpaikat ja infrastruktuuri heikkenee koko ajan ja voi katketa kokonaan. Siihenhän Suomi on menossa. Kun luin kriisikuntien talouksista ja miljardien vajeista oivalsin, että nyt on peruuttamaton kehitys alkanut. Onhan se tiedetty jo vuosia/vuosikymmeniä mutta päättäjät vaan istuneet sormi perseessä. Ja nykyään sammakko suussa.
Surettaa kun itse asun maalla, enkä tod haluaisi kaupunkiin. Eikä siihen ole varaakaan.
No mihin ne kaverit katosivat?
Muuten, silloin kun elämä tuntuu ankealta, on helppo kuvitella, miten asiat (muka) olisivat niin paljon paremmin näin ja noin.
Se ei välttämättä ole totta. Nyt olet kuvitellut mielessäsi idyllin: puuhailet oktalossa, hoidat pihaa, illat rakkaan kumppanin kainalossa. Ansiotyö saisi olla jotain helppoa, vaivatonta, ei tärkeää.
- Käytännössä sinulla voisi olla ihan erilaisia murheita.
Kerrostalossa elämä on kumminkin helppoa. Työttömänä sinulla on paljon vapaa-aikaa esim. ulkoiluun tai halpaan harrastukseen. Isohko lapsesi tarjoaa jo seuraakin eikä ole täysin hoidettavana. Voit aloittaa mielekkään vapaaehtoistyön, esim. keikka-avustajana vanhuksille/vammaisille. Voit mennä lukemaan vanhuksille palvelutaloon tai lapsille kirjastoon. Jne jne.
Ymmärrän omakohtaisesti kumppanin kaipuun. Kun olet aktiivinen ja liikut kodin ulkopuolella, kumppanikin voi löytyä. Mutta älä tee siitä elämäsi päätavoitetta.
Hyvää mieltä syksyyn! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä kuitenkin sopeuduit silloisen elämän tarpeisiin, ja juuri silloin oli hyvä niin. Jos koit olosi tyytyväiseksi, se oli hyvä elämänvaihe. Ehkä seuraavaksi muuta.
Pidä silmät auki työpaikkojen suhteen. Maaseudulla on vähemmän kilpailua, joten on siellä tekijälle mahdollisuuksia. Tiedän pieniä kuntaliitoskuktia, jossa osuuskuntatoimintana yhteisöllisesti pyöritetään asioita,jokainen kantaa kortensa kekoon. Uusia tuttavuuksia pitäisi luoda,mutta parhaimmillaan siinä olisi uusia läheisiä ihmisiä kun teini lopulta muuttaa pois. Asuntoja on myynnissä paljon, se ei tule ongelmaksi. Ehkä voisitte muuttaa omakotitaloon vuokralle aluksi? Myynnissä olevaan voisi tehdä vuokrasopimuksen koska myyntiaika saattaa venyä syrjemmällä vuosiksi ja olisitte talonvahteina.
Paljon on mahdollisuuksia, jotka aukeavat kun saat ensimmäiset palat kohdallee. Työ on se mistä kannattaa aloittaa. Mitä haluat todella tehdä, mitkä ovat vahvuutesi, mitä taitoja voisit alkaa kehittää kun unelmasi kypsyy?
Kiitos kovasti kannustuksesta. Minulla ei ole mitään kauhean ihmeellisiä taitoja, haluaisin työskennellä esim. tehtaassa, joku sellainen työ mikä ei ole ihan liian kuormittavaa. Kai pääsen tässä jotenkin eteenpäin ennen pitkää. Ap
Vierailija kirjoitti:
No mihin ne kaverit katosivat?
Muuten, silloin kun elämä tuntuu ankealta, on helppo kuvitella, miten asiat (muka) olisivat niin paljon paremmin näin ja noin.
Se ei välttämättä ole totta. Nyt olet kuvitellut mielessäsi idyllin: puuhailet oktalossa, hoidat pihaa, illat rakkaan kumppanin kainalossa. Ansiotyö saisi olla jotain helppoa, vaivatonta, ei tärkeää.
- Käytännössä sinulla voisi olla ihan erilaisia murheita.
Kerrostalossa elämä on kumminkin helppoa. Työttömänä sinulla on paljon vapaa-aikaa esim. ulkoiluun tai halpaan harrastukseen. Isohko lapsesi tarjoaa jo seuraakin eikä ole täysin hoidettavana. Voit aloittaa mielekkään vapaaehtoistyön, esim. keikka-avustajana vanhuksille/vammaisille. Voit mennä lukemaan vanhuksille palvelutaloon tai lapsille kirjastoon. Jne jne.
Ymmärrän omakohtaisesti kumppanin kaipuun. Kun olet aktiivinen ja liikut kodin ulkopuolella, kumppanikin voi löytyä. Mutta älä tee siitä elämäsi päätavoitetta.
Hyvää mieltä syksyyn! :)
Kavereita on paljon muuttanut pois ja kasvanut vaan erilleen minusta. Olen sairastanut paljon ja siinä tilanteessa ihmissuhteiden ylläpito ja ylipäätään elämän rakentaminen ei ole ollut helppoa. Iloitsen kyllä siitä, kun lasta ei tarvitse vahtia ja hoitaa koko ajan. Mutta haikeus tulee, että metsässä kuljeskelut pienen kanssa jne. ovat ohi. Ja niitä ei niin kauheasti ollut silloin ennenkään. Ehkä nyt kun olen vähän parantunut (en ole täysin terve vieläkään) niin sitä "omaa aikaa" on tullut vähän liikaa ja aikaa ajatuksillekin on. Pari vuotta sitten olin niin useasti sairaalassa, että en edes miettinyt mitä olisin halunnut, ainoa järkevä vaihtoehto tuntui olevan asua kaupungissa. Nykyisin vaikuttaa kerran viikossa kaupassa käynti melkein riittävän, itseni puolesta en todellakaan "tarvitse" kaupunkia. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja ymmärrän kyllä, että uudessa elämäntilanteessa voi olla ihan muunlaisia ongelmia. Se kai minua pelottaakin vielä. Tuntuu silti, että olen valmis sellaisiin haasteisiin. Jutelkaa kanssani vielä :) Ap
Vierailija kirjoitti:
Minulla on vähän samanlaiset ajatukset. Minäkään en viihdy omistamassani isossa kerrostaloasunnossa, eikä täällä pääkaupunkiseudulla ole enää oikein mitään tekemistä. Ne työt, mitä teen voin tehdä oikeastaan missä vain. Lisäksi tällaisen kerrostaloasunnon hinnalla saa pikkukaupungista kaksi tai kolme omakotitaloa. Olen siis mies - erona meillä on se, että minun lapseni ovat jo aikuisia.
Hommataan Ap se talo sitten yhdessä. Molempien elämä paranisi ja molemmille kumppani.
Niinpä, ei paljon tekemistä. Itse asiassa monet asiat mitä teen kaupungissa ovat maalaismaisia: pyöräilen, käyn järven rannalla tai uimassa tai nuotiopaikalla. Näissä aktiviteeteissa vähän häiritsee oikeastaan toisten ihmisten läsnäolo. Ap
Alue: Aihe vapaa
Sulla on vaan joku ikä kriisi menossa, varmasti tuo lapsen teini-ikä on voinut sen aiheuttaa, kun tajuaa, että toinen ei ole enää täysin riippuvainen sinusta ja kohta hänellä on jo ihan oma elämä....
Käy rauhassa niitä tunteita läpi, äläkä heti ala toimimaan sen mukaan miltä musta tuntuu. Teinin kannalta nyt on kuitenkin parasta pitää asiat ennallaan, muutto maalle on varmasti viimeinen idea minkä teini haluaa toteuttaa.