Suomalainen peruskoulu syrjii poika

Olen opettaja. Arvosanojen tulee perustua tavoitteiden saavuttamiseen, ei käyttäytymiseen. Nykyisen opsin perusteella tavoitteiden saavuttamista on tosin hankala arvioida, sillä opsin tavoitteet on isolta osin kirjoitettu muotoon: tutustutaan asiaan x tai harjoitellaan asiaa y. Kaikille 10,kun asiaan on tutustuttu ja sitä harjoiteltu, sama se onko asia opittu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvennä hiukan temperamentin perusteella? Siis jos luokassa mölyää ja häiritsee muiden oppimisrauhaa ja välitunnilla vetää jotain turpaan niin siitä pitäisi jotenkin palkita vai?

Arvosanojen tulee perustua suorituksiin ja niiden tuloksiin, ei mihinkään muuhun.

Myös käyttäytyminen oppitunneilla ja kotiläksyjen tekeminen vaikuttavat arvosanoihin ja hyvä niin. Ei joku kympin kokeesta saanut häirikkö joka jättää läksynsä tekemättä ansaitse todistukseen kymppiä, kun taas kiltti ja ahkera kympin oppilas ansaitsee.

Kerro minulle miksi kiltin ja ahkeran tulos on jotenkin arvokkaampi?

Siinä ilkeässä todellisessa elämässä menestymisen kannalta on olennaista minimoida tulokseen käytettävä työ. Sitä kutsutaan tuottavuudeksi ja siinä mielessä esimerkkisi pahis on erittäin oikeassa.

Liiallinen kiltteys, liiallinen riskin oton kaihtaminen ja sopeutuvuus ei ole myöskään mikään varsinainen meriitti ja näyttää johtavan lähinnä umpikujaan ja loppuunpalamiseen. 

Ensimmäisen kerran ymmärrän hieman työpaikan keskinkertaisia, ahkeria ja katkeria naisia. Ehkäpä se johtuu tuollaisesta ajattelutavasta?

Peruskoulun tehtävä on myös sivistää ja opettaa elämään tässä yhteiskunnassa. Maailma on hieman parempi paikka, kun emme ole täysin hallitsemattomia ja itsekeskeisiä oman edun tavoittelijoita, valehtelijoita, väkivaltaisia, rikollisia jne, eikö vain?

Mielestäni on erittäin ok palkita oppilasta myös siitä, että tämä osoittaa oppineensa yleiset käytöstavat ja on kykenevä ottamaan muutkin huomioon. 

Ai jos oppilas ei ole aktiivinen tunnilla, mutta saa kokeista parempia arvosanoja kuin aktiiviset luokkatoverinsa, niin hänen kuuluu saada huonompi numero todistukseen? Miksi?

Se, että osaa nuolla persettä ei pitäisi näkyä todistuksessa.

Mies

Nyt puhuttiin siitä, että lainaamani tekstin mukaan arvosanan pitäisi perustua vain  suorituksiin ja peruskoulun malli, jossa myös käytös vaikuttaa arvosanoihin, olisi jotenkin vääristynyt. 

Tosiasia kuitenkin on, että maailmassa mikään ei perustu puhtaasti suorituksiin, vaan meitä arvioidaan ja palkitaan myös siitä, että hahmotamme yhteisön normeja ja kykenemme mm. toimimaan sosiaalisissa tilanteissa edes auttavasti. Siksipä kantani on, että huonosta käytöksestä on ok antaa alennettu arvosana. Jos arvosanat perustuisivat puhtaasti suorituksiin, se antaisi viestin, että on ok sylkeä luokkatovereiden kasvoille, kiroilla ja huutaa, tulla ja mennä miten huvittaa ja hyppiä seinille, eikä sillä olisi mitään väliä. Tuo aktiivinen/ei-aktiivinen/persauksen nuoleminen on jotain, mitä minä en ottanut puheeksi, mutta sinä nyt laitat sanoina suuhuni. Itse olen sitä mieltä, ettei ekstroverttiydestä tulisi palkita/introverttiydestä rangaista, koska kumpikaan ominaisuus ei ole yhteiskunnassa varsinaisesti toista parempi, vaan kyseessä on perustavanlaatuinen temperamenttiero. Hyvä opettaja toki tunnistaa, milloin oppilas tekee parhaansa ja milloin alisuoriutuu, oli kyse sitten minkälaisesta temperamentista hyvänsä.

Asiallinen käytön prseen nuolentana on taas oma tulkintasi, joka kertoo aika paljon asenteestasi. Mielistely ja muut huomioon ottava käytös eivät ole sama asia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tytöt saavat poikia parempia arvosanoja koulussa joten kyllä se peruskoulu syrjii poikia aika rankasti.

Ihan yhtälailla työelämä syrjii naisia koska naiset saavat vähemmän palkkaa kuin miehet.

Tasa-arvoon on vielä matkaa siis.

Noisssa tilanteissa on kuitenkin eroa.

Työssä naiset voivat olla päteviä ja suoriutua töistään hyvin, mutta se ei näy palkassa, koska historiallisista syistä monilla naisvaltaisilla aloilla on matalat palkat.

Sen sijaan koulussa pojilla on täysin samat mahdollisuudet menestyä kuin tytöillä. Monet pojat eivät kuitenkaan itse tee asian eteen mitään. Ei voi sanoa että koulu syrjii poikia sukupuolena, koska koulujärjestelmähän on alkujaan luotu poikia varten ja vielä neljä vuosikymmentä sitten suuri osa pojista pojat suoriutui siitä ihan kohtuullisesti ja monet jopa hyvin.

Olisi hedelmällisempää miettiä miksi pojat nykyään enää ole ahkeria, eivät opiskele, eivät tee läksyjä eivätkä ole kunnianhimoisia opinnoissaan tai eivät hahmota koulun merkitystä.

Miksi se on sinusta epätasa-arvoa että naiset saavat keskimäärin vähemmän palkkaa työlämässä kuin miehet mutta se ei ole epätasa-arvoa kun pojat saavat keskimäärin huonompia numeroita kouluissa kuin työt?

Sinä se taas todistit sen että feminismi sekä tasa-arvo suosii vain naisia ja tyttöjä... ei pojilla ja miehillä mitään väliä.

Niin ja kouluissa pojat voivat olla todella viisaita ja fiksuja mutta se ei näy vain koulunumeroissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikana olisi varmasti ihan mahdollista tehdä kokeet sähköisesti nimettömänä. Olisi todella mielenkiintoista nähdä, muuttuuko oppilaiden arvosanat kun arviointi on oikeasti ihan puhtaasti vastauksesta riippuvainen. 

Todennäköisesti muuttuisivat melko paljon.

Myös kokeiden muuttaminen valtakunnallisiksi yhtenäisellillä arvostelukriteereillä olisi hyvä idea.

Toisaalta, toisaalta. Ylioppilaskokeethan arvioidaan yhtenäisillä valtakunnallisilla kriteereillä, eli arvioinnin oikeusturva toteutuu hyvin. Kääntöpuolena tässä on sitten se, että lukiokursseilla painotetaan valtavasti tulevaa ylioppilaskoemenestystä, mikä tutkitusti stressaa opiskelijoita haitaksi asti.

Peruskouluun on tehty moniin aineisiin ylioppilaskokeen kaltaisia valtakunnallisia päättökokeita, mutta opettajat eivät halua painottaa niitä liikaa arvioinnissa. Kannustavalla arvioinnilla tuetaan nuoren itsevarmuuden ja myönteisen minäkuvan kehittymistä, mistä on pitkällä tähtäimellä enemmän hyötyä kuin siitä, että pistetään herkässä iässä olevat nuoret mahdollisimman objektiiviseen paremmuusjärjestykseen.

Anteeksi nyt vaan, mutta tämä on tätä vanhempainilta -liirumlaarumia. Tämä ei ole arkipäivää tämän päivän yläkoulussa.

Olen edellisen kommentin kirjoittaja. Satun kylläkin olemaan itse opettaja eli tiedän, mistä puhun. Työskentelen lukiossa. Nuorten osaamisessa voi olla kahdenkin arvosanan verran ilmaa tulokoulusta riippuen, jos siis mitataan osaamista perinteisissä kokeissa. On siis selvää, että monet peruskoulun opettajat pyrkivät mainittuun kannustavaan arviointiin ja painottavat vaikkapa englannissa rohkeutta käyttää kieltä kieliopin tarkan tuntemisen sijaan.

Tilanne on totta kai sikäli epäreilu, että toisen asteen opintopaikka riippuu peruskoulun arvosanoista, mutta toisaalta osaamisensa hieman yläkanttiin arvioivilla nuorilla on usein parempi itsetunto. Vaikea sanoa, mitä asialle pitäisi tehdä. Pakolliset valtakunnalliset kokeet peruskoulun lopussa vastaavat yleistä oikeustajua mutta toisaalta ne aivan varmasti lisäisivät nuorten muutenkin ongelmaksi noussutta ahdistusta ja ruokkisivat eriarvoisuutta.

On myös vaikea suunnitella kokeita, jotka oikeasti mittaisivat haluttuja asioita kattavasti niin kuin yllä kuvaamastani englannin kielen esimerkistä käy ilmi. Kumpi osaa englantia paremmin: oppilas, joka saa sana- ja kielioppikokeista kymppejä mutta ei suostu puhumaan kieltä pariharjoituksissa ja lukee esitelmät suoraan paperista, vai oppilas, joka puhuu rohkeasti ja sujuvasti, joskin suppeahkolla sanavarastolla ja virheitä tehden?

Paremmin osaa tietysti se, joka saa kokeista kymppejä olettaen, että osaat tehdä kokeet fiksusti. 

eri

Täytyy sanoa, että vastaus yllätti minut. Aika harvoin nykyään näkee kirjallista osaamista painotettavan näin voimakkaasti, kun kyse on vieraan kielen oppimisesta. Ihan jo CEFR:ssä eli kielten eurooppalaisessa viitekehyksessä, jossa määriteltyihin taitotasoihin kielten kouluopetus perustuu, lähdetään kielestä nimenomaan kommunikoinnin välineenä.

Toki osaamisensa voi näyttää suullisesti, mutta puhumisen rohkeus ei voi olla mitattavana asiana eikä siitä pidä palkita

Opetussuunnitelmassa tämä nähdään kyllä toisin. Vuosiluokkien 6-9 A-englannin tavoitteiksi on kirjattu mm. "rohkaista oppilasta osallistumaan keskusteluihin monenlaisista oppilaiden ikätasolle ja elämänkokemukseen sopivista aiheista, joissa käsitellään myös mielipiteitä" sekä "tukea oppilaan aloitteellisuutta viestinnässä, kompensaatiokeinojen käytössä ja merkitysneuvottelun käymisessä". Arvosanan kahdeksan kriteereiksi määritellään esimerkiksi, että "oppilas pystyy viestimään, osallistumaan keskusteluihin ja ilmaisemaan mielipiteitään melko vaivattomasti jokapäiväisissä viestintätilanteissa".

Arvosanan 8 kriteerit eivät siis vaadi sitä, että oppilas avaa suunsa. Viestimistä ja keskusteluun osallistumista voi tehdä myös sähköisesti ja voit laittaa kokeeseen tehtäviä jokapäiväisistä viestintätilanteista. Lisäksi arvioinnin monipuolisuus eli opettajan pitää pystyä näkemään johtuvatko viestinnälliset puutteet nimenomaan kielellisistä puutteista vai esim. siitä että ei ole mielipiteitä asioihin tai ei halua tuoda niitä julki

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvennä hiukan temperamentin perusteella? Siis jos luokassa mölyää ja häiritsee muiden oppimisrauhaa ja välitunnilla vetää jotain turpaan niin siitä pitäisi jotenkin palkita vai?

Arvosanojen tulee perustua suorituksiin ja niiden tuloksiin, ei mihinkään muuhun.

Myös käyttäytyminen oppitunneilla ja kotiläksyjen tekeminen vaikuttavat arvosanoihin ja hyvä niin. Ei joku kympin kokeesta saanut häirikkö joka jättää läksynsä tekemättä ansaitse todistukseen kymppiä, kun taas kiltti ja ahkera kympin oppilas ansaitsee.

Kerro minulle miksi kiltin ja ahkeran tulos on jotenkin arvokkaampi?

Siinä ilkeässä todellisessa elämässä menestymisen kannalta on olennaista minimoida tulokseen käytettävä työ. Sitä kutsutaan tuottavuudeksi ja siinä mielessä esimerkkisi pahis on erittäin oikeassa.

Liiallinen kiltteys, liiallinen riskin oton kaihtaminen ja sopeutuvuus ei ole myöskään mikään varsinainen meriitti ja näyttää johtavan lähinnä umpikujaan ja loppuunpalamiseen. 

Ensimmäisen kerran ymmärrän hieman työpaikan keskinkertaisia, ahkeria ja katkeria naisia. Ehkäpä se johtuu tuollaisesta ajattelutavasta?

Peruskoulun tehtävä on myös sivistää ja opettaa elämään tässä yhteiskunnassa. Maailma on hieman parempi paikka, kun emme ole täysin hallitsemattomia ja itsekeskeisiä oman edun tavoittelijoita, valehtelijoita, väkivaltaisia, rikollisia jne, eikö vain?

Mielestäni on erittäin ok palkita oppilasta myös siitä, että tämä osoittaa oppineensa yleiset käytöstavat ja on kykenevä ottamaan muutkin huomioon. 

Ai jos oppilas ei ole aktiivinen tunnilla, mutta saa kokeista parempia arvosanoja kuin aktiiviset luokkatoverinsa, niin hänen kuuluu saada huonompi numero todistukseen? Miksi?

Se, että osaa nuolla persettä ei pitäisi näkyä todistuksessa.

Mies

Ihan normaalia että kurssin arvosana muodostuu useasta eri osa-alueesta. Yliopistoissakin ympäri maailmaa arvosana kurssista perustuu osaksi osallistumiseen, eikä vain siihen että tekee yhden kirjallisen työn hyvin. Kun se kyky osallistua, kommunikoida, keskustella yms. on myös osa sitä osaamista ja pätevyyttä. Ja myös aikataulujen ja muiden muotojen noudattaminen on tärkeää sen kirjallisenkin työn kanssa.

Miten mielestäsi selviää työelämässä henkilö, joka kyllä osaa työnsä, muttei tule töihin ajoissa, ei noudata projektin aikataulua, ei osaa keskustella ja kommunikoida työkaverien tai asiakkaiden kanssa, ei raportoi tekemisistään esimiehelleen, jpoa halveksii esimiestään julkisesti, jne..?

Huono käytös ei ole sallittua edes pojille. Se ei ole mitään "temperamenttia" vaan ihan muiden häiritsemistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tytöt saavat poikia parempia arvosanoja koulussa joten kyllä se peruskoulu syrjii poikia aika rankasti.

Ihan yhtälailla työelämä syrjii naisia koska naiset saavat vähemmän palkkaa kuin miehet.

Tasa-arvoon on vielä matkaa siis.

Noisssa tilanteissa on kuitenkin eroa.

Työssä naiset voivat olla päteviä ja suoriutua töistään hyvin, mutta se ei näy palkassa, koska historiallisista syistä monilla naisvaltaisilla aloilla on matalat palkat.

Sen sijaan koulussa pojilla on täysin samat mahdollisuudet menestyä kuin tytöillä. Monet pojat eivät kuitenkaan itse tee asian eteen mitään. Ei voi sanoa että koulu syrjii poikia sukupuolena, koska koulujärjestelmähän on alkujaan luotu poikia varten ja vielä neljä vuosikymmentä sitten suuri osa pojista pojat suoriutui siitä ihan kohtuullisesti ja monet jopa hyvin.

Olisi hedelmällisempää miettiä miksi pojat nykyään enää ole ahkeria, eivät opiskele, eivät tee läksyjä eivätkä ole kunnianhimoisia opinnoissaan tai eivät hahmota koulun merkitystä.

Sanoisin, että osin on kyse ihan perspektiiviharhasta. Ennen peruskouluahan pojistakin vain osa suoritti oppikoulun. Oppikouluun haettiin jo 10-vuotiaana, joten koulupolut eriytyivät vielä huomattavasti nuorempana kuin nykyisin. Kun puhutaan menneisyyden ahkerista oppilaista, ajatellaan nimenomaan oppikoululaisia, jotka olivat valikoitunut ryhmä ja joilla oli kovat paineet menestyä, eikä kansakoululaisia, joilta ei juuri mitään vaadittu ja joiden suoriutuminen ei kiinnostanut ketään. Esimerkiksi oma seitsemänkymppinen isäni osaa hädin tuskin lukea ja laskea kahdeksan kansakouluvuoden jälkeen. Peruskoulu-uudistuksen myötä huomiota alettiin kiinnittää myös heikommin pärjääviin. Ei heitä sen enempää ole kuin ennenkään, mutta nykyään erilaisilla tukitoimilla sekä yhdeksänvuotisella kaikille samansisältöisellä peruskoululla eroja sentään edes yritetään tasoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvennä hiukan temperamentin perusteella? Siis jos luokassa mölyää ja häiritsee muiden oppimisrauhaa ja välitunnilla vetää jotain turpaan niin siitä pitäisi jotenkin palkita vai?

Arvosanojen tulee perustua suorituksiin ja niiden tuloksiin, ei mihinkään muuhun.

Myös käyttäytyminen oppitunneilla ja kotiläksyjen tekeminen vaikuttavat arvosanoihin ja hyvä niin. Ei joku kympin kokeesta saanut häirikkö joka jättää läksynsä tekemättä ansaitse todistukseen kymppiä, kun taas kiltti ja ahkera kympin oppilas ansaitsee.

Kerro minulle miksi kiltin ja ahkeran tulos on jotenkin arvokkaampi?

Siinä ilkeässä todellisessa elämässä menestymisen kannalta on olennaista minimoida tulokseen käytettävä työ. Sitä kutsutaan tuottavuudeksi ja siinä mielessä esimerkkisi pahis on erittäin oikeassa.

Liiallinen kiltteys, liiallinen riskin oton kaihtaminen ja sopeutuvuus ei ole myöskään mikään varsinainen meriitti ja näyttää johtavan lähinnä umpikujaan ja loppuunpalamiseen. 

Ensimmäisen kerran ymmärrän hieman työpaikan keskinkertaisia, ahkeria ja katkeria naisia. Ehkäpä se johtuu tuollaisesta ajattelutavasta?

Peruskoulun tehtävä on myös sivistää ja opettaa elämään tässä yhteiskunnassa. Maailma on hieman parempi paikka, kun emme ole täysin hallitsemattomia ja itsekeskeisiä oman edun tavoittelijoita, valehtelijoita, väkivaltaisia, rikollisia jne, eikö vain?

Mielestäni on erittäin ok palkita oppilasta myös siitä, että tämä osoittaa oppineensa yleiset käytöstavat ja on kykenevä ottamaan muutkin huomioon. 

Ai jos oppilas ei ole aktiivinen tunnilla, mutta saa kokeista parempia arvosanoja kuin aktiiviset luokkatoverinsa, niin hänen kuuluu saada huonompi numero todistukseen? Miksi?

Se, että osaa nuolla persettä ei pitäisi näkyä todistuksessa.

Mies

Yllä hyvä esimerkki siitä, miksi pojat eivät koulussa menesty. Heillä on kotona kommentoijan kaltainen negatiivinen roolimalli, jonka ymmärrys työelämän vaatimuksista on kovin heikko.

Ja tässä hyvä esimerkki siitä, kun argumentit loppuvat. Täysin tyhjä vastaus, ja vielä mentiin henkilöön.

Anteeksi, mutta mistä tiedät kuinka hyvin ymmärrän työelämän vaatimukset? Mulla on ihan hyvä duuni kuules. Niin ja jätin koulussa varmaan 90% läksyistä tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Selvennä hiukan temperamentin perusteella? Siis jos luokassa mölyää ja häiritsee muiden oppimisrauhaa ja välitunnilla vetää jotain turpaan niin siitä pitäisi jotenkin palkita vai?

Se varmasti näkyy käytösnumerossa. Mutta miksi osaamisesta pitäisi antaa huonompi numero kuin saman osaamisen omaavalle toisenlaiselle henkilölle?

Nykyäänkin koulussa mitataan vain yhdellä tavalla sitä osaamista. Se antaa edun niille, jotka sopivat siihen mittariin. Ymmärrän, että kaikkea ei voi ottaa huomioon mitatessa osaamista. Mutta missään nimessä siihen ei saa vaikuttaa käytös välitunnilla tai erilainen tempperamentti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikana olisi varmasti ihan mahdollista tehdä kokeet sähköisesti nimettömänä. Olisi todella mielenkiintoista nähdä, muuttuuko oppilaiden arvosanat kun arviointi on oikeasti ihan puhtaasti vastauksesta riippuvainen. 

Todennäköisesti muuttuisivat melko paljon.

Myös kokeiden muuttaminen valtakunnallisiksi yhtenäisellillä arvostelukriteereillä olisi hyvä idea.

Toisaalta, toisaalta. Ylioppilaskokeethan arvioidaan yhtenäisillä valtakunnallisilla kriteereillä, eli arvioinnin oikeusturva toteutuu hyvin. Kääntöpuolena tässä on sitten se, että lukiokursseilla painotetaan valtavasti tulevaa ylioppilaskoemenestystä, mikä tutkitusti stressaa opiskelijoita haitaksi asti.

Peruskouluun on tehty moniin aineisiin ylioppilaskokeen kaltaisia valtakunnallisia päättökokeita, mutta opettajat eivät halua painottaa niitä liikaa arvioinnissa. Kannustavalla arvioinnilla tuetaan nuoren itsevarmuuden ja myönteisen minäkuvan kehittymistä, mistä on pitkällä tähtäimellä enemmän hyötyä kuin siitä, että pistetään herkässä iässä olevat nuoret mahdollisimman objektiiviseen paremmuusjärjestykseen.

Anteeksi nyt vaan, mutta tämä on tätä vanhempainilta -liirumlaarumia. Tämä ei ole arkipäivää tämän päivän yläkoulussa.

Olen edellisen kommentin kirjoittaja. Satun kylläkin olemaan itse opettaja eli tiedän, mistä puhun. Työskentelen lukiossa. Nuorten osaamisessa voi olla kahdenkin arvosanan verran ilmaa tulokoulusta riippuen, jos siis mitataan osaamista perinteisissä kokeissa. On siis selvää, että monet peruskoulun opettajat pyrkivät mainittuun kannustavaan arviointiin ja painottavat vaikkapa englannissa rohkeutta käyttää kieltä kieliopin tarkan tuntemisen sijaan.

Tilanne on totta kai sikäli epäreilu, että toisen asteen opintopaikka riippuu peruskoulun arvosanoista, mutta toisaalta osaamisensa hieman yläkanttiin arvioivilla nuorilla on usein parempi itsetunto. Vaikea sanoa, mitä asialle pitäisi tehdä. Pakolliset valtakunnalliset kokeet peruskoulun lopussa vastaavat yleistä oikeustajua mutta toisaalta ne aivan varmasti lisäisivät nuorten muutenkin ongelmaksi noussutta ahdistusta ja ruokkisivat eriarvoisuutta.

On myös vaikea suunnitella kokeita, jotka oikeasti mittaisivat haluttuja asioita kattavasti niin kuin yllä kuvaamastani englannin kielen esimerkistä käy ilmi. Kumpi osaa englantia paremmin: oppilas, joka saa sana- ja kielioppikokeista kymppejä mutta ei suostu puhumaan kieltä pariharjoituksissa ja lukee esitelmät suoraan paperista, vai oppilas, joka puhuu rohkeasti ja sujuvasti, joskin suppeahkolla sanavarastolla ja virheitä tehden?

Paremmin osaa tietysti se, joka saa kokeista kymppejä olettaen, että osaat tehdä kokeet fiksusti. 

eri

Ei se noin suoraviivaista ole. Miten mittaat erilaisten ihmisten osaaamista. Toisella ei pysy kynä kädessä motoristen vaikeuksien takia, tai on joku lukivaikeus. Osaaminen voi olla huippua, mutta kokeen tekeminen ei. Aina ei suulliset kokeet onnistu ja ne voi olla jännityksessä eri tasolla kuin paperinen. Joku hyvin englantia kirjoittava voisi mennä puihin, kun koe olisikin suullinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tytöt saavat poikia parempia arvosanoja koulussa joten kyllä se peruskoulu syrjii poikia aika rankasti.

Ihan yhtälailla työelämä syrjii naisia koska naiset saavat vähemmän palkkaa kuin miehet.

Tasa-arvoon on vielä matkaa siis.

Noisssa tilanteissa on kuitenkin eroa.

Työssä naiset voivat olla päteviä ja suoriutua töistään hyvin, mutta se ei näy palkassa, koska historiallisista syistä monilla naisvaltaisilla aloilla on matalat palkat.

Sen sijaan koulussa pojilla on täysin samat mahdollisuudet menestyä kuin tytöillä. Monet pojat eivät kuitenkaan itse tee asian eteen mitään. Ei voi sanoa että koulu syrjii poikia sukupuolena, koska koulujärjestelmähän on alkujaan luotu poikia varten ja vielä neljä vuosikymmentä sitten suuri osa pojista pojat suoriutui siitä ihan kohtuullisesti ja monet jopa hyvin.

Olisi hedelmällisempää miettiä miksi pojat nykyään enää ole ahkeria, eivät opiskele, eivät tee läksyjä eivätkä ole kunnianhimoisia opinnoissaan tai eivät hahmota koulun merkitystä.

Miksi se on sinusta epätasa-arvoa että naiset saavat keskimäärin vähemmän palkkaa työlämässä kuin miehet mutta se ei ole epätasa-arvoa kun pojat saavat keskimäärin huonompia numeroita kouluissa kuin työt?

Sinä se taas todistit sen että feminismi sekä tasa-arvo suosii vain naisia ja tyttöjä... ei pojilla ja miehillä mitään väliä.

Niin ja kouluissa pojat voivat olla todella viisaita ja fiksuja mutta se ei näy vain koulunumeroissa.

Et sitten lukenut tekstiäni tai et ymmärtänyt sitä. Selvennän: yksittäinen nainen joka on matalapalkka-alalla, ei voi omalla työllään ja tekemisellään mitenkään vaikuttaa alan palkkatasoon. Lähes jokainen koulupoika voi sen sijaan parantaa numeroitaan opiskelemalla ahkerammin.

Et kai todella väitä, että kymppejä kokeesta saavat pojat, saavat joka koulussa Suomessa todistukseen nelosen? Älä nyt hupsi.

Infantiili on myös väitteesi että "pojat voivat olla viisaita ja fiksuja"... niin kenen mielestä? Kuka sen fiksuuden ja viisauden on testannut ja missä? Ja jos poika on niin fiksu ja viisas, miksi hän saa kokeista kutosia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikana olisi varmasti ihan mahdollista tehdä kokeet sähköisesti nimettömänä. Olisi todella mielenkiintoista nähdä, muuttuuko oppilaiden arvosanat kun arviointi on oikeasti ihan puhtaasti vastauksesta riippuvainen. 

Todennäköisesti muuttuisivat melko paljon.

Myös kokeiden muuttaminen valtakunnallisiksi yhtenäisellillä arvostelukriteereillä olisi hyvä idea.

Ei muuttuisi. Kokeessa joko osaa tai ei. Siinä ei sukupuolta kysellä. On turha vedota siihen, että pojat eivät muka pystyisi johonkin asiaan. Se on tekosyy. Kyse on usein kouluvastaisuudesta jo useammassa sukupolvessa, mikä heijastuu asenteena opettajaan ja opetettavaan aineseen. Tähänkin pätee se, että ei omena kauas puusta putoa.

Ja tästä päästäänkin ulinaan pakkoruotsista. Kun ei äippä oppinut ja isä ei oppinut senkään vertaa, pitää aloittaa ulina persujen tahdissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikana olisi varmasti ihan mahdollista tehdä kokeet sähköisesti nimettömänä. Olisi todella mielenkiintoista nähdä, muuttuuko oppilaiden arvosanat kun arviointi on oikeasti ihan puhtaasti vastauksesta riippuvainen. 

Todennäköisesti muuttuisivat melko paljon.

Myös kokeiden muuttaminen valtakunnallisiksi yhtenäisellillä arvostelukriteereillä olisi hyvä idea.

Toisaalta, toisaalta. Ylioppilaskokeethan arvioidaan yhtenäisillä valtakunnallisilla kriteereillä, eli arvioinnin oikeusturva toteutuu hyvin. Kääntöpuolena tässä on sitten se, että lukiokursseilla painotetaan valtavasti tulevaa ylioppilaskoemenestystä, mikä tutkitusti stressaa opiskelijoita haitaksi asti.

Peruskouluun on tehty moniin aineisiin ylioppilaskokeen kaltaisia valtakunnallisia päättökokeita, mutta opettajat eivät halua painottaa niitä liikaa arvioinnissa. Kannustavalla arvioinnilla tuetaan nuoren itsevarmuuden ja myönteisen minäkuvan kehittymistä, mistä on pitkällä tähtäimellä enemmän hyötyä kuin siitä, että pistetään herkässä iässä olevat nuoret mahdollisimman objektiiviseen paremmuusjärjestykseen.

Anteeksi nyt vaan, mutta tämä on tätä vanhempainilta -liirumlaarumia. Tämä ei ole arkipäivää tämän päivän yläkoulussa.

Olen edellisen kommentin kirjoittaja. Satun kylläkin olemaan itse opettaja eli tiedän, mistä puhun. Työskentelen lukiossa. Nuorten osaamisessa voi olla kahdenkin arvosanan verran ilmaa tulokoulusta riippuen, jos siis mitataan osaamista perinteisissä kokeissa. On siis selvää, että monet peruskoulun opettajat pyrkivät mainittuun kannustavaan arviointiin ja painottavat vaikkapa englannissa rohkeutta käyttää kieltä kieliopin tarkan tuntemisen sijaan.

Tilanne on totta kai sikäli epäreilu, että toisen asteen opintopaikka riippuu peruskoulun arvosanoista, mutta toisaalta osaamisensa hieman yläkanttiin arvioivilla nuorilla on usein parempi itsetunto. Vaikea sanoa, mitä asialle pitäisi tehdä. Pakolliset valtakunnalliset kokeet peruskoulun lopussa vastaavat yleistä oikeustajua mutta toisaalta ne aivan varmasti lisäisivät nuorten muutenkin ongelmaksi noussutta ahdistusta ja ruokkisivat eriarvoisuutta.

On myös vaikea suunnitella kokeita, jotka oikeasti mittaisivat haluttuja asioita kattavasti niin kuin yllä kuvaamastani englannin kielen esimerkistä käy ilmi. Kumpi osaa englantia paremmin: oppilas, joka saa sana- ja kielioppikokeista kymppejä mutta ei suostu puhumaan kieltä pariharjoituksissa ja lukee esitelmät suoraan paperista, vai oppilas, joka puhuu rohkeasti ja sujuvasti, joskin suppeahkolla sanavarastolla ja virheitä tehden?

Paremmin osaa tietysti se, joka saa kokeista kymppejä olettaen, että osaat tehdä kokeet fiksusti. 

eri

Täytyy sanoa, että vastaus yllätti minut. Aika harvoin nykyään näkee kirjallista osaamista painotettavan näin voimakkaasti, kun kyse on vieraan kielen oppimisesta. Ihan jo CEFR:ssä eli kielten eurooppalaisessa viitekehyksessä, jossa määriteltyihin taitotasoihin kielten kouluopetus perustuu, lähdetään kielestä nimenomaan kommunikoinnin välineenä.

Toki osaamisensa voi näyttää suullisesti, mutta puhumisen rohkeus ei voi olla mitattavana asiana eikä siitä pidä palkita

Opetussuunnitelmassa tämä nähdään kyllä toisin. Vuosiluokkien 6-9 A-englannin tavoitteiksi on kirjattu mm. "rohkaista oppilasta osallistumaan keskusteluihin monenlaisista oppilaiden ikätasolle ja elämänkokemukseen sopivista aiheista, joissa käsitellään myös mielipiteitä" sekä "tukea oppilaan aloitteellisuutta viestinnässä, kompensaatiokeinojen käytössä ja merkitysneuvottelun käymisessä". Arvosanan kahdeksan kriteereiksi määritellään esimerkiksi, että "oppilas pystyy viestimään, osallistumaan keskusteluihin ja ilmaisemaan mielipiteitään melko vaivattomasti jokapäiväisissä viestintätilanteissa".

Arvosanan 8 kriteerit eivät siis vaadi sitä, että oppilas avaa suunsa. Viestimistä ja keskusteluun osallistumista voi tehdä myös sähköisesti ja voit laittaa kokeeseen tehtäviä jokapäiväisistä viestintätilanteista. Lisäksi arvioinnin monipuolisuus eli opettajan pitää pystyä näkemään johtuvatko viestinnälliset puutteet nimenomaan kielellisistä puutteista vai esim. siitä että ei ole mielipiteitä asioihin tai ei halua tuoda niitä julki

Oletko tosissasi? Kerrot minulle, miten opetussuunnitelmaa tulisi tulkita ja millaisia kokeita minun tulisi oppilailla teettää? Jokapäiväisillä viestintätilanteilla tarkoitetaan sellaisia kuin tien neuvominen, kahvilassa asioiminen ja niin edelleen. Kokeissa on tietysti nykyään tehtäviä, joissa pitää vaikkapa täydentää dialogia sopivilla ilmauksilla, mutta ei näillä voi korvata sitä, että osoittaa pystyvänsä vastaavaan keskusteluun käytännössä. Totta kai myös sähköinen viestiminen on viestimistä, mutta siksihän niitä suullisia pariharjoituksia ja esitelmiä tehdään, että oppilaat oppisivat selviytymään tosielämän vuorovaikutustilanteissa.

Korostan, että en ole nostanut suullista kielitaitoa kirjallisen edelle vaan ainoastaan ihmettelen sitä, miksi sinä puolestasi noin voimakkaasti väheksyt suullista kielitaitoa, vaikka puhuminen on arkisten viestintätilanteiden ensisijainen muoto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikana olisi varmasti ihan mahdollista tehdä kokeet sähköisesti nimettömänä. Olisi todella mielenkiintoista nähdä, muuttuuko oppilaiden arvosanat kun arviointi on oikeasti ihan puhtaasti vastauksesta riippuvainen. 

Todennäköisesti muuttuisivat melko paljon.

Myös kokeiden muuttaminen valtakunnallisiksi yhtenäisellillä arvostelukriteereillä olisi hyvä idea.

Toisaalta, toisaalta. Ylioppilaskokeethan arvioidaan yhtenäisillä valtakunnallisilla kriteereillä, eli arvioinnin oikeusturva toteutuu hyvin. Kääntöpuolena tässä on sitten se, että lukiokursseilla painotetaan valtavasti tulevaa ylioppilaskoemenestystä, mikä tutkitusti stressaa opiskelijoita haitaksi asti.

Peruskouluun on tehty moniin aineisiin ylioppilaskokeen kaltaisia valtakunnallisia päättökokeita, mutta opettajat eivät halua painottaa niitä liikaa arvioinnissa. Kannustavalla arvioinnilla tuetaan nuoren itsevarmuuden ja myönteisen minäkuvan kehittymistä, mistä on pitkällä tähtäimellä enemmän hyötyä kuin siitä, että pistetään herkässä iässä olevat nuoret mahdollisimman objektiiviseen paremmuusjärjestykseen.

Anteeksi nyt vaan, mutta tämä on tätä vanhempainilta -liirumlaarumia. Tämä ei ole arkipäivää tämän päivän yläkoulussa.

Olen edellisen kommentin kirjoittaja. Satun kylläkin olemaan itse opettaja eli tiedän, mistä puhun. Työskentelen lukiossa. Nuorten osaamisessa voi olla kahdenkin arvosanan verran ilmaa tulokoulusta riippuen, jos siis mitataan osaamista perinteisissä kokeissa. On siis selvää, että monet peruskoulun opettajat pyrkivät mainittuun kannustavaan arviointiin ja painottavat vaikkapa englannissa rohkeutta käyttää kieltä kieliopin tarkan tuntemisen sijaan.

Tilanne on totta kai sikäli epäreilu, että toisen asteen opintopaikka riippuu peruskoulun arvosanoista, mutta toisaalta osaamisensa hieman yläkanttiin arvioivilla nuorilla on usein parempi itsetunto. Vaikea sanoa, mitä asialle pitäisi tehdä. Pakolliset valtakunnalliset kokeet peruskoulun lopussa vastaavat yleistä oikeustajua mutta toisaalta ne aivan varmasti lisäisivät nuorten muutenkin ongelmaksi noussutta ahdistusta ja ruokkisivat eriarvoisuutta.

On myös vaikea suunnitella kokeita, jotka oikeasti mittaisivat haluttuja asioita kattavasti niin kuin yllä kuvaamastani englannin kielen esimerkistä käy ilmi. Kumpi osaa englantia paremmin: oppilas, joka saa sana- ja kielioppikokeista kymppejä mutta ei suostu puhumaan kieltä pariharjoituksissa ja lukee esitelmät suoraan paperista, vai oppilas, joka puhuu rohkeasti ja sujuvasti, joskin suppeahkolla sanavarastolla ja virheitä tehden?

Paremmin osaa tietysti se, joka saa kokeista kymppejä olettaen, että osaat tehdä kokeet fiksusti. 

eri

Täytyy sanoa, että vastaus yllätti minut. Aika harvoin nykyään näkee kirjallista osaamista painotettavan näin voimakkaasti, kun kyse on vieraan kielen oppimisesta. Ihan jo CEFR:ssä eli kielten eurooppalaisessa viitekehyksessä, jossa määriteltyihin taitotasoihin kielten kouluopetus perustuu, lähdetään kielestä nimenomaan kommunikoinnin välineenä.

Toki osaamisensa voi näyttää suullisesti, mutta puhumisen rohkeus ei voi olla mitattavana asiana eikä siitä pidä palkita

Opetussuunnitelmassa tämä nähdään kyllä toisin. Vuosiluokkien 6-9 A-englannin tavoitteiksi on kirjattu mm. "rohkaista oppilasta osallistumaan keskusteluihin monenlaisista oppilaiden ikätasolle ja elämänkokemukseen sopivista aiheista, joissa käsitellään myös mielipiteitä" sekä "tukea oppilaan aloitteellisuutta viestinnässä, kompensaatiokeinojen käytössä ja merkitysneuvottelun käymisessä". Arvosanan kahdeksan kriteereiksi määritellään esimerkiksi, että "oppilas pystyy viestimään, osallistumaan keskusteluihin ja ilmaisemaan mielipiteitään melko vaivattomasti jokapäiväisissä viestintätilanteissa".

Arvosanan 8 kriteerit eivät siis vaadi sitä, että oppilas avaa suunsa. Viestimistä ja keskusteluun osallistumista voi tehdä myös sähköisesti ja voit laittaa kokeeseen tehtäviä jokapäiväisistä viestintätilanteista. Lisäksi arvioinnin monipuolisuus eli opettajan pitää pystyä näkemään johtuvatko viestinnälliset puutteet nimenomaan kielellisistä puutteista vai esim. siitä että ei ole mielipiteitä asioihin tai ei halua tuoda niitä julki

Oletko tosissasi? Kerrot minulle, miten opetussuunnitelmaa tulisi tulkita ja millaisia kokeita minun tulisi oppilailla teettää? Jokapäiväisillä viestintätilanteilla tarkoitetaan sellaisia kuin tien neuvominen, kahvilassa asioiminen ja niin edelleen. Kokeissa on tietysti nykyään tehtäviä, joissa pitää vaikkapa täydentää dialogia sopivilla ilmauksilla, mutta ei näillä voi korvata sitä, että osoittaa pystyvänsä vastaavaan keskusteluun käytännössä. Totta kai myös sähköinen viestiminen on viestimistä, mutta siksihän niitä suullisia pariharjoituksia ja esitelmiä tehdään, että oppilaat oppisivat selviytymään tosielämän vuorovaikutustilanteissa.

Korostan, että en ole nostanut suullista kielitaitoa kirjallisen edelle vaan ainoastaan ihmettelen sitä, miksi sinä puolestasi noin voimakkaasti väheksyt suullista kielitaitoa, vaikka puhuminen on arkisten viestintätilanteiden ensisijainen muoto.

Entä jos ei selviä tosielämän vuorovaikutustilanteista millään kielellä? En kadehdi kielten opettajia, joiden pitää selvittää johtuuko huono suoriutuminen puutteellisesta kielitaidosta vai puutteellisista sosiaalisista kyvyistä. Toiseen suuntaan asia on onneksi helpompi: Voi osoittaa osaamisensa joko suullisesti tai kirjallisesti ja parempi kertoo osaamisen todellisen tilan