Ennenvanhaan ihmiset sisuuntui vastoinkäymisistä, nykyään masennutaan?

Vahvuuteenkin voi sairastua, myös se kannattaa muistaa.

Itseasiassa jotkut ihmiset on geneettisesti heikompia kestämään traumaattisia ja/tai hankalia kokemuksia ja jotkut taas vahvempia.

Kalle Päätalokin yritti itsemurhaa 40-luvun lopussa. Onneksi epäonnistui, olisi muuten koko mahtava tuotanto jäänyt kirjoittamatta.

Nykyiset masentuneet on niiden sisuuntuneiden lapsia. Kotioloissa vanhemmat olleet sekaisin ku seinäkellot, mittavat kulissit vaan pystyssä ja sisulippu liehumaan tankoon.

Ennen lapsia kuoli jatkuvasti ja synnytykseen kuoli tyyliin jokatoinen ja sairauksiin jne. Siis kivikaudella. Miksi samat vastoinkäymiset nykyään saa ihmiset pois tolaltaan? Ehkä siksi että maailma on muuttunut ja kys. tapahtumat eivät ole enää arkipäivää tai sellaisia mitä jokainen kohtaa.

Muutoinkin Suomi toipuu vielä sodista, nyt alkaa olla jo kohta hyvällä tolalla, kun tunteistakin saa jo puhua ja niitä saa näyttää, eikä kaikkien ole pakko olla niin karskeja ja hirveällä suojapanssarilla varustettuja teeskentelijöitä, vaan saa olla ihan oma itsensä. Ei ole mikään pakko olla vahva ja pärjätä ilman apua ja hyvä niin, uskon että tällä on ihan valtavan hyvä vaikutus yleiseen itsetuntoon ja asenteeseen muutenkin, enää ei tarvi sanoa että prkl vaikka läpi harmaan kiven, vaan voi myös todeta, että ei nyt huvita, teen mieluummin jotain muuta.

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa jotkut ihmiset on geneettisesti heikompia kestämään traumaattisia ja/tai hankalia kokemuksia ja jotkut taas vahvempia.

Kaikki vaikuttaa. Genetiikka joo, mutta myös ympäristö varsinkin varhaislapsuus ja lapsuus, miten on tuettu kehitystä ja autettu löytämään omat vahvuudet. Sosiaaliset suhteet, yhteiskunnallinen asema, sairaudet, neurologinen tilanne jne.

Jokaisella on kuitenkin rajansa, hajalla voi olla se ulospäin vahvalta vaikuttava ihminenkin.

Voi kyllä varmaan sitten sanoa, että olin murrosikäisestä n. 40-vuotiaaseen oikein sisukas. Vastoinkäymisiä riitti, mutta silloin ei vielä ehkä kirjoitettu niin paljon  masentumisesta ja siihen saatavasta lääkityksestä. Kunnes minullekin tuli se viimeinen pisara, korsi, joka katkaisi kamelin selän. Viimein.  Häpesin  "heikkouttani", mutta sairauslomalle oli pakko jäädä, koska asiakaspalvelu niin sairaana oli mahdotonta. Työmäärän lisääntyminen ja eräs traumatisoiva tapahtuma oli se korsi.

En ole heikko, olen vahva - olenhan selvinnyt monesta ja olen vieläkin hengissä.

"Masennus itsessään  ei ole sairaus vaan se on ihmismielen TERVE reaktio ympäröivän yhteiskunnan pahoinvointiin."

1. Ennen vanhaankin oli masennusta, mielenterveysongelmia ja vastaavia, niistä ei vaan puhuttu. Ne haudattiin syvälle sisään, mikä sitten näkyi esim. päihteiden käyttönä, väkivaltaisuutena ja aggressiivisuutena, tämän päivän eläkeläisten juomisena, omien lasten oireiluna yms.

2. Tulevaisuus oli varmempaa. Oli töitä kaikille, ei vaadittu monen sivun hakemuksia ja kokemusta, koulutus takasi varman työpaikan. Työt olivat usein vakinaisia, fyysisempiä (nykyään vaaditaan enemmän ajatustyötä) ja yksinkertaisempia. Nykyään vaikka valmistuisit yliopistosta, sulla on monta tutkintoa tai paljon osaamista, se ei takaa töitä. Oon itekin surkutellut usein, että tuo ala kiinnostaa, mutten tiedä, uskallanko ottaa lainoja niskaan, kun työllistyminen ei ole mitenlään varmaa. Lisäksi työelämä on hektisempää ja monilla aloilla on resurssipulaa. Onko se ihme, että alkaa masentaa ja jaksaminen rakoilee? Ei ihmisen aivot ole tottuneet tämmöiseen rytmiin.

4. Infrotulva, melu ja ärsykkeiden lisääntyminen. Se rasittaa meitä, syö energiaa ja vie voimia. Ennen vanhaan ei ollut someja, digijuttuja sekä vaikkapa ryhmäkoot paikoissa olivat pienempiä.

5. Koetko olevasi jotenkin parempi ihminen? Miksi jo syyttää muutenkin pohjalla olevia ihmisiä? Että jee, tuo ei masentunut, hän on nyt niin hieno ihminen. Minä olen heikko ja luuseri, kun masennuin. Masennusta ei valita, masennus valitsee sinut. Ole onnellinen, jos et ole sitä p*skaa kokenut.

Vierailija kirjoitti:

Itseasiassa jotkut ihmiset on geneettisesti heikompia kestämään traumaattisia ja/tai hankalia kokemuksia ja jotkut taas vahvempia.

Ei masennus ole heikkoutta, vaan sairaus tai kuten joku sanoi, enemmänkin terve reaktio sairaaseen tilanteeseen tai pahoinvoivaan ympäristöön.

Vierailija kirjoitti:

Helpot ajat luovat heikkoja ihmisiä.

Helppoa on meillä nykynuorilla, kun työllistyminen ei ole mitenkään varmaa, ympäristöä tuhotaan jatkuvasti, vaatimukset ovat korkeita ja kilpailu kovaa. Lähes kaikkialla on resurssipulaa, säästöjä, kiirettä, melua ja henkisyyttä. Jo lukiossa pitäisi tietää, mitä haluaa. Vähemmästäkin alkaa ahdistaa.

*hektisyyttä

Jos olet vähänkään erikoinen, sairas tai heikko, syrjiminen ja viha on alati seuranasi. Vaikka kuinka kamppailisit, vaivut vain syvemmälle juoksuhiekkaan.

nykyihmiset ovat tottuneet lapsuudessaan olemaan vanhempiensa passattavina ja olemaan kaiken keskipisteenä. sitten kun pitäisi ottaa ohjat omiin käsiinsä se on liian vaikeaa ja masentaa. ennen jo lapsesta pitäen piti osallistua työhön eikä lasta nostettu jalustalle palvottavaksi, nyt lapsen annetaan ymmärtää olevansa maailmankaikkeuden keskipiste. vaikea se on sitten sopeutua vastoinkäymisiin ja aikuisten maailmaan.

Onko meillä kasvatus jotenkin mennyt siihen suuntaan, ettei lapsille enää opeteta tunteiden ymmärtämistä ja hallintaa ja sitä, että kun kaadutaan niin noustaan ylös, pyyhkäistään vaatteet ja jatketaan matkaa. Nykyään ilmeisesti kaikki haluavat vain jäädä vellomaan niihin tunteisiinsa ja oikein rypeä niissä.

Monesti näkee ihan sellaista, että kun lapsi kaatuu, niin äiti parkuu ja huutaa jo valmiiksi lapsen puolesta, että varmasti tulee hätä vaikkei muuten ehkä tulisikaan.

1-2 sukupolvea sitten, ennen nettiä ja 90-luvun lamaa, oli työntekoon pakonomainen suhtautuminen. Töitä oli, ja jos joskus ei ollut, niitä keksittiin.

Kaikki hääräsivät koko ajan jotakin, eivätkä istuneet paikoillaan.

Pakonomainen toimeliaisuus purkautui sitten kaikkeen mahdolliseen: jos ei palkkatyöhön, niin sitten harrastuksiin, erilaisiin aktiivisen toiminnan muotoihin, politiikkaan, seksiin.. you name it.

Nykyinen tietokoneistuminen alkoi 1990-luvulta ja samalla taakaksi saadun suurtyöttömyyden kanssa se passivoitti ihmiset.

Nykyisin pidetään monissa piireissä aktiivisia ihmisiä jotenkin outoina; ennen monialainen harrastuneisuus ja aktiivinen touhuaminen aamusta iltaan olivat työikäisillä ihmisillä ihan normi.

Äitini sai burn outin 90-luvun  alkupuolella, siis puhuttiin vain burn outista ei masennuksesta. Lääkitsi itseään alkoholilla.

Ihminen on psyykkis-fyysis-sosiaalinen olento.

Ja tosiaan on totta, että moni kyllä masentui entisaikoinakin. Mutta ihmisillä myös oli olosuhteiden pakosta esim. hyvä fyysinen kunto, mikä auttoi myös psyykkeeseen. Lisäksi monissa paikoissa löytyi sellaista yhteisöllisyyttä, joka auttoi vaikeissa paikoissa eteenpäin.

Isoisoäitini sairastui 1930-luvulla synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Ei siitä tietenkään silloin käytetty tuota nimitystä, mutta sitä se oli.

Ehkä ennenvanhaan olikin myös helpompaa jollain lailla mennä eteen päin kun vaikka uuden työn sai kun vaan haki ja yliopistoonkin vaan pääsi sisään jos halusi. Nykyään on niin monta kuoppaa johon pudota ja eteen päin ei pääse vaikka haluaisi ja kukaan ei välitä. Ennen oli sellainenkin ammatti kuin loinen, eli pidettiin huolta myös niistä jotka ei omillaan tulleet toimeen. Nykyään vaan toivotaan että muille sattuisi jotain pahaa.

Mitä tarkoittaa ennenvanhaan? Kivikautta, keskiaikaa, 1800-lukua, 1950-lukua?