En tykkää Ikeasta yhtään
Paskalaatuisia ja epäkäytännöllisesti suunniteltuja huonekaluja, jotka lähinnä vain näyttävät katalogien sivuilla oikeilta huonekaluilta, mutta eivät täytä niiden funktionaalista tarkoitusta.
Esim. itse ostin sieltä kerran kirjoituspöydän, joka kyllä näytti ihan hyvältä kuvastossa, mutta kootessa paljastui, ettei pöytälevyä saa mitenkään kiinni niiden alle asetettujen laatikostojen päälle, vaan se vaan asettiin irrallisena niiden päälle.
Lisäksi Ikean myymälät on rakennettu todella asiakasepäystävällisiksi, koska asiakas ei voi vaan kävellä etsimänsä tuotteen luokse ja painella samantien kassalle, vaan pitää kävellä koko puolen kilometrin kierros koko jättimyymälän läpi, että myymälästä pääsee edes ulos. Todella epäinhimillistä ja traumatisoivaa kaltaiselleni klaustrofobiselle, paniikkihäiriöstä kärsivälle ja maltittomalle ihmiselle, vaikka se lisääkin kenties asiakkaiden heräteostohalukkuutta.
Annan Ikealle asiakasystävällisyyden ja tuotteiden laadun puolesta arvosanan 1/5. Kannustan kaikkia muitakin boikotoimaan kyseistä ruotsalaista, kertakäyttökulutukseen yllyttävää ja huonolaatuista tavaraa myyvää huijausketjua.
Myöskin Ikean tarjoamat ruuat ja juomat ovat varsin alatasoisia.
T. Mies, 26v
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Hyvin usein kirjoituspöydissä on irrallinen kansilevy. Siis muissakin kuin Ikean pöydissä.
Itse istun Boknäs-kirjoituspöydän ääressä par'aikaa, eikä tässäkään pöytälevy ole kiinnitetty mitenkään. Toki se pysyy hyvin paikoillaan laatikostojen päällä.
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkään. Tottakai hankkisin vain mittatilauksena teetettyjä ja design-huonekaluja uutena tai kierrätettynä jos se olisi jotenkin järkevää ja perusteltua ja minulla ei olisi muita intohimoja, mutta Ikean konseptia arvostan suuresti. Se on helppo.
Tokikaan kaikkea en sieltä löydä, valikoima on perushyvä, mutta rajallinen. Peruspalikat ja enemmänkin kuitenkin löytyy. Sarjat on suunniteltu kivasti yks yhteen niin, että kodista saa viihtyisän vaikkei olisi silmää juuri yhtään. Laatuun olen ollut täysin tyytyväinen, se on riittävä (ei nyt tuoteryhmien halvimmat tietenkään).
Hinta on kohtuullinen juurikin sen ansiosta, että logistiikka on hiottu huippuunsa, arvostan.
Lisäksi tavaratalossa seikkailu on kivaa, henkilökunta on mukavaa, hyviä hodareita ja puolukkamehua, lapsiparkki, nopea noutopiste, huonekalujen kokoaminen on hauskaa ja aina saa uuden kuusiokulma-avaimen vanhan tilalle.
⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
N25
Samaa mieltä. Tosin huonekalujen kokoaminen käy paljon näppärämmin, kun hankkii ruuvinvääntimen tai akkuporakoneen. Sitä ruuvattavaa monesti on paljon, etenkin kaapistoissa.
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkään. Tottakai hankkisin vain mittatilauksena teetettyjä ja design-huonekaluja uutena tai kierrätettynä jos se olisi jotenkin järkevää ja perusteltua ja minulla ei olisi muita intohimoja, mutta Ikean konseptia arvostan suuresti. Se on helppo.
Tokikaan kaikkea en sieltä löydä, valikoima on perushyvä, mutta rajallinen. Peruspalikat ja enemmänkin kuitenkin löytyy. Sarjat on suunniteltu kivasti yks yhteen niin, että kodista saa viihtyisän vaikkei olisi silmää juuri yhtään. Laatuun olen ollut täysin tyytyväinen, se on riittävä (ei nyt tuoteryhmien halvimmat tietenkään).
Hinta on kohtuullinen juurikin sen ansiosta, että logistiikka on hiottu huippuunsa, arvostan.
Lisäksi tavaratalossa seikkailu on kivaa, henkilökunta on mukavaa, hyviä hodareita ja puolukkamehua, lapsiparkki, nopea noutopiste, huonekalujen kokoaminen on hauskaa ja aina saa uuden kuusiokulma-avaimen vanhan tilalle.
⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
N25
Lapsiparkki on kyllä hyvä. Aina on tyhjää tilaa ..
Sinccis
;)
Ikean ruoka on hintaansa nähden ihan kohtuullista ja varsinkin lapset viihtyvät siellä. Joskus ohi ajaessa käyty perheen joskus vain syömässä.
Ikea on hirveä paikka. Mies on mut sinne raahannut katsomaan joitain tuoleja. Puolessa välissä matkaa läpi myymälän alkoi ahdistaa ja tarvitsin astmasuihkeen selvitäkseni ulos koko mestasta. Ilmeisesti tuotteensa käryävät joltain aineilta, jotka eivät sinänsä haise, mutta käyvät keuhkoihin. Muutenkin koko tavarapaljous aiheuttaa henkistä pahoinvointia.
Kuka siitä Ikeasta tykkäis jos olis oikeasti varaa parempaan. Hinta-laatusuhde köyhälle kohdillaan.
Vierailija kirjoitti:
Ikea on hirveä paikka. Mies on mut sinne raahannut katsomaan joitain tuoleja. Puolessa välissä matkaa läpi myymälän alkoi ahdistaa ja tarvitsin astmasuihkeen selvitäkseni ulos koko mestasta. Ilmeisesti tuotteensa käryävät joltain aineilta, jotka eivät sinänsä haise, mutta käyvät keuhkoihin. Muutenkin koko tavarapaljous aiheuttaa henkistä pahoinvointia.
Siellä mitään hajua ole, taisit saada paniikkikohtauksen. Ei mikään ihme sinällään.
Vierailija kirjoitti:
Ikea on hirveä paikka. Mies on mut sinne raahannut katsomaan joitain tuoleja. Puolessa välissä matkaa läpi myymälän alkoi ahdistaa ja tarvitsin astmasuihkeen selvitäkseni ulos koko mestasta. Ilmeisesti tuotteensa käryävät joltain aineilta, jotka eivät sinänsä haise, mutta käyvät keuhkoihin. Muutenkin koko tavarapaljous aiheuttaa henkistä pahoinvointia.
Mulla on myös astma ja hyvin olen selvinnyt Ikean reissusta ilman oireita.
Vierailija kirjoitti:
Me ihmiset ollaan niin erilaisia.
Itse käyn ikeassa joskus huvikseni silmäostoksilla ja keräämässä ideoita. Jos ostan jotain, niin harkitsen tarkkaan onko tuote oikeasti hyvä ja laadukas. Pettymyksiä ei ole tullut kuin yhden kerran ja sain sen palautettua. Miksi ap et vienyt pöytää takaisin?
Minusta on oikein hyvä, että on olemassa edullisia tuotteita vs muut kalustekaupat joissa saattaa olla huonoa laatua, mutta suomilisällä. Muissa kaupoissa saattaa olla aivan ala-arvoisia rikkinäisiä tuotteita; "tarjous, tämä kpl 350 e". Pöydän kulmasta pala pois ja joku sen saattaa vielä ostaa kun on kerran tarjouksessa.
Kävin sen pöydän äsken palauttamassa ja sain rahat takaisin, mutta tästä koko keissistä koitui silti turhaa vaivaa minulle asiakkaana.
AP
Vierailija kirjoitti:
Muuramessa on laatikosto ja taso irrallaan. Mutta ne onkin painavia eikä liiku.
En jaksa kävellä ikean käytäviä, vaikka heidän kalusteensa kiinnostavat minua.
Miksei siellä ole avaraa, että saa kulkea, mihin haluaa.
Todennäköisesti tuolla tavoin asiakkaat saadaan pakotettua mahdollisimman tehokkaan markkinointiryöpyn kohteeksi ja tekemään matkan varrella heräteostoksia. Itselleni Ikean kävelyreitti on kyllä melkoinen Via Dolorosa.
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me ihmiset ollaan niin erilaisia.
Itse käyn ikeassa joskus huvikseni silmäostoksilla ja keräämässä ideoita. Jos ostan jotain, niin harkitsen tarkkaan onko tuote oikeasti hyvä ja laadukas. Pettymyksiä ei ole tullut kuin yhden kerran ja sain sen palautettua. Miksi ap et vienyt pöytää takaisin?
Minusta on oikein hyvä, että on olemassa edullisia tuotteita vs muut kalustekaupat joissa saattaa olla huonoa laatua, mutta suomilisällä. Muissa kaupoissa saattaa olla aivan ala-arvoisia rikkinäisiä tuotteita; "tarjous, tämä kpl 350 e". Pöydän kulmasta pala pois ja joku sen saattaa vielä ostaa kun on kerran tarjouksessa.
Kävin sen pöydän äsken palauttamassa ja sain rahat takaisin, mutta tästä koko keissistä koitui silti turhaa vaivaa minulle asiakkaana.
AP
Life is a bitch, and the you marry one :)
Vierailija kirjoitti:
Vantaan Ikeassa on ainakin oikopolkuja, jos ne tietää.
Vantaalla taitaa ollakin, mutta minä kävinkin Raision Ikeassa.
AP
Vierailija kirjoitti:
Ikean konseptin tarkoitus on säästää asiakkaan rahoja sillä, että asiakas itse kokoaa tuotteen. Jos asiakas ei osaa, voi joko ostaa kokoamispalvelun tai siirtyä toisen kaupan asiakkaaksi.
Tosin nykyään melkein kaikki huonekalut myydään koottavina. Muissa kaupoissa tosin sitä tuotteen kokoamisesta säästettyä työn hintaa ei ole vähennetty tuotteen hinnasta. Miksi muuten niillä olisi jatkuvasti varaa putää 50% alennusmyyntejä? Ei ne silloinkaan tappiolla myy.
Ei se kokoaminen tässä nyt ollutkaan ongelma vaan se muu laatu.
AP
Mä en käy missään prismassa kun en kestä hakea kahvimaitoa perimmäisestä nurkasta. Ehkä ap sinunkin pitäisi käydä jossain pienemmässä huonekaluliikkeessä, niin ei tuhraantuisi niin paljon aikaa. Tai tilaat paikalliselta puusepältä kirjoituspöydän, juuri sellaisen kuin haluat.
Neljäs ikean keittiö menossa, aivan loistava hinta-laatusuhde. Huonekaluja kannattaa testata myymälässä, toiset on tukevampia ja parempilaatuisia kuin toiset.
Minua ärsyttää Ikean digidigidigi- painostus. Normikassoille on kauheat jonot, itsepalveluun lyhyemmät. Nyt tuo pikkupurtavien pistekin on muutettu "itsepalveluksi". Täytyy tihruta joltain näytöltä, selvien isojen kuvien sijasta. Sitten tiskille noutamaan.
Ei ole yksi kerta, kun pienet ostokseni ovat jääneet kauppaan, en vain viitsi.
Minusta Ikealla on ihan loistava konsepti; laadukasta suunnittelua pienellä rahalla. Toki sielläkin ne kaikista halvimmat jutut voivat olla turhan kertakäyttöisiä, mutta silti kierrätettävissä olevia, mikä musta on tosi tärkeää. Ikealta saa oikeasti myös laatua, massiivipuuhuonekaluja ja tyylikästä muotoilua.
Silti ihmetyttää aloittajan kaltaiset tyypit, että juos itse jostakin asiasta tykkää niin muutkaan ei saisi tykätä :D Aika narsistista esittää toiveitä että muutkin dissais kun itse moniongelmaisena ihmisenä ei tykkää juosta Ikeassa.
Vähän sama kun jotkut vihaa jotakin telkkuohjelmaa, ja toivoo että sellaista ei esitettäisi ollenkaan. Mitä hittoa, jättää itse katsomatta, mutta miksi ihmeessä pitäisi poistaa jos tykkääjiäkin on :D
Vierailija kirjoitti:
Joo, itsekään en erityisemmin pidä Ikeasta juuri tuon vaelluslabyrintin takia. Jouduin tuossa käymään siellä viimeisilläni raskaana, kun piti vauvalle hankkia juttuja ja oli aika tuskanpaskainen koettelemus. Samaten, kun jokunen vuosi sitten kaverit raahasivat sinne krapulassa - traumat jäi!
Suurin osa Ikean huonekaluista on myös rumia ja epäkäytännöllisiä. Esim. kaikki pinnasängyt olivat jotain tylsän valkoisia ilman värivaihtoehtoja niin ostettiin sitten lopulta muualta. Myös hoitopöytä löydettiin paljon parempi ja nätimpi kirpparilta kymmenesosalla siitä hinnasta, mitä olisi Ikeassa maksanut.
Olisitte käyneet ennen kirpparille menoa jossain muussa huonekaluliikkeessä, niin olisitte säästäneet vielä enemmän.
V.tuttaa toki, jos tulee hutiostos, mutta noin yleisesti Ikean tavarat ovat hyvin suunniteltuja ja ihan kohtuullisen laadukkaita. Hintahaitarin halvin Ikeassa ei välttis ole mikään tuleva perintöhuonekalu, mutta esim keittiökaapeille annetaan 25 vuoden takuu. Ei ne ihan p.skaakaan voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kukaan pakota menemään sinne. Voit toki myös ostaa nettimyymälästä ja saada tavarasi kotiintoimitettuna, kai tiesit?
Tiesin. Mutta halusin mennä ensin katsastamaan haluamaani tuotetta paikan päälle. Toki juuri sitä ostamaani kirjoituspöytää ei ollut kasattu esille siinä kokoonpanossa, kuin itse halusin. No päätin sitten kuitenkin hommata sen pöydän kotiini ja todellisuus paljastuikin sitten vasta siinä vaiheessa, kun olin koonnut laatikostot ja aloin asettamaan pöytälevyä niiden päälle.
AP
Osaat kasata palapelin, mutta et ole liimasta, silikonista tai ruuveista kuullut?
Mitä helvettiä sä oikein selität? Ihan oikein ohjeiden mukaan sen kokosin, mutta pöytälevyä nyt ei vaan kuulu kiinnittää tuossa mallissa sen enempää ruuveilla, liimalla kuin silikonillakaan. Jotkut naurettavat pienet kumitapit asennettii laatikostojen päälle estämään pöytälevyn liukumista, mutta ei se silti tuu siinä pysymään paikallaan. Älä päde asioista, joista et mitään tiedä!
AP
Jospa nyt laittaisit tänne linkin kyseiseen tuotteeseen tai ainakin sen nimen.