Mistä johtuu pinttyneet ajatukset että lähtökohtaisesti minusta
on ihmisillä vain huonoa sanottavaa ja käytöksestäni moitittavaa? Tavallaan pelkään aina ”moitteita” tai pahan puhumista siitä mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä? Ajattelen myös että minusta ei yleisesti ottaen pidetä ja olen aina iloisesti yllättynyt jos joku haluaakin olla tekemisissä kanssani.
Kommentit (4)
Onko sinulla huonoja yhteisökokemuksia, esim. koulukiusaaminen?
Tai ovatko vanhempasi / toinen vanhemmistasi suhtautunut tuntemattomiin ihmisiin epäluuloisesti ja olettanut aina, ettei hänestä pidetä? Tuollainen ajattelutapa voi ns. periytyä mallioppimisen kautta.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Minullekin tuli mieleen, että onko sinua kiusattu tai onko sinulle sattunut jotain muuta ikävää? Itseäni kiusattiin lapsena paljon, ja nyt aikuisena oletan, että kaikki uudet ihmiset saavat minusta negatiivisen käsityksen.
Itse olin samanlainen kunnes vihdoin viimein aikuisena ymmärsin että ainainen paha oloni johtui siitä kuinka pahasti vanhempani olivat minua kohdelleet. Ymmärsin ettei lapsuuteni sittenkään ollut normaali, ettei sillä lailla kuulu kohdella lapsia tai aikuisiakaan. Joten ymmärsin ettei minun tarvitse pelätä muita ihmisiä, siis normaaleita ihmisiä, koska he eivät satuttaisi minua kuten vanhempani olivat satuttaneet. Kun kohtaan normaaleita ihmisiä niin voin olla ihan huoletta, hyvällä tuulella. Jos joskus sattumalta kohtaan hirviöitä niinkuin vanhempani niin voin yksinkertaisesti poistua paikalta, ei minun silloinkaan tarvitse pelätä.
Luin tänään ukrainalaisesta toimittajasta joka oli Venäjällä kamalassa vankilassa tai siis rangaistussiirtolassa:
https://yle.fi/uutiset/3-10998812
Siellä kuvaillaan:
"Suštšenko kertoo, että alkuun rangaistussiirtolan viranomaiset pyrkivät murtamaan hänet.
– Ensimmäiset muutamat kuukaudet olivat painostusta: huutamista, kiroamista, jatkuvia etsintöjä: aamulla etsintä ja illalla etsintä, kävelylle mennessä tarkastus, selliin mennessä tarkastus, Suštšenko sanoo."
Tuollaista oli minun elämäni ensimmäiset 18 vuotta, paitsi että paljon pahempaa, eli myös hakkaamista ja kuulustelemista ja pilkkaamista jne. En koskaan ymmärtänyt että ei ole normaalia elää pelossa, en edes tiennyt eläväni pelossa ja olevani jatkuvasti varuillani, jännittäväni.
Up