Lue keskustelun säännöt.
Miksi pitäisi olla "kiitollinen isästä"?
05.10.2019 |
Minulla "on" isä, virallisesti. Vanhempani eivät ole eroneet ja asuvat yhdessä edelleen. Todellisuudessa minulla ei ole koskaan ollut isää.
Tämä niin kutsuttu isä ei ole koskaan ollut isä. Lapsena muistan ihan vaan puhtaasti pelänneeni häntä, kun hän käyttäytyi aggressiivisesti ja uhkaili itsemurhalla. Lisäksi hän oli kotona kuin vieras, ei osallistunut lastenhoitoon eikä meidän lasten elämään mitenkään. Käytökseltään hyvin itsekeskeinen ja epävakaa sekä arvaamaton. Ymmärsin jo lapsena, että yleensä isät ovat erilaisia, kuin se raivoava hullu, joka meillä asui. Lapsuudesta lähtien toivoin, että äiti eroaisi ja että me muutettaisiin muualle. Omaan kotiin, missä ei olisi tarvinut pelätä ketään.
Isänpäiväkortteja tehdessä halusin tehdä kortin mieluummin papalle kuin isälle. Siksi, koska koin, ettei minulla ollut isää. Opettaja kuitenkin pakotti tekemään kortin myös isälle ja paasasi, miten kiittämätön olen, kun en arvosta isääni. Tämä sai myös muut oppilaat ihmettelemään asiaa, miksi en tee korttia omalle isälle. Heitin sen kortin vesilätäkköön heti pihalla.
Niitä, keiden vanhemmat ovat eronneet, ymmärretään. Niitä, keiden isät ovat kuolleet, ymmärretään. Vaikka heillä voi olla kuinka hyvät isäsuhteet tai muistot iseistään. Sen sijaan niitä, keiden isä nyt vaan sattuu olemaan täysi paska, ei ymmärretä. Päinvastoin, syyllistetään esimerkiksi hokemalla, miten kiitollinen isästä pitäisi olla.
Kommentit (26)
Siis olet kateellinen ihmisille joiden isät ovat kuolleet? No kiitos. Isäni kuoli äskettäin 70-vuotiaana, näin hänet viimeksi varhaisteininä. Olet luultavasti tyhmä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saman suuntaisia kokemuksia on varmaan monilla. Ihmisethän ovat todellisuudessa kuitenkin yksilöitä eivätkä stereotypioita.
Minä muistan lapsena ihmetelleeni, kun näin luokkakaverin kiipeävän isänsä syliin istumaan ja molemmat näyttivät siinä iloisilta. Itse en siinä iässä jostain syystä enää olisi tehnyt niin. Myöhemmin ihmettelin, kun luin jostain, että tyttäret aina kiertävät isänsä pikkusormensa ympärille. Ihmettelin sitä lausetta, että miten sellainen onnistuisi.
Vierailija kirjoitti:
Siis olet kateellinen ihmisille joiden isät ovat kuolleet? No kiitos. Isäni kuoli äskettäin 70-vuotiaana, näin hänet viimeksi varhaisteininä. Olet luultavasti tyhmä.
Niin mikä oli?
Miten onnistuit ymmärtämään kirjoituksen sisällön noin?
Minä olisin kiitollinen jos olisi isä. Isäni kuoli kun olin pari vuotias, joten en ole tehnyt isänpäivä kortteja tms. En edes muista isääni.
yksi syy on,etä sinua ei muuten olisi olemassa,olet saanut elämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en edes tiedä isäni nimeä. Äiti ei suostunut koskaan kertomaan mitään hänestä. Äitikin on jo kuollut.
Olen kärsinyt tästä koko elämäni. En tiedä isän puolen kansalaisuutta, sukua, tapoja, en mitään. Lääkärin kysyessä suvun sairauksista, itkettää sanoa, että en tiedä mitään.
Minun (yrittäjä)isäni eli vain työlleen ja aina silloin kun hän oli kotona, hän oli väsymyksestä ärtyisä ja ympäri kännissään. Koskaan en käynyt hänen kanssaan rakentavia keskusteluja mistään asiasta, vaan sieltä suunnalta vallitsi yksipuoleinen sanelupolitiikka, jossa ensimmäinen päähän pälkähtänyt lausahdus oli se lopullinen kanta.
Isäni kuoli puolitoista vuotta sitten 72-vuotiaana pitkällisen sairauden murtamana - salaten sen todellisen laidan jopa puolisoltaan. Kaikesta huolimatta hän oli paras isä, joka minulla on koskaan ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
yksi syy on,etä sinua ei muuten olisi olemassa,olet saanut elämän.
No onpa siinä ollut iskällä hurja ponnistus, josta olla kiitollinen.
Ap, oma isäni oli samanlainen, nyt kuollut. Kun kasvoin aikuiseksi ja muutin pois kotoa, en pitänyt enää yhteyttä. Kun hän kuoli, hoidin hautajaisjärjestelyt. Hän laittoi minut alulle elämään, minä laitoin hänet hautaan, minusta ihan hyvä tasapeli.
Vierailija kirjoitti:
Minun (yrittäjä)isäni eli vain työlleen ja aina silloin kun hän oli kotona, hän oli väsymyksestä ärtyisä ja ympäri kännissään. Koskaan en käynyt hänen kanssaan rakentavia keskusteluja mistään asiasta, vaan sieltä suunnalta vallitsi yksipuoleinen sanelupolitiikka, jossa ensimmäinen päähän pälkähtänyt lausahdus oli se lopullinen kanta.
Isäni kuoli puolitoista vuotta sitten 72-vuotiaana pitkällisen sairauden murtamana - salaten sen todellisen laidan jopa puolisoltaan. Kaikesta huolimatta hän oli paras isä, joka minulla on koskaan ollut.
Kuinka onneton isäsi onkaan ollut! Miehen malli oli tehdä työtä, ei hempeillä ja keskustella lasten kanssa. Ei hänen oma isänsäkään muuta tehnyt. Surullinen oli isäsi kohtalo, jos ei voinut avauta kenellekään. Onneksi nyt opetetaan pojatkin elämään toisenlasta elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
yksi syy on,etä sinua ei muuten olisi olemassa,olet saanut elämän.
Miksi lapsen pitäisi olla tästä jotenkin kiitollinen? Harva isä ejakuloi tietoisella ajatuksella, että tässä "annetaan" nyt uutta elämää.
Ei isästä tarvitse olla automaattisesti kiitollinen. Hyvästä isästä osaamme toivottavasti olla kiitollisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opettajasi oli outo ja väärässä. Toivottavasti tuosta on jo aikaa, toivon että nykyään koulussa ollaan vähän herkempiä ja lasten omia toiveita korttien suhteen kunnioitetaan.
Todellakaan ei ole mitään syytä olla kiitollinen pelkästään siitä, että dna:n luovuttajasi on vielä hengissä. Olen pahoillani, ettet saanut sellaista isää, jonka olisit ansainnut ja tarvinnut.
Vierailija kirjoitti:
yksi syy on,etä sinua ei muuten olisi olemassa,olet saanut elämän.
Miksi kukaan ajattelisi minuutensa olevan kiinni isänsä sukusoluista?
Pitääkö myös surra samaan syssyyn niitä paria miljoonaa sisarusta, jotka isän laukeamishetkellä traagisesti päätyivät vanhempien lakanoille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
yksi syy on,etä sinua ei muuten olisi olemassa,olet saanut elämän.
Miksi lapsen pitäisi olla tästä jotenkin kiitollinen? Harva isä ejakuloi tietoisella ajatuksella, että tässä "annetaan" nyt uutta elämää.
Ai että miehille lapset on kaikki vahinkoja?
Minulla samanlainen kokemus kuin ap:llä, tosin isäni ei uhkaillut itse mur halla, mutta hän oli henkisesti vä ki valta inen. Haukkui minua lehmäksi, h**raksi jo alle 10-vuotiaana, sanoi, että toivottavasti en olisi koskaan syntynyt ja niin edelleen. Tätä jatkui koko sen ajan kun asuin kotona. Isäni ei ole koskaan halannut minua tai sanonut mitään positiivista. Hiuksista retuutti kyllä huoneeseeni lapsena. Ei onnittelut todella hyvistä ylioppilasarvosanoista, ei yliopistosta valmistumisesta, ei vakityöpaikasta. Äitini on ihana ihminen, enkä voi ymmärtää, miksi hän on isäni kanssa. Isäni käy kyllä töissä ja ihmiset pitävät hänestä, esittää kodin ulkopuolella mukavaa.
N28
Vierailija kirjoitti:
Ei isästä tarvitse olla automaattisesti kiitollinen. Hyvästä isästä osaamme toivottavasti olla kiitollisia.
Tähän olisi hyvä tietää millanen se hyvä isä on.
Isältä ei tule äo geenejä. Onneksi sentään äidin sisko on sairaanhoitaja, toki nyt eläkkeellä. SItten on hesarissakin työskennelleitä toimittajia.
Geenit saadaan molenmalta vanhenmalta.
Ei ole sisaruksia,alku on hedelmöittyminen.
Semmosia paskoja ne isät ovat. 33% hylkää jo vauvana, 33% karkaa henkisesti töihin ja harrastuksiin, vain 33% välittää lapsistaan oikeasti.
Kahdesta ensinmainitusta ryhmästä löytyvät ne vieraannuttamisesta kitisevät eroiskät, jotka ihan itse vieraannuttivat lapsensa.
Isättömyys on suhteellista. Veikkaisin, että vuosikausien isän pelkääminen on lapselle paljon rankempi kokemus kuin mikään ero.