En ole kuukausiin saanut naimisissa olevaa miestä mielestäni. Mitä tehdä?
Kommentit (65)
Ihastua voi,mutta leikitään,että tää varattu eroaisi.Ja olisi sun kanssa.Voisitko luottaa häneen???Monesti ihastunut elää fantasia mailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen myös ollut viime keväästä ihastunut yhteen mieheen. En olisi aiemmin voinut kuvitellakaan, että näin käy mutta näköjään vain kävi. Tyydyn vain ihailemaan kaukaa ja fantasioimaan hänestä omaksi piristyksekseni koska ollaan molemmat varattuja. Hänellä on ihana katse ja hymy!
Minulla sama tilanne. Olen onnellisesti naimisissa eikä sellaista miestä tässä maailmassa olekaan, jonka vuoksi eroaisin. Ihastukseni on myös naimisissa ja pienten lasten isä. En missään nimessä halua kenekään toisenkaan perhettä rikkoa. Kaiken lisäksi välillämme on lähemmäs 1000 km, joten emme edes näe toisiamme. Emme välttämättä enää ikinä ja se tieto tuntuu musertavalta. Lämmöllä muistelen niitä hetkiä kun olimme tapasimme, juttelimme ja katsoimme silmiin. Tiedän, että tämä ajan myötä helpottaa, mutta nyt vielä tunnen ikävää. Onhan tämä turvallinen "päiväuni", kun ei voi edetä mihinkään.
Mutta kun se kipinä!
Mutta kun se kipinä!
Mutta kun se kipinä!
Mutta kun se kipinä!
Mutta kun se kipinä!
Mutta kun se kipinä!
Mutta kun se kipinä!
Mutta kun se kipinä!
Mutta kun se kipinä!
Mutta kun se kipinä!
Ihan vain annat ajan kulua, niin kyllä se siitä unohtuu. Joillakin menee siinä kuukausia, toisilla vuosia. Sitä lyhyempään, mitä parempi mielen hallinta.
Vierailija kirjoitti:
Ihastua voi,mutta leikitään,että tää varattu eroaisi.Ja olisi sun kanssa.Voisitko luottaa häneen???Monesti ihastunut elää fantasia mailmassa.
Kyllä mä häneen luottaisin. Ei tunnu ihmiseltä joka tekee asioita heppoisin perustein. Mutta tosiaan en usko että avioliittokaan on sellainen asia , vaikka eroja tapahtuu. Sellainen moraali minulla kyllä on, etten voisi aktiivisesti alkaa vetämään miestä mukaani. Nyt olen lähinnä lillunut siinä huomiossa jota pyytämättä olen saanut.
Ap

Ei sun tarvi näitä asioita murehtia, mies ei eroa.
Hanki omatunto ja ajattele asioita järki mukana. Juuri sinunlaisesi sössivät toisten avioliitot ja tekevät lapset onnettomiksi.
Täällä on näitä varattuihin rakastuneita ja '"ihanan suhteen ja rakkauden" heihin kokeneita taas enemmänkin. Se on juurikin ihana päiväuni, joka jää nimenomaan naisilla usein päälle. Totuus on kuitenkin usein luultua karumpi. Sen vastapuolen/miehen "tunteet" on yleensä hetken huumaa eli intohimoa ja panohaluja, toki voi siihen sivuun ihmisestä vähän pitääkin. Tuollasta on kuitenkin turha jäädä haikailemaan, koska ei se olisi kestänyt normaali yhdessäoloa ja arkea. Nimimerkillä kokemusta on. Näistä oikeaksi suhteeksi muuttuneena kestää arkea vaan pari prosenttia..
Vierailija kirjoitti:
Sä olet sinkku, kokeile kepillä jäätä. Jos se liitto on hyvä ja rakastava niin siihen ei kukaan pääse väliin. Jos ei ole, niin sitten sitä ei ollut tarkoitettu kestämään.
Kyllä hyväänkin suhteeseen voi päästä väliin huonolla hetkellä. Hetkiä tulee erilaisia, hyvissäkin suhteissa. "Hieman" defensiivistä ajatella, et jos saa rikottua liiton, se olisi rikkoutunut muutenkin, koska tämä ei ole totta.
Miten oikeutat itsellesi moraalittoman ja täysin lähimmäisrakkaudettoman teon? Miten voit olla niin itsekäs? On vääriä tekoja, ja toisen miehen viekoittelu ja kiusaukseen saattaminen ON väärin =(
Vierailija kirjoitti:
Hanki omatunto ja ajattele asioita järki mukana. Juuri sinunlaisesi sössivät toisten avioliitot ja tekevät lapset onnettomiksi.
Mies aloitteellinen, minun tunteet heränneet, ja nyt kysyn mitä tehdä kun en saa häntä mielestäni. Vai niin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paitsi nyt kun muistan oikein, ovat lapset sen ikäisiä että ovat jo omillaan tai lähes, jos sillä on merkitystä.
Ap
Miksi ihmeessä mies sinuun vaihtaisi?
Kerro miksi? En ymmärrä.
Siinä tapauksessa että olisi aiemmin mennyt naimisiin jostain muusta syystä kuin rakkaudesta ja huomaisi että nyt se on sitä. En osaa muuta syytä sanoa enkä oikeastaan arvailla toisten ihmisten elämästä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli suhde varattuun mieheen muutaman kuukauden ajan. Unohtumaton kokemus, ihanaa kaikki. Rakastelu, jutustelu ja yhdessäolo. En tiedä tuleeko ikinä mitään parempaa, mutta ajattelen häntä joka päivä.
Tiedän hänen rakastuneen myös minuun, mutta en halua rikkoa hänen perhettään.
No, oletpa jalo.
Hän on jo pettäjä - kyllä, ansaisisitte toisenne.
Vierailija kirjoitti:
Ihastua voi,mutta leikitään,että tää varattu eroaisi.Ja olisi sun kanssa.Voisitko luottaa häneen???Monesti ihastunut elää fantasia mailmassa.
Ja jaksaisitko rakastaa hänen pieniä lapsiaan joka toinen viikko...
Vierailija kirjoitti:
Mä oon hulluna yhteentyökaveriin, joka on homo.. Asia selvisi mulle liian myöhään ja oon ihan hajalla tästä.
Hah hah :D
Ihanimmat, ymmärtäväisimmät, empaattisimmat, hauskimmat miehet usein ovat.
Ystävyys homomiehen kanssa on juuri siksi niin toimivaa, koska siihen ei puolin eikä toisin liity - tai tarvitse liittyä - sivuvirityksiä.
Suhde on vapaa kaikista pariutumiseen liittyvistä paineista. - Paitsi juuri tuo sinun kohtasi, kun saatat saada kuvitteelliseksi kilpailijaksesi toisen miehen.
Ap on hyvä ja jatkaa lillumistaan. Ketään ei kiinnosta. Next!
Ap on vain heikkona miehen huomionosoituksille. Miehelle niin helppoa ja ap jää nalkkiin.
Aina,kun haaveilet tästä varatusta miehestä.Kuuntele supersankari biisi.Mieti miltä hänen puolisosta tuntuu,kun hänen miehen huomio on jossain muualla,kun siellä kotona.Mieti myös miltä sinusta tuntuisi,jos joku kuolaisi sinun miestä.Ihmisellä on aina mahdollisuus erota,jos asiat ei oo hyvin.Pettäminen millään tapaa ei koskaan ratkaise ongelmia.Tuo niitä lisää.Kohtele toista niin ku haluaisit itseäsi kohdeltavan.
Vierailija kirjoitti:
Hanki omatunto ja ajattele asioita järki mukana. Juuri sinunlaisesi sössivät toisten avioliitot ja tekevät lapset onnettomiksi.
Ei nämä mihinkään pysty. Kunhan kuvittelevat itsestään liikoja omissa pikku päissään. Ja varmasti päissään :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paitsi nyt kun muistan oikein, ovat lapset sen ikäisiä että ovat jo omillaan tai lähes, jos sillä on merkitystä.
Ap
Miksi ihmeessä mies sinuun vaihtaisi?
Kerro miksi? En ymmärrä.
Siinä tapauksessa että olisi aiemmin mennyt naimisiin jostain muusta syystä kuin rakkaudesta ja huomaisi että nyt se on sitä. En osaa muuta syytä sanoa enkä oikeastaan arvailla toisten ihmisten elämästä.
Ap
Entä kun ei ole? Miksi kuvittelet päihittäväsi vaimon? Kerro mitä sinulla on tarjota parempaa mitä miehellä jo on.
Jos noin on, ihanaa. Onnea teille!
Ap