Onko teistäkin noloa käydä yksin kaupassa?
Kommentit (42)
Käyn aina yksin tai mies käy. Huomattavasti helpompaa, kuin pienten lasten kanssa.
Ööö ei?
Etkö aiempiin kysymyksiisi saanut riittävästi vastauksia vai miksi kysyt asiaa aina vaan uudestaan?
Oli ihan hirvittävän noloa syntyä yksin. Kätilöt vaan nauraa tyrskäsi :(
Herään aamulla virkeänä ja tyytyväisenä. Laitan hiukset kiinni ja vedän ylleni lempipaitani. Päätän lähteä kaupungille vaateostoksille, sillä haluan löytää kauniin mekon ystäväni syntymäpäiväjuhliin.
Kävelen kaupan ovelle ja astun sisään. Huomaan kauniin mekon hyllyssä ja lähden sovituskoppiin. Käännyn peilin edessä ja tarkastelen itseäni mekossa. Tunnen oloni kauniiksi ja itsevarmaksi.
Kun yritän vetää vetoketjua ylös, huomaan sen jumittuneen. Yritän taistella sen kanssa, mutta se ei liiku millään. Huomaan ohikulkevan myyjän ja päätän kysyä hänen apuaan.
Myyjä tulee koppiin ja yrittää hänkin saada vetoketjua kiinni, mutta se ei vain suostu liikkumaan. Tilanne alkaa käydä noloksi ja hikikarpalot kohoavat otsalleni.
Päätän lopulta luovuttaa ja riisua mekon pois. Lähden kaupasta pää painuksissa ja pettynyt tunne rintakehässä. Huomaan kuitenkin, että kaupan ulkopuolella hyvännäköinen mies katsoo minua hymyillen. Tunnen poskieni punoittavan, mutta hymyilen takaisin.
Kävelen kotiin päin ja ajattelen, että vaikka tilanne kaupassa oli nolo, se ei pilannut kauneutta, joka minulla on sisälläni.
Musta olis noloa jos kaupassa käynti laskettaisiin sosiaaliseksi elämäksi.
Vierailija kirjoitti:
Oli ihan hirvittävän noloa syntyä yksin. Kätilöt vaan nauraa tyrskäsi :(
😆😆😆😆😆😆😆
Muut harvemmin kuvittelee yhtään mitään muualla kuin oman pään sisällä. Eli ei.
Olen käynyt yksin monesti ulkomailla. Meinaan syksyllä lähteä Italiaan. Mukaan saa tulla mutta ei oo rahhaa monellakaan tai sitten parisuhde. Ei tarvi tehdä kompromisseja.
Mitä noloa siinä on? Henkisesti terve ihminen ei edes mieti moista
On joo, pyydän aina miespuolista saattajaa mukaan, kun menen kauppaan:D
Olipa erikoinen kysymys.
Mun mielestä suurin osa ihmisistä käy yksin kaupassa. En häpeä yksin kaupassa käymistä, mutta olen kiusaantunut siellä noin muuten ja haluan vain äkkiä pois. Minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko ja ahdistuneisuushäiriö. Inhoan ja kaupassa tuntuu, että kaikki katsovat, vaikka tuskin oikeasti katsovat.
Kuka menee kauppaan seurustelemaan?
Ei ole, en ole lapsi joka tarvitsee huoltajan mukaan.
Yksin kaupassa kävijä osoittaa vain muille olevansa järkevä ihminen. Koronan tullessa meitä kehotettiin käymään yksin kaupassa ja mieluummin hiljaisena aikana tai tekemään ostokset noutopalveluna. Tällöin tungos kaupoissa väheni ja taudin tarttumisriski olisi selvästi pienentynyt. Mutta ymmärsikö kansa omaa etuaan? No eipä tietenkään. Kansa viihtyi kaupoissa koko perheen voimin ja eläkeläisetkin kahdestaan tuttuja tapaamassa sekä aikaa viettämässä.
Miten niin yksin kaupassa käyminen olisi noloa, kun meitä yksin asuvia on kuitenkin lähes kolmannes väestöstä?
Ei