En tule koskaan selviämään lukiosta
Olen mielestäni pilannut opintourani kokonaan. Opiskelen lukiossa nyt toista vuotta ja tänään alkoi uusi jakso. Kävin ensimmäisellä tunnilla ja nyt hyppytunti. Viime jaksossa jäi kurssit kesken, samoin kevään edellisessä. En saa millään käytyä lukiota tavoiteajassa eikä mikään tunnu onnistuvan. Olen hakenut apua, mutta psykiatrille pääsee vasta ensi kuussa. Miten voisin pärjätä ahdistuksen kanssa tämän jakson ilman turhia poissaoloja? Voinkohan koskaan edes valmistua, tuleeko minusta koskaan mitään?
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Keskiarvo minulla on 8,4, eli älyllistä vikaa ei ole. Mulla on siis paniikkihäiriö ja jonkinasteinen masennus tai jopa mahdollisesti jonkinasteinen bipo. Pärjään siis hyvin kokeissa ja tämä jakso on ihana, koska nyt on lempiaineesta kaksi kurssia samassa jaksossa. Se piristää ja tuo iloa muuten ikävään opiskeluun, kun ryhmätkin ovat pieniä. Psykologille ja nuorisopsykiatrian polille on tosiaan aika pitkät jonot. Aikuislukio ei kuulemma ole vaihtoehto kuin ääritapauksissa alaikäisille.
Ap
Eikö koulussanne ole kuraattoria, jolle voisi käydä juttelemassa? Itsellä monenlaista ahdistusoiretta ja vaikka aina ajattelen, että mitä se nyt auttaa vaan käydä jollekin puhumassa, niin merkittävästi se vaan vaikuttaa niin ettei tunne olevansa yksin asioiden kanssa. Minä purin itseäni lähinnä yhdelle aivan mahtavalle opettajalle lukiossa, ja siitä oli paljon apua. Nyt korkeakoulussa yritin pitkään pärjätä yksin, tehtäviä ja kursseja alkoi jäädä rästiin, tänä syksynä aloin säännöllisesti käydä opon luona ja kummasti alkaa taas saada tehtäviä tehtyä.
Vierailija kirjoitti:
Unohda tavoiteaika, sellainen on ihan turhaa itsensä väsyttämistä. Ota kurssi tai kaksi per jakso. Ja panosta niihin. Itse sain hyviä arvosanoja ottamalla yhden vaikean kurssin esim. Kielen tai matematiikan per jakso. Ja yhden tai kaksi itselleni helpompaa luku ainetta, esim biologia tai historia. Sitten panostin kahteen tai kolmeen kurssiin paljon, varsinkin siihen itselleni vaikeaan.
On kaikki kyllä tehty niin helpoksi nykynuorille. Ennen kaikki kävi lukion kolmessa vuodessa. Ei ole ihme, että niin moni ei halua mennä enää töihin eikä tehdä lapsia.
Jotkut tarvii enemmän aikaa.
4v, viimeinen iltalukiossa
Toiset tarvitsee enemmän aikaa. 4v tai enemmän. Kannattaa ottaa rauhassa, kyllä se siitä. Ei kannata murehtia niin paljoa, ei se mitään auta. Stressaaminenkaan ei auta. Kannattaa alkaa urheilemaan enemmän ja koittaa rentoutua.
Ap, olet saanut täällä paljon hyviä neuvoja, joten ei mitään lisättävää minulla. Mutta sen haluaisin sanoa, että tällä paikkakunnalla missä minä asun ei ole muita lukioita kuin aikuislukio. Ja täällä on mennyt porukkaa aikuislukioon ihan suoraan peruskoulusta, eli 15-vuotiaina. Se ikä ei siis ole ollut minkäänlainen este.
On ok sanoa muille että "nyt täytyy vähän puhallella kun rupesi kuumottamaan" tms. jos paniikkioireita tulee. Oman huonon olon peittämiseen menee muuten tuhottomasti energiaa. Puhu nätisti ja kannustavasti itsellesi ja etene päivä kerrallaan. Tsemppiä!