Poika 18 v muutti pois kotoa, ei pidä yhteyttä

Meillä pidetään yhteyttä pois kotoa muuttaneiden lasten kanssa.

He laittelevat viestejä tai me heille. Myös tavataan usein ja soitellaan. Toki aikuisilla lapsilla omat elämänsä, mutta aina olemme olet läheisiä.

Mielestäni tämä on ihan normaalia ja niin myös itse olen aina pitänyt omiin vanhempieni yhteyttä aika tiiviisti.

Perheet ovat erilaisia siis..,

Jos sinä soitat hänelle kerran viikossa, se riittää hänelle.

Kyylä, on normaalia että aikuinen ihminen ottaa peäseron vanhemmistaan . Anna mies paran olla ja elää omaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan on ihan normaalia. En ole koskaan soittanut vanhemmilleni "muuten vaan"

M31

Tuo kuulostaa ihan hirveältä. Eikö vanhempien kanssa voi vain jutella niitä näitä?

Voi jutella niitä näitä. Itse huomaan omassa suhteessa äitiini, että aina tulee sovittua joku juttu johon palataan ja ehkäpä jotain aikatauluakin. Mutta ei mitenkään sitovasti vaan sellaista jatkuvuuden ylläpitoa. Olisi "kauheaa" lopettaa puhelu tai lähteä vieraisilta vähän tyyliin tässä se nyt sitten oli.

Eri

Miksi hän soittaisi sinulle, kun tietää että soitat hänelle kerran viikossa? Myös jos on vasta muuttanut pois, voi olla että tekee mielikin nauttia siitä omasta rauhasta. Kyllä se ikävä äitiä jossain vaiheessa tulee (ellei äiti ole ollut ihan kuspää), usko pois.

Vierailija kirjoitti:

Anna yhteydenotto pojallesi, äläkä roiku ja painosta. Poikasi vaikuttaa normaalilta nuorelta mieheltä joka haluaa elää omaa elämäänsä. Napanuora pitääkin katkaista ajoissa. Monia nuoria ärsyttää, jos vanhemmat alkavat kysellä kuulumisia liian usein.

Se taas voi olla tuhoisampaa ja vie nuorelta halut pitää yhteyttä vanhempiinsa. Kannattaa lukea  tuo:

https://www.is.fi/perhe/art-2000006261401.html

Minä lopetin yhteydenpidon kokonaan kun äiti soitti useita kertoja päivässä. Se oli hyvin raskasta aikaa. Pakko oli katkaista yhteydenpito kokonaan kun yksi vaan roikkui napanuorassa ja soitteli jatkuvasti kielloista huolimatta.

Nykyään käyn kylässä muutaman kerran vuodessa. Lähinnä velvollisuudesta. Koen ne vierailut todella ahdistavina.

Muutin kotoa 17-vuotiaana, ja pian totesin äidilleni, ettei tarvitse koko ajan soitella. Varsinkin kun puhelut olivat utelevia, jatkuvaa puuttumista ja neuvomista, asioihin joihin en neuvoa kysynyt. Piti saada se oma tila, ja saada tehdä asiat omalla tavalla. 

Yksi syy miksen tee lapsia luultavasti: vaikken pidä lapsista, tulee niistä jossain vaiheessa aikuisia ja aikuislasten seura olisi kiva, mutta mitä jos ne ei haluakaan olla minun seurassani riittävästi (minulle se olisi yhteydenpito ainakin joka toinen päivä ja tapaaminen noin kerran viikossa). Mutta mitä jos lapsi haluaakin kuulla minusta max muutaman kerran vuodessa?

Vierailija kirjoitti:

Kulttuurijuttu. Suomessa perhe tai sukulaiset ei ole niin tärkeitä. Länsi ja itä euroopan ero on se, että länsi euroopassa omat vanhemmat tyrkätään vanhustentaloon mätänemään ja itä euroopassa otetaan samaan taloon asumaan, usein ylä tai alakertaan.

Länsi- ja Itä-Euroopan ero taitaa olla myös se, että idässä ihmiset asuvat kaksikerroksisissa omakotitaloissa ja lännessä neukkukuutioissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varmaan on ihan normaalia. En ole koskaan soittanut vanhemmilleni "muuten vaan"

M31

Tuo kuulostaa ihan hirveältä. Eikö vanhempien kanssa voi vain jutella niitä näitä?

Sitä varten on kaverit

Minä pahastuisin varmaan, jos lapset eivät haluaisi viettää aikaa kanssani ihan vain muuten. 

No ei kai siitä pahastua tartte ettei itsenäistyvä nuori ole tekemisissä äidin kanssa enempää kuin kerran viikossa.

Minä ymmärsin, että tämä kommentoija ei soittele vanhemmilleen mistään muusta syystä, kuin asiapuheluja. Se olisi minusta kurjaa, eikä silloin ole oikein väliä, kuinka usein niitä yhteydenottoja on. Minusta on mukavaa esim. kun poika laittaa joskus viestiä odotellessaan bussia. Ei hänellä mitään syytä viesteihin ole, mutta käyttää odotteluajan laittamalla vähän kuulumisia.

En soita edes nykyisin joka viikko vanhemmilleni, vaikka olenkin jo 60 v ja vanhempani yli 90 v, mutta vielä oikein hyväkuntoisia.  Tuskin sun poikasikaan ajattelee, että hänen pitäisi joka viikko tarkistaa sun vointisi ja pärjäämisesi. 

Itse olen muuttanut kotoa 2,5v sitten enkä koskaan pahemmin ole soitellut/viestitellyt vanhemmille. Asun 70km päässä ja kylässä käyn useinmiten 1krt/kk, mutta välillä voi mennä useampikin kuukausi etten käy vanhemmilla. En vaan koe tarpeelliseksi jatkuvasti soitella ja kyläillä.

Poikas on ollut siis asunut n. 2 kk pois kotoa. Soitat itse viikottain ja poikasi vastaa ja juttelee sulle. Itsekin on soittanut sulle kaksi kerta.  Viestittelettte myös viikottain. Eli pitää suhun yhteyttä, mun mielestä aika normaalilla tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Yksi syy miksen tee lapsia luultavasti: vaikken pidä lapsista, tulee niistä jossain vaiheessa aikuisia ja aikuislasten seura olisi kiva, mutta mitä jos ne ei haluakaan olla minun seurassani riittävästi (minulle se olisi yhteydenpito ainakin joka toinen päivä ja tapaaminen noin kerran viikossa). Mutta mitä jos lapsi haluaakin kuulla minusta max muutaman kerran vuodessa?

Monillle yksi peruste hankkia useita lapsia on idealisoitu ajatus siitä, että tulevaisuudessa koko perhe kokoontuu sankoin joukoin joulupöytään ja sunnuntai-illallisille. Mutta todellakin vaihtoehto voi olla myös se, että lapsia ei hirveesti kiinnosta vanhempien seura enää aikuistumisen jälkeen. Joskus mietin, että pettyykö nää yhteisöllisyyttä toivoneet vanhemmat, jos näin käy. Että onko ne ees osannut harkita tällaista vaihtoehtoa?

Vierailija kirjoitti:

En soita edes nykyisin joka viikko vanhemmilleni, vaikka olenkin jo 60 v ja vanhempani yli 90 v, mutta vielä oikein hyväkuntoisia.  Tuskin sun poikasikaan ajattelee, että hänen pitäisi joka viikko tarkistaa sun vointisi ja pärjäämisesi. 

Kyllä sinun pitäisi ehdottomasti soittaa noin iäkkäille vanhemmille vaikka joka päivä. Ei puhelun tarvitse olla pitkä vaan ns. tarkistussoitto. Tietysti jos teitä on useampia lapsia, voitte sopia keskenänne soittamisvuorot. Mutta joka päivä pitäisi soittaa.

Mutta tämä 18-vuotias. Millainen suhde hänellä on isänsä kanssa.? Pojat ovat usein enemmän isänsä kanssa tekemisissä tuossa aikuisuuden kynnyksellä.

Pidetään yhteyttä päivittäin vähintään snäpillä hauskoja kuvia lähetellen.

Käy kotona ehkä kerran viikossa, joskus montakin kertaa, joskus harvemmin.

Tyttöä näen useammin, käydään shoppailemassa ja ruokakaupuassa yhdessä. Snäppäilyö monta kertaa päivässä

Tytär muutti syyskuussa opiskelemaan 300 km päähän. Soitellaan päivittäin molemmin puolin. Kysyin kokeeko ahdistavaksi. Kuulemma ei. Samoin soitan yli 80-vuotisille vanhemmilleni joka päivä. Systerini myös. Tyttäreni soittaa viikoittain vanhemmilleni. Mummo on siitä tohkeissaan. Ollaan tiivis suku.

Mun eksän suhde äitiinsä oli läheinen. Aluksi ärsytti kun joka päivä yritti soittaa (eksä ei aina vastannut ja huokaisi vaan turhautuneesti, ku koko ajan soitteli, vaikka välimatkaa pari kilsaa). Mutta ajan myötä sen soittelut itsellään hellitti, varmaan koska ajatteli, että "mä huolehdin pojasta". Mutta kerran pari kuukaudessa pyysi luokseen syömään yms. Mun mielestä mukavaa, että aikuisena voi käydä kotonaan usein ja vanhemmat välittää. Eksä ei itse koskaan soittanut äidilleen (koska ei edes ehtinyt, eikä varmaan olisi "osannutkaan" sille soittaa, koska lapset yleensä tottuu siihen, että vanhemmat on niitä, jotka välittää ja jotka on kiinnostuneita lapsistaan, ei toisin päin), mutta ei äiti siitä koskaan syyllistänyt.

Kunhan äiti ei joka päivä pommita, niin on hyvä - antaa tilaa itsenäistyä, mutta osoittaa lapselleen silti, että välittää hänestä ja on kiinnostunut hänen kuulumisistaan. Se on mielestäni tärkeintä. Vanhemman ei kuulu syyllistää lastaan asiasta vaan antaa nuorelle aikuiselle tunne siitä, että hän on yhä tärkeä vanhemmilleen, vaikka onkin aikuinen eikä asu kotona. Kerta viikkoon on mielestäni hyvä tahti. Välillä voi lisäksi laittaa viestiä, jos siltä tuntuu, mutta ei jatkuvalla syötöllä, jos mitään asiaa ei ole.

Tuntuu, että vanhemmilla on todella vaikeita tajuta miten toimia itsenäistyvän lapsen kanssa. Mielestäni hyvä neuvo on antaa tilaa. Eikö sen pitäisi olla vanhemmuuden tavoite, että lapsi on itsenäinen?

Miksi ei voisi odottaa, että lapsi ottaa yhteyttä? Ei hänelle ehdi tulla ikävä, kun äiti soittaa. On normaalia ottaa pesä ero Ja olla pitämättä yhteyttä. Jossain kohtaa suhde voi sitten taas lähentyä.

Jossain perheissä suhteet on Niin hyvät, että itsenäistyminen voi tapahtua ilman kummempaa irtiottoa, jos vanhemmat eivät roiku, pidä kiinni, vaadi yhteydenpitoa, vaan antavat vapauden ja kunnioittavat rajoja. Silloin ihan mielellään on yhteydessä.

Turha kuitenkaan odottaa idyllistä perheaterioita, ellei sitä pohjaa ole rakennettu lapsuudessa.

Normaalia ottaa vanhempiin etäisyyttä, terve merkki. Vanhemman on käsiteltävä oma kipu joka luonnollisesti aiheeseen liittyyy, kun lapsesta on tullut iso, pärjää omillaan. Pelottaa yksinäisyys ja että lapsi ei välitä, vaikka siitä tuskin on kyse. Nyt on oma elämä hänellä.

Omat isovanhempani eivät syyllistäneet tai pakottaneet yhteydenpitoa, kävin miellläni. Toiset sukulaiset vaativat ja syyttävät, ei tee mieli mennä.

Päästäkää ihmiset vapaaksi ja kunnioittakaa rajoja niin niin saa heihin hyvät suhteet.

En ymmärrä ongelmaasi. En ole ikinä pitänyt äitiini yhteyttä. Jos hän soittaa kerran viikossa, se on ihan liikaa. Ei meillä mitään varsinaista ongelmaa ole. Olemme vaan ihan erilaiset ihmiset, eikä hänen seuransa kiinnosta. Olen itse viisikymppinen.

Omista lapsistani yksi on asunut jo vuosia omillaan. En muista että olisi koskaan soitellut minulle. Minä soitan jos on asiaa, en huvikseni. Mies haluaa aina välillä (=juhlapäivinä) kutsua kylään. Muuten eletään omia elämiämme. Nuoremmat sisarukset kyllä kyläilevät hänellä lähes viikottain.