Onko pettäminen ymmärrettävämpää jos...

Vierailija kirjoitti:

Lapset eivät ole hyväksyttävä syy pettämiseen, muuta kuin pettäjän omassa päässä. Pettäjä tekee tietoisen valinnan pettäessään.

Yllättävän moni pettäjä kuitenkin alkaa parkumaan kohtaloaan kiinni jäädessään, kun petetty osapuoli tekee eropäätöksen itsenäisesti.

Kenenkään ei tarvitse pettää. Kaikki selitykset ovat niitä tekosyitä, joilla pettäjä yrittää itselleen oikeuttaa käytöksensä.

Kuvottavia ihmisiä

Mikä siitä tekee niin kuvottavaa? Suhde on kuollut ja siinä ei ole tunteita, onko silloin enää kyseessä parisuhde, enemminkin asumisjärjestely.

Kumpikin tekee omilla tahoillaan mitä tekee, mutta seksi, se on ehdottomasti kiellettyä molemmilta osapuolilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset eivät ole hyväksyttävä syy pettämiseen, muuta kuin pettäjän omassa päässä. Pettäjä tekee tietoisen valinnan pettäessään.

Yllättävän moni pettäjä kuitenkin alkaa parkumaan kohtaloaan kiinni jäädessään, kun petetty osapuoli tekee eropäätöksen itsenäisesti.

Kenenkään ei tarvitse pettää. Kaikki selitykset ovat niitä tekosyitä, joilla pettäjä yrittää itselleen oikeuttaa käytöksensä.

Kuvottavia ihmisiä

Mikä siitä tekee niin kuvottavaa? Suhde on kuollut ja siinä ei ole tunteita, onko silloin enää kyseessä parisuhde, enemminkin asumisjärjestely.

Kumpikin tekee omilla tahoillaan mitä tekee, mutta seksi, se on ehdottomasti kiellettyä molemmilta osapuolilta.

Miksi tämä on naisille tyypillistä?

On selvä asia, eli sovittu että ollaan yhdessä ja ollaan uskollisia. 

Jos halutaan olla jonkun toisen kanssa, asia otetaan puheeksi ja ilmoitetaan että tämä oli tässä.

Eikö tuo ole selvä asia?

No ei. Koska naiset:

- no ei se oikeastaan ole enää suhde kun ei ole tunteita

- no ei siinä tavallaan olla enää yhdessä vaan se on vähän niin kuin asumisjärjestely

jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi hieman hyväksyttävämpää. Jopa hyväksyttävää se voisi olla jos luottamuksen pettäminen ei ollenkaan satuta sitä toista, mutta sitähän ei voi etukäteen tietää ja harvoin näin on. Hieman hyväksyttävämpää se on mielestäni jos suhde on todellakin epätyydyttävä henkisesti ja kaikin puolin eikä vastapuolisko piittaa toisen tarpeista, mutta on tyytyväinen itse hyötyessään suhteesta. Koska reilu ja tervehän sellainen suhde ei ole, lähinnä hyväksikäyttöä (josta aikuisen ihmisen olisi kyllä yleensä syytä osata itse lähteä rehellisesti). Olen itse ollut lähellä pettää miestäni kun suhde tosiaan voi huonosti, mies piti minua itsestäänselvyytenä, vietti kaiken aikansa töissä ja minun kohtaamistani vältellen. Olisin jäänyt tyhjän päälle jos olisin ottanut eron, jotan oli pakko siinä kärsiä toistaiseksi, kunnes olisin saanut asiani järjestettyä niin, että ero olisi ollut ollenkaan mahdollinen. Oli kuitenkin todella raskasta olla tavallaan tahtomattaan varattu ja velvoitettu olemaan uskollinen miehelle, joka ei minua vaikuttanut rakastavan. Joka tapauksessa, en sitten pettänyt, mutta kerroin miehelle tunteistani ja sanoin suoraan, että en voi jatkaa tällaisessa suhteessa, että haluan olla yksin tai jopa etsiä itselleni onnellisemman suhteen vaikkakin olisin varmasti alkuun pulassa taloudellisesti. Mies taas ymmärsi olleensa alistava "narsisti" ja pakottaneensa/manipuloineensa minut niin onnettomaan tilanteeseen, ettei minulla ollut oikeastaan mitään. Ja minähän olin tottakai vastuussa siitä, että olin siihen alistunut ja uskotellut itselleni, että kaikki järjestyy ajan kanssa. Se onneksi avasi jotenkin miehen silmät ja aloitimme terapian - paljon on muuttunut sen jälkeen enkä usko enää päätyväni tilanteeseen, jossa haaveilisin toisesta tai voisin harkita mieheni loukkaamista. Mieheni ei kuitenkaan nyt ansaitsisi sitä, kuten silloin ajattelin jopa, että menisi tilit tasan. Tilien tasoittaminenkaan ei tietenkään ole moraalisesti oikein ja usein pettäminen on kuitenkin vielä pahempi kuin se tilanne suhdessa sinua kohtaan. Mutta joissain tapauksissa pettäminen voi olla hieman hyväksyttävämpää kuin se olisi jossain toisessa tilanteessa. Näin ajattelen.

Niin, sinä avasit sen suusi ENNEN kuin petit. Näin toimii aikuinen. Kuinka moni pettäjä on oikeasti keskustellut kumppaninsa kanssa olevansa tyytymätön ? Aika harva väitän. Ja jos keskustelu on käyty eikä johda muutoksiin niin sitten erotaan. Se ei ole rakettitiedettä.

Tilanne ei kuitenkaan ollut niin selkeä sillä olin yrittänyt vaikuttaa suhteen tilanteeseen jo pitkään (vuosia olimme kulkeneet vain huonompaan suuntaan). Näissä keskuteluissa päädyimme aina miehen johtamaan ratkaisuun, uuteen tavoitteeseen, joka oli lopulta epärealistinen/jäi toteutumatta ja minä (ja myös lapset) sain maksaa hinnan siitä. Lopulta en meinannut saada mieheen minkäänlaista yhteyttä eikä hän ottanut vastuuta siitä miten oli itse minua loukannut ja "pilannut elämäni". Hän ei ollut ainakaan teoillaan todistanut rakastavansa vaikka niin väittikin. (Tosin uskon, että mieheni kyllä rakasti minua, muttei ollut riittävän viisas näkemään tekojensa vaikutuksia ja luovuttamaan suuruudenhulluudessaan.) Oli aivan mahdotonta saada mieheen minkäänlaista yhteyttä.

Oli todella lähellä, etten päätynyt pettämään kun minulle tuli siihen tilaisuus, aloittaa suhde toisen miehen kanssa, joka oli minusta kiinnostunut ja jonka kanssa itsekin uskoin, että olisin saanut enemmän. Se mikä esti minua pettämästä oli se, että tiesin, että se järkyttäisi ja satuttaisi miestäni vaikka hän itsekin satutti minua arvostamattomuudellaan. Tavallaan pettäminen olisi siis ollut jonkun etiikan mukaan jossain määrin reilua (hieman hyväksyttävämpää kuin pettäminen jossain toisessa tilanteessa) vaikkei varmasti olisi parantanut tilannetta.

Päädyin vielä viimeisenä yrityksenäni kertomaan miehelle, että näin paha tilanne on, harkitsen jättämistäsi, minulla ei ole mitään menetettävää, mutta sinä menetät minut. En kuitenkaan ole pyhimys ja tiedän, että tuossa tilanteessa olisin saattanut päätyä myös eri ratkaisuun. Hyväksyttävää se ei olisi ollut, mutta hieman hyväksyttävämpää. Ja me tosiaan saimme asiat järjestykseen, olemme ymmärtäneet toisiamme ja arvostus ja luottamus on palannut välillemme. Mies ymmärtää mikä ajoi minut melkein toisen miehen syliin, mutta minä ymmärrän myös miksi mieheni ei silloin kohdellut minua rakastavasti. Molemmat kasvoimme tuon kokemuksen myötä, mutten jaksa tuomita ihmisiä tietämättä tarkemmin.

Jokainen meistä kuitenkin tekee myös virheitä ja se pitää hyväksyä (kipeänä) osana elämää, josta toivottavasti oppii elämään paremmin.