Lue keskustelun säännöt.
Hyvä HS-kirjoitus siitä, milloin kannattaa erota
01.10.2019 |
Minut jätettiin 20 v jälkeen, vaikka mielestäni avioliitto oli hyvä. Tämän kirjoituksen avulla ymmärrän, että vain ensimmäinen kohta oli meillä hyvää.
Tiivistelmä:
MONESTI on vaikea tietää, onko suhde oikeasti tullut tiensä päähän ja olisiko ero parempi vaihtoehto. Stolbowin mukaan silloin kannattaa kysyä itseltään kolmea asiaa.
Ensinnäkin on hyvä pohtia, saako suhteelta riittävän fyysisen ja henkisen tyydytyksen.
”Meissä on sekä henkinen että fyysinen puoli. Jos kumpi tahansa jää tyydyttämättä, alamme voida pahoin. Jos toinen puuttuu, se alkaa vaikuttaa toiseenkin puoliskoon”.
”Se ei ole totta, että vuosien varrella parisuhteet väljähtyvät. Siihen ei saa tyytyä, että henkinen tai fyysinen osuus suhteesta puuttuu. Molempia pitää ravita, muuten kyseessä ei ole parisuhde ja ennen pitkää jompikumpi lopettaa suhteen varmasti.”
Toiseksi hän kehottaa miettimään, pystyykö suhteessa elämään itsensä näköistä elämää. Hänestä se on hyvä mittari.
”Hyvässä rakkaussuhteessa paras itsestä nousee näkyviin. Ihminen uskoo itseensä, näkee valoisia asioita ja kokee itsensä arvokkaaksi, kuulluksi ja rakastetuksi. Ei tarvitse pelätä eikä jännittää.”
Iso asia voi olla pelkästään se, että saa jakaa arkensa jonkun kanssa. Stolbow sanoo, että kaikki eronneet sanovat kaipaavansa päättyneestä parisuhteesta kumppanuutta. Sitä, että joku on kotona, kun tulee töistä ja jolle voi kertoa, mitä päivän aikana on tapahtunut”.
Kolmantena Stolbow sanoo, että suhteen pitää antaa enemmän kuin ottaa. Mutta miten sen voi tietää?
”Se on ikuista mittaamista, ja mittarina kannattaa käyttää omaa jaksamista. Parisuhde ei voi olla vain uurastamista, vaan myös sellainen, että siihen voi välillä henkisesti nojata kuin puuhun. Sen pitää olla lepopaikka.”
Kääntäen sanottuna rakkaudeton suhde on sellainen, jossa ei ole tilaa olla rennosti oma itsensä arjessa.
”Siinä pienentää itsensä ihmisenä, kun pelkää joutuvansa arvostelun kohteeksi, jos sanoo rehelliset mielipiteensä ja mistä pitää. Se on loppuunpalamisen alkua.”
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kertoa mikä todella toimii. Molemmilla omat kämpät ja sitä kautta oma aika. Toisen näkeminen 24h alkaa vtuttaa, vaikka olisikin kivaa ja hyvä suhde. Se väistämättä joku aamu vtuttaa, kun et pääse vessaan pesee hampaita heti. Noi tollaset pienet asiat kasvaa aina vaan ja lopulta jo pelkkä kahvikuppi keittiön altaassa väärällä puolella pistää hermot kireelle. Se ei riitä, että oma aika on lenkille meno tunniksi tai kahdeksi. Oma aika kokonainen päivä tai kaksi. Nykyisen naiseni kanssa ollaan oltu 8v kimpassa ja homma ei vois paremmin toimia. Suhde tuntuu koko aika tuoreelta ja toinen ihminen kiinnostaa aina.
Kaveripiirissä pari muutakin joilla sama tilanne. Suhde toimii, kun ei asuta yhdessä ja saa sitä omaa aikaa.
Tuossa ei vaan kehity ihmisenä mitenkään.
Koska kärsimys jalostaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noniin. Meillä ei yksikään kohta enää toiminut vuosiin, ja päälle vielä 2 lasta niin erohan siitä tuli. Enkä kyllä TODELLAKAAN kaipaa ketään kotiin odottamaan minua vaan päinvastoin, on ihanaa tulla omaan kotiin jossa ei haukuta, arvostella, lytätä ja jatkuvasti aiheuteta sietämättömän pahaa oloa.
Vierailija kirjoitti:
No jaa... mulla on hyvä parisuhde. Henkisesti sovimme tosi hyvin yhteen ja meillä on tosi hauskaa yhdessä. Minun ei tarvitse stressata suhteessa, saan olla oma itseni ja tehdä asioita, jotka puolisoni minulle omalla tavallaan mahdollistaa. Parisuhde antaa minulle tosi paljon.
Seksiä meillä on, koska koen sen velvollisuudeksi parisuhteessa, mutta itselläni ei ole minkäänlaista halua. En tunne pienintäkään vetovoimaa puolisoani kohtaan, mutta pakotan itseni silloin tällöin seksiin, jotta toinen saisi senkin osuuden parisuhteesta.
Mutta vaikka tuo fyysinen puoli ei olekaan ihanteellinen, niin olen todella onnellinen parisuhteessani, enkä näe ainoatakaan syytä erota.
Mutta onko toinen osapuoli aidosti onnellinen? Onko sinun ”myöntyminen seksiin” aitoa läheisyyttä ja läsnäoloa. Oma mieheni on sanonut, että tuo on juuri se kauhukuva ja pelko että suhteessa kävisi niin että nainen ns. suostuu seksiin miehen mieliksi: mies jää silloin ilman tunnetta siitä että on oikeasti haluttu ja rakastettu. Ja se on kyllä todella syvä ja ymmärrettävä tarve parisuhteessa. Minun mieheni tuskin edes kykenisi rakastelemaan kanssani jos aistisi etten nauti tai ole tilanteessa oikeasti mukana.
Vierailija kirjoitti:
Kakkahattutäti kirjoitti:
Itse kehitän itseäni mieluummin vaikka yliopiston kursseilla tai harrastamalla tavoitteellisesti jotain liikuntalajia, tai vaikka perustamalla yrityksen.
En jaksa uskoa, että sohvalla löhöäminen jonkun miehen kanssa kehittäisi minua yhtään mitenkään.
Sori.
Hyvä metafora. Jäin miettimään itseäni: tämä nykyinen avioliittoni ei kehitä minua. Minun mieheni kun hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Tässä ei ole mitään kehittymisen paikkaa vähän kuin tuo, ettei sohvalla löhöävä mies kehitä mitään. Jos en ole siivonnut, niin ei tarvitse kehittyä mihinkäön suuntaan, kun mies sitten imuroi itse.
Edellinen avioliittoni oli toista maata. Mies veti herneet nenään jokaisesta väärästä Sanasta, oli vaativa ja manipuloiva ja tehokkaasti syyllistävä. Minä katsoin vuosi vuoden jälkeen peiliin ja mietin, miten minun pitää kehittyä.
Ja minä muutuin. Opin varomaan sanojani, opin kävelemään munankuorilla, opin toimimaan kuten toinen halusi, opettelin harrastamaan mitä toinen halusi. Avioeron jälkeen vasta kehityinkin, kun opettelin löytämään omat tunteeni ja oman tahtoni.
Kehittymistä tuokin....
Voi olla että ne oivallukset sinulle on tullut vasta sinä aikana kun olet ollut yksin, mutta niihin on tarvittu nuo kokemukset siinä parisuhteessa. Ymmärrät nyt itseäsi paremmin kuin jos olisit elänyt tuon ajan yksin.
Vierailija kirjoitti:
Kakkahattutäti kirjoitti:
Itse kehitän itseäni mieluummin vaikka yliopiston kursseilla tai harrastamalla tavoitteellisesti jotain liikuntalajia, tai vaikka perustamalla yrityksen.
En jaksa uskoa, että sohvalla löhöäminen jonkun miehen kanssa kehittäisi minua yhtään mitenkään.
Sori.
Hyvä metafora. Jäin miettimään itseäni: tämä nykyinen avioliittoni ei kehitä minua. Minun mieheni kun hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Tässä ei ole mitään kehittymisen paikkaa vähän kuin tuo, ettei sohvalla löhöävä mies kehitä mitään. Jos en ole siivonnut, niin ei tarvitse kehittyä mihinkäön suuntaan, kun mies sitten imuroi itse.
Edellinen avioliittoni oli toista maata. Mies veti herneet nenään jokaisesta väärästä Sanasta, oli vaativa ja manipuloiva ja tehokkaasti syyllistävä. Minä katsoin vuosi vuoden jälkeen peiliin ja mietin, miten minun pitää kehittyä.
Ja minä muutuin. Opin varomaan sanojani, opin kävelemään munankuorilla, opin toimimaan kuten toinen halusi, opettelin harrastamaan mitä toinen halusi. Avioeron jälkeen vasta kehityinkin, kun opettelin löytämään omat tunteeni ja oman tahtoni.
Kehittymistä tuokin....
Olisitko esimerkiksi löytänyt nykyisen kaltaisen suhteen, ilman että olit nähnyt sen toisenlaisenkin? Tai jos olisit löytänyt, olisitko osannut arvostaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kakkahattutäti kirjoitti:
Itse kehitän itseäni mieluummin vaikka yliopiston kursseilla tai harrastamalla tavoitteellisesti jotain liikuntalajia, tai vaikka perustamalla yrityksen.
En jaksa uskoa, että sohvalla löhöäminen jonkun miehen kanssa kehittäisi minua yhtään mitenkään.
Sori.
Hyvä metafora. Jäin miettimään itseäni: tämä nykyinen avioliittoni ei kehitä minua. Minun mieheni kun hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Tässä ei ole mitään kehittymisen paikkaa vähän kuin tuo, ettei sohvalla löhöävä mies kehitä mitään. Jos en ole siivonnut, niin ei tarvitse kehittyä mihinkäön suuntaan, kun mies sitten imuroi itse.
Edellinen avioliittoni oli toista maata. Mies veti herneet nenään jokaisesta väärästä Sanasta, oli vaativa ja manipuloiva ja tehokkaasti syyllistävä. Minä katsoin vuosi vuoden jälkeen peiliin ja mietin, miten minun pitää kehittyä.
Ja minä muutuin. Opin varomaan sanojani, opin kävelemään munankuorilla, opin toimimaan kuten toinen halusi, opettelin harrastamaan mitä toinen halusi. Avioeron jälkeen vasta kehityinkin, kun opettelin löytämään omat tunteeni ja oman tahtoni.
Kehittymistä tuokin....Voi olla että ne oivallukset sinulle on tullut vasta sinä aikana kun olet ollut yksin, mutta niihin on tarvittu nuo kokemukset siinä parisuhteessa. Ymmärrät nyt itseäsi paremmin kuin jos olisit elänyt tuon ajan yksin.
Minusta tuo kehittymisessä puhutaan vähän eri asioista. Itsetutkiskelu auttaa tajuamaan millainen minä olen, mitä tarvitsen jne. Mutta yhdessäolo opettaa myös itsestä: millainen olen vuorovaikutuksessa, kykenenkö kompromisseihin, osaanko harjoitella ottamaan toista enemmän huomioon jne. Se yksieläminen ja vierailu kumppanin luona on kuin ikuista seukkaamista: käyn silloin kun huvittaa, lähden omaan elämääni. Monilla isommat odotukset parisuhteelta: jaetaan elämää niin iloja kuin suruja, tuetaan toista jne. Siin hyvin tärkeää kuunnella ja tulla kuulluksi. Ja siinä myös tärkeää tulla hyväksytyksi omana itsenään, se halu kehittyä tulee enemmän omasta halusta ottaa rakastaan paremmin huomioon, ei siksi, että pitää varoa toisen suututtamista,
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kakkahattutäti kirjoitti:
Itse kehitän itseäni mieluummin vaikka yliopiston kursseilla tai harrastamalla tavoitteellisesti jotain liikuntalajia, tai vaikka perustamalla yrityksen.
En jaksa uskoa, että sohvalla löhöäminen jonkun miehen kanssa kehittäisi minua yhtään mitenkään.
Sori.
Hyvä metafora. Jäin miettimään itseäni: tämä nykyinen avioliittoni ei kehitä minua. Minun mieheni kun hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Tässä ei ole mitään kehittymisen paikkaa vähän kuin tuo, ettei sohvalla löhöävä mies kehitä mitään. Jos en ole siivonnut, niin ei tarvitse kehittyä mihinkäön suuntaan, kun mies sitten imuroi itse.
Edellinen avioliittoni oli toista maata. Mies veti herneet nenään jokaisesta väärästä Sanasta, oli vaativa ja manipuloiva ja tehokkaasti syyllistävä. Minä katsoin vuosi vuoden jälkeen peiliin ja mietin, miten minun pitää kehittyä.
Ja minä muutuin. Opin varomaan sanojani, opin kävelemään munankuorilla, opin toimimaan kuten toinen halusi, opettelin harrastamaan mitä toinen halusi. Avioeron jälkeen vasta kehityinkin, kun opettelin löytämään omat tunteeni ja oman tahtoni.
Kehittymistä tuokin....Voi olla että ne oivallukset sinulle on tullut vasta sinä aikana kun olet ollut yksin, mutta niihin on tarvittu nuo kokemukset siinä parisuhteessa. Ymmärrät nyt itseäsi paremmin kuin jos olisit elänyt tuon ajan yksin.
Juu näin on. Syy siihen, miksi valitsin tuon miehen, löytyy lapsuudestani. Tajusin sen tosin vasta eron jälkeen. Eli todellinen kehittyminen vaati hiljaisuutta ja yksinoloa. En olisi ikinä tajunnut kuviota, jos avioliitto olisi jatkunut. Olin niin kala vedessä siinä kuviossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kakkahattutäti kirjoitti:
Itse kehitän itseäni mieluummin vaikka yliopiston kursseilla tai harrastamalla tavoitteellisesti jotain liikuntalajia, tai vaikka perustamalla yrityksen.
En jaksa uskoa, että sohvalla löhöäminen jonkun miehen kanssa kehittäisi minua yhtään mitenkään.
Sori.
Hyvä metafora. Jäin miettimään itseäni: tämä nykyinen avioliittoni ei kehitä minua. Minun mieheni kun hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Tässä ei ole mitään kehittymisen paikkaa vähän kuin tuo, ettei sohvalla löhöävä mies kehitä mitään. Jos en ole siivonnut, niin ei tarvitse kehittyä mihinkäön suuntaan, kun mies sitten imuroi itse.
Edellinen avioliittoni oli toista maata. Mies veti herneet nenään jokaisesta väärästä Sanasta, oli vaativa ja manipuloiva ja tehokkaasti syyllistävä. Minä katsoin vuosi vuoden jälkeen peiliin ja mietin, miten minun pitää kehittyä.
Ja minä muutuin. Opin varomaan sanojani, opin kävelemään munankuorilla, opin toimimaan kuten toinen halusi, opettelin harrastamaan mitä toinen halusi. Avioeron jälkeen vasta kehityinkin, kun opettelin löytämään omat tunteeni ja oman tahtoni.
Kehittymistä tuokin....Olisitko esimerkiksi löytänyt nykyisen kaltaisen suhteen, ilman että olit nähnyt sen toisenlaisenkin? Tai jos olisit löytänyt, olisitko osannut arvostaa?
Jälkiviisaus on vain jälkiviisautta, eli en osaa sanoa. Voi olla, että olisin pitänyt nykyisen tyyppistä suhdetta välinpitämättömyytenä.
Kakkahattutäti kirjoitti:
Itse kehitän itseäni mieluummin vaikka yliopiston kursseilla tai harrastamalla tavoitteellisesti jotain liikuntalajia, tai vaikka perustamalla yrityksen.
En jaksa uskoa, että sohvalla löhöäminen jonkun miehen kanssa kehittäisi minua yhtään mitenkään.
Sori.
Sohvalla löhöäminen ei varmasti kehitäkään ketään. Ei parisuhteessa, eikä sinkkuna. Ihmettelen, miksi sinä näet parisuhteen sohvalla löhöämisenä ja sinkkuuden jonakin suunnattomana itsensä aktiivisena kehittämisenä automaattisesti?
Pariskuntana voi myös harrastaa, oppia uutta, perustaa yrityksen, ihan mitä vain. Kahdestaan se on oikean henkilön kanssa jopa paljon mukavampaa, kun on tiimi eikä tarvitse aina yksin pakertaa.
Eiköhän se löhöäminen vs. aktiivisuus ole ihan luonnekysymys. Löhöäjä löhöää sinkkuna sekä suhteessa, aktiivinen on aina aktiivinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kakkahattutäti kirjoitti:
Itse kehitän itseäni mieluummin vaikka yliopiston kursseilla tai harrastamalla tavoitteellisesti jotain liikuntalajia, tai vaikka perustamalla yrityksen.
En jaksa uskoa, että sohvalla löhöäminen jonkun miehen kanssa kehittäisi minua yhtään mitenkään.
Sori.
Hyvä metafora. Jäin miettimään itseäni: tämä nykyinen avioliittoni ei kehitä minua. Minun mieheni kun hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Tässä ei ole mitään kehittymisen paikkaa vähän kuin tuo, ettei sohvalla löhöävä mies kehitä mitään. Jos en ole siivonnut, niin ei tarvitse kehittyä mihinkäön suuntaan, kun mies sitten imuroi itse.
Edellinen avioliittoni oli toista maata. Mies veti herneet nenään jokaisesta väärästä Sanasta, oli vaativa ja manipuloiva ja tehokkaasti syyllistävä. Minä katsoin vuosi vuoden jälkeen peiliin ja mietin, miten minun pitää kehittyä.
Ja minä muutuin. Opin varomaan sanojani, opin kävelemään munankuorilla, opin toimimaan kuten toinen halusi, opettelin harrastamaan mitä toinen halusi. Avioeron jälkeen vasta kehityinkin, kun opettelin löytämään omat tunteeni ja oman tahtoni.
Kehittymistä tuokin....Olisitko esimerkiksi löytänyt nykyisen kaltaisen suhteen, ilman että olit nähnyt sen toisenlaisenkin? Tai jos olisit löytänyt, olisitko osannut arvostaa?
Jälkiviisaus on vain jälkiviisautta, eli en osaa sanoa. Voi olla, että olisin pitänyt nykyisen tyyppistä suhdetta välinpitämättömyytenä.
Itsellä 20 vuoden suhde ja tuntuu kuin olisin ollut kolmen eri ihmisen kanssa ja kuin itsestäkin olisi kolme eri versiota tänä aikana. Olemme kumpikin muuttuneet niin paljon tuona aikana. Niin isoja muutoksia on ollut tänä aikana ja ne ovat muuttaneet suhdettakin. Samalla sitä tietenkin kelailee kaikkea; lapsuutta, sitä miksi päätyi yhteen juuri tämän ihmisen kanssa, tekeekö toisen onnelliseksi ja onko itse, millainen ja millaisia olemme yhdessä vanhempina... parisuhde antaa hyvin sitä peilauspintaa vähän kaikkeen. Toki jos se ei toimi ja jos itse joutuu vain sopeutumaan ja sopeutumaan niin sitten ero on varmasti hyvä ja siitäkin voi saada niitä rakennuspalikoita. Mutta se että asuisi erillään, näkisi toista vaan hyvinä hetkinä... se tuntuu vaan jotenkin pinnalliselta. Ehkä sitten joskus vanhana, kun ei ole enää kiinnostunut kyseenalaistamaan omia tekemisiään ja ajatuksia, kun tuntuu että on jo ihmisenä ihan valmis.
Vierailija kirjoitti:
Kakkahattutäti kirjoitti:
Itse kehitän itseäni mieluummin vaikka yliopiston kursseilla tai harrastamalla tavoitteellisesti jotain liikuntalajia, tai vaikka perustamalla yrityksen.
En jaksa uskoa, että sohvalla löhöäminen jonkun miehen kanssa kehittäisi minua yhtään mitenkään.
Sori.
Sohvalla löhöäminen ei varmasti kehitäkään ketään. Ei parisuhteessa, eikä sinkkuna. Ihmettelen, miksi sinä näet parisuhteen sohvalla löhöämisenä ja sinkkuuden jonakin suunnattomana itsensä aktiivisena kehittämisenä automaattisesti?
Pariskuntana voi myös harrastaa, oppia uutta, perustaa yrityksen, ihan mitä vain. Kahdestaan se on oikean henkilön kanssa jopa paljon mukavampaa, kun on tiimi eikä tarvitse aina yksin pakertaa.
Eiköhän se löhöäminen vs. aktiivisuus ole ihan luonnekysymys. Löhöäjä löhöää sinkkuna sekä suhteessa, aktiivinen on aina aktiivinen.
Ei pariauhteen kuulu olla suorittamista. Nyt aloitan parisuhteen, jotta kehityn!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä metafora. Jäin miettimään itseäni: tämä nykyinen avioliittoni ei kehitä minua. Minun mieheni kun hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Tässä ei ole mitään kehittymisen paikkaa vähän kuin tuo, ettei sohvalla löhöävä mies kehitä mitään. Jos en ole siivonnut, niin ei tarvitse kehittyä mihinkäön suuntaan, kun mies sitten imuroi itse.
Edellinen avioliittoni oli toista maata. Mies veti herneet nenään jokaisesta väärästä Sanasta, oli vaativa ja manipuloiva ja tehokkaasti syyllistävä. Minä katsoin vuosi vuoden jälkeen peiliin ja mietin, miten minun pitää kehittyä.
Ja minä muutuin. Opin varomaan sanojani, opin kävelemään munankuorilla, opin toimimaan kuten toinen halusi, opettelin harrastamaan mitä toinen halusi. Avioeron jälkeen vasta kehityinkin, kun opettelin löytämään omat tunteeni ja oman tahtoni.
Kehittymistä tuokin....