Lue keskustelun säännöt.
Kokemuksenne suomalaisesta yhteiskuntaluokkien välisistä eroista
26.09.2019 |
Keskustelun aiheen inspiroi Helsingin Sanomien "Rakkauden luokkaloikkari"-kirjoitus.
Miten teidän elämäänne on luokkien olemassaolo vaikuttanut? Kuuluvatko vanhempasi, ystäväsi ja puolisosi suunnilleen samaan luokkaan?
Omat vanhemmat ovat lähtökohdiltaan aivan eri taustoista rahallisesti. Äiti yrittäjäperheestä ja peri kunnon potin, isä 4 hengen yksinhuoltajaperheestä köyhistä oloista. Vanhempani ovat molemmat korkeakoulutettuja (isä amk, äiti yliopisto). Erosivat kuitenkin oltuaan lähes 20v yhdessä ja vasta aikuisena huomaa miten isää usein hiersi/hiertää se miten paljon varakkaampi äiti ja nyt me, hänen lapsensa on, verrattuna hänen lähtökohtiinsa.
Lapsena kasvoin pienellä paikkakunnalla ja olin muita lapsia varakkaampi. En syrjinyt ketään vähävaraisuuden takia, sammakoita toki pääsi suusta kun en ymmärtänyt varattomuutta. Minua kyllä syrjittiin avoimesti. Muistan kun laitoin joskus teininä "kaverilleni" jouluna tekstarin hyvän joulun toivotuksesta ja sain vastaukseksi jotain "helppo on iloita jos on rahaa". Jos olisimme asuneet jossain isommassa kaupungissa, perheemme ei olisi ollut mitenkään erottunut massasta varakkuudella.
Nuorena torppasin pari poikakaveriehdokasta varmaan osin koettuani heidän olevan "alempaa" luokkaa- toinen köyhän yh-äidin kasvatti ja toisella kotona vanhemmilla sisällä tupakoimista, viikottaista humalajuomista ja harrastuksena sohva ja töllö.
Vakavammat seurustelusuhteeni ovat suunnilleen samoista taustoista kuin minä. Korkeakoulutetut keskiluokkaa/ylempää keskiluokkaa olevat vanhemmat ja miehet itse korkeakoulutettuja. Lähimmät ystäväni samoin. Minulla ei ole läheisiä ihmisiä "alemmasta keskiluokasta" eikä "eliitistä". Tämä keskitaso sopii minulle mainiosti.
Kommentit (188)
En ole huomannut mitään yhteiskuntaluokkia. Sanan varsinaisessa merkityksessä.
Kaupunkilaiset vastaan maalaiset asetelman kyllä ja sitten espoolaiset ja/tai suomenruotsalaiset.
Siinä ne luokat sitten olikin.
Ihmisten elämäntyyleissä ei ole niin suuria eroja, että niistä olisi luokkajaoksi asti. Ei nyt tai vielä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Muutama testikysymys: Oliko lapsuudenkodissasi kirjahylly – ja siinä kirjoja? Oliko vanhempiesi lapsuudenkodeissa? Osasivatko vanhempasi ja isovanhempasi myös jotain toista kieltä, kuten ruotsia, saksaa tai englantia? Omistivatko he korkkiruuvia – tai viinilaseja? Voisitko kuvitella isääsi pitämässä puhetta, vaikkapa häissä?
Osaat syödä veitsellä ja haarukalla, mutta oletko hienoilla päivällisillä kuin kala vedessä?
Entä tiedätkö, keitä isovanhempiesi vanhemmat olivat? Tiedätkö edes heidän nimiään?
Malmbergin juttu on erittäin mielenkiintoinen. Kyllä tuo luokkatausta näkyy perheiden arjessa selkeästi vielä tänäkin päivänä. Malmbergin näkemys on, että kouluissakin pärjäävät ne lapset, jotka oppivat kotona ruokapöydässä keskustelemaan ja perustelemaan. Hirvittävän monessa kodissä ei ole käsitettä yhteinen ruokapöytä, vaan kukin kaivelee kaapeista nälkäänsä mitä saa. Nämä perheet eivät taatusti ole ylempää keskiluokkaa.
Kaikilla tuttavapiiriini kuuluvilla oli kodissaan kirjahylly kirjoineen. Useimmat osasivat myös vähintään ruotsia jonkun verran. Kaikilla oli viinilaseja, liköörilaseja yms. Tuo puheen pitäminen on kuulunut tapoihin ihan maalaistenkin joukossa, ei mitään uutta. Tiedän sukuani taaksepäin ja niin taitavat tietää myös kaikki muutkin. Olen ollut hienoilla päivällisillä ja pärjännyt oikein hyvin, miksen olisi, kuka tahansa pärjäisi suomalaisilla päivällisillä.
Esimerkit ovat tosi keinotekoisia. Kirjahylly ei ole kummonenkaan jakaperuste. Ennen oli kirjakerhot kovassa suosiossa ja kaikilla oli paljon kirjoja. Nykyään vasta se on vähän mennyt pois muodista mutta saattaa tulla taas pian takaisin.
Se ainakin tulee mieleen, että omalla vähävaraisella taustalla vakituinen työpaikka on näyttänyt joltain lottovoittoa suuremmalta ihmeeltä, kun ei sellaista vanhemmilla ole koskaan ollut. Töitä ovat kyllä pätkäsopimuksilla useammalla alalla tehneet niin paljon kuin on ollut mahdollista.
Paremmista taustoista tuleville vakipaikka taas on luonnollinen jatkumo elämässä, eikä mikään erikoinen saavutus.
Vierailija kirjoitti:
Muutama testikysymys: Oliko lapsuudenkodissasi kirjahylly – ja siinä kirjoja? Oliko vanhempiesi lapsuudenkodeissa? Osasivatko vanhempasi ja isovanhempasi myös jotain toista kieltä, kuten ruotsia, saksaa tai englantia? Omistivatko he korkkiruuvia – tai viinilaseja? Voisitko kuvitella isääsi pitämässä puhetta, vaikkapa häissä?
Osaat syödä veitsellä ja haarukalla, mutta oletko hienoilla päivällisillä kuin kala vedessä?
Entä tiedätkö, keitä isovanhempiesi vanhemmat olivat? Tiedätkö edes heidän nimiään?
Malmbergin juttu on erittäin mielenkiintoinen. Kyllä tuo luokkatausta näkyy perheiden arjessa selkeästi vielä tänäkin päivänä. Malmbergin näkemys on, että kouluissakin pärjäävät ne lapset, jotka oppivat kotona ruokapöydässä keskustelemaan ja perustelemaan. Hirvittävän monessa kodissä ei ole käsitettä yhteinen ruokapöytä, vaan kukin kaivelee kaapeista nälkäänsä mitä saa. Nämä perheet eivät taatusti ole ylempää keskiluokkaa.
Tämän kaltaisilla yleistyksillä tuotetaan luokkia enemmän kuin tutkitaan niitä. Tässä kerrotaan, mitä ajatuksia ja odotuksia luokkiin liittyy, ei sitä, millaisia ihmisiä niihin oikeasti kuuluu. Oikeasti kaikkiin luokkiin kuuluu monenlaisia ihmisiä.
yksittäistapaus ei todista mitään, mutta kerron seuraavassa omalta kohdaltani asioita, joiden olen huomannut olevan varsin tavallisia kaikissa luokissa. Kasvoin työnväenluokassa. Lapsuudenkodissani oli pitkäkirjahylly, täynnä kirjoja ja kirjastosta haettiin joka viikko lisää. Mummollassakin oli kirjoja, vaikka usein vanhempia. Vanhempani puhuivat ruotsia ja englantia, vaikka jossain vaiheessa mnä puhuin paremmin. Isäni harrasti kieltenopiskelua ja opiskeli lisäksi mm. ranskaa ja venäjää ja jonkun verran kiinaa. Viinilaseja tai korkkiruuvia meillä ei ollut, koska äitini oli elänyt lapsuutensa alkoholistiperheessä, joten meille ei kotiin tuotu ikinä mitään sen kaltaistakaan. Isäni olen sen sijaan nähnyt pitämässä puhetta monta kertaa ja Hän osallisti myös polittiikkaan ja järjestöelämään, missä puheita piti pitää aika usein. osaan käyttäytyä hienoilla päivällisillä ja joudun käymään juhlaillallisilla työssäni aika säännöllisesti. Sukuani on tutkittu Jaakko Ilkkaa kauemmas (vaikken kyllä ihan usko tuloksiin).
Minä itse olen selvästi ylempää keskiluokkaa sekä ammatiltani (professori) että omaisuudeltani (pari miljoonaa). Meillä ei ole yhteisiä ruokahetkiä Vaan jokainen hakee kaapista nälkäänsä mitä sopivaa löytää, kun sen aika on. (Perhe kokoontuu yhteen ja keskustelemaan päivittäin muissa tilanteissa, ilman ruokaa tai juomaa.)
En sano, etteikö luokkia olisi, mutta olisi kullä syytä ryhtyä analysoimaan niitä paljon kokonaisvaltqisemmin ja paljon vähemmän ennakkoluuloisesti ja yleistävästi. Ja vähemmän arvottavasti. Keskiluokkaisuudessa ei välttämättä ole mitään erityisen hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu, että näissä luokkajutuissa on pari perusleiriä
- Self-made man: mitään luokkia ei ole olemassa ja kaikki on vaan laiskoja, kun eivät ole rikkaita
- kaappikommari: yhteiskuntaluokat ovat läsnä ja muodostavat pakkopaidan, jonka vuoksi en voi itse tehdä elämälleni mitään
- sosiologi: oi voi voi luokat on niin karmea pahoja ja voimakkaita. Voi mikä kärsimys ja häpeä olla työväenluokkaa. Tarttis tehdä jotain.
- sivistysporvari: luokkia on ja hieno juttu, että meitä on moneen junaan. Ylpeä taustastaan ja kunnioittaa muita. Luokka ei ole häpeä.
Minusta luokka- ajattelu on vanhanaikaista, vaikka tajuankin jaotteluiden olevan käytössä tutkimuksessa ja ne ovat hyödyksi vaikka sosiologisissa tutkimuksissa.
Syy miksi koen luokat ahdistaviksi on se, että itse olen vuokrakasarmissa rutiköyhän lapsuuteni viettänyt. Vanhemmat akateemisia, mutta isä alkoholisti ja äiti sairauden rampauttama.
Mieheni isä on akateeminen, tavallisehkossa ammatissa joka kuitenkin varsinkin aiemmin oli arvostettu.Anopilla on se noussut päähän vaikka rahaa heillä ihan keskiverrosti vain työnteosta. Anoppi hienostelee ruokailutavoissa, kulttuuritottumuksissa jne. Nyrpistelee kaikelle mielestään juntille ja kiillottelee kristallilasejaan. Auta armias kun hän huomasi että en osannut pukeutua, käyttäytyä niinkuin he. Kyllä siinä on nälvimistä riittänyt vaikka maisteri olen minäkin ja harrastan kulttuuriakin paljon vaikka en siellä hienona rouvana liitelekään. Minulle on kyllä tosiaan näytetty paikkani. Melkein tekisi mieli kiusata anoppia ja esittää oikein junttia.
On se elämäm miehelle