Lue keskustelun säännöt.
Miksi miehet (ja naisetkkn) teeskentelee suhteen alussa olevansa muuta kuin ovat?
29.09.2019 |
Olen reilut puoli vuotta seurustellut miehen kanssa, jonka ei pitänyt olla yhtään kiinnostunut urheilun katsomisesta tv:stä. Kyselin tästä tutustuessa, sillä olin korviani myöten kyllästynyt siihen, että ex ei muuta tehnytkään.
Tähän asti mennyt ok, mutta nyt äijä tuijottaa mm kisoja ja lentopalloa. Wtf??⁸
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin viimeisen kusettajan jäkeen 7 v sinkkuna, ja kun suhteeseen sitten päädyin, päädyin siihen sillä avalla, että okei,, jos mies hyväksyy minut tällaisena kuin olen, ja okei, mikäli hän täyttää ne kriteerit joita minulla suhteelle ja miehelle on. Eli minun ei ollut mikään PAKKO saada parisuhdetta kenenkään kanssa. Tästä syytä pystyin ihan vaivatta ja ilman ponnistuksia kertomaan selkeästi millainen olen, ja mikä minulle ei kä, ja vastaavasti mitä ehdottomasti edellytän. Varmaan monen mielestä typeriä keskusteluita aloholin käytöstä, pelaamisesta, kavereiden kanssa vietetystä ajasta jne. Minulla kun ei ollut mitään hävittävää, koska sinkkuelämä kelpasi aivan loistavasti.
Sainkin sellaisen miehen joka on juuri sellainen kuin sanoi olevansa. Avainsanat näissä keskusteluissa oli "e ota sellaista miestä, ja jos mies paljastuu sellaiseksi, eli on minulle valehdellut, niin eroan välittömästi." Näin mieheni tiesi mitkä asiat ovat sellaisia joita hänellä vain ei saa olla, eikä hän äistä sitten viitsinyt valehdellakaan, koska ero olisi tullut.
Tuo on hyvä taktiikka. Mutta valitettavasti sekään ei silti takaa, etteikö joku huijari lähtisi kokeilemaan onneaan. Itse olen aina painottanut arvosatavani rehellisyyttä ja toivovani sitä toiselta, mutta en ole siltikään huijaamiselta välttynyt. Itsessänikin on ollut vikaa kun olen ollut liian hyväuskoinen ja uskonut puheisiin, vaikka toisen käytös ja oma intuitio on kertonut muuta. Nuo kokemukset vievät totaalisesti fiilikset deittailuun.
Ero onkin siinä meillä, että en ole uskonut puheisiin, ja olen heti suoraan sanonut että en usko, ellei asiaa myös todeksi eletä. Toisaalta tietysti mieheni ei myöskään llut kusettaja, joten hänen kohdallaanhan tätä tyyliä ei olisi tarvinnut edes toteuttaa. Mutta monta miestä, joita tapailin ennen häntä, tuon 7v aikana hylkäsin juuri sillä perusteella että puheet eivät sitten vastanneetkaan totuutta, ja kyllä, en jäänyt katselemaan josko mies muuttuisi ajan myötä, sillä sen olen huomannut olevan virhe myös. Onneksi tämä tapahtui jo tapailuvaiheessa, ennen seurustelun aloitusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entäs jos vaimo lihoo häiden jälkeen 10kg? Pitäisikö ottaa ero, koska valehteli olevansa hoikka?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin viimeisen kusettajan jäkeen 7 v sinkkuna, ja kun suhteeseen sitten päädyin, päädyin siihen sillä avalla, että okei,, jos mies hyväksyy minut tällaisena kuin olen, ja okei, mikäli hän täyttää ne kriteerit joita minulla suhteelle ja miehelle on. Eli minun ei ollut mikään PAKKO saada parisuhdetta kenenkään kanssa. Tästä syytä pystyin ihan vaivatta ja ilman ponnistuksia kertomaan selkeästi millainen olen, ja mikä minulle ei kä, ja vastaavasti mitä ehdottomasti edellytän. Varmaan monen mielestä typeriä keskusteluita aloholin käytöstä, pelaamisesta, kavereiden kanssa vietetystä ajasta jne. Minulla kun ei ollut mitään hävittävää, koska sinkkuelämä kelpasi aivan loistavasti.
Sainkin sellaisen miehen joka on juuri sellainen kuin sanoi olevansa. Avainsanat näissä keskusteluissa oli "e ota sellaista miestä, ja jos mies paljastuu sellaiseksi, eli on minulle valehdellut, niin eroan välittömästi." Näin mieheni tiesi mitkä asiat ovat sellaisia joita hänellä vain ei saa olla, eikä hän äistä sitten viitsinyt valehdellakaan, koska ero olisi tullut.
Tuo on hyvä taktiikka. Mutta valitettavasti sekään ei silti takaa, etteikö joku huijari lähtisi kokeilemaan onneaan. Itse olen aina painottanut arvosatavani rehellisyyttä ja toivovani sitä toiselta, mutta en ole siltikään huijaamiselta välttynyt. Itsessänikin on ollut vikaa kun olen ollut liian hyväuskoinen ja uskonut puheisiin, vaikka toisen käytös ja oma intuitio on kertonut muuta. Nuo kokemukset vievät totaalisesti fiilikset deittailuun.
Sama täällä. Olimme kummallisessa säädössä neljä vuotta lapseni isän kanssa ja jokaisen erilleen lähdön jälkeen (mies halunnut olla vapaa, ei ole ollut tarpeeksi tunteita, etc) on kulunut muutama kuukausi ja mies on ollut tulossa takaisin, kun on tajunnut, että meidät haluaa. Joka kerta painotin, että haluan vain, että olet minulle rehellinen. Ja joka kerta olin niin s*atanan tyhmä, että uskoin miestä ja otin takaisin. Nyt viimeksi perjantaina tunnusti, ettei pidä minusta, mutta toivoo, että voimme tulevaisuudessa olla ystäviä. Ja ei olisi tunnustanut ellen olisi kysynyt suoraan eli olisi jatkanut meidän kanssa kotileikkejä ties kuinka pitkään. Ja joka kerta käynyt samalla tavalla, kun ero ollut kyseessä. Mies ei ole sanonut mitään, minä itse kysynyt lopulta.
Ystävät, psykologi ja oma intuitio huusi minulle koko ajan, etten enää ottaisi miestä takaisin, mutta halusin yhdistää perheemme ja luulin miehenkin haluavan ja uskoin kaiken mitä minulle selitti. Tiedän olevani idiootti. Mietin aina naisia, joille käy näin, että eivätkö he tajua, mutta nyt itse samassa tilanteessa ollessani huomaan, että halu uskoa toiseen on rakkaudessa kova. Ehkä liiankin kova?Sanoisin, että ehkä monet kaunistelevat kuvaansa juuri siitä syytä, että eivät halua olla yksin. Yksin oleminen ja yksin jääminen pelottaa ja se pelottaa niin paljon, että ei ehkä kyetä välittämään toisen ihmisen tarpeista, kunhan pääsee eroon omasta yksinäisyydestä.
Itse en ole koskaan ollut parisuhdeihminen. En siksi, ettenkö suhdetta haluaisi, mutta siksi, että en pidä nykyaikaisesta kertakäyttökulttuurista, jossa suhteetkin ovat kertakäyttöisiä, pelkkää ajanvietettä. Itse odotan mieluummin sitä, jonka kanssa asiat toimii ja halu olla toisen kanssa koko elämän on selvä.
Olin tyhmä ja naiivi ja ensirakkauteni lapseni isään sai minut horjumaan kaikista periaatteistani ja arvoistani. Jatkossa tiedän olla tarkempi ja kuunnella sydäntäni tarkemmin. Jos jokin ei tunnu sisältä, niin se tuskin on hyvää.
En tiedä onko tuo ihan sama asia. Tässä lähinnä oli kyse suhteen alussa tapahtuvasta teeskentelystä, jolla pyritään antamaan itsestä todellisuutta parempi kuva. Ulkopuolisena on aika aikea arvioida mutta luulisin, että kyse olisi kuitenkin miehesi tapauksessa ajan mittaan tapahtuneesta tunteiden muuttumisesta. Teillä on kuitenkin lapsi jonka olette olettaakseni yhdessä halunneet - harva on valmis niin isoon elämänmuutokseen ihmisen kanssa, josta ei millään tasolla välitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin viimeisen kusettajan jäkeen 7 v sinkkuna, ja kun suhteeseen sitten päädyin, päädyin siihen sillä avalla, että okei,, jos mies hyväksyy minut tällaisena kuin olen, ja okei, mikäli hän täyttää ne kriteerit joita minulla suhteelle ja miehelle on. Eli minun ei ollut mikään PAKKO saada parisuhdetta kenenkään kanssa. Tästä syytä pystyin ihan vaivatta ja ilman ponnistuksia kertomaan selkeästi millainen olen, ja mikä minulle ei kä, ja vastaavasti mitä ehdottomasti edellytän. Varmaan monen mielestä typeriä keskusteluita aloholin käytöstä, pelaamisesta, kavereiden kanssa vietetystä ajasta jne. Minulla kun ei ollut mitään hävittävää, koska sinkkuelämä kelpasi aivan loistavasti.
Sainkin sellaisen miehen joka on juuri sellainen kuin sanoi olevansa. Avainsanat näissä keskusteluissa oli "e ota sellaista miestä, ja jos mies paljastuu sellaiseksi, eli on minulle valehdellut, niin eroan välittömästi." Näin mieheni tiesi mitkä asiat ovat sellaisia joita hänellä vain ei saa olla, eikä hän äistä sitten viitsinyt valehdellakaan, koska ero olisi tullut.
Tuo on hyvä taktiikka. Mutta valitettavasti sekään ei silti takaa, etteikö joku huijari lähtisi kokeilemaan onneaan. Itse olen aina painottanut arvosatavani rehellisyyttä ja toivovani sitä toiselta, mutta en ole siltikään huijaamiselta välttynyt. Itsessänikin on ollut vikaa kun olen ollut liian hyväuskoinen ja uskonut puheisiin, vaikka toisen käytös ja oma intuitio on kertonut muuta. Nuo kokemukset vievät totaalisesti fiilikset deittailuun.
Sama täällä. Olimme kummallisessa säädössä neljä vuotta lapseni isän kanssa ja jokaisen erilleen lähdön jälkeen (mies halunnut olla vapaa, ei ole ollut tarpeeksi tunteita, etc) on kulunut muutama kuukausi ja mies on ollut tulossa takaisin, kun on tajunnut, että meidät haluaa. Joka kerta painotin, että haluan vain, että olet minulle rehellinen. Ja joka kerta olin niin s*atanan tyhmä, että uskoin miestä ja otin takaisin. Nyt viimeksi perjantaina tunnusti, ettei pidä minusta, mutta toivoo, että voimme tulevaisuudessa olla ystäviä. Ja ei olisi tunnustanut ellen olisi kysynyt suoraan eli olisi jatkanut meidän kanssa kotileikkejä ties kuinka pitkään. Ja joka kerta käynyt samalla tavalla, kun ero ollut kyseessä. Mies ei ole sanonut mitään, minä itse kysynyt lopulta.
Ystävät, psykologi ja oma intuitio huusi minulle koko ajan, etten enää ottaisi miestä takaisin, mutta halusin yhdistää perheemme ja luulin miehenkin haluavan ja uskoin kaiken mitä minulle selitti. Tiedän olevani idiootti. Mietin aina naisia, joille käy näin, että eivätkö he tajua, mutta nyt itse samassa tilanteessa ollessani huomaan, että halu uskoa toiseen on rakkaudessa kova. Ehkä liiankin kova?Sanoisin, että ehkä monet kaunistelevat kuvaansa juuri siitä syytä, että eivät halua olla yksin. Yksin oleminen ja yksin jääminen pelottaa ja se pelottaa niin paljon, että ei ehkä kyetä välittämään toisen ihmisen tarpeista, kunhan pääsee eroon omasta yksinäisyydestä.
Itse en ole koskaan ollut parisuhdeihminen. En siksi, ettenkö suhdetta haluaisi, mutta siksi, että en pidä nykyaikaisesta kertakäyttökulttuurista, jossa suhteetkin ovat kertakäyttöisiä, pelkkää ajanvietettä. Itse odotan mieluummin sitä, jonka kanssa asiat toimii ja halu olla toisen kanssa koko elämän on selvä.
Olin tyhmä ja naiivi ja ensirakkauteni lapseni isään sai minut horjumaan kaikista periaatteistani ja arvoistani. Jatkossa tiedän olla tarkempi ja kuunnella sydäntäni tarkemmin. Jos jokin ei tunnu sisältä, niin se tuskin on hyvää.En tiedä onko tuo ihan sama asia. Tässä lähinnä oli kyse suhteen alussa tapahtuvasta teeskentelystä, jolla pyritään antamaan itsestä todellisuutta parempi kuva. Ulkopuolisena on aika aikea arvioida mutta luulisin, että kyse olisi kuitenkin miehesi tapauksessa ajan mittaan tapahtuneesta tunteiden muuttumisesta. Teillä on kuitenkin lapsi jonka olette olettaakseni yhdessä halunneet - harva on valmis niin isoon elämänmuutokseen ihmisen kanssa, josta ei millään tasolla välitä.
*vaikea
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nykypäivän suhteiden ongelma. Kaikki miehet tietää mitä naiset haluaa ja käyttäytyvät aluksi sen mukaan. Todellisuus tulee sitten myöhemmin julki.
mies51v
Muuttaisin kyllä tuon yhden kohdan kommentistasi sukupuolineutraaliksi, eli:
"Kaikki ihmiset tietää mitä vastakkainen sukupuoli haluaa ja käyttäytyvät aluksi sen mukaan."
Ihan samalla tavalla naisetkin ovat jotain muuta aluksi.
Ap'een otsikossa olevaan kysymykseen on tavallaan helppo ja samaan aikaan hankala vastata.
Lyhyt vastaus on tietenkin että näyttelemällä halutaan maksimoida kiinnostuksen kohteen huomio.
Jos pitemmästi vastaisi niin tästä kännystä loppuisi akku ennekuin kirjaimet 🙂
Itselläni ainakin on loppunut turha yrittäminen ja sen kyllä huomaa, hiljaista on😄
Tärkeintähän on alussa juuri tehdä vastapuolelle vaikutelma kolahtamisesta, sielunkumppanuudesta, kipinästä jne...
Sitten kun noita ei luo/tee niin lopputulemana on vastapuolelle tuntemus, kiva tyyppi mutta se jokin puuttuu/ihan kiva ei riitä.
-Aito ja alkuperäinen, (valitettavan) vähän käytetty yksilö-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naisetkin esittää alussa, etteivät ole nalkuttavia pihtareita. Ja sitten kuitenkin ovat. Reilua?
Surkeaan rakastajaan ja tämän itsekkyyteen kyllästyy nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen ainakin sellainen ihminen, että saatan innostua yhtäkkiä jostain sellaisesta asiasta mitä olen ennen inhonnut :D olen aika spontaani ja ehkä vähän epävakaa... Jos olen tapailuvaiheessa sanonut, etten pidä jostain asiasta, niin saatan vuosien saatossa pitääkin tästä ko. asiasta.
Siis tavallaanhan toi on uusissa ihmissuhteissa parasta, vaikka voi kääntyä toki parisuhdetta vastaankin, kun innostuu ja kiinnostuu, jostain mistä toinen on kiinnostunut. Avautuu tavallaan koknainen uusi maailma.
Toki sitten jossain vaiheessa kiinnostus on joko jäänyt pysyväksi, tai mahdollisesti kaatanut suhteen.
Uhka vai mahdollisuus? Mulle ehdottomasti mahdollisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuten mainittu, niin tietenkin alussa jokainen haluaa antaa itsestään parhaimman mahdollisen vaikutelman. Tyhmäähän se olisikin ensimmäisenä lyödä pöytään kaikki huonot puolet ja ongelmat sun muut.
Harvemmin kyllä kuulee, että joku olisi jollain merkittävällä tavalla erilainen, kuin on antanut ymmärtää. Tai onhan noita pelimiehiä tai sitten väkivaltaisia ja mustasukkaisia, joiden kanssa nainen (yleensä) joutuu monesti pahaankin loukkuun ennen kuin ymmärtää mihin on joutunut. Heistäkin kyllä monesti on sivustakatsojat nähneet niitä merkkejä hyvissä ajoin, mutta eihän rakastunut nainen suostu kuuntelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin viimeisen kusettajan jäkeen 7 v sinkkuna, ja kun suhteeseen sitten päädyin, päädyin siihen sillä avalla, että okei,, jos mies hyväksyy minut tällaisena kuin olen, ja okei, mikäli hän täyttää ne kriteerit joita minulla suhteelle ja miehelle on. Eli minun ei ollut mikään PAKKO saada parisuhdetta kenenkään kanssa. Tästä syytä pystyin ihan vaivatta ja ilman ponnistuksia kertomaan selkeästi millainen olen, ja mikä minulle ei kä, ja vastaavasti mitä ehdottomasti edellytän. Varmaan monen mielestä typeriä keskusteluita aloholin käytöstä, pelaamisesta, kavereiden kanssa vietetystä ajasta jne. Minulla kun ei ollut mitään hävittävää, koska sinkkuelämä kelpasi aivan loistavasti.
Sainkin sellaisen miehen joka on juuri sellainen kuin sanoi olevansa. Avainsanat näissä keskusteluissa oli "e ota sellaista miestä, ja jos mies paljastuu sellaiseksi, eli on minulle valehdellut, niin eroan välittömästi." Näin mieheni tiesi mitkä asiat ovat sellaisia joita hänellä vain ei saa olla, eikä hän äistä sitten viitsinyt valehdellakaan, koska ero olisi tullut.
Tuo on hyvä taktiikka. Mutta valitettavasti sekään ei silti takaa, etteikö joku huijari lähtisi kokeilemaan onneaan. Itse olen aina painottanut arvosatavani rehellisyyttä ja toivovani sitä toiselta, mutta en ole siltikään huijaamiselta välttynyt. Itsessänikin on ollut vikaa kun olen ollut liian hyväuskoinen ja uskonut puheisiin, vaikka toisen käytös ja oma intuitio on kertonut muuta. Nuo kokemukset vievät totaalisesti fiilikset deittailuun.
Sama täällä. Olimme kummallisessa säädössä neljä vuotta lapseni isän kanssa ja jokaisen erilleen lähdön jälkeen (mies halunnut olla vapaa, ei ole ollut tarpeeksi tunteita, etc) on kulunut muutama kuukausi ja mies on ollut tulossa takaisin, kun on tajunnut, että meidät haluaa. Joka kerta painotin, että haluan vain, että olet minulle rehellinen. Ja joka kerta olin niin s*atanan tyhmä, että uskoin miestä ja otin takaisin. Nyt viimeksi perjantaina tunnusti, ettei pidä minusta, mutta toivoo, että voimme tulevaisuudessa olla ystäviä. Ja ei olisi tunnustanut ellen olisi kysynyt suoraan eli olisi jatkanut meidän kanssa kotileikkejä ties kuinka pitkään. Ja joka kerta käynyt samalla tavalla, kun ero ollut kyseessä. Mies ei ole sanonut mitään, minä itse kysynyt lopulta.
Ystävät, psykologi ja oma intuitio huusi minulle koko ajan, etten enää ottaisi miestä takaisin, mutta halusin yhdistää perheemme ja luulin miehenkin haluavan ja uskoin kaiken mitä minulle selitti. Tiedän olevani idiootti. Mietin aina naisia, joille käy näin, että eivätkö he tajua, mutta nyt itse samassa tilanteessa ollessani huomaan, että halu uskoa toiseen on rakkaudessa kova. Ehkä liiankin kova?Sanoisin, että ehkä monet kaunistelevat kuvaansa juuri siitä syytä, että eivät halua olla yksin. Yksin oleminen ja yksin jääminen pelottaa ja se pelottaa niin paljon, että ei ehkä kyetä välittämään toisen ihmisen tarpeista, kunhan pääsee eroon omasta yksinäisyydestä.
Itse en ole koskaan ollut parisuhdeihminen. En siksi, ettenkö suhdetta haluaisi, mutta siksi, että en pidä nykyaikaisesta kertakäyttökulttuurista, jossa suhteetkin ovat kertakäyttöisiä, pelkkää ajanvietettä. Itse odotan mieluummin sitä, jonka kanssa asiat toimii ja halu olla toisen kanssa koko elämän on selvä.
Olin tyhmä ja naiivi ja ensirakkauteni lapseni isään sai minut horjumaan kaikista periaatteistani ja arvoistani. Jatkossa tiedän olla tarkempi ja kuunnella sydäntäni tarkemmin. Jos jokin ei tunnu sisältä, niin se tuskin on hyvää.En tiedä onko tuo ihan sama asia. Tässä lähinnä oli kyse suhteen alussa tapahtuvasta teeskentelystä, jolla pyritään antamaan itsestä todellisuutta parempi kuva. Ulkopuolisena on aika aikea arvioida mutta luulisin, että kyse olisi kuitenkin miehesi tapauksessa ajan mittaan tapahtuneesta tunteiden muuttumisesta. Teillä on kuitenkin lapsi jonka olette olettaakseni yhdessä halunneet - harva on valmis niin isoon elämänmuutokseen ihmisen kanssa, josta ei millään tasolla välitä.
Lapsi sai alkunsa vahingossa ja otin jälkiehkäisypillerin, selvästikään ei toiminut. Ensin mies puhui mitä tekisimme perheenä ja mietti nimiä, mutta aborttirajan ylityttyä ilmoitti, ettei koskaan halunnutkaan koko lasta ja ei vain ollut uskaltanut sanoa, että haluaisi minun tekevän abortin. Mies lähti ja tuli takaisin, lähti uudelleen ja tuli takaisin. Nyt lähti taas. Minä olen ihan rikki (ja vihainen itselleni) -ja lapsi hämmentynyt.
Tarkoitin samalla lähinnä sitä, että olen uskonut miehen puheet aina vaikka intuitio on sanonut, ettei kannata uskoa. Olen pohjimmiltani sellainen ihminen, että uskon hyvää ihmisissä. Vaikka olisivat kohdelleet minua väärin, yritän ymmärtää mistä on voinut johtua. Se ei selvästi ole piirre, joka kannattaa..
Meidänkin tapauksessa olemme olleet aina useamman kuukauden erossa ja taas tavallaan yrittäneet aloittaa alusta ja mies aina aloittaa sitten niillä lupauksilla ja puheilla, kuinka on muuttunut ja minä pässi uskoin..
T. 41
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alussa mies kiisti ettei häntä seksi ym. voisi vähempää kiinnostaa, mutta kuinkas kävikään vähän päälle vuoden kun alkoi heittää niin sekalaista läpändeerusta että paskat! Meni into koko mieheen! Paska juttu ei voi vaan mitään!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olin viimeisen kusettajan jäkeen 7 v sinkkuna, ja kun suhteeseen sitten päädyin, päädyin siihen sillä avalla, että okei,, jos mies hyväksyy minut tällaisena kuin olen, ja okei, mikäli hän täyttää ne kriteerit joita minulla suhteelle ja miehelle on. Eli minun ei ollut mikään PAKKO saada parisuhdetta kenenkään kanssa. Tästä syytä pystyin ihan vaivatta ja ilman ponnistuksia kertomaan selkeästi millainen olen, ja mikä minulle ei kä, ja vastaavasti mitä ehdottomasti edellytän. Varmaan monen mielestä typeriä keskusteluita aloholin käytöstä, pelaamisesta, kavereiden kanssa vietetystä ajasta jne. Minulla kun ei ollut mitään hävittävää, koska sinkkuelämä kelpasi aivan loistavasti.
Sainkin sellaisen miehen joka on juuri sellainen kuin sanoi olevansa. Avainsanat näissä keskusteluissa oli "e ota sellaista miestä, ja jos mies paljastuu sellaiseksi, eli on minulle valehdellut, niin eroan välittömästi." Näin mieheni tiesi mitkä asiat ovat sellaisia joita hänellä vain ei saa olla, eikä hän äistä sitten viitsinyt valehdellakaan, koska ero olisi tullut.
Tuo on hyvä taktiikka. Mutta valitettavasti sekään ei silti takaa, etteikö joku huijari lähtisi kokeilemaan onneaan. Itse olen aina painottanut arvosatavani rehellisyyttä ja toivovani sitä toiselta, mutta en ole siltikään huijaamiselta välttynyt. Itsessänikin on ollut vikaa kun olen ollut liian hyväuskoinen ja uskonut puheisiin, vaikka toisen käytös ja oma intuitio on kertonut muuta. Nuo kokemukset vievät totaalisesti fiilikset deittailuun.
Sama täällä. Olimme kummallisessa säädössä neljä vuotta lapseni isän kanssa ja jokaisen erilleen lähdön jälkeen (mies halunnut olla vapaa, ei ole ollut tarpeeksi tunteita, etc) on kulunut muutama kuukausi ja mies on ollut tulossa takaisin, kun on tajunnut, että meidät haluaa. Joka kerta painotin, että haluan vain, että olet minulle rehellinen. Ja joka kerta olin niin s*atanan tyhmä, että uskoin miestä ja otin takaisin. Nyt viimeksi perjantaina tunnusti, ettei pidä minusta, mutta toivoo, että voimme tulevaisuudessa olla ystäviä. Ja ei olisi tunnustanut ellen olisi kysynyt suoraan eli olisi jatkanut meidän kanssa kotileikkejä ties kuinka pitkään. Ja joka kerta käynyt samalla tavalla, kun ero ollut kyseessä. Mies ei ole sanonut mitään, minä itse kysynyt lopulta.
Ystävät, psykologi ja oma intuitio huusi minulle koko ajan, etten enää ottaisi miestä takaisin, mutta halusin yhdistää perheemme ja luulin miehenkin haluavan ja uskoin kaiken mitä minulle selitti. Tiedän olevani idiootti. Mietin aina naisia, joille käy näin, että eivätkö he tajua, mutta nyt itse samassa tilanteessa ollessani huomaan, että halu uskoa toiseen on rakkaudessa kova. Ehkä liiankin kova?Sanoisin, että ehkä monet kaunistelevat kuvaansa juuri siitä syytä, että eivät halua olla yksin. Yksin oleminen ja yksin jääminen pelottaa ja se pelottaa niin paljon, että ei ehkä kyetä välittämään toisen ihmisen tarpeista, kunhan pääsee eroon omasta yksinäisyydestä.
Itse en ole koskaan ollut parisuhdeihminen. En siksi, ettenkö suhdetta haluaisi, mutta siksi, että en pidä nykyaikaisesta kertakäyttökulttuurista, jossa suhteetkin ovat kertakäyttöisiä, pelkkää ajanvietettä. Itse odotan mieluummin sitä, jonka kanssa asiat toimii ja halu olla toisen kanssa koko elämän on selvä.
Olin tyhmä ja naiivi ja ensirakkauteni lapseni isään sai minut horjumaan kaikista periaatteistani ja arvoistani. Jatkossa tiedän olla tarkempi ja kuunnella sydäntäni tarkemmin. Jos jokin ei tunnu sisältä, niin se tuskin on hyvää.En tiedä onko tuo ihan sama asia. Tässä lähinnä oli kyse suhteen alussa tapahtuvasta teeskentelystä, jolla pyritään antamaan itsestä todellisuutta parempi kuva. Ulkopuolisena on aika aikea arvioida mutta luulisin, että kyse olisi kuitenkin miehesi tapauksessa ajan mittaan tapahtuneesta tunteiden muuttumisesta. Teillä on kuitenkin lapsi jonka olette olettaakseni yhdessä halunneet - harva on valmis niin isoon elämänmuutokseen ihmisen kanssa, josta ei millään tasolla välitä.
Lapsi sai alkunsa vahingossa ja otin jälkiehkäisypillerin, selvästikään ei toiminut. Ensin mies puhui mitä tekisimme perheenä ja mietti nimiä, mutta aborttirajan ylityttyä ilmoitti, ettei koskaan halunnutkaan koko lasta ja ei vain ollut uskaltanut sanoa, että haluaisi minun tekevän abortin. Mies lähti ja tuli takaisin, lähti uudelleen ja tuli takaisin. Nyt lähti taas. Minä olen ihan rikki (ja vihainen itselleni) -ja lapsi hämmentynyt.
Tarkoitin samalla lähinnä sitä, että olen uskonut miehen puheet aina vaikka intuitio on sanonut, ettei kannata uskoa. Olen pohjimmiltani sellainen ihminen, että uskon hyvää ihmisissä. Vaikka olisivat kohdelleet minua väärin, yritän ymmärtää mistä on voinut johtua. Se ei selvästi ole piirre, joka kannattaa..
Meidänkin tapauksessa olemme olleet aina useamman kuukauden erossa ja taas tavallaan yrittäneet aloittaa alusta ja mies aina aloittaa sitten niillä lupauksilla ja puheilla, kuinka on muuttunut ja minä pässi uskoin..
T. 41
Otit jälkiehkäisyn eli et olisi itsekään halunnut lasta? Ihmettelen nyt miksi päätit sen sitten pitää, vielähän olisit voinut tehdä abortin - et sinä siihen miehen lupaa tarvitse. Lapsen hankkimisesta pitäisi aina päättää suurella harkinnalla ja jos suhde ei ole vakaassa tilassa, se kannattaa unohtaa. Myöhäistähän tästä toki nyt on saarnata. Toivottavasti lapsenne voi hyvin eikä ole pahasti kärsinyt sotkuistanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehet eivät usko, ettei nainen lähtisi suhteesta, vaikka alussa esittää jotain muuta ja todellisen luonteensa paljastaa myöhemmin. Virhe.
Yksi syy nykyiseen sinkkuuteen. Valehteluun kyllästyy hyvin äkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on nykypäivän suhteiden ongelma. Kaikki miehet tietää mitä naiset haluaa ja käyttäytyvät aluksi sen mukaan. Todellisuus tulee sitten myöhemmin julki.
mies51v
Mies esittää aivan muuta kuin on
-> totuus tulee julki kun oletus ettei nainen enää lähde
-> yhdessäolo ja kanssakäyminen vähenee ja miehelle riittäisi seksi kattamaan ne, naiselta odotetaan kodinkoneen virkaa, päihteiden käyttö/ylenkatsominen/tmv lisääntyy
-> mies ihmettelee miksi nainen on haluton eikä enää huomioi kuten suhteen alussa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sattumalta eilen tuli vastaan tämä:
https://www.seiska.fi/Oho/Taydellinen-mies-paljastui-taydeksi-sovinisti…
Puoli vuotta kuulostaa vielä lyhyeltä ajalta. Noin lyhyestä suhteesta voi vielä irrottautua, jos jatkossakin vaikuttaa siltä ettei suhteesta saa mitä kaipaa.
Vierailija kirjoitti:
Useimpia miehiä kiinnostaa kansainväliset urheilukilpailut.
Niistä jutellaan kavereiden kesken ja työpaikoilla. Miehesi vaikuttaisi uunolta, ellei tietäisi yhtään mitään, ajankohtaisista urheiluasioista.
Keksi itsellesi jotain tekemistä, ja anna toisen katella kisoja rauhassa.
Mitä hänen pitäisi tehdä sitten tällä hetkellä, jos hän ei katsoisi kisoja? Kerro?
Ydin kai oli että mies valehteli ettei katso urheilua. Mullekin urheilua katsova mies on ehdoton ei, joten ymmärrän ongelman. Varsinkin jos asuisi yhdessä olisi ikävää joutua poistumaan kotoaan kun ei siedä sitä ääntä ja kuvaa. Parempi karsia urheilua katsovat miehet jo heti.
Pinnallisilla narsisteilla on rooli, koska niiltähän puuttuu persoonallisuus. Kun ei sisällä ole mitään, sitä yritetään kompensoida ulkoisella teeskentelyllä. Eikä aina muista teeskennellä vaan tippuu roolista.
Narsistit viis piittaavat muiden ajatuksista. Fokus on sillä statuksella, mitä kumppanin ulkonäkö tai asema tuo. Näin toimivat erityisesti miehet, joilla persoonallisuushäiriö on yleisempi.
Vierailija kirjoitti:
Entäs jos vaimo lihoo häiden jälkeen 10kg? Pitäisikö ottaa ero, koska valehteli olevansa hoikka?
Joo ja 70 vuotiaana voi väittää että vaimo valehteli olevansa nuori 50 vuotta sitten. Onneksi sinun tuskallinen typeryys näkyy heti eikä tarvitse arvailla.
Kyllähän ihastuneena/rakastuneena suhteen alussa antaa itsestään positiivisemman kuvan, ei siihen persoonallisuushäiriöitä tarvitse. Suhteen kehittyessä toinen tulee läheisemmäksi, ja läheisemmille ihmisille ne huonot puolet on helpompi näyttää.
MM-kisatko ap:n sietokyvyn on ylittäneet? Jos mies ei ole fanaatikko kaiken urheilun suurkuluttaja, niin ehkä hän on ajatellut ettei harvoin esitettyjen arvokisojen seuraaminen vielä täytä urheiluhullun määritettä. Tai ei ole alussa tajunnut, kuinka paljon ap:ta nyppii suhteellisen viattomalta vaikuttava ominaisuus.
Arvopohjien erilaisuus on sitten jo sellainen asia, minkä piilottelua en ymmärrä. Pelkkää molempien ajanhaaskausta valehdella isommissa kysymyksissä.
Vastaus alkuperäiseen kysymykseen on tietysti se että yhtään suhdetta ei muodostuisi , mikäli aluksi ei esitetä mukavaa ja huomaavaista. Sieltä se totuus sitten myöhemmin kuoriutuu varsinkin siinä vaiheessa kun se ensimmäinen muksu tulee.
Sama täällä. Olimme kummallisessa säädössä neljä vuotta lapseni isän kanssa ja jokaisen erilleen lähdön jälkeen (mies halunnut olla vapaa, ei ole ollut tarpeeksi tunteita, etc) on kulunut muutama kuukausi ja mies on ollut tulossa takaisin, kun on tajunnut, että meidät haluaa. Joka kerta painotin, että haluan vain, että olet minulle rehellinen. Ja joka kerta olin niin s*atanan tyhmä, että uskoin miestä ja otin takaisin. Nyt viimeksi perjantaina tunnusti, ettei pidä minusta, mutta toivoo, että voimme tulevaisuudessa olla ystäviä. Ja ei olisi tunnustanut ellen olisi kysynyt suoraan eli olisi jatkanut meidän kanssa kotileikkejä ties kuinka pitkään. Ja joka kerta käynyt samalla tavalla, kun ero ollut kyseessä. Mies ei ole sanonut mitään, minä itse kysynyt lopulta.
Ystävät, psykologi ja oma intuitio huusi minulle koko ajan, etten enää ottaisi miestä takaisin, mutta halusin yhdistää perheemme ja luulin miehenkin haluavan ja uskoin kaiken mitä minulle selitti. Tiedän olevani idiootti. Mietin aina naisia, joille käy näin, että eivätkö he tajua, mutta nyt itse samassa tilanteessa ollessani huomaan, että halu uskoa toiseen on rakkaudessa kova. Ehkä liiankin kova?
Sanoisin, että ehkä monet kaunistelevat kuvaansa juuri siitä syytä, että eivät halua olla yksin. Yksin oleminen ja yksin jääminen pelottaa ja se pelottaa niin paljon, että ei ehkä kyetä välittämään toisen ihmisen tarpeista, kunhan pääsee eroon omasta yksinäisyydestä.
Itse en ole koskaan ollut parisuhdeihminen. En siksi, ettenkö suhdetta haluaisi, mutta siksi, että en pidä nykyaikaisesta kertakäyttökulttuurista, jossa suhteetkin ovat kertakäyttöisiä, pelkkää ajanvietettä. Itse odotan mieluummin sitä, jonka kanssa asiat toimii ja halu olla toisen kanssa koko elämän on selvä.
Olin tyhmä ja naiivi ja ensirakkauteni lapseni isään sai minut horjumaan kaikista periaatteistani ja arvoistani. Jatkossa tiedän olla tarkempi ja kuunnella sydäntäni tarkemmin. Jos jokin ei tunnu sisältä, niin se tuskin on hyvää.