Suomalainen peruskoulu syrjii poika

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika vähän on nykyaikana käyttöä sellaisilla tiedoilla kuin vaikka listalla Suomen vesistöistä, Raamatun kirjoista tai alkaaneista. Nykyään koulussa painotetaan ulkoaoppimisen sijaan sellaisia työelämässäkin tarpeellisia taitoja kuin tiedonhaku ja lähdekriittisyys, projektinhallinta ja vuorovaikutus. Oppilas, joka osaa luetella vaikka ne vesistöt mutta ei kykene perustelemaan näkemystään tai toimimaan tiimissä, on melko hyödytön työelämän kannalta.

Tytöt kypsyvät keskimäärin pari vuotta poikia nopeammin, mistä syystä poikien käytös voi varsinkin murrosiän ollessa pahimmillaan vaikuttaa lapselliselta. On myös tutkittu, että tyttöjä ohjataan jo pienestä pitäen tekemään tunnetyötä poikia enemmän. Tyttöjen tunteita sanoitetaan ja tyttöjen edellytetään pyytävän anteeksi toisen mielen pahoittamista ja ei-toivottua käytöstä poikia herkemmin. Ensimmäiselle ei oikein mahda mitään, ellei päätetä, että pojat aloittavat koulun tyttöjä myöhemmin tai siirrytä takaisin tyttö- ja poikakouluihin, mikä hillitsisi vertailuasetelmaa. Kasvatukseen sen sijaan voimme vaikuttaa: voimme vaatia pojilta samaa kuin tytöiltäkin.

Silti feministit pitävät agressioista puhumista toksisena maskuliinisuutena.

Jospa ei laitettaisi sanoja toisten suuhun. Tunteiden sanoittaminen kattaa kyllä myös kielteiset tunteet. Pyrkimys on tuoda niitä esiin rakentavalla tavalla. Lasta opetetaan sanomaan, että harmittaa, ja pohtimaan, mitä voi tehdä silloin, kun harmittaa, sen sijaan, että lapsi purkaisi harmiaan vaikka lyömällä muita lapsia tai hoitajaa tai rikkomalla tavaroita.

Näitä nillittäjämiesten kouluavauksia on nykyään päivittäin ja taustalla olevat tosiasiat eivät muutu vaikka miehet kuinka kovaäänisesti tahansa yrittävät nitä muuttaa.

Tämä huomattiin jo 10v sitten, kun vertailtiin peruskoulun ja lukion arvosanoja. Lukiossa arvostelu perustui mitattaviin suorituksiin ja oli läpinäkyvää, peruskoulussa ei. Kiltit tytöt saivat kokeista samoja numeroita, välillä jopa huonompia, mutta heidän todistuksensa olivat paremmat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvennä hiukan temperamentin perusteella? Siis jos luokassa mölyää ja häiritsee muiden oppimisrauhaa ja välitunnilla vetää jotain turpaan niin siitä pitäisi jotenkin palkita vai?

Arvosanojen tulee perustua suorituksiin ja niiden tuloksiin, ei mihinkään muuhun.

Myös käyttäytyminen oppitunneilla ja kotiläksyjen tekeminen vaikuttavat arvosanoihin ja hyvä niin. Ei joku kympin kokeesta saanut häirikkö joka jättää läksynsä tekemättä ansaitse todistukseen kymppiä, kun taas kiltti ja ahkera kympin oppilas ansaitsee.

Kerro minulle miksi kiltin ja ahkeran tulos on jotenkin arvokkaampi?

Siinä ilkeässä todellisessa elämässä menestymisen kannalta on olennaista minimoida tulokseen käytettävä työ. Sitä kutsutaan tuottavuudeksi ja siinä mielessä esimerkkisi pahis on erittäin oikeassa.

Liiallinen kiltteys, liiallinen riskin oton kaihtaminen ja sopeutuvuus ei ole myöskään mikään varsinainen meriitti ja näyttää johtavan lähinnä umpikujaan ja loppuunpalamiseen. 

Ensimmäisen kerran ymmärrän hieman työpaikan keskinkertaisia, ahkeria ja katkeria naisia. Ehkäpä se johtuu tuollaisesta ajattelutavasta?

Peruskoulun tehtävä on myös sivistää ja opettaa elämään tässä yhteiskunnassa. Maailma on hieman parempi paikka, kun emme ole täysin hallitsemattomia ja itsekeskeisiä oman edun tavoittelijoita, valehtelijoita, väkivaltaisia, rikollisia jne, eikö vain?

Mielestäni on erittäin ok palkita oppilasta myös siitä, että tämä osoittaa oppineensa yleiset käytöstavat ja on kykenevä ottamaan muutkin huomioon. 

Ai jos oppilas ei ole aktiivinen tunnilla, mutta saa kokeista parempia arvosanoja kuin aktiiviset luokkatoverinsa, niin hänen kuuluu saada huonompi numero todistukseen? Miksi?

Se, että osaa nuolla persettä ei pitäisi näkyä todistuksessa.

Mies

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikana olisi varmasti ihan mahdollista tehdä kokeet sähköisesti nimettömänä. Olisi todella mielenkiintoista nähdä, muuttuuko oppilaiden arvosanat kun arviointi on oikeasti ihan puhtaasti vastauksesta riippuvainen. 

Todennäköisesti muuttuisivat melko paljon.

Myös kokeiden muuttaminen valtakunnallisiksi yhtenäisellillä arvostelukriteereillä olisi hyvä idea.

Toisaalta, toisaalta. Ylioppilaskokeethan arvioidaan yhtenäisillä valtakunnallisilla kriteereillä, eli arvioinnin oikeusturva toteutuu hyvin. Kääntöpuolena tässä on sitten se, että lukiokursseilla painotetaan valtavasti tulevaa ylioppilaskoemenestystä, mikä tutkitusti stressaa opiskelijoita haitaksi asti.

Peruskouluun on tehty moniin aineisiin ylioppilaskokeen kaltaisia valtakunnallisia päättökokeita, mutta opettajat eivät halua painottaa niitä liikaa arvioinnissa. Kannustavalla arvioinnilla tuetaan nuoren itsevarmuuden ja myönteisen minäkuvan kehittymistä, mistä on pitkällä tähtäimellä enemmän hyötyä kuin siitä, että pistetään herkässä iässä olevat nuoret mahdollisimman objektiiviseen paremmuusjärjestykseen.

Anteeksi nyt vaan, mutta tämä on tätä vanhempainilta -liirumlaarumia. Tämä ei ole arkipäivää tämän päivän yläkoulussa.

Olen edellisen kommentin kirjoittaja. Satun kylläkin olemaan itse opettaja eli tiedän, mistä puhun. Työskentelen lukiossa. Nuorten osaamisessa voi olla kahdenkin arvosanan verran ilmaa tulokoulusta riippuen, jos siis mitataan osaamista perinteisissä kokeissa. On siis selvää, että monet peruskoulun opettajat pyrkivät mainittuun kannustavaan arviointiin ja painottavat vaikkapa englannissa rohkeutta käyttää kieltä kieliopin tarkan tuntemisen sijaan.

Tilanne on totta kai sikäli epäreilu, että toisen asteen opintopaikka riippuu peruskoulun arvosanoista, mutta toisaalta osaamisensa hieman yläkanttiin arvioivilla nuorilla on usein parempi itsetunto. Vaikea sanoa, mitä asialle pitäisi tehdä. Pakolliset valtakunnalliset kokeet peruskoulun lopussa vastaavat yleistä oikeustajua mutta toisaalta ne aivan varmasti lisäisivät nuorten muutenkin ongelmaksi noussutta ahdistusta ja ruokkisivat eriarvoisuutta.

On myös vaikea suunnitella kokeita, jotka oikeasti mittaisivat haluttuja asioita kattavasti niin kuin yllä kuvaamastani englannin kielen esimerkistä käy ilmi. Kumpi osaa englantia paremmin: oppilas, joka saa sana- ja kielioppikokeista kymppejä mutta ei suostu puhumaan kieltä pariharjoituksissa ja lukee esitelmät suoraan paperista, vai oppilas, joka puhuu rohkeasti ja sujuvasti, joskin suppeahkolla sanavarastolla ja virheitä tehden?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvennä hiukan temperamentin perusteella? Siis jos luokassa mölyää ja häiritsee muiden oppimisrauhaa ja välitunnilla vetää jotain turpaan niin siitä pitäisi jotenkin palkita vai?

Arvosanojen tulee perustua suorituksiin ja niiden tuloksiin, ei mihinkään muuhun.

Myös käyttäytyminen oppitunneilla ja kotiläksyjen tekeminen vaikuttavat arvosanoihin ja hyvä niin. Ei joku kympin kokeesta saanut häirikkö joka jättää läksynsä tekemättä ansaitse todistukseen kymppiä, kun taas kiltti ja ahkera kympin oppilas ansaitsee.

Kerro minulle miksi kiltin ja ahkeran tulos on jotenkin arvokkaampi?

Siinä ilkeässä todellisessa elämässä menestymisen kannalta on olennaista minimoida tulokseen käytettävä työ. Sitä kutsutaan tuottavuudeksi ja siinä mielessä esimerkkisi pahis on erittäin oikeassa.

Liiallinen kiltteys, liiallinen riskin oton kaihtaminen ja sopeutuvuus ei ole myöskään mikään varsinainen meriitti ja näyttää johtavan lähinnä umpikujaan ja loppuunpalamiseen. 

Ensimmäisen kerran ymmärrän hieman työpaikan keskinkertaisia, ahkeria ja katkeria naisia. Ehkäpä se johtuu tuollaisesta ajattelutavasta?

Olet nyt väärässä vertauksessasi tuloksellisuuteen. L uultavasti tarkoitat tuottavuutta, joka on hieman eri käsite.

Koulussa koe mittaa vain sitä osaatko jotain. Työelämässä ei tehdä pistokokeita osaamisesta vaan siellä tulos tulee toiminnasta eli siitä että saadaan tietty työ tehtyä sopivalla laadulla ja sovitussa aikataulussa.

Jos on tottunut tekemään tavoitteellista ja aikataulutettua työtä (kuten hyvin koulussa ja opinnoissa menestyvät oppilaat), niin silloinhan on yleisesti ottaen sopiva työelämäänkin.

Ei työelämässä enää pärjää sillä, että käy kovaan ääneen kehumassa osaamistaan, jos tuloksia ei näy eikä kuulu.

Se taas mikä on tuottavaa onkin eri asia, koska siihen liittyy enemmänkin työnantajayrityksen satsaukset eivätkä vain yhden työntekijän osaaminen tai ahkeruus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikana olisi varmasti ihan mahdollista tehdä kokeet sähköisesti nimettömänä. Olisi todella mielenkiintoista nähdä, muuttuuko oppilaiden arvosanat kun arviointi on oikeasti ihan puhtaasti vastauksesta riippuvainen. 

Todennäköisesti muuttuisivat melko paljon.

Myös kokeiden muuttaminen valtakunnallisiksi yhtenäisellillä arvostelukriteereillä olisi hyvä idea.

Toisaalta, toisaalta. Ylioppilaskokeethan arvioidaan yhtenäisillä valtakunnallisilla kriteereillä, eli arvioinnin oikeusturva toteutuu hyvin. Kääntöpuolena tässä on sitten se, että lukiokursseilla painotetaan valtavasti tulevaa ylioppilaskoemenestystä, mikä tutkitusti stressaa opiskelijoita haitaksi asti.

Peruskouluun on tehty moniin aineisiin ylioppilaskokeen kaltaisia valtakunnallisia päättökokeita, mutta opettajat eivät halua painottaa niitä liikaa arvioinnissa. Kannustavalla arvioinnilla tuetaan nuoren itsevarmuuden ja myönteisen minäkuvan kehittymistä, mistä on pitkällä tähtäimellä enemmän hyötyä kuin siitä, että pistetään herkässä iässä olevat nuoret mahdollisimman objektiiviseen paremmuusjärjestykseen.

Anteeksi nyt vaan, mutta tämä on tätä vanhempainilta -liirumlaarumia. Tämä ei ole arkipäivää tämän päivän yläkoulussa.

Olen edellisen kommentin kirjoittaja. Satun kylläkin olemaan itse opettaja eli tiedän, mistä puhun. Työskentelen lukiossa. Nuorten osaamisessa voi olla kahdenkin arvosanan verran ilmaa tulokoulusta riippuen, jos siis mitataan osaamista perinteisissä kokeissa. On siis selvää, että monet peruskoulun opettajat pyrkivät mainittuun kannustavaan arviointiin ja painottavat vaikkapa englannissa rohkeutta käyttää kieltä kieliopin tarkan tuntemisen sijaan.

Tilanne on totta kai sikäli epäreilu, että toisen asteen opintopaikka riippuu peruskoulun arvosanoista, mutta toisaalta osaamisensa hieman yläkanttiin arvioivilla nuorilla on usein parempi itsetunto. Vaikea sanoa, mitä asialle pitäisi tehdä. Pakolliset valtakunnalliset kokeet peruskoulun lopussa vastaavat yleistä oikeustajua mutta toisaalta ne aivan varmasti lisäisivät nuorten muutenkin ongelmaksi noussutta ahdistusta ja ruokkisivat eriarvoisuutta.

On myös vaikea suunnitella kokeita, jotka oikeasti mittaisivat haluttuja asioita kattavasti niin kuin yllä kuvaamastani englannin kielen esimerkistä käy ilmi. Kumpi osaa englantia paremmin: oppilas, joka saa sana- ja kielioppikokeista kymppejä mutta ei suostu puhumaan kieltä pariharjoituksissa ja lukee esitelmät suoraan paperista, vai oppilas, joka puhuu rohkeasti ja sujuvasti, joskin suppeahkolla sanavarastolla ja virheitä tehden?

Paremmin osaa tietysti se, joka saa kokeista kymppejä olettaen, että osaat tehdä kokeet fiksusti. 

eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvennä hiukan temperamentin perusteella? Siis jos luokassa mölyää ja häiritsee muiden oppimisrauhaa ja välitunnilla vetää jotain turpaan niin siitä pitäisi jotenkin palkita vai?

Arvosanojen tulee perustua suorituksiin ja niiden tuloksiin, ei mihinkään muuhun.

Myös käyttäytyminen oppitunneilla ja kotiläksyjen tekeminen vaikuttavat arvosanoihin ja hyvä niin. Ei joku kympin kokeesta saanut häirikkö joka jättää läksynsä tekemättä ansaitse todistukseen kymppiä, kun taas kiltti ja ahkera kympin oppilas ansaitsee.

Kerro minulle miksi kiltin ja ahkeran tulos on jotenkin arvokkaampi?

Siinä ilkeässä todellisessa elämässä menestymisen kannalta on olennaista minimoida tulokseen käytettävä työ. Sitä kutsutaan tuottavuudeksi ja siinä mielessä esimerkkisi pahis on erittäin oikeassa.

Liiallinen kiltteys, liiallinen riskin oton kaihtaminen ja sopeutuvuus ei ole myöskään mikään varsinainen meriitti ja näyttää johtavan lähinnä umpikujaan ja loppuunpalamiseen. 

Ensimmäisen kerran ymmärrän hieman työpaikan keskinkertaisia, ahkeria ja katkeria naisia. Ehkäpä se johtuu tuollaisesta ajattelutavasta?

Peruskoulun tehtävä on myös sivistää ja opettaa elämään tässä yhteiskunnassa. Maailma on hieman parempi paikka, kun emme ole täysin hallitsemattomia ja itsekeskeisiä oman edun tavoittelijoita, valehtelijoita, väkivaltaisia, rikollisia jne, eikö vain?

Mielestäni on erittäin ok palkita oppilasta myös siitä, että tämä osoittaa oppineensa yleiset käytöstavat ja on kykenevä ottamaan muutkin huomioon. 

Ai jos oppilas ei ole aktiivinen tunnilla, mutta saa kokeista parempia arvosanoja kuin aktiiviset luokkatoverinsa, niin hänen kuuluu saada huonompi numero todistukseen? Miksi?

Se, että osaa nuolla persettä ei pitäisi näkyä todistuksessa.

Mies

Tämä kommentti kuvaa aika hyvin asenteita, jotka edelleen ovat valitettavan yleisiä. Se, että on kiinnostunut jostain asiasta, on siitä tietoa, osaa vastata opettajan esittämiin kysymyksiin, esittää itse relevantteja kysymyksiä, virittää luokassa keskusteluja ja esittää perusteltuja näkemyksiä, ei ole mitään "nuoleskelua". Miksi ihmeessä se, että osaaminen tuodaan esille kirjallisessa muodossa on parempi ja jotenkin rehellisempää kuin samojen tietojen esille tuominen suullisesti? Eri ihmisillä on eri vahvuuksia, ja on kai pääasia, että niitä pystyy jotenkin näyttämään, oli se sitten suullisessa tai kirjallisessa muodossa.

Kaikkitietävät palstafeministit ovat taas täällä joukolla haukkumassa poikia. Kohta joku tulee haukkumaan naisvihaajaksi vaikka itse lietsoo poika ja miesvihaa täällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvennä hiukan temperamentin perusteella? Siis jos luokassa mölyää ja häiritsee muiden oppimisrauhaa ja välitunnilla vetää jotain turpaan niin siitä pitäisi jotenkin palkita vai?

Arvosanojen tulee perustua suorituksiin ja niiden tuloksiin, ei mihinkään muuhun.

Myös käyttäytyminen oppitunneilla ja kotiläksyjen tekeminen vaikuttavat arvosanoihin ja hyvä niin. Ei joku kympin kokeesta saanut häirikkö joka jättää läksynsä tekemättä ansaitse todistukseen kymppiä, kun taas kiltti ja ahkera kympin oppilas ansaitsee.

Kerro minulle miksi kiltin ja ahkeran tulos on jotenkin arvokkaampi?

Siinä ilkeässä todellisessa elämässä menestymisen kannalta on olennaista minimoida tulokseen käytettävä työ. Sitä kutsutaan tuottavuudeksi ja siinä mielessä esimerkkisi pahis on erittäin oikeassa.

Liiallinen kiltteys, liiallinen riskin oton kaihtaminen ja sopeutuvuus ei ole myöskään mikään varsinainen meriitti ja näyttää johtavan lähinnä umpikujaan ja loppuunpalamiseen. 

Ensimmäisen kerran ymmärrän hieman työpaikan keskinkertaisia, ahkeria ja katkeria naisia. Ehkäpä se johtuu tuollaisesta ajattelutavasta?

Peruskoulun tehtävä on myös sivistää ja opettaa elämään tässä yhteiskunnassa. Maailma on hieman parempi paikka, kun emme ole täysin hallitsemattomia ja itsekeskeisiä oman edun tavoittelijoita, valehtelijoita, väkivaltaisia, rikollisia jne, eikö vain?

Mielestäni on erittäin ok palkita oppilasta myös siitä, että tämä osoittaa oppineensa yleiset käytöstavat ja on kykenevä ottamaan muutkin huomioon. 

Ai jos oppilas ei ole aktiivinen tunnilla, mutta saa kokeista parempia arvosanoja kuin aktiiviset luokkatoverinsa, niin hänen kuuluu saada huonompi numero todistukseen? Miksi?

Se, että osaa nuolla persettä ei pitäisi näkyä todistuksessa.

Mies

Tämä kommentti kuvaa aika hyvin asenteita, jotka edelleen ovat valitettavan yleisiä. Se, että on kiinnostunut jostain asiasta, on siitä tietoa, osaa vastata opettajan esittämiin kysymyksiin, esittää itse relevantteja kysymyksiä, virittää luokassa keskusteluja ja esittää perusteltuja näkemyksiä, ei ole mitään "nuoleskelua". Miksi ihmeessä se, että osaaminen tuodaan esille kirjallisessa muodossa on parempi ja jotenkin rehellisempää kuin samojen tietojen esille tuominen suullisesti? Eri ihmisillä on eri vahvuuksia, ja on kai pääasia, että niitä pystyy jotenkin näyttämään, oli se sitten suullisessa tai kirjallisessa muodossa.

Et vastannut kysymykseen. Tottakai saa olla kiinnostunut asioista. Mutta se, että esittämällä kiinnostunutta saa parempia tuloksia on täyttä paskaa. Se että sulla on taitoja ei automaattisesti tarkoita että sua kiinnostaa kyseinen asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikana olisi varmasti ihan mahdollista tehdä kokeet sähköisesti nimettömänä. Olisi todella mielenkiintoista nähdä, muuttuuko oppilaiden arvosanat kun arviointi on oikeasti ihan puhtaasti vastauksesta riippuvainen. 

Todennäköisesti muuttuisivat melko paljon.

Myös kokeiden muuttaminen valtakunnallisiksi yhtenäisellillä arvostelukriteereillä olisi hyvä idea.

Toisaalta, toisaalta. Ylioppilaskokeethan arvioidaan yhtenäisillä valtakunnallisilla kriteereillä, eli arvioinnin oikeusturva toteutuu hyvin. Kääntöpuolena tässä on sitten se, että lukiokursseilla painotetaan valtavasti tulevaa ylioppilaskoemenestystä, mikä tutkitusti stressaa opiskelijoita haitaksi asti.

Peruskouluun on tehty moniin aineisiin ylioppilaskokeen kaltaisia valtakunnallisia päättökokeita, mutta opettajat eivät halua painottaa niitä liikaa arvioinnissa. Kannustavalla arvioinnilla tuetaan nuoren itsevarmuuden ja myönteisen minäkuvan kehittymistä, mistä on pitkällä tähtäimellä enemmän hyötyä kuin siitä, että pistetään herkässä iässä olevat nuoret mahdollisimman objektiiviseen paremmuusjärjestykseen.

Anteeksi nyt vaan, mutta tämä on tätä vanhempainilta -liirumlaarumia. Tämä ei ole arkipäivää tämän päivän yläkoulussa.

Olen edellisen kommentin kirjoittaja. Satun kylläkin olemaan itse opettaja eli tiedän, mistä puhun. Työskentelen lukiossa. Nuorten osaamisessa voi olla kahdenkin arvosanan verran ilmaa tulokoulusta riippuen, jos siis mitataan osaamista perinteisissä kokeissa. On siis selvää, että monet peruskoulun opettajat pyrkivät mainittuun kannustavaan arviointiin ja painottavat vaikkapa englannissa rohkeutta käyttää kieltä kieliopin tarkan tuntemisen sijaan.

Tilanne on totta kai sikäli epäreilu, että toisen asteen opintopaikka riippuu peruskoulun arvosanoista, mutta toisaalta osaamisensa hieman yläkanttiin arvioivilla nuorilla on usein parempi itsetunto. Vaikea sanoa, mitä asialle pitäisi tehdä. Pakolliset valtakunnalliset kokeet peruskoulun lopussa vastaavat yleistä oikeustajua mutta toisaalta ne aivan varmasti lisäisivät nuorten muutenkin ongelmaksi noussutta ahdistusta ja ruokkisivat eriarvoisuutta.

On myös vaikea suunnitella kokeita, jotka oikeasti mittaisivat haluttuja asioita kattavasti niin kuin yllä kuvaamastani englannin kielen esimerkistä käy ilmi. Kumpi osaa englantia paremmin: oppilas, joka saa sana- ja kielioppikokeista kymppejä mutta ei suostu puhumaan kieltä pariharjoituksissa ja lukee esitelmät suoraan paperista, vai oppilas, joka puhuu rohkeasti ja sujuvasti, joskin suppeahkolla sanavarastolla ja virheitä tehden?

Paremmin osaa tietysti se, joka saa kokeista kymppejä olettaen, että osaat tehdä kokeet fiksusti. 

eri

Täytyy sanoa, että vastaus yllätti minut. Aika harvoin nykyään näkee kirjallista osaamista painotettavan näin voimakkaasti, kun kyse on vieraan kielen oppimisesta. Ihan jo CEFR:ssä eli kielten eurooppalaisessa viitekehyksessä, jossa määriteltyihin taitotasoihin kielten kouluopetus perustuu, lähdetään kielestä nimenomaan kommunikoinnin välineenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvennä hiukan temperamentin perusteella? Siis jos luokassa mölyää ja häiritsee muiden oppimisrauhaa ja välitunnilla vetää jotain turpaan niin siitä pitäisi jotenkin palkita vai?

Arvosanojen tulee perustua suorituksiin ja niiden tuloksiin, ei mihinkään muuhun.

Myös käyttäytyminen oppitunneilla ja kotiläksyjen tekeminen vaikuttavat arvosanoihin ja hyvä niin. Ei joku kympin kokeesta saanut häirikkö joka jättää läksynsä tekemättä ansaitse todistukseen kymppiä, kun taas kiltti ja ahkera kympin oppilas ansaitsee.

Kerro minulle miksi kiltin ja ahkeran tulos on jotenkin arvokkaampi?

Siinä ilkeässä todellisessa elämässä menestymisen kannalta on olennaista minimoida tulokseen käytettävä työ. Sitä kutsutaan tuottavuudeksi ja siinä mielessä esimerkkisi pahis on erittäin oikeassa.

Liiallinen kiltteys, liiallinen riskin oton kaihtaminen ja sopeutuvuus ei ole myöskään mikään varsinainen meriitti ja näyttää johtavan lähinnä umpikujaan ja loppuunpalamiseen. 

Ensimmäisen kerran ymmärrän hieman työpaikan keskinkertaisia, ahkeria ja katkeria naisia. Ehkäpä se johtuu tuollaisesta ajattelutavasta?

Peruskoulun tehtävä on myös sivistää ja opettaa elämään tässä yhteiskunnassa. Maailma on hieman parempi paikka, kun emme ole täysin hallitsemattomia ja itsekeskeisiä oman edun tavoittelijoita, valehtelijoita, väkivaltaisia, rikollisia jne, eikö vain?

Mielestäni on erittäin ok palkita oppilasta myös siitä, että tämä osoittaa oppineensa yleiset käytöstavat ja on kykenevä ottamaan muutkin huomioon. 

Ai jos oppilas ei ole aktiivinen tunnilla, mutta saa kokeista parempia arvosanoja kuin aktiiviset luokkatoverinsa, niin hänen kuuluu saada huonompi numero todistukseen? Miksi?

Se, että osaa nuolla persettä ei pitäisi näkyä todistuksessa.

Mies

Yllä hyvä esimerkki siitä, miksi pojat eivät koulussa menesty. Heillä on kotona kommentoijan kaltainen negatiivinen roolimalli, jonka ymmärrys työelämän vaatimuksista on kovin heikko.

Tytöt saavat poikia parempia arvosanoja koulussa joten kyllä se peruskoulu syrjii poikia aika rankasti.

Ihan yhtälailla työelämä syrjii naisia koska naiset saavat vähemmän palkkaa kuin miehet.

Tasa-arvoon on vielä matkaa siis.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikana olisi varmasti ihan mahdollista tehdä kokeet sähköisesti nimettömänä. Olisi todella mielenkiintoista nähdä, muuttuuko oppilaiden arvosanat kun arviointi on oikeasti ihan puhtaasti vastauksesta riippuvainen. 

Todennäköisesti muuttuisivat melko paljon.

Myös kokeiden muuttaminen valtakunnallisiksi yhtenäisellillä arvostelukriteereillä olisi hyvä idea.

Toisaalta, toisaalta. Ylioppilaskokeethan arvioidaan yhtenäisillä valtakunnallisilla kriteereillä, eli arvioinnin oikeusturva toteutuu hyvin. Kääntöpuolena tässä on sitten se, että lukiokursseilla painotetaan valtavasti tulevaa ylioppilaskoemenestystä, mikä tutkitusti stressaa opiskelijoita haitaksi asti.

Peruskouluun on tehty moniin aineisiin ylioppilaskokeen kaltaisia valtakunnallisia päättökokeita, mutta opettajat eivät halua painottaa niitä liikaa arvioinnissa. Kannustavalla arvioinnilla tuetaan nuoren itsevarmuuden ja myönteisen minäkuvan kehittymistä, mistä on pitkällä tähtäimellä enemmän hyötyä kuin siitä, että pistetään herkässä iässä olevat nuoret mahdollisimman objektiiviseen paremmuusjärjestykseen.

Anteeksi nyt vaan, mutta tämä on tätä vanhempainilta -liirumlaarumia. Tämä ei ole arkipäivää tämän päivän yläkoulussa.

Olen edellisen kommentin kirjoittaja. Satun kylläkin olemaan itse opettaja eli tiedän, mistä puhun. Työskentelen lukiossa. Nuorten osaamisessa voi olla kahdenkin arvosanan verran ilmaa tulokoulusta riippuen, jos siis mitataan osaamista perinteisissä kokeissa. On siis selvää, että monet peruskoulun opettajat pyrkivät mainittuun kannustavaan arviointiin ja painottavat vaikkapa englannissa rohkeutta käyttää kieltä kieliopin tarkan tuntemisen sijaan.

Tilanne on totta kai sikäli epäreilu, että toisen asteen opintopaikka riippuu peruskoulun arvosanoista, mutta toisaalta osaamisensa hieman yläkanttiin arvioivilla nuorilla on usein parempi itsetunto. Vaikea sanoa, mitä asialle pitäisi tehdä. Pakolliset valtakunnalliset kokeet peruskoulun lopussa vastaavat yleistä oikeustajua mutta toisaalta ne aivan varmasti lisäisivät nuorten muutenkin ongelmaksi noussutta ahdistusta ja ruokkisivat eriarvoisuutta.

On myös vaikea suunnitella kokeita, jotka oikeasti mittaisivat haluttuja asioita kattavasti niin kuin yllä kuvaamastani englannin kielen esimerkistä käy ilmi. Kumpi osaa englantia paremmin: oppilas, joka saa sana- ja kielioppikokeista kymppejä mutta ei suostu puhumaan kieltä pariharjoituksissa ja lukee esitelmät suoraan paperista, vai oppilas, joka puhuu rohkeasti ja sujuvasti, joskin suppeahkolla sanavarastolla ja virheitä tehden?

Paremmin osaa tietysti se, joka saa kokeista kymppejä olettaen, että osaat tehdä kokeet fiksusti. 

eri

Täytyy sanoa, että vastaus yllätti minut. Aika harvoin nykyään näkee kirjallista osaamista painotettavan näin voimakkaasti, kun kyse on vieraan kielen oppimisesta. Ihan jo CEFR:ssä eli kielten eurooppalaisessa viitekehyksessä, jossa määriteltyihin taitotasoihin kielten kouluopetus perustuu, lähdetään kielestä nimenomaan kommunikoinnin välineenä.

Toki osaamisensa voi näyttää suullisesti, mutta puhumisen rohkeus ei voi olla mitattavana asiana eikä siitä pidä palkita

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvennä hiukan temperamentin perusteella? Siis jos luokassa mölyää ja häiritsee muiden oppimisrauhaa ja välitunnilla vetää jotain turpaan niin siitä pitäisi jotenkin palkita vai?

Arvosanojen tulee perustua suorituksiin ja niiden tuloksiin, ei mihinkään muuhun.

Myös käyttäytyminen oppitunneilla ja kotiläksyjen tekeminen vaikuttavat arvosanoihin ja hyvä niin. Ei joku kympin kokeesta saanut häirikkö joka jättää läksynsä tekemättä ansaitse todistukseen kymppiä, kun taas kiltti ja ahkera kympin oppilas ansaitsee.

Kerro minulle miksi kiltin ja ahkeran tulos on jotenkin arvokkaampi?

Siinä ilkeässä todellisessa elämässä menestymisen kannalta on olennaista minimoida tulokseen käytettävä työ. Sitä kutsutaan tuottavuudeksi ja siinä mielessä esimerkkisi pahis on erittäin oikeassa.

Liiallinen kiltteys, liiallinen riskin oton kaihtaminen ja sopeutuvuus ei ole myöskään mikään varsinainen meriitti ja näyttää johtavan lähinnä umpikujaan ja loppuunpalamiseen. 

Ensimmäisen kerran ymmärrän hieman työpaikan keskinkertaisia, ahkeria ja katkeria naisia. Ehkäpä se johtuu tuollaisesta ajattelutavasta?

Peruskoulun tehtävä on myös sivistää ja opettaa elämään tässä yhteiskunnassa. Maailma on hieman parempi paikka, kun emme ole täysin hallitsemattomia ja itsekeskeisiä oman edun tavoittelijoita, valehtelijoita, väkivaltaisia, rikollisia jne, eikö vain?

Mielestäni on erittäin ok palkita oppilasta myös siitä, että tämä osoittaa oppineensa yleiset käytöstavat ja on kykenevä ottamaan muutkin huomioon. 

Ai jos oppilas ei ole aktiivinen tunnilla, mutta saa kokeista parempia arvosanoja kuin aktiiviset luokkatoverinsa, niin hänen kuuluu saada huonompi numero todistukseen? Miksi?

Se, että osaa nuolla persettä ei pitäisi näkyä todistuksessa.

Mies

Tämä kommentti kuvaa aika hyvin asenteita, jotka edelleen ovat valitettavan yleisiä. Se, että on kiinnostunut jostain asiasta, on siitä tietoa, osaa vastata opettajan esittämiin kysymyksiin, esittää itse relevantteja kysymyksiä, virittää luokassa keskusteluja ja esittää perusteltuja näkemyksiä, ei ole mitään "nuoleskelua". Miksi ihmeessä se, että osaaminen tuodaan esille kirjallisessa muodossa on parempi ja jotenkin rehellisempää kuin samojen tietojen esille tuominen suullisesti? Eri ihmisillä on eri vahvuuksia, ja on kai pääasia, että niitä pystyy jotenkin näyttämään, oli se sitten suullisessa tai kirjallisessa muodossa.

Et vastannut kysymykseen. Tottakai saa olla kiinnostunut asioista. Mutta se, että esittämällä kiinnostunutta saa parempia tuloksia on täyttä paskaa. Se että sulla on taitoja ei automaattisesti tarkoita että sua kiinnostaa kyseinen asia.

En vastannut kysymykseen siksi, että en ole sitä mieltä, mitä kysymykseen vastaaminen edellyttää. En siis kannata tuntiaktiivisuuden nostamista koemenestyksen edelle. En kannata myöskään toista vaihtoehtoa eli koemenestyksen painottamista. Kannatan tasapuolisuutta ja sitä, että osaamista voi näyttää monella tavalla. Kommentoin ainoastaan karkeaa yleistystäsi siitä, että tuntiaktiivisuus tarkoittaisi nuoleskelua.

Takerrut aikuiseksi hirveän vahvasti ajatukseen siitä, että tuntiaktiivisuudessa on jotain vilpillistä. Luuletko ehkä, että opettaja ei erota niitä relevantteja huomioita sanahelinästä? Tyhjänpäiväinen länkyttäminen ja kiinnostuksen esittäminen ei ole sellaista tuntiaktiivisuutta, joka korottaisi arvosanaa.

On vähän yksinkertaistettua sanoa, että syrjii poikia, mutta ymmärrän miksi joku voi ajatella niin.

Keskilapsuudessa sukupuoliroolit korostuvat ja ei ole välttämättä hyväksi poikien kehitykselle laittaa poikia kilpailemaan tyttöjen kanssa vähän joka asiassa, koska pojista leivotaan tulevaisuuden naisten suojelijoita ja pojilla ei ole mitään voitettavaa tilanteissa, joissa heidän pitää kilpailla tyttöjen kanssa jollain tavalla; tytöillä taas on. Pojat voivat myös kilpailla tyttöjen huomiosta ja alakynteen ja epäsuosioon jääminen muiden poikien hierarkiassa vaikuttaa välillisesti myös pojan statukseen tyttöjen silmissä ja epäonnistuminen monikerroksistuu. 

Sen lisäksi ainakaan minun peruskouluaikana toimivaa välituntivalvontaa ei ollut eli jos tarkkislainen halusi pahoinpidellä lapsen, niin se kyllä onnistui ja ei siitä yleensä kerrottu eikä kannustettu kertomaan, vaan teeskenneltiin vain kuin mitään ei olisi tapahtunut ja mentiin takaisin tunnille. Näin kärjistetysti sanottuna siellä pitäisi olla joku portsari lyömässä avokämmenellä voimiensa takaa kiusaajan naamaan aina kuin noin tapahtuu (ennemmin kuin niin, että ollaan tyhmempien armoilla tuntien välissä). Tämä tietysti kohdistuu enemmän poikiin ja poikien ongelmaksi, koska fyysinen väkivalta on yleisempää poikien keskuudessa, vaikka keskivertopoika ei olisi yhtään väkivaltainen; se ei uhriksi jäädessä lohduta.

Myös opettajakunnan naisvaltaisuus voi vaikuttaa; monien mielestä kasvatustiede ei edes ole tiede ja opettajat saattavat hurahtaa sukupuolioppeihin, jotka syyllistävät miesssukupuolta. Minulla oma syyllistämiskokemus oli jo lastentarhassa, kun täti tuli vihaisesti selittämään miten luonnollinen tytön vartalo on ja viimeisin kokemus AMK:ssa, kun äidinkielen opettaja sai jonkun kohtauksen ja alkoi selittää miten tyttöjen tapa ymmärtää sanoja on hienompi. Olihan siinä välissä muutakin, kuten se, kun apuopettaja vertasi miehiä siittiöihin ja muuta sellaista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvennä hiukan temperamentin perusteella? Siis jos luokassa mölyää ja häiritsee muiden oppimisrauhaa ja välitunnilla vetää jotain turpaan niin siitä pitäisi jotenkin palkita vai?

Arvosanojen tulee perustua suorituksiin ja niiden tuloksiin, ei mihinkään muuhun.

Myös käyttäytyminen oppitunneilla ja kotiläksyjen tekeminen vaikuttavat arvosanoihin ja hyvä niin. Ei joku kympin kokeesta saanut häirikkö joka jättää läksynsä tekemättä ansaitse todistukseen kymppiä, kun taas kiltti ja ahkera kympin oppilas ansaitsee.

Kuinka moneen tällaiseen aineesta aivan kaiken osaavaan häirikkö-mölyapinaan olet elämäsi aikana törmännyt? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikana olisi varmasti ihan mahdollista tehdä kokeet sähköisesti nimettömänä. Olisi todella mielenkiintoista nähdä, muuttuuko oppilaiden arvosanat kun arviointi on oikeasti ihan puhtaasti vastauksesta riippuvainen. 

Todennäköisesti muuttuisivat melko paljon.

Myös kokeiden muuttaminen valtakunnallisiksi yhtenäisellillä arvostelukriteereillä olisi hyvä idea.

Toisaalta, toisaalta. Ylioppilaskokeethan arvioidaan yhtenäisillä valtakunnallisilla kriteereillä, eli arvioinnin oikeusturva toteutuu hyvin. Kääntöpuolena tässä on sitten se, että lukiokursseilla painotetaan valtavasti tulevaa ylioppilaskoemenestystä, mikä tutkitusti stressaa opiskelijoita haitaksi asti.

Peruskouluun on tehty moniin aineisiin ylioppilaskokeen kaltaisia valtakunnallisia päättökokeita, mutta opettajat eivät halua painottaa niitä liikaa arvioinnissa. Kannustavalla arvioinnilla tuetaan nuoren itsevarmuuden ja myönteisen minäkuvan kehittymistä, mistä on pitkällä tähtäimellä enemmän hyötyä kuin siitä, että pistetään herkässä iässä olevat nuoret mahdollisimman objektiiviseen paremmuusjärjestykseen.

Anteeksi nyt vaan, mutta tämä on tätä vanhempainilta -liirumlaarumia. Tämä ei ole arkipäivää tämän päivän yläkoulussa.

Olen edellisen kommentin kirjoittaja. Satun kylläkin olemaan itse opettaja eli tiedän, mistä puhun. Työskentelen lukiossa. Nuorten osaamisessa voi olla kahdenkin arvosanan verran ilmaa tulokoulusta riippuen, jos siis mitataan osaamista perinteisissä kokeissa. On siis selvää, että monet peruskoulun opettajat pyrkivät mainittuun kannustavaan arviointiin ja painottavat vaikkapa englannissa rohkeutta käyttää kieltä kieliopin tarkan tuntemisen sijaan.

Tilanne on totta kai sikäli epäreilu, että toisen asteen opintopaikka riippuu peruskoulun arvosanoista, mutta toisaalta osaamisensa hieman yläkanttiin arvioivilla nuorilla on usein parempi itsetunto. Vaikea sanoa, mitä asialle pitäisi tehdä. Pakolliset valtakunnalliset kokeet peruskoulun lopussa vastaavat yleistä oikeustajua mutta toisaalta ne aivan varmasti lisäisivät nuorten muutenkin ongelmaksi noussutta ahdistusta ja ruokkisivat eriarvoisuutta.

On myös vaikea suunnitella kokeita, jotka oikeasti mittaisivat haluttuja asioita kattavasti niin kuin yllä kuvaamastani englannin kielen esimerkistä käy ilmi. Kumpi osaa englantia paremmin: oppilas, joka saa sana- ja kielioppikokeista kymppejä mutta ei suostu puhumaan kieltä pariharjoituksissa ja lukee esitelmät suoraan paperista, vai oppilas, joka puhuu rohkeasti ja sujuvasti, joskin suppeahkolla sanavarastolla ja virheitä tehden?

Paremmin osaa tietysti se, joka saa kokeista kymppejä olettaen, että osaat tehdä kokeet fiksusti. 

eri

Täytyy sanoa, että vastaus yllätti minut. Aika harvoin nykyään näkee kirjallista osaamista painotettavan näin voimakkaasti, kun kyse on vieraan kielen oppimisesta. Ihan jo CEFR:ssä eli kielten eurooppalaisessa viitekehyksessä, jossa määriteltyihin taitotasoihin kielten kouluopetus perustuu, lähdetään kielestä nimenomaan kommunikoinnin välineenä.

Toki osaamisensa voi näyttää suullisesti, mutta puhumisen rohkeus ei voi olla mitattavana asiana eikä siitä pidä palkita

Opetussuunnitelmassa tämä nähdään kyllä toisin. Vuosiluokkien 6-9 A-englannin tavoitteiksi on kirjattu mm. "rohkaista oppilasta osallistumaan keskusteluihin monenlaisista oppilaiden ikätasolle ja elämänkokemukseen sopivista aiheista, joissa käsitellään myös mielipiteitä" sekä "tukea oppilaan aloitteellisuutta viestinnässä, kompensaatiokeinojen käytössä ja merkitysneuvottelun käymisessä". Arvosanan kahdeksan kriteereiksi määritellään esimerkiksi, että "oppilas pystyy viestimään, osallistumaan keskusteluihin ja ilmaisemaan mielipiteitään melko vaivattomasti jokapäiväisissä viestintätilanteissa".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Selvennä hiukan temperamentin perusteella? Siis jos luokassa mölyää ja häiritsee muiden oppimisrauhaa ja välitunnilla vetää jotain turpaan niin siitä pitäisi jotenkin palkita vai?

Arvosanojen tulee perustua suorituksiin ja niiden tuloksiin, ei mihinkään muuhun.

Myös käyttäytyminen oppitunneilla ja kotiläksyjen tekeminen vaikuttavat arvosanoihin ja hyvä niin. Ei joku kympin kokeesta saanut häirikkö joka jättää läksynsä tekemättä ansaitse todistukseen kymppiä, kun taas kiltti ja ahkera kympin oppilas ansaitsee.

Kerro minulle miksi kiltin ja ahkeran tulos on jotenkin arvokkaampi?

Siinä ilkeässä todellisessa elämässä menestymisen kannalta on olennaista minimoida tulokseen käytettävä työ. Sitä kutsutaan tuottavuudeksi ja siinä mielessä esimerkkisi pahis on erittäin oikeassa.

Liiallinen kiltteys, liiallinen riskin oton kaihtaminen ja sopeutuvuus ei ole myöskään mikään varsinainen meriitti ja näyttää johtavan lähinnä umpikujaan ja loppuunpalamiseen. 

Ensimmäisen kerran ymmärrän hieman työpaikan keskinkertaisia, ahkeria ja katkeria naisia. Ehkäpä se johtuu tuollaisesta ajattelutavasta?

Peruskoulun tehtävä on myös sivistää ja opettaa elämään tässä yhteiskunnassa. Maailma on hieman parempi paikka, kun emme ole täysin hallitsemattomia ja itsekeskeisiä oman edun tavoittelijoita, valehtelijoita, väkivaltaisia, rikollisia jne, eikö vain?

Mielestäni on erittäin ok palkita oppilasta myös siitä, että tämä osoittaa oppineensa yleiset käytöstavat ja on kykenevä ottamaan muutkin huomioon. 

Ai jos oppilas ei ole aktiivinen tunnilla, mutta saa kokeista parempia arvosanoja kuin aktiiviset luokkatoverinsa, niin hänen kuuluu saada huonompi numero todistukseen? Miksi?

Se, että osaa nuolla persettä ei pitäisi näkyä todistuksessa.

Mies

Yllä hyvä esimerkki siitä, miksi pojat eivät koulussa menesty. Heillä on kotona kommentoijan kaltainen negatiivinen roolimalli, jonka ymmärrys työelämän vaatimuksista on kovin heikko.

Jos työelämän vaatimukset halutaan ottaa huomioon koulussa ja opiskelussa, pitäisi myös hyväksyä se, että työllä olevista määräajoista pystyy pitämään kiinni.  Työ, joka on viimeisen päälle täydellinen, mutta valmistuu viikon/vuoden myöhässä, ei ole sitä mitä haluttiin. 

Jos tätä ajatusta viedään pidemmälle, ei pitäisi sallia sitä, että sama tyyppi yrittää viisi - kymmenen kertaa esim. lääkikseen, ennen kuin pääsee sisälle. Tällaisella tempolla suorittavalla lääkärillähän ehtii kuolla kaikki potilaat, ennen kuin hän löytää syyn ja keksii hoidon.

Vierailija kirjoitti:

Tytöt saavat poikia parempia arvosanoja koulussa joten kyllä se peruskoulu syrjii poikia aika rankasti.

Ihan yhtälailla työelämä syrjii naisia koska naiset saavat vähemmän palkkaa kuin miehet.

Tasa-arvoon on vielä matkaa siis.

Noisssa tilanteissa on kuitenkin eroa.

Työssä naiset voivat olla päteviä ja suoriutua töistään hyvin, mutta se ei näy palkassa, koska historiallisista syistä monilla naisvaltaisilla aloilla on matalat palkat.

Sen sijaan koulussa pojilla on täysin samat mahdollisuudet menestyä kuin tytöillä. Monet pojat eivät kuitenkaan itse tee asian eteen mitään. Ei voi sanoa että koulu syrjii poikia sukupuolena, koska koulujärjestelmähän on alkujaan luotu poikia varten ja vielä neljä vuosikymmentä sitten suuri osa pojista pojat suoriutui siitä ihan kohtuullisesti ja monet jopa hyvin.

Olisi hedelmällisempää miettiä miksi pojat nykyään enää ole ahkeria, eivät opiskele, eivät tee läksyjä eivätkä ole kunnianhimoisia opinnoissaan tai eivät hahmota koulun merkitystä.