Olen ilmeisesti lievästi asperger-piirteinen nainen, ajattelen kaiken ns. miten se "on".
Siis toimin itseni kanssa niin, jos näen jonkun "virheen", totean sen ja korjaan tilanteen, kärjistetysti. On minulla sosiaalisia taitoja, ymmärrän mikä loukkaa, mutta sellaiset pienet arkiset asiat, unohdan välillä ja toinen sitten häpeää, syyllistyy tai provosoituu ja silloin minua harmittaa, "miksi menin sanonaan noin". Onko kellään vastaavaa?
Kommentit (6)
Minun rakasta rakkaampi tyttäreni! Kaksi hyvin temperamenttista luonnetta ja tyttärellä juuri tuota samaa aspergeria. Kyllänon ollut klikkejä ja opettelua. Mutta yhdessä hyvä tulee. Molemmat opetellaan ymmärtämään toisiamme. Kun se miten näkee maailman on niin eri se vaatii työtä.
Äiti
En ymmärrä. Mulla on ihan diagnosoitu asperger, mutta en ollenkaan ajattele, että asiat ”on”. Päinvastoin, ne tehdään oleviksi performatiivisesti tai oikeastaan ne tulevat oleviksi vaikuttaessaan muihin ja muiden vaikuttaessa niihin. Kvanttifysiikkaa. siksi ei ole mitään oikeata tai väärääkään asiantilaa, jota korjata, vaan vain jotain, jonka voi tehdä uudelleen toisin.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä. Mulla on ihan diagnosoitu asperger, mutta en ollenkaan ajattele, että asiat ”on”. Päinvastoin, ne tehdään oleviksi performatiivisesti tai oikeastaan ne tulevat oleviksi vaikuttaessaan muihin ja muiden vaikuttaessa niihin. Kvanttifysiikkaa. siksi ei ole mitään oikeata tai väärääkään asiantilaa, jota korjata, vaan vain jotain, jonka voi tehdä uudelleen toisin.
Etkö juuri nyt esitä väitteen että "oikeaa tai väärää asiantilaa ei ole". Jolloin oletat että sinun esittämäsi malli on oikea ja joku muu (esim. minun esittämä) ei ole? Eli käytännössä teit juuri niin , kuten sanoit ettet tee?
Ap
Esimerkiksi "tässä hyllyssä on tietokirjat". Jos toisella on tietokirja kädessään ja hän etsii sille paikkaa, uskallan osoittaa paikan kirjalle filosofoimatta sen enempää, hyllyn fyysiset rajat ovat sen verran selkeästi ymmärrettävissä.
Ap
Joo mun miehellä. Meni jonkinverran aikaa tajuta ettei se pahalla.