Sori, taas yksi Estoniaa sivuava ketju mutta.. Jos heräisit uppoavassa laivassa ja olisit nukkunut alasti, pukisitko pääll koska sisäinen
Sisäinen sivistynyt ihmisesi inttää että ethän sinä nyt voi juosta tissit paljaana tai munasillaan hytistä ulos ! Vai miettisitkö että " vi tut" ja syöksyisit ovesta aataminasussa.
Minä en tiedä. Ehkä tekisin kompromissin ja nappaisin jonkun paidan päälleni, mutta unohtaisin housut ja kengät.
Kommentit (56)
jännä, että jotkut sanotte että kotona nukutte kyllä alasti, mutta ei esim. hotellissa tai laivalla. kyllähän kotonakin voi tulla esim. tulipalo.
ne jotka selvisi hengissä, sai käsittääkseni puettua hypotermiapuvun, eli ei kai vaatteilla suurta merkitystä tuossa ollut (voin toki olla väärässä)
Hätätilanteen kokeneena tai ainakin itse koin sen hätätilanteena meni näin:
Olin pikasuihkussa ja puolitoistavuotiaani oli lähettyvillä. Meni ehkä minuutti ja tajusin, että ei enää ollutkaan. Oli avannut ulko-oven ja lähtenyt ulos. Koskaan aiemmin ei ollut tätä tehnyt eikä ollut tullut mieleen.
Meillä oli todella vilkasliikenteinen tie aivan oven edessä ja menin tietysti paniikkiin. Riuhtaisin pyyhkeen mukaan ja lähdin lapsen perään. Pyyhe kuitenkin putosi jo juuri ovesta mennessäni ja oli murto-osa sekunti aikaa miettiä, nostanko pyyhkeen vai lähdenkö lapsen perään.
Lähdin perään alasti. Lapsi oli vielä tien vieressä ja kaikki sinänsä hyvin. Kun tulimme kotiovelle oli se tuulenpuuskan johdosta mennytkin kiiinni. Minulla ei avaimia, ei puhelinta. Siinä olen alasti lapsi sylissä :D
Ei muuta kuin viileä järki käteen. Mitä voin tehdä? Tiesin, että naapurin ukko on käytännössä aina kotona. Otin vähän pressua avoinna olevasta autotallista ympärilleni ja eikun soittamaan ovikelloa. Ulkona oli pikkupakkanen. Tämä avasi ja oli varsin hämmentyneen näköinen vielä senkin jälkeen kun selitin tilanteen.
Antoi puseron ja bokserit ja soitettiin miehelleni, joka sitten tulikin meille avaamaan oven.
Vierailija kirjoitti:
Kotona nukun aina alasti mutta missään muualla en, päällä on yleensä pikkuhousut ja toppi.
Eikös sulla ole ihmisennahka päällä?
Vierailija kirjoitti:
Hätätilanteen kokeneena tai ainakin itse koin sen hätätilanteena meni näin:
Olin pikasuihkussa ja puolitoistavuotiaani oli lähettyvillä. Meni ehkä minuutti ja tajusin, että ei enää ollutkaan. Oli avannut ulko-oven ja lähtenyt ulos. Koskaan aiemmin ei ollut tätä tehnyt eikä ollut tullut mieleen.
Meillä oli todella vilkasliikenteinen tie aivan oven edessä ja menin tietysti paniikkiin. Riuhtaisin pyyhkeen mukaan ja lähdin lapsen perään. Pyyhe kuitenkin putosi jo juuri ovesta mennessäni ja oli murto-osa sekunti aikaa miettiä, nostanko pyyhkeen vai lähdenkö lapsen perään.
Lähdin perään alasti. Lapsi oli vielä tien vieressä ja kaikki sinänsä hyvin. Kun tulimme kotiovelle oli se tuulenpuuskan johdosta mennytkin kiiinni. Minulla ei avaimia, ei puhelinta. Siinä olen alasti lapsi sylissä :D
Ei muuta kuin viileä järki käteen. Mitä voin tehdä? Tiesin, että naapurin ukko on käytännössä aina kotona. Otin vähän pressua avoinna olevasta autotallista ympärilleni ja eikun soittamaan ovikelloa. Ulkona oli pikkupakkanen. Tämä avasi ja oli varsin hämmentyneen näköinen vielä senkin jälkeen kun selitin tilanteen.
Antoi puseron ja bokserit ja soitettiin miehelleni, joka sitten tulikin meille avaamaan oven.
Mun mummolleni kävi vähän samalla tavalla kuin sulle.
Itse mietin, että olisinko etsinyt hytin avaimen mukaani ja tuhlannut aikaa siihen. Kun ei voi olla varma, onko hytistä pois ryntööminen aiheelista vai eim
Mietin myös, olisinko ottanut käsilaukun (jossa avaimet ja rahat ja kortit) mukaan. Kun tosiaan tuolta ei pelastuneet kuin ne, jotka lähti hyteistään välittömästi ääniä kuultuaan. Mutta pelkistä äänistä ei voi tietää että on tuho. Voihan se olla vaan, että rekkoja kaatuilee myrskyssä autokannella tms.
Nukun aina pyjama päällä ja mukana on aina helposti jalkaan vedettävät tossut. Eri asia, löytääkö niitä tossuja, jos on säkkipimeää ja laiva jo kallellaan.
Mutta pyjama päällä voisin kyllä lähteä liikkeelle.
Mukana on aina myös otsalamppu. Mutta jos hytti on kaaoksessa, kannattaako sitä jäädä etsimään? Pitäiskö laivalla tai hotellissa nukkua esim vyölaukku vyötäisillä, siellä se otsalamppu, silmälasit, laivalla ehkä neopreenihanskat ja -sukat?
Vierailija kirjoitti:
Jos kuulisin pahaa metallista ääntä, huutoja ja hälinää käytäviltä sekä tajuaisin koko paatin olevan vinossa vetäisin jotain ylle ylle ja menisin kurkkimaan ovesta tilannetta, loput vaatteet pukisin käytävällä. En kyllä nuku ikinä täysin alasti vaan pikkareissa mutta joo, hävettäisi mennä keekoilemaan lähes alastomana hyttikäytävälle, hätätilanne tai ei. . Vaikka olihan siellä niitä nakuja juoksijoita enemmänkin, kun kello oli sen verran että oli menty sänkyyn nukkumaan- tai tekemään jotain muuta.
Sinun mielinuvissa hytistä voi kurkistella ja käytävällä pukeutua.
Hyvin nopeasti jotain jos mahdollista. Etsimään en jäisi jos tuntuisi että nyt on tosi kyseessä. Jonkun pyyhkeen äkkiä tai hyvin helposti pueattavat vaatteet.
Vierailija kirjoitti:
Nukun aina pyjama päällä ja mukana on aina helposti jalkaan vedettävät tossut. Eri asia, löytääkö niitä tossuja, jos on säkkipimeää ja laiva jo kallellaan.
Mutta pyjama päällä voisin kyllä lähteä liikkeelle.
Mukana on aina myös otsalamppu. Mutta jos hytti on kaaoksessa, kannattaako sitä jäädä etsimään? Pitäiskö laivalla tai hotellissa nukkua esim vyölaukku vyötäisillä, siellä se otsalamppu, silmälasit, laivalla ehkä neopreenihanskat ja -sukat?
Nuorena reppureissaajana nukuinkin vyölaukku ympärilläni. Se on mihin tottuu. Myös reisitaskut on käytännölliset.
Näitä kun miettii niin luulenpa että seuraavan kerran laivalla yöpyessä otan mukaan makuupussin ja leiriydyn pelastusliivilaatikon viereen. Evästä ja lämmikettä sekä taskulamppu pieneen vedenpitävään pussukkaan mukaan...
Olin miettinyt jos tulisi palohälytys, mitä kaikkea ottaisi mukaan. No kerran sitten olin sikeässä unessa kun oveen hakattiin ja miesääni huusi: Palokunta!
Tavallaan heräsin vasta ovella, kun palomies vain varmisti asuntoja, oli ollut väärä hälytys.
Eli se oli primitiivireaktio, ovelle säntäys tuli luonnostaan.
Aina ei kuitenkaan voi tietää miten toimii.
Estonian jälkeen aika moni varmaan juoksisi kannelle alasti, jos olisi kova myrsky ja kuuluisi metallisia ääniä. Ennen Estoniaa taas ei uskottu, että autolautta voi upota...
Itse nukun sukissa ja alushousuissa, joten takin tai puseron nappaisin päälle kun sen verran kainoutta kuitenkin etten kehtaisi ketunnokat näkyvillä sännätä ihmisjoukkoon . Vaatteita suurempi ongelma olisi silmälasit, etsisin niitä muutenkin puolisokeana pimeässä hytissä ja painuisin pohjaan mokomien kakkuloiden takia.
Vierailija kirjoitti:
Hätätilanteen kokeneena tai ainakin itse koin sen hätätilanteena meni näin:
Olin pikasuihkussa ja puolitoistavuotiaani oli lähettyvillä. Meni ehkä minuutti ja tajusin, että ei enää ollutkaan. Oli avannut ulko-oven ja lähtenyt ulos. Koskaan aiemmin ei ollut tätä tehnyt eikä ollut tullut mieleen.
Meillä oli todella vilkasliikenteinen tie aivan oven edessä ja menin tietysti paniikkiin. Riuhtaisin pyyhkeen mukaan ja lähdin lapsen perään. Pyyhe kuitenkin putosi jo juuri ovesta mennessäni ja oli murto-osa sekunti aikaa miettiä, nostanko pyyhkeen vai lähdenkö lapsen perään.
Lähdin perään alasti. Lapsi oli vielä tien vieressä ja kaikki sinänsä hyvin. Kun tulimme kotiovelle oli se tuulenpuuskan johdosta mennytkin kiiinni. Minulla ei avaimia, ei puhelinta. Siinä olen alasti lapsi sylissä :D
Ei muuta kuin viileä järki käteen. Mitä voin tehdä? Tiesin, että naapurin ukko on käytännössä aina kotona. Otin vähän pressua avoinna olevasta autotallista ympärilleni ja eikun soittamaan ovikelloa. Ulkona oli pikkupakkanen. Tämä avasi ja oli varsin hämmentyneen näköinen vielä senkin jälkeen kun selitin tilanteen.
Antoi puseron ja bokserit ja soitettiin miehelleni, joka sitten tulikin meille avaamaan oven.
Jossain pihalla voi säilyttää tai autotallissa, pelastuslakana eli avaruushuopa, hopeanvärinen maksaa n.3e.
Muutenkin voi olla mukana jos ulkoilee, veneilee ym. Se siis suojaa ja pitää ruumiinlämpöä.
Kylmyys tulee maasta joten euron muoviset varvastossutkin jo auttaa.
Sitä ensimmäistä kertaa jolloin lapsi saa oven auki voi ennakoida laittamalla salvan tai lukon oven yläosaan.
En uskoisi että laiva uppoaa, hidastelisin ja kuolisin.
Vierailija kirjoitti:
Ja toisaalta jos on vaatteet päällä, niin ne märkinä lisää painoa ja pahentaa jäähtymistä... vaikea yhtälö. Ehkä kengät pitäis olla, helpompi liikkua kun pitävät paljasta jalkaa paremmin. Mut ainakin ennen reelingiltä hypäämistä riisuisin kengät.
Oon joskus huvikseni uinut vaatteet päällä, ihan vaan kokeillakseni, miten se onnistuu. Todella paljon vaikeampaa kuin alasti/uikkareissa uiminen.
Olet väärässä, myös märät vaatteet vähentävät lämmönhukkaa. On suositeltavaa pukea päälle, jos vain ehtii. Siinä vaiheessa kun hyttiin jo tulee vettä, ei ehdi.
Vierailija kirjoitti:
Näitä kun miettii niin luulenpa että seuraavan kerran laivalla yöpyessä otan mukaan makuupussin ja leiriydyn pelastusliivilaatikon viereen. Evästä ja lämmikettä sekä taskulamppu pieneen vedenpitävään pussukkaan mukaan...
Eiköhän suurin uhka ole muut ihmiset, joten hytissä on turvallisinta nukkua.
Vierailija kirjoitti:
Vastaus riippuisi siitä, kuinka varma olisin siitä, että kyseessä on elämän ja kuoleman peli, jossa jokainen sekunti ratkaisee. Luulen, että tilanteen pitäisi olla todella selkeä, jotta lähtisin juoksemaan ilman vaatteita. Muuten ajattelisin, että "ei se puoli minuuttia nyt mitään merkkaa" tai vaihtoehtoisesti, että "hiton noloa juosta alasti kokoontumispaikkaan, jos kyse on väärästä halytyksestä".
Olin viime talvena kuntosalin pukkarissa kellarikerroksessa -2, kun talossa alkoi soida palohälytys. Kyllä kaikki kollektiivisesti poimi omat kamansa messiin ja heitti takit päälleen ennen portaisiin menoa. Kieltämättä ylöspäin konkatessa kävi mielessä, että mitä jos onkin tosi kyseessä ja tuli viivyteltyä turhaan. Mutta niin paljon yleisempiä ne väärät hälytykset ovat, että silti toimi noin.
Mä asun asuntolassa ja meillä pärähti viime yönä palohälyttimet päälle. Nukuin vaan alusvaatteissa, villasukissa ja topissa ja kyllä saman tien kun pomppasi kattoon ja sängystä ylös sydän kurkussa niistä maailmanlopun sireeneistä tuli napattua tuolin selkänojalta collegehousut ja kiskottua ne jalkaan. Olin silti ovesta ulkona noin 15 sekuntia hälytyksen alkamisesta ja ehdin ulos ensimmäisten joukossa. Kattelin, että moni ulos tulleista oli ottanut laukkunsa ja takin yms mukaan myös. Seistiin pihalla paljain jaloin ja sukkasillaan noin 10 minuuttia ennen kuin tultiin ilmoittamaan, että joku kännissä käräytti pizzansa ja alkava palo on saatu sammumaan.

Huoneeni ovesta ulkona siis tuossa ajassa. Rakennuksesta ulos pääsyyn meni pari minuuttia.
Siinä tilanteessa todennäköisesti kuolisin molemmissa skenaarioissa. Alkaisin pukemaan enkä ehtisi kannelle tarpeeksi nopeasti vrt juoksisin alasti ja kuolisin varmimmin hypotermiaan. Muistan lukeneeni, että nuori tyttö kuoli lautalla ollessaan vain pikuhousuissa. Luultavasti hypotermia veisi minut viimeistään, vaikka vaatteet olisi päällä. Ei ole ylimääräistä rasvaa missään. Eikä kyllä lihaksia edes nousemaan kannelle.
Mutta itse kysymykseen, niin alkaisin pukemaan päälleni, koska en tietäisi laivan kallistuvan niin nopeasti. Luultavasti luulisin, että aikaa on enemmän.
No joku äkkiä mukaan, vaikka sitten lakana, peitto ympärille. Jos ihan kädenulottuvilla on iso teepaita tai jotain.
Vaikea kuvitella, että lähtisin ilman rihmankiertämää vaikka aallot ottaisivat niskan takaa.
Kyllä se niin sisäänrakennettua todennäköisesti olisi. Oliko kukaan Estoniassa alasti käytävillä?