Ennenvanhaan ihmiset sisuuntui vastoinkäymisistä, nykyään masennutaan?

Äh. Luulen myös, että jos nykyään tilanne olisi että joko sisuunnut tai kuolet nälkään sillan alla niin aika moni sisuuntuisi. Ihanaa että nykyään saa olla masentunut. Se on ihan normaalia ja toivon mukaan menee ohi. Kaikilla ei mene, enkä heitä soisi sillan alle kuolemaan. Jotain inhimillisyyttä sivistysvaltiossa on oltava.

Vierailija kirjoitti:

Minulla isoisoäiti ja tämän äiti ja isäkin tekivät itsemurhan. Siitä vaan ei ole mitään muuta tietoa kuin sukutieto, historiikkiinkin oli tahallaan merkitty "hukkuminen" ettei tulisi häpeää suvulle.

Ennen pystyi myös pakkaamaan tavarat ja lähtemään tuosta vaan "töihin" jollain halvimmalla höyrylaivalla Yhdysvaltoihin. Nykyään ei uutta elämää aloiteta yhtikäs missään ilman valtavaa rahatukkoa ja paperisotaa ja oleskelulupaprosessit ovat todella pitkiä.

Nykyään olet masentuneena ja köyhänä vanki omassa maassasi ja avun tarvitsijoillekin lähinnä vittuillaan tai sanotaan ettei ole "resursseja".

 

Nythän tuo lähteminen on paljon helpompaa ja turvallisempaa kun voi netistä varata matkat, työpaikat ja asunnot valmiiksi. Ennen vaan lähdettiin jostain peräkulmilta satamakaupunkiin toiveissa että sieltä lähtee laivoja jonnekin päin maailmaa ja tuolta jostain sitten löytyisi töitä ja asunto.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa jotkut ihmiset on geneettisesti heikompia kestämään traumaattisia ja/tai hankalia kokemuksia ja jotkut taas vahvempia.

Kaikki vaikuttaa. Genetiikka joo, mutta myös ympäristö varsinkin varhaislapsuus ja lapsuus, miten on tuettu kehitystä ja autettu löytämään omat vahvuudet. Sosiaaliset suhteet, yhteiskunnallinen asema, sairaudet, neurologinen tilanne jne.

Jokaisella on kuitenkin rajansa, hajalla voi olla se ulospäin vahvalta vaikuttava ihminenkin.

"Ressler on havainnut, että siinä missä joihinkin genotyyyppeihin tuntuu liittyvän suurempi alttius tietynlaisiin ahdistuneisuushäiriöihin, toiset genotyypit tuntuvat antavan niille lähes täydellisen vastustuskyvyn. Esimerkiksi geeni nimeltä CRHR1 kooda aivoissa kortikotropiinia vapauttavan hormonin reseptorien rakennetta. Kyseistä hormonia erittyy taistele tai pakene-reaktion tai pitkittyneen stressin aikana. Jos hiukan yksinkertaistetaan, kyseisestä geenistä on kolme varianttia: C/C, C/T ja T/T. Ressler tutki viittäsataa Atlantan köyhien kaupunginosien asukasta, jotka olivat lapsuudessa kärsineet köyhyydestä, traumoista ja pahoinpitelyistä. Tutkimuksen mukaan CRHR1-geenin peritty variantti ennusti vahvati, masentuiko lapsena kaltoinkohdeltu ihminen aikuisena. Toinen geenin homotsygoottisesta versiosta (C/C) yhdistyi hyvin todennäköisesti kliiniseen masennukseen aikuisillä, jos lapsuus oli ollut väkivaltainen, kun taas geenin heterotsygoottinen veriso (C/T) yhdistyi kohtalaiseen todennäköisyyteen. Kaikkein kiehtovinta oli, että geeni ntoiseen homotsygoottiseen versioon (T/T) ei liittynyt laisinkaan aikuisiän masennusta. T/T-variantin ansiosta näillä ihmisillä tuntui olevan lähes täydelline suoja masennusta vastaan, vaikka heitä olisi lapsuudessaan pahoinpidelty. Kaltoinkohtelulla ei näyttänyt olevan minkäänlaista pitkäaikaista psykologista vaikutusta henkilöihin, joilla oli kyseinen geeniversio."

Lähde Scott Stossel - Pelosta sekaisin - yhden miehen matka ahdistuneisuuden ytimeen.

Sisuuntuminen tapahtuu, jos henkilö kokee voivansa vaikuttaa omaan tilanteeseensa. Kun sillä omalla toiminnalla uskotaan olevan merkitystä.

Masennus ja lamaannus tapahtuu, kun vaikutusmahdollisuuksia ei ole. Tieto lisää tuskaa tässä asiassa: jatkuvan informaatiotulvan vuoksi tiedämme maailman olevan kaoottinen, välinpitämätön ja monimutkainen ja omien valintojen (joita pitää tehdä yhä enemmän) seurausten ennakointi on vaikeaa. Tämän tiedon vuoksi koemme olevamme avuttomia maailman edessä. On aivan turhaa sisuuntua ja puida nyrkkiä, kun kukaan ei kuule ja ketään ei kiinnosta ja olet pelkkä numero byrokratian massiivissa rattaissa.

Olen aina sisuuntunut kun olen kokenut että on mahdollista nousta parempaan. Olen vaihtanut paskasta työpaikasta parempaan ja kun ammattini ei työllistänyt enää niin opiskelin uuden joka työllistää 100%:sesti. Vasta kun tapaturmaisesti menetin sekä työkykyni että mahdollisuudet harrastaa niitä asioita joita rakastin olen vaipunut alakuloon, luultavasti olen jo ainakin lievästi masentunut. En voi vaikuttaa tähän vammaani mitenkään, se ei tule paranemaan lääkärin mukaan (on yritetty operatiivisesti korjata) joten tulevaisuus näyttää aivan lohduttomalta.