Onko kukaan muu kokenut "virheitä matrixissa"/ glitch in the matrix -tyyppisiä tilanteita?

Aina ei tiedä.

Onko nämä nyt deja vu ita vai mitä, mutta mulle on sattunut usein että tiedän mitä (muutaman) sekunnin päästä tapahtuu.

Ensimmäisiä tällaisia oli lapsena kun tiskasin ja tiesin, että kohta astiakaapin ylähylly täynnä astioita romahtaa. Ehdin ottaa siitä kiinni ja huutaa apua ennen kuin yhtään astiaa tippui.

Autolla ajaessa on tapahtunut esim. että tiedän että tien yli menee kohta kettu, jarruta. Sekunteja myöhemmin näin käy. Tai tiedän että seuraavassa mutkassa on peuroja. Siellähän ne.

Kamalin oli kun työkaverin lapsi oli vakavasti sairas ja oli jo paranemaan päin, kun yhtäkkiä tiesin lapsen kuolevan kun maassa on paljon lunta. Ajoin silloin autoa. Kuukausia myöhemmin talvella tajusin täsmälleen samassa kohdasssa ( kotitie) että koin tämän jo. Lapsi oli kuollut sinä päivänä ja ulkona oli juuri ne kinokset jotka mielessäni näin kuukausia takaperin juuri tässä kohdassa.

Olen muutaman kerran herännyt avaruusaluksen ruumasta. Olen maannut selälläni pöydällä ja ympärilläni on ollut muitakin ihmisiä. Kerran heräsin puoliksi kun alienit ottivat kokeita minusta siinä pöydällä. En pysty liikkumaan, koska olen lamautettu, mutta ymmärrän että minut on siepattu.

Pyrkivät lohduttamaan itseä kiinnostavilla asioilla, jonka jälkeen olen vaipunut takaisin uneen. Herään joka kerta kotoa sängystäni näiden sieppausten jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla tapahtui kerran koiraa ulkoiluttaessa pelottava tällainen. Lähdin kävelemään tuttua reittiä Helsingissä Arabianrannassa. Oli iltapäivä. Siinä omissa ajatuksissani kuljin, kun yhtäkkiä tajusin, että mutta eihän tämä reitti yleensä näin pitkä ole. No, kuittasin sillä että olen ollut niin ajatuksissani, että siksi ajantaju ei ole ihan normaali. Skarppauduin tarkkailemaan ympäristöäni. No niin, nyt tuttu lintutorni edessä, siitä ei ole kuin jokunen sataa metriä kävelysillalle, jota pääsee polullle joka vie takaisin Arabianrantaan Viikki/Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueelta. Mutta: lintutornin jälkeen polku jatkui ja jatkui, ja mikä hirveintä: lintutorni tuli vastaan uudestaan säännöllisesti. Sillä reitillä ei ole kuin 1 lintutorni, olen sen myöhemmin kävelyillä varmistanut (eikä siellä ole myöskään mitään rengasmaista polkua, jota voisi siltoja ylittämättä pyöriä ympyrää samaa reittiä). Kävelin ja kävelin ja alkoi jo hätäännys iskeä, kun ilta alkoi pimentyä, eikä koirakaan olisi enää halunnut tarpoa. Aina vaan oikealla oli kaislikko, vasemmalla puro/pieni joki, Lammassaaren polku ja lintutorni toistuivat. 

Lopulta en epätoivoissani keksinyt muuta, kuin sanoa kuten uskovainen eksäni: "Jeesuksen Kristuksen nimessä ja veressä, jos tässä on joku lumous niin katoa". En edes usko Jeesukseen enkä lumouksiinkaan, mutta mitäpä teet jos olet kävellyt 4 tuntia reittiä jonka pitäisi olla alle puoli kilometriä... Jonkun ajan päästä, taas kerran lintutornin kohdalla, tuli vastaan joukko otsalamppujen kanssa juoksijoita (en tosiaan ollut ennen sitä nähnyt yhtäkään ihmistä, mikä myös on outoa, koska tuolla liikkuu yleensä aika paljon ulkoilijoita). Yhtäkkiä tuntui kuin joku painostava tunnelma olisi loppunut, luonnon äänetkin palasivat. Ja nyt löysin sieltä mistä pitääkin, noin parinsadan metrin päästä, vasemmalle puron yli vievän sillan ja siitä pääsin kotiin päin. Kai se oli sitten se vanhojen aikojen "metsänpeitto", ainakin kokemus muistuttaa paljon sen kuvauksia.

Tai epileptikoilla ilmenevä poissaolokohtaus.

Neljän tunnin mittainen? Onhan niitä tarinoita ties miten paljon ihmisistä, jotka eksyvät metsään ihan kotinsa lähellä.

Toki, olen itsekin harhautunut sienimetsässä mökin lähistöllä sekä siskostani että seonnut suunnista täysin, niin että kartalle pääsyssä kesti ja palasin mökille varmaan pari tuntia siskon jälkeen. Mutta tässä tarinassa kuljettiin keskellä Helsinkiä meren tuntumassa polkua pitkin selvän maamerkin ohi monta kertaa kohtaamatta ketään tuntikausiin...

Deja vu käänteisenä eli tiedän mitä toisessa "versiossa" tapahtuu, miten se olisi voinut mennä jos ei olisi mennyt näin.

Kerran tapasin naisen, josta tuli olo, että hän kuolee. Pari viikkoa ja kuoli. En ymmärrä ja vähän pelkään.

Olen seurannut kpop-skeneä melko aktiivisesti jo useamman vuoden ajan ja jostain syystä siihen on liittynyt useampi outo "glitch in the Matrix" -tilanne.

Kpopista inspiroituneena aloin puolisentoista vuotta sitten itse tekemään pikku kappaleita tietokoneella ihan omaksi iloksi. Olin juuri alkanut kuuntelemaan juuri ilmestynyttä kappaletta, kun huomasin, että se kuulostaa aivan yhdeltä itse vuosi sitten tekemältäni. Kun lopulta löysin itse tekemäni kappaleen tiedoston koneeltani, se ei auennut, joten en päässyt selvittämään, kuinka paljon biisi oikeasti kuulosti omaltani.

Toinen kummallinen tilanne tapahtui muutama kuukausi sitten. Tiesin, että erään naisartistin uusi musiikkivideo ilmestyy seuraavana päivänä ja näin edellisenä yönä unta, että uudella videolla artisti kaatuu viinilasi kädessään. Kun katsoin videon seuraavana päivänä, tämä unessa näkemäni kohtaus oli siinä ja artistilla oli jopa samankaltaiset vaatteet päällään kuin unessani.

Kaikista oudoin ja vaivaavin tilanne oli, kun töissä tauolla ollessani avasin puhelimen ensimmäistä kertaa sinä päivänä ja olin aikeissa lukea englanninkielistä, korealaista uutissivustoa. Kun sivu vasta oli latautumassa, minulle tuli yhtäkkiä vahva tunne, että yksi lempiartisteistani on kuollut. Kun sivu lopulta avautui, ensimmäinen etusivun uutinen oli Kim Jonghyunin (yksi lempiartisteistani) kuolemasta.

Kiva satu ap:llä. Ja minkä takia AINA pitää tunkea sitä englantia joka ikiseen paikkaan? Myötähäpeä!! Juttelen päivittäin englanniksi eikä kyllä ikinä käy mielessäkään ylpeillä, että ohhoh kun minäpäs osaan englantiakin! 😂

Vierailija kirjoitti:

Minulla sattui toisen poikani kanssa useamman kerran hänen ollessaan alle kouluikäinen, että ajattelimme jotain satunnaista asiaa yhtä aikaa ja tavallaan aloitimme siitä ääneen keskustelun keskeltä keskustelua. Olin pojan kanssa hyvin läheinen ja meillä on samanlainen ajatuksenjuoksu, joten pistin sen vain telepatian piikkiin. Joskus tosin hätkähdin kun poika alkoi puhua aivan kuin olisi kuullut ajatukseni.

No ei tuossa ole mitään ihmeellistä. En ole edes läheinen äitini kanssa, mutta hän on todella usein puhunut jostain tavarasta, jota olen miettinyt tarvitsevani. Tai sitten olen juuri ostanut sen. En ole koskaan ihmetellyt asiaa, kyllä äiti minut jotenkuten tuntee ja tietää mitä saattaisin tarvita ja mitä en ainakaan tarvitse ikinä.

No minulla on tuttujen kanssa todella usein tilanteita, joissa tiedän kuinka se tilanne tulee jatkumaan. Ne eivät suoraan ole sellaisia, että voi sanoa, että aiemminkin on tapahtunut näin. Mutta uskoisin, että se liittyy jotenkin siihen, että tietoisuuden ulkopuolella aivot prosessoivat sen tilanteen monipuolisemmin, kuin mitä tietoisessa ajattelussa pystyy. Ja jotenkin sitten mieleen vaan putkahtaa se visio sitten tilanteen etenemisestä. Tätä tukee sekin, että mitä paremmin ihmisen tuntee, sitä useammin tätä tapahtuu. Eli jostain eleistä, olosuhteista jne mieli vaan yhdistelee sopivasti.

Osa näistä jutuista vaikuttaa siltä, että kyseessä voisi olla ihan jokin ns. aivotapahtuma, verenkiertohäiriö, tia -kohtaus. Esim tuo tuntikausien vaeltelu lähimaastossa.

Muistisairaat vaeltelevat vanhainkodin käytävillä jatkuvasti tällaisessa sekavassa outouden tilassa. Eivät tiedä missä ovat, jatkuva hämmennys ja jatkuva de ja vu. Monesti ovat niin ahdistuneita, että menevät pitkin seiniä, itkevät ja ovat aggressiivisia. Ajatella, miten pienestä meidän kaikkien todellisuus on kiinni. Dementikot ja psykoosisairaat elävät täysin erilaisessa maailmassa.

Hmm, itsellä oli viime viikolla tällainen. Työpaikan autohallissa oli vieras ruskea pakettiauto. Vähän sitä ihmettelin, meillä kuitenkin pieni työpaikka ja aika hyvin tuntee ihmisten autot, mutta mietin kuitenkin, että jollain on varmaan paku lainassa. Rekkarin painoin kuitenkin mieleen. No, ajelin kotiin, ja pari risteystä ennen kotia se sama paku nökötti parkissa tien laidassa. Olin kuitenkin ajanut suoraan kotiin, eikä pakussa ollut työpaikalla kuskia, eli ei ollut juuri lähdössä ja vaikea kuvitella, että se olisi ehtinyt tuonne ja parkkiin (eli ei siinä ollut nytkään kuskia). Matkaa on kuitenkin vain n 10 minuuttia. Näin saman pakun vielä kolmannen kerran samana päivänä, se oli parkissa ruokakaupan pihassa.

Sinänsä tuo viimeinen ei ole mitenkään ihmeellinen, jos se on jonkun tässä lähellä asuvan auto, mutta miten se oli meidän työpaikan suljetussa hallissa, joka on vain työntekijöiden käytössä ja miten se ehti sieltä ennen minua parkkiin tähän ihan kotini lähelle. Kyselin vielä töissä, oliko jollain käytössä ruskea paku sinä päivänä, mutta kukaan ei myöntänyt, eikä kukaan meidän töistä edes asu missään tässä lähellä.

Vierailija kirjoitti:

Hmm, itsellä oli viime viikolla tällainen. Työpaikan autohallissa oli vieras ruskea pakettiauto. Vähän sitä ihmettelin, meillä kuitenkin pieni työpaikka ja aika hyvin tuntee ihmisten autot, mutta mietin kuitenkin, että jollain on varmaan paku lainassa. Rekkarin painoin kuitenkin mieleen. No, ajelin kotiin, ja pari risteystä ennen kotia se sama paku nökötti parkissa tien laidassa. Olin kuitenkin ajanut suoraan kotiin, eikä pakussa ollut työpaikalla kuskia, eli ei ollut juuri lähdössä ja vaikea kuvitella, että se olisi ehtinyt tuonne ja parkkiin (eli ei siinä ollut nytkään kuskia). Matkaa on kuitenkin vain n 10 minuuttia. Näin saman pakun vielä kolmannen kerran samana päivänä, se oli parkissa ruokakaupan pihassa.

Sinänsä tuo viimeinen ei ole mitenkään ihmeellinen, jos se on jonkun tässä lähellä asuvan auto, mutta miten se oli meidän työpaikan suljetussa hallissa, joka on vain työntekijöiden käytössä ja miten se ehti sieltä ennen minua parkkiin tähän ihan kotini lähelle. Kyselin vielä töissä, oliko jollain käytössä ruskea paku sinä päivänä, mutta kukaan ei myöntänyt, eikä kukaan meidän töistä edes asu missään tässä lähellä.

Ja niin, selvitin vielä rekkarin perusteella omistajan, nimi ei sanonut minulle mitään. Aika tavallinen suomalainen nimi, samannimisiä löytyy useita varmasti.

Useamman kerran kun olen miettinyt että eipä ole pitkään aikan ollut mitään te.rro.risti.hyökkäyksiä, niin eiköhän sitten päivän tai parin päästä tapahdu. Ovatko aivot poimineet kaavan jonka alitajuisesti olen sisäistänyt?

Omia selitysyrityksiäni: 1) aivotoiminnan tapahtumat. Aivoissa on samalla kertaa sekä loogisuus että epäloogisuus, joten tapahtumat sen mukaiset. Aivokemia kaikkine mahdollisuuksineen. Aiemmat kokemukset, joihin juuri koettu yhdistyy.

2) Erityisherkkyys: vaistoaa toisen tunnetilat, energiatasot; lukee toisen elekieltä, kehonkieltä, silmienliikkeitä, mikroilmeitä, äänenpainoja ja -sävyjä, taukoja ja 'lapsuksia' puheessa; noteeraa jopa hengityksessä tapahtuvat anomaliat, joita kohdehenkilö itsekään ei huomaa. Näistä syntyy erityisherkälle (alitajuinen) havainto ja sen jälkeen jonkinlainen tulkinta.

Ja lopuksi vaikeimmin selitettävä 3) alitajunnan viestit. On todella vaikea ymmärtää alitajunnan valtava informaation määrä, puhumattakaan sen laadusta ja merkityksestä. Tähän kuuluu esim unimaailma ja sen viestit: miten ihminen ottaa ne vastaan ja tulkitsee itselleen merkittäviksi.

Viimeisimmästä tuore esimerkki. Hiljattain näin kuolleen äitini unessa (pitkästä aikaa), erikoisessa tilanteessa, hän seisoi kahden henkilön tukemana pihassani (joka oli äitini kodin  piha aikoinaan); äitini oli hyvin hätääntyneen oloinen. Lisäksi oli yksi erityisasia, jota en halua kertoa tässä. Herättyäni olin paitsi surullinen, tosi kummastunut -  en niinkään siitä että vainaja vieraili unessani, vaan unen erityistilanteesta, äitini hädästä ja siitä mainitsemattomasta asiantilasta... Miksi olin nähnyt tuollaisen unen?

Uni vaivasi minua ja annoin sen ''kellua'' ajatuksissani. Nukuin seuraavan yön yli ennen kuin huomasin että äitini oli  ilmestynyt uneeni syntymäpäivänsä aamuna.

Ainakin yhteen asiaan sain siis vastauksen. Uskon nähneeni hänet juuri tuona yönä, koska alitajuntani oli nostanut hänen syntymäpäivänsä unitietoisuuteeni ja halunnut muistuttaa minua myös siitä mitä tapahtui äitini elämän viimeisinä aikoina. Niissä päivissä oli paljon hätää.

Teininä huutelimme äitini kanssa toisillemme niin että minä seisoin ylimmällä porras-askelmalla ja äitini kerrosta alempana keittiössä,  lopulta äitini kiljaisi kyllästyneenä että tule nyt tänne. Ja samalla hetkellä tajusin tosiaan seisovani keittiössä äidin vieressä, äiti pelästyi ja roiskautti kiehuvaa kastiketta päälleen. Niin pelästyin kyllä  minäkin !

Tämä ketju menee pilalle kun ihmiset alkaa keksiä selityksiä näille tapahtumille. Selitys on clitch Matrixissa ja lähdetään siitä 😄

Itse olen kuullut kotona naisen ja lapsen yskäyksiä. Miehen kanssa vitsaillaan että meillä on kummitus.

Kerran kuulin aivan 100 % varmasti oman lapsen yskäyksen oman lapsen sängystä päivällä kun lapsi ei ollut kotona. Ääni kuului niin selvästi ja olin itse muutaman metrin päässä että silloin ihan pelotti.

No on ollut jonkin asian ensiesitys ja olen vain havainnut tuntevani asian jo entuudestaan. En osaa selittää. Näitä on ollut useampia.

Puolisoni keitti kahvia ja alkoi selittää  että haluaisi ostaa kesämökin, avasi läppärin ja näytti kuvia parista kohteesta. Seuraavana päivänä tulin töistä, mies keitti kahvia ja alkoi selittää että haluaisi ostaa kesämökin ja avasi läppärin.. keskeytin että eikös tämä käyty jo eilen läpi ja mies tollotti ihmeissään. Mieheni on  nuori, vasta 29 eli pois suljettua on päätään nostava muistisairaus.

Muutamia näitä outoja asioita on tapahtunut elämän aikana. Yksi on ainakin jäänyt mieleen, kun esikoinen oli 2 vuotias ja iltarutiinien aikana hän ei millään halunnut pestä hampaita. Hänellä on hammasharja kädessä ja heitti sen kohti eteisen vaatekaappia. Mieheni ja minä molemmat seisoimme pojan vieressä ja näimme itse miten se lensi kohti takkeja. Ääntä ei kuulunut joten oletimme, että se juuttui takkeihin tai muuhun. Etsimme ja etsimme, mutta hammasharjaa ei löytynyt ikinä, ei myöskään silloin kun muutimme reilu vuosi myöhemmin tapahtuneesta. Mieheni kanssa välillä naureskelemme tälle ja puhumme bugista matrixissa. Tästä on nyt 6 vuotta. :D

Vierailija kirjoitti:

Minulla sattui toisen poikani kanssa useamman kerran hänen ollessaan alle kouluikäinen, että ajattelimme jotain satunnaista asiaa yhtä aikaa ja tavallaan aloitimme siitä ääneen keskustelun keskeltä keskustelua. Olin pojan kanssa hyvin läheinen ja meillä on samanlainen ajatuksenjuoksu, joten pistin sen vain telepatian piikkiin. Joskus tosin hätkähdin kun poika alkoi puhua aivan kuin olisi kuullut ajatukseni.

Minulla ja nyt täysi-ikäisellä pojallani oli vuosien ajan samankaltainen yhteys. Luulin hänen sanoneen jotain, vaikka hän oli hiljaa tms.

Ap:n olisi pitänyt ottaa möykkääjänaisen ensin pudottama paperi talteen. Mitä jos se olisi hävinnyt silmissä -tai ei ?