Lue keskustelun säännöt.
Onko psykoterapia ainoa keino käsitellä lapsuuden traumaattisia kokemuksia?
07.10.2019 |
Haluaisin kuulla kaikki mahdollisuudet traumaattisen lapsuuden työstämiseen.
Mistä olet hyötynyt tai mistä tuttavasi ovat hyötyneet?
Itse olen alkoholistiperheessä kasvanut ja nyt äidiksi tultuani alkanut oireilla voimakkaasti ja muutenkin ymmärtänyt monia lapsuudesta johtuvia asioita.
Terapiaan ei vielä ole mahdollista mennä (psyyke niin kuormittunut) ja sittenkin kun on en tiedä onko varaa.
Siksi haluaisin kuulla kaikki keinot lapsuudessa saatujen haittaohjelmieni purkuun.
Kiitos jo etukäteen jos joku osaa vastata !
Kommentit (24)
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miten rankka sinun lapsuutesi on, mutta itselläni ongelmat puhkesivat teininä, ja nuorenaa aikuisena. Meni useampi vuosi pohjamudissa. jossain kohtaa sain asiat jotenkin käsiteltyä ja tein tietoisen päätöksen että nyt alan elää elämääni. Minun lapsuuteni oli melko rankka, muttei mitään todella rajua (hyväksikäyttöä tms).
Päätöksen tai tiedostamisen jälkeen meni toki jonkun aikaa että osasin hoitaa asiat hyvin. Sanoisin, että nyt 12 vuotta myöhemmin koen elämäni olevan hyvää, ja muistan tuon hetken melko ratkaisevana elämässäni.
ihmisillä on tosi erilaisia tapoja käsitellä asioita ja erilaisia sietokykyjä asioille. Uskon että terapiantarve tms riippuu paljolti niistä. Ja kokemuksistasi. Kuitenkin, tsemppiä paranemisellesi. Hyvä siitä tulee!
Kiitos.
Hylkäämiskokemuksia paljon, minut on esim. jätetty 7-8-vuotiaana yksin yöksi kotiin vasten tahtoani (en muista kuinka monta kertaa) ja myös ulko-oven vieressä tullut nukuttua, jotta pääsee tarvittaessa pakoon nopeasti. Hyväksikäyttö-kokemuksia ei ainakaan muistissa ole.
Todellisuuden salailua vuodesta toiseen.
Lapsena oli vaikeaa olla lapsi, koska koko ajan piti huolehtia ja olla valppaana.
Nyt aikuisena kun voisi olla vaan ja elää, niin huomaan olevani ohjelmoitu jatkuvaan valmiustilaan, mikä on tosi kuluttavaa elimistölle, sekä fyysisesti että henkisesti.
Elän jotenkin siinä uskossa että vain psykoterapian avulla tämän voi selvittää mutta tuli mieleen tutkia josko olisi muitakin keinoja.
-AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En suosittele ainakaan psykodynaamista terapiaa. Minulle se ei toiminut, koska siinäkin oli liian yksin ja vaan kelasi niitä asioita ympäriinsä.
Paljon traumoista on ihan aivoissa ja fysiikassa ja niitä voi yrittää käsitellä stressitasoja laskemalla ja youtubessa on paljon sekä selfhelp-videioita että meditaatiota, rentoutusta ja binauraläänitteitä.
Kävin itse pari vuotta psykoterapiassa mukavalla ja pätevällä psykologilla. Sieltä sain vinkin kirjaan, jossa puhuttiin ”sisäisestä lapsesta”. Mun mielestä se auttoi käsittelemään lapsuuden ikäviä asioita (traumojakin) ja antamaan omille (monissa asioissa epäkelvoille) vanhemmille myös anteeksi.
Olen huomannut, että nuo stressitasot ovat todella keskeisessä asemassa itselläni.
Kun kuormitus ja ärsykkeet ovat vähäiset, voin todella hyvin.
Mutta nyt ruuhkavuosi-aikana on todella vaikeaa, oikeastaan mahdotonta istuskella vain kynttilän valossa päivät pitkät ja lipitellä teetä hyvien kirjojen parissa.
Stressi tuo pintaan kaikki mielen ongelmat, jotka itsellä esim. paniikkikohtauksia.
Olen alkanut jo ajatella etten pysty normaalin kansalaisen elämään työntekijänä, koska heti kun menen työelämään psyyke pettää muutaman kuukauden kuluttua. Näin käynyt useasti. -AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kirjoitti:
Kävin itse pari vuotta psykoterapiassa mukavalla ja pätevällä psykologilla. Sieltä sain vinkin kirjaan, jossa puhuttiin ”sisäisestä lapsesta”. Mun mielestä se auttoi käsittelemään lapsuuden ikäviä asioita (traumojakin) ja antamaan omille (monissa asioissa epäkelvoille) vanhemmille myös anteeksi.
Muistatko kirjan nimeä?
Tommy Hellsten on kirjoittanut sisäisestä lapsesta paljon, tarkoititko sitä?
Virtahepo Olohuoneessa on klassikko, erittäin hyvä kirja.
🇺🇦🇮🇱
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
kirjoitti:
Kävin itse pari vuotta psykoterapiassa mukavalla ja pätevällä psykologilla. Sieltä sain vinkin kirjaan, jossa puhuttiin ”sisäisestä lapsesta”. Mun mielestä se auttoi käsittelemään lapsuuden ikäviä asioita (traumojakin) ja antamaan omille (monissa asioissa epäkelvoille) vanhemmille myös anteeksi.
Muistatko kirjan nimeä?
Kurkkasin kirjahyllyyn: ”Anna sisäisen lapsesi puhua”. Kirjailijoina Erika J. Chopich ja Margaret Paul
Vierailija kirjoitti:
En suosittele ainakaan psykodynaamista terapiaa. Minulle se ei toiminut, koska siinäkin oli liian yksin ja vaan kelasi niitä asioita ympäriinsä.
Paljon traumoista on ihan aivoissa ja fysiikassa ja niitä voi yrittää käsitellä stressitasoja laskemalla ja youtubessa on paljon sekä selfhelp-videioita että meditaatiota, rentoutusta ja binauraläänitteitä.
Voitko kertoa näistä lisää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut luontaisjutut?
Meinasin kertoa, mistä olen itse saanut avun, mutta en taidakaan. Alapeukkuja sataa näköjään heti, kun puhutaan jostain vaihtoehtoisesta.
Olen kahdelle IBS:ää sairastavallekin kertonut, mistä sain apua kyseiseen sairauteen, mutta ohi korvien meni niin että viuhahti. Ajattelin, että pitäkää kipunne ja oireenne, jos välttämättä haluatte.
Ja masennukseen ja ahdistukseen vetäkää kaikki pillereitä päät täyteen. Kaikki luontainen on pahasta ja huijausta. Hyvin menee ihmisillä täällä takapajulassa. :(
Itsellä on auttanut vaikeaan ahdistukseen liikunta ja kirjoittaminen. Takana kamala varhaisnuoruus, johon sisältyi läheisen kuolema, koulukiusaamista ja kaltoinkohtelua kotona. Terapiasta en ole apua saanut, se ehkä jopa pahensi oireita. Olen käynyt psykodynaamisen psykoterapian joskus nuorena, ja se oli minusta aivan kamalaa, ja vain yksi vaikea kokemus lisää. Lääkityksestä on ollut jonkin verran apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisiko viesti nro 11 kirjoittaja kuitenkin kertoa niistä luontaishoidoista?
Ehkä tällä palstalla moni ei niihin koe olevansa valmis mutta minä, AP, hoidan itseäni mieluusti vaihtoehtoisilla hoidoilla kuin pillereillä :)
Terapia on varmaan yksi paskimmista, sillä keskittyy arpien auki ronklaamiseen
Mieti tarkemmin tuota, että mitä sinun elämässäsi nyt oikein tapahtuukaan. Sinun vauvasi voi nimittäin olla sinulle korvaava kokemus jonka kautta pääset elämään ja kokemaan parempaa lapsuutta itsekin, tällä kertaa itse äidin roolissa. Millaisia tuntemuksia sinulla herää tarkalleen - jos paska nousee pintaan, se voi nousta myös siksi, että se vihdoin poistuu kehostasi korvaavan kokemuksen myötä.
Jos esimerkiksi saat flashbackin ja itket, kyse on normaalista kehon tavasta purkaa traumaattinen muisto tilanteessa, joka on eheyttävä. Anna itkun tulla ja mennä. Tai ajatuksen, jos se ei sisällä itkua tai muuta tunnetta. Palauta sen jälkeen huomio nykyhetkeen ja tiedosta, miten onnekas olet nyt, miten hyvin asiat ovat nyt, jne. Pystyt kyllä huolehtimaan lapsesta samalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu miten paljon traumat sinuun vaikuttaa. Joskus riittää että puhuu vaikka ystävän kanssa, lukee oppaita, saa vertaistukea, käy luontaishoidoissa tai saa apua uskonnosta. Joskus tarvitaan terapia ja lääkitys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miten rankka sinun lapsuutesi on, mutta itselläni ongelmat puhkesivat teininä, ja nuorenaa aikuisena. Meni useampi vuosi pohjamudissa. jossain kohtaa sain asiat jotenkin käsiteltyä ja tein tietoisen päätöksen että nyt alan elää elämääni. Minun lapsuuteni oli melko rankka, muttei mitään todella rajua (hyväksikäyttöä tms).
Päätöksen tai tiedostamisen jälkeen meni toki jonkun aikaa että osasin hoitaa asiat hyvin. Sanoisin, että nyt 12 vuotta myöhemmin koen elämäni olevan hyvää, ja muistan tuon hetken melko ratkaisevana elämässäni.
ihmisillä on tosi erilaisia tapoja käsitellä asioita ja erilaisia sietokykyjä asioille. Uskon että terapiantarve tms riippuu paljolti niistä. Ja kokemuksistasi. Kuitenkin, tsemppiä paranemisellesi. Hyvä siitä tulee!
Kiitos.
Hylkäämiskokemuksia paljon, minut on esim. jätetty 7-8-vuotiaana yksin yöksi koti
Nuo ovat muistoja, ei niille tarvitse tehdä mitään sen kummempaa kuin todeta että "huh huh mitä aikaa, onneksi nyt on näin". Jos taas koet vastaavaa pelkoa nykyhetkessä, toimi näin:
kun pelottava ajatus tulee mieleen, ota aikalisä ja mieti tietoisesti, miten tilanne voisi edetä hyvin, neutraalisti tai jopa aivan käsittämättömän onnekkaasti. Katastrofiajattelun vastalääke on "ominous positivity", missä odotetaan ihmeitä ja onnenkantamoisia. Periaatteessa kumpikin on turhaa, mutta on hyvä tiedostaa, että tuo vaakakuppi voi olla kallellaa myös toiseen suuntaan. Neutraali suhtautuminen on sitten "en voi tietää mitä tapahtuu, joten turha miettiä sitä", ja palata nykyhetkeen puuhailemaan jotakin konkreettista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä jotkut luontaisjutut?
Meinasin kertoa, mistä olen itse saanut avun, mutta en taidakaan. Alapeukkuja sataa näköjään heti, kun puhutaan jostain vaihtoehtoisesta.
Olen kahdelle IBS:ää sairastavallekin kertonut, mistä sain apua kyseiseen sairauteen, mutta ohi korvien meni niin että viuhahti. Ajattelin, että pitäkää kipunne ja oireenne, jos välttämättä haluatte.
Ja masennukseen ja ahdistukseen vetäkää kaikki pillereitä päät täyteen. Kaikki luontainen on pahasta ja huijausta. Hyvin menee ihmisillä täällä takapajulassa. :(
Kerro ihmeessä, miten olet saanut avun IBS:ään ja mielialan haasteisiin. Tällä palstalla on paljon lääkeuskovaisia, mutta myös silmät ja korvat auki eläviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En suosittele ainakaan psykodynaamista terapiaa. Minulle se ei toiminut, koska siinäkin oli liian yksin ja vaan kelasi niitä asioita ympäriinsä.
Paljon traumoista on ihan aivoissa ja fysiikassa ja niitä voi yrittää käsitellä stressitasoja laskemalla ja youtubessa on paljon sekä selfhelp-videioita että meditaatiota, rentoutusta ja binauraläänitteitä.
Voitko kertoa näistä lisää?
Lisään tuohon listaan vielä affirmaatiot. Niitä voi kuunnella vaikka lapsenkin kanssa, esimerkiksi https://www.youtube.com/watch?v=4a9mkTI-Hcg&ab_channel=JessicaHeslop-Ma…
Etsi ACA-ryhmiä. Niitä on myös verkossa. Ne ovat vertaistukiryhmiä ja maksuttomia.
Voi auttaa itseään paljonkin mm kirjoittamalla asioita ylös esim muistoja, listoja, mitä nyt mielessä pyörii. Koettaa luoda jatkumoa koska trauma(t) rikkovat kokemuksen elämän etenemisestä, omasta pysyvästä minuudesta. Ja vaikka muutokset eivät tapahdu ihan äkkiä niin kyllä tuo itsetuntemustyö on sellaista mitä voi tehdä myös itsekseen, jossain määrin koko elämän kuuluisi omia tätä sisäistä tutkimista, omien kykyjen ja heikkouksien hahmotusta.
Sitten kaikki lukeminen mikä edistää mielikuvituksen rikastumista, auttaa lukkiutumien purkamistyössä. Ja kaikki mistä saa (harmitonta) mielihyvää kuten huumorijutut. Huumori on välttämätön suhteuttaja kaikille tapahtuvien vastoinkäymisten sietämisessä. Parhaat yhteisöt nauravat yhdessä omille kommelluksilleen. Trauma toki estää juuri tälläisen keveyden ja itseironian kyvyn, mutta sitä kyllä voi ja kannattaa kehittää. Moni muuttuu paljonkin muutamassa vuosikymmenessä, jo se että hyväksyy ne asiat joille ei voi mitään on iso askel.
En tiedä miten rankka sinun lapsuutesi on, mutta itselläni ongelmat puhkesivat teininä, ja nuorenaa aikuisena. Meni useampi vuosi pohjamudissa. jossain kohtaa sain asiat jotenkin käsiteltyä ja tein tietoisen päätöksen että nyt alan elää elämääni. Minun lapsuuteni oli melko rankka, muttei mitään todella rajua (hyväksikäyttöä tms).
Päätöksen tai tiedostamisen jälkeen meni toki jonkun aikaa että osasin hoitaa asiat hyvin. Sanoisin, että nyt 12 vuotta myöhemmin koen elämäni olevan hyvää, ja muistan tuon hetken melko ratkaisevana elämässäni.
ihmisillä on tosi erilaisia tapoja käsitellä asioita ja erilaisia sietokykyjä asioille. Uskon että terapiantarve tms riippuu paljolti niistä. Ja kokemuksistasi. Kuitenkin, tsemppiä paranemisellesi. Hyvä siitä tulee!