Lue keskustelun säännöt.
Poika 18 v muutti pois kotoa, ei pidä yhteyttä
05.10.2019 |
Hei!
Pitääkö teidän samaa ikäluokkaa oleva lapsi teihin yhteyttä?
Poika muutti elokuussa omaan kotiin. On soittanut tänä aikana 2 x. Minä soitan hänelle 1 x vkossa sekä laitan ehkä 1-2 wa-viestiä.
Poika käy töissä ja tienaa hyvin, jotwb ei ole tarvetta käydä pyytämässä rahaa tai tyhjentää jääkaappia,
Onko ihan normaalia? Kyseessä siis esikoinen, jonka yh olen ollut viimeiset 4 vuotta. Rahallisesti on ollut tiukkaa, mutta jotain olen pystynyt joskus järjestämään.
Onko kyse minun vaikeudestani päästää hänestä irti vai?
Kommentit (61)
Kun poikani muutti kolmen sadan kilometrin päähän opiskelemaan, hän sanoi jo lähtiessä, ettei soittele, ettei tule niin ikävä. Nyt on kymmenen vuotta mennyt niin, että parin kuukauden välein viestittelemme tai puhumme skypessä. Minä olen se, joka alkaa ikävöidä niin pahasti, että on pakko laittaa viestiä. Hän haluaa näin ja sitä kunnioitan. Toinen lapseni taas soittaa lähes joka päivä. Kumpaakin rakastan ja ikävöin samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän lapsi kävi jo lukion muualla (tuli kotiin joka toinen viikonloppu kun koulusta oli vapaata) ja tuolloin otin tavaksi pitää yhteyttä Telegramin kautta. Ennen tuota en käyttänyt mitään viestisovellusta ja melkeinpä lapsen kanssa tuli juteltua enemmän tuona aikana, kun ei asunut kotona. Lukion jälkeen hän muutti kokonaan pois, mutta asutaan samassa kaupungissa. Ei hän koskaan viestittele jutellakseen niitä näitä ja äänipuheluitahan tuon ikäiset ei harrasta ollenkaan. Lapsi ottaa yhteyttä jos on asiaa ja minä enempi kyselen lisäksi kuulumisia. Eipä olla vähään aikaan nähty ihan muuten vaan, aina on ollut jotain asiantynkää tai tavaran lainausta/palautusta. Ja silti väittäisin että meillä on läheiset välit ja tullaan hyvin toimeen.
Minusta tämä on kiva vaihe, kun lapsi hiljalleen aikuistuu. Meidän lapsi vasta opiskelee, mutta on myös osa-aikaisesti töissä. Voit ap olla tosi iloinen siitä, että lapsi on päässyt noin hyvin siivilleen! Monilla on ongelmia aikuisuuden kynnyksellä, ovat ihan hukassa itsensä kanssa eivätkä tiedä mitä elämältä haluavat. Jos on saanut työn ja asunnon, niin sehän on ihan loistava alku!
Minä olen tarkistanut lapselta työsuhdeasioita, auttanut verokortin ja pankkiasioiden kanssa, auttanut Kelan opintotuen ja asumistuen kanssa ja veroilmoituskin on hänellä sen verran kimurantti että siinäkin on tarvinnut apua. Nuoren aikuisen elämässä on paljon sellaista opittavaa jossa vanhempi voi auttaa. Vaikka meilläkin oli raha-asioista paljon puhuttu, niin ei lapsi silti tuntunut oikein ymmärtävän miten luottokortti toimii.
Meillä poika 19v muutti kotoa syksyllä ja ei se kyllä yhteyttä pidä.
Soittelee joskus isälleen.
Kaipa niillä on oma elämä eikä vanhukset ole alvariinsa mielessä. Hyvä niin. Jouluna luulis kyllä ilmestyvän käymään. Sitä odotellessa :D
Sillä on nyt kuherruskuukaudet itsenäistymisen kanssa menossa. Hauskaahan se on. Kyllä se vielä tasaantuu siitä.
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa
Kun itse muutin kotoa pois, niin minun perään ei kukaan kysellyt. Nykäänkin se olen yksipuolisesti minä, joka pitää vanhenpiin yhteyttä. Siksi kyselen myös. Kun en tiedä mikä on normaalia. Ystävien vanhemmat ovat kiinnostuneita aikuisista lapsistaan, mutta minusta ei kukaan.Siksikin mietin tällaisia.
Minä laitoin kerran vuodessa joulukortin muutaman vuoden ajan. Minulle ei laitettu joulukorttia ja sitten päätin lopettaa korttien lähettelyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan on ihan normaalia. En ole koskaan soittanut vanhemmilleni "muuten vaan"
M31
Tuo kuulostaa ihan hirveältä. Eikö vanhempien kanssa voi vain jutella niitä näitä?
Sitä varten on kaverit
Minä pahastuisin varmaan, jos lapset eivät haluaisi viettää aikaa kanssani ihan vain muuten.
No ei kai siitä pahastua tartte ettei itsenäistyvä nuori ole tekemisissä äidin kanssa enempää kuin kerran viikossa.
Ihan tavallista!
Ja riippuu ihan ihmisestä kuinka paljon tykkää pitää yhteyttä. Ei se tarkota että vihaa vanhempiaan jossei ikinä soittele pelkästään höpötelläkseen. Mulla on hyvät välit vanhempiin muttei vaan ikinä tullu mieleen soitella sen kummemmin, nähtiin kuitenkin pari kertaa kuussa. Jos niillä ois ollu jotain ongelmaa oisin soitellu, tai jos itsella ois ollu oisin soitellu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Soittele sä vaan aina kun siltä tuntuu, tai viestittele. Ihan kivalta ja normaalilta kuulostaa sun poikasi, itsenäinen. Sellainen kauhean tiivis perheily on mun mielestä hieman ahdistavaa, että jutellaan vaikka äidin tai siskon kanssa tuntikausia joka päivä ja viestitetään jokaikinen ajatus.
En olisi huolissani, poika itsenäistyy ja opettelee elämään omillaan, äiti soittaa ja pitää yhteyttä niin kaikki hyvin.
Yhden neuvon haluaisin kuitenkin antaa, älä syyllistä poikaa siitä ettei hän ei soittele. Minä, samoin kuin puolisoni saimme kuulla 20 vuotta valitusta ja syytöstä siitä miten emme äitini ja anoppini mielestä soitelleet tarpeeksi. Sitä vähemmän teki mieli soittaa ja lopulta soittaminen oli pakkopullaa johon piti kerätä oikeaa mielialaa useita tunteja etukäteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esikoispoika 18v muutti viime kuussa omilleen. Kerran viikossa soitan hälle. On poikakin soittanut, kun on kysellyt neuvoa ym. Taustalla hänellä on 3 vuotta asuntola-asumista toisella paikkakunnalla, joten tottunut oleen omillaan. Äsken kävin lenkillä ja poika tuli autolla vastaa. Teki u- käännöksen ja pysäytti kohdalle ja kertoi kuulumisiaan. Tyttöystävän kanssa oli liikkeellä. Tuli hyvä mieli. Pitää antaa tilaa. Palautetta on tullut usein asuntola-ajoiltakin, että liikaa otan yhteyttä. Silloin oli eri asia, kun poika oli alaikäinen. Nyt voisin vähentää soitot joka toiseen viikkoon.
Poikasi ei soita, koska itse soitat viikottain, ja laitat vielä viestejäkin. Teillä on ihan hyvä juttelu tahti minusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloin kun itsekin muutin pois lapsuuden kodista, niin en todellakaan halunnut soitella vanhemmilleni. Nautin siitä, että nyt oli elämä edessä, ja sain omassa kodissani tehdä mitä halusin.
Kaikkein vähiten silloin halusi olla yhteydessä vanhempiinsa, joiden kyselyt kuulumisista tuntui silloin lähinnä ärsyttävältä kuulustelulta.
Minun poika on 23-vuotias, asunut omillaan 3 vuotta. Joka päivä laitellaan WA-viestiä (justiinsa kirjoiteltiin 30 minuuttia, vaikka kavereidensa kanssa oli) ja useamman kerran viikossa soitellaan. Hän käy luonani lähes joka viikko. Asutaan suht lähekkäin, n. 15 km väliä.
Me kirjoitellaan/jutellaan ihan tavallisia asioita, välillä vaan heitetään vitsiä. Hän kertoo oikeastaan ihan kaikki asiansa minulle ja minä kerron asioitani hänelle (toki joitakin juttuja suodatan). Isänsä kanssa hän kun ei ole tekemisissä paljoakaan, niin minä olen se tuki ja turvallinen läheinen, joka on aina läsnä ja kuuntelemassa huolet ja ilon asiat.
Meillä on tosin aina ollut asiat näin, niin hänen muuttonsa ei muuttanut niitä miksikään ja miksi olisikaan? Kuitenkaan poikani ei ole mikään "reppana", joka ei osaa irtautua äidistään, vaan työssäkäyvä, normaali asiansa hoitava nuori mies on. Meillä vaan on hyvät ja läheiset välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anna yhteydenotto pojallesi, äläkä roiku ja painosta. Poikasi vaikuttaa normaalilta nuorelta mieheltä joka haluaa elää omaa elämäänsä. Napanuora pitääkin katkaista ajoissa. Monia nuoria ärsyttää, jos vanhemmat alkavat kysellä kuulumisia liian usein.
Se taas voi olla tuhoisampaa ja vie nuorelta halut pitää yhteyttä vanhempiinsa. Kannattaa lukea tuo:
Tuo taitaa olla poikalapsilla aika yleistä. Mieheni tai veljeni ei koskaan soittele tai vieraile vanhempien luona "muuten vaan". Tyttärethän yleensä ylläpitää sukulaissuhteita tiiviimmin, jopa huolehtivat miehenkin suvun muistamiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan on ihan normaalia. En ole koskaan soittanut vanhemmilleni "muuten vaan"
M31
Tuo kuulostaa ihan hirveältä. Eikö vanhempien kanssa voi vain jutella niitä näitä?
Sekä minä että mieheni olemme lapsuuden perheittemme esikoiset. Äitiemme niitä näitä juttelut koskevat muiden sisarusten kuulumisia etenkin vaikeuksia, sisarukset kertovat äidille kaiken ja äidit kippaavat ongelmat sitten meidän niskaan. Mies ei soita koskaan itse äidilleen, äitini soittelee minulle viikoittain, joskus useammankin kerran viikossa. On raskasta.
Minun äitiä ei kiinnostanut juttuni kun asuin kotona, joten en jaksanut kertoa juttujani silloinkaan kun muutin pois.
Vierailija kirjoitti:
Minun poika on 23-vuotias, asunut omillaan 3 vuotta. Joka päivä laitellaan WA-viestiä (justiinsa kirjoiteltiin 30 minuuttia, vaikka kavereidensa kanssa oli) ja useamman kerran viikossa soitellaan. Hän käy luonani lähes joka viikko. Asutaan suht lähekkäin, n. 15 km väliä.
Me kirjoitellaan/jutellaan ihan tavallisia asioita, välillä vaan heitetään vitsiä. Hän kertoo oikeastaan ihan kaikki asiansa minulle ja minä kerron asioitani hänelle (toki joitakin juttuja suodatan). Isänsä kanssa hän kun ei ole tekemisissä paljoakaan, niin minä olen se tuki ja turvallinen läheinen, joka on aina läsnä ja kuuntelemassa huolet ja ilon asiat.
Meillä on tosin aina ollut asiat näin, niin hänen muuttonsa ei muuttanut niitä miksikään ja miksi olisikaan? Kuitenkaan poikani ei ole mikään "reppana", joka ei osaa irtautua äidistään, vaan työssäkäyvä, normaali asiansa hoitava nuori mies on. Meillä vaan on hyvät ja läheiset välit.
Toivottavasti ymmärrät, että mahdolliselle miniälle on painajaista anoppi, jolle oma puoliso kertoo kaiken... itse en kerro äidilleni yhtään mitään. Parisuhteeseen liittyvät asiat selvitän puolisoni kanssa.
Onko sinulla ystäviä?
Kuulostaa aivan hirveälle, olisi silkkaa psyykkistä kidutusta minulle.
Oma esikoiseni kohta 18v.ja vaikkei kotoa pois muuttaminen olekaan näköpiirissä (abivuosi menossa, armeija ja yo) niin tuskaisena olen tuotakin jo tuumaillut, todella toivon, että yhteydenpito säilyy ja päivittäin saan edes viestin jossakin vaiheessa. Voi tosin olla ettei niin käy, hän on hyvin riippumaton ja itsenäinen luonne.
Minä pahastuisin varmaan, jos lapset eivät haluaisi viettää aikaa kanssani ihan vain muuten.