Kokemuksenne suomalaisesta yhteiskuntaluokkien välisistä eroista

Olen luokkaretken tehnyt keski-ikäinen. Koti on työväenluokkainen ja vahvasti sitä arvomaailmaltaan vaikkakin sivistysmyönteinen ja koulutusta on arvostettu ja siihen kannustettu. Olen hyvässä akateemisessa ammatissa. Puolisoni on yläluokkaa. Hän on akateeminen kolmannessa polvessa eikä vain maisteritason akateeminen vaan tohtoritason. Hänen kotonaan oli henkilökuntaa huolehtimassa kodista ja lapsista. Olemme sen ikäisiä, että yhtenäiskulttuuri toimi lapsuudessamme maan rajoista välittämättä ja samat tavarat ja asiat olivat in kun olimme pieniä. Minulla niitä toki ei koskaan ollut, hänellä kaikki niistä. Luokkaerot tuntuvat joskus. Hänen on vaikea nähdä itseään tekemässä esim. palvelusväen hommia, vaikka normi kotitöitä hän hoitaa mukisematta. Rahalla on hänelle myös erilainen merkitys kuin sellaisella, jolla sitä on aina ollut liian vähän. En koe mitään itsetunto-ongelmia luokkataustastani, ennemminkin koen, että luokkaretki on seurausta sopeutuvaisuudestani ja opettanut minulle paljon sopeutumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alampaa keskiluokkaa ja niin ovat kaikki läheisenikin. En tule toimeen parempaan tuloluokkaan kuuluvien kanssa koska eivät he ymmärrä millaista on elää vähällä rahalla. Että ei ole rahaa ravintoloihin, matkusteluun, kulttuuriin, luomuun. Että en voi pestä maito purkkeja kun vesi maksaa. Joudun ostaa halpisvaatteita vaikka mielelläni suosisin laatumerkkejä ja kotimaista.

Mikä erottaa alemmankeskiluokan työväenluokasta? Ja siis työväenluokka ei tarkoita ammattipummeja tai päihdeongelmaisia pikkurikollisia.

Työväenluokka tekee fyysistä työtä ja toimeen vaaditaan korkeintaan ammattikoulutasoista koulutusta. Työväenluokkaa on taksikuski, siivooja, kaupan kassa, rakennusmies, tarjoilija, tehdästyöläinen. Alempi keskiluokka on sisätöissä, mutta sillä ei ole akateemista koulutusta. Alemman keskiluokan ammatteja ovat erilaiset sihteerin hommat, isännöinti, asiakaspalvelutyöt tiskissä tai puhelimessa, monet IT hommat. Ylempi keskiluokka on akateemista asiantuntijaporukkaa.

Mm että köyhänä saa asua kerrostalokuutiossa muun ihmissaastan parissa ja auton korjaus lohmaisee taloudesta ankaran siivun joka kerran.

Mä luin tuon jutun. Kieltämättä mulle tuli heti mieleen, ettei kyse todellisuudessa ole pelkästään luokkaeroista, vaan ihmisen omasta vaikeasta suhteesta tuohon yhteiskuntaluokkaan ja kaikkeen, mitä se herättää. Todennäköisesti suhteesta omiin vanhempiin.

Toisaalta varmasti tosi helppoa ulkoistaa kaikki kipeät kokemukset luokkataustaan. Jos itse näkee ihmiset vain joidenkin keinotekoisten jakojen ja häilyvien luokkien näkökulmasta, tuntuu elämä varmasti raskaalta.

Yhteiskuntaluokka vaikuttaa, mutta ei niin mustavalkoisesti kuin tuossa on esitetty.

Joskus helpottaisi siirtyä vain eteen päin. Mennyt on mennyttä. Siihen ei voi vaikuttaa. Sen sijaan voi katsoa siihen, mitä nyt on ja yrittää määrittää itseään sitä kautta.

Se joka väittää ettei luokkajakoa ole olemassa puhuu tyhmiä. Kyllä varmasti on vaikuttanut omassa elämässäni paljonkin.

Itse olen suvusta, joka ei ole rikas, mutta kaikki ovat korkeakoulutettuja ja suhteellisen hyväosaisia. Jopa molemmat isoäitini ovat käyneet yliopiston, mikä oli siihen aikaan huomattavasti harvinaisempaa kun nykyään etenkin tytöillä. Kyllä tämä on vaikuttanut suhtautumiseeni ja ajanut minut tietynlaisiin ympyröihin. En esimerkiksi voisi tosissani tapailla amista. Toisaalta en ajattele että miehen tulisi olla rikas, pidän ennemminkin älykkyyttä, sivistyneisyyttä ja oppineisuutta arvossa.

Isovanhemmat puhuvat nousukkaista tarkoittaessaan ihmisiä, jotka on äkkirikastuneet ilman sivistyspohjaa. Huomaan tämän vanhanaikaisen ajattelutavan hieman vaikuttavan omaankin suhtautumiseen. Minuun ei tee vaikutusta NHL-tähti joka on tehnyt sievoisen summan pelaamalla. Sen sijaan jos ihminen on pärjännyt esimerkiksi akateemisella uralla saatan ihailla häntä.

Parhaat ystäväni ovat pääosin korkeakoulutettuja. Heillä kyllä on puolisoita ns huonommista perheistä ja sitä kautta olen kyllä oppinut tuntemaan muunkinlaista porukkaa.

Luokka-ajattelu = tehoton ajattelu. Muinaisjäännös, joka ei oikein istu minkään eteenpäin pyrkivän yhteiskunnan ilmapiiriin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alampaa keskiluokkaa ja niin ovat kaikki läheisenikin. En tule toimeen parempaan tuloluokkaan kuuluvien kanssa koska eivät he ymmärrä millaista on elää vähällä rahalla. Että ei ole rahaa ravintoloihin, matkusteluun, kulttuuriin, luomuun. Että en voi pestä maito purkkeja kun vesi maksaa. Joudun ostaa halpisvaatteita vaikka mielelläni suosisin laatumerkkejä ja kotimaista.

Mikä erottaa alemmankeskiluokan työväenluokasta? Ja siis työväenluokka ei tarkoita ammattipummeja tai päihdeongelmaisia pikkurikollisia.

Työväenluokka tekee fyysistä työtä ja toimeen vaaditaan korkeintaan ammattikoulutasoista koulutusta. Työväenluokkaa on taksikuski, siivooja, kaupan kassa, rakennusmies, tarjoilija, tehdästyöläinen. Alempi keskiluokka on sisätöissä, mutta sillä ei ole akateemista koulutusta. Alemman keskiluokan ammatteja ovat erilaiset sihteerin hommat, isännöinti, asiakaspalvelutyöt tiskissä tai puhelimessa, monet IT hommat. Ylempi keskiluokka on akateemista asiantuntijaporukkaa.

Välissä on vielä keskinenkeskiluokka. Siihen kuuluva ei ole välttämättä akateeminen. Eikä se yllä huipputuloihin. Esimerkiksi vaikka peruskoulunopettajat ja sairaanhoitajat.

Vierailija kirjoitti:

Se joka väittää ettei luokkajakoa ole olemassa puhuu tyhmiä. Kyllä varmasti on vaikuttanut omassa elämässäni paljonkin.

Itse olen suvusta, joka ei ole rikas, mutta kaikki ovat korkeakoulutettuja ja suhteellisen hyväosaisia. Jopa molemmat isoäitini ovat käyneet yliopiston, mikä oli siihen aikaan huomattavasti harvinaisempaa kun nykyään etenkin tytöillä. Kyllä tämä on vaikuttanut suhtautumiseeni ja ajanut minut tietynlaisiin ympyröihin. En esimerkiksi voisi tosissani tapailla amista. Toisaalta en ajattele että miehen tulisi olla rikas, pidän ennemminkin älykkyyttä, sivistyneisyyttä ja oppineisuutta arvossa.

Isovanhemmat puhuvat nousukkaista tarkoittaessaan ihmisiä, jotka on äkkirikastuneet ilman sivistyspohjaa. Huomaan tämän vanhanaikaisen ajattelutavan hieman vaikuttavan omaankin suhtautumiseen. Minuun ei tee vaikutusta NHL-tähti joka on tehnyt sievoisen summan pelaamalla. Sen sijaan jos ihminen on pärjännyt esimerkiksi akateemisella uralla saatan ihailla häntä.

Parhaat ystäväni ovat pääosin korkeakoulutettuja. Heillä kyllä on puolisoita ns huonommista perheistä ja sitä kautta olen kyllä oppinut tuntemaan muunkinlaista porukkaa.

Tuokin on kyllä vähän narsistista ajattelua: "En esimerkiksi voisi tosissani tapailla amista".

Ihmiset tietysti haluavat arvostaa sitä, mikä näyttää omasta näkökulmasta parhaalta ja antaa itselleen kirkkaimman kruunin. Jos on sivistystä, mutta ei rahaa, niin se on tärkeintä. Ja päinvastoin.

Se ei tietenkään tarkoita, että olisi parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se joka väittää ettei luokkajakoa ole olemassa puhuu tyhmiä. Kyllä varmasti on vaikuttanut omassa elämässäni paljonkin.

Itse olen suvusta, joka ei ole rikas, mutta kaikki ovat korkeakoulutettuja ja suhteellisen hyväosaisia. Jopa molemmat isoäitini ovat käyneet yliopiston, mikä oli siihen aikaan huomattavasti harvinaisempaa kun nykyään etenkin tytöillä. Kyllä tämä on vaikuttanut suhtautumiseeni ja ajanut minut tietynlaisiin ympyröihin. En esimerkiksi voisi tosissani tapailla amista. Toisaalta en ajattele että miehen tulisi olla rikas, pidän ennemminkin älykkyyttä, sivistyneisyyttä ja oppineisuutta arvossa.

Isovanhemmat puhuvat nousukkaista tarkoittaessaan ihmisiä, jotka on äkkirikastuneet ilman sivistyspohjaa. Huomaan tämän vanhanaikaisen ajattelutavan hieman vaikuttavan omaankin suhtautumiseen. Minuun ei tee vaikutusta NHL-tähti joka on tehnyt sievoisen summan pelaamalla. Sen sijaan jos ihminen on pärjännyt esimerkiksi akateemisella uralla saatan ihailla häntä.

Parhaat ystäväni ovat pääosin korkeakoulutettuja. Heillä kyllä on puolisoita ns huonommista perheistä ja sitä kautta olen kyllä oppinut tuntemaan muunkinlaista porukkaa.

Tuokin on kyllä vähän narsistista ajattelua: "En esimerkiksi voisi tosissani tapailla amista".

Ihmiset tietysti haluavat arvostaa sitä, mikä näyttää omasta näkökulmasta parhaalta ja antaa itselleen kirkkaimman kruunin. Jos on sivistystä, mutta ei rahaa, niin se on tärkeintä. Ja päinvastoin.

Se ei tietenkään tarkoita, että olisi parempi.

Miten niin narsistista ajattelua? En halua kumppanikseni amista, ja jokainen kai saa itse määritellä millaisen kumppanin haluaa. Jollekin se turn off-tekijä voi olla ylipaino, ikäero tai vaikka se ettei tykkää matkustella. Minulle se sattuu olemaan koulutustausta ja tiedostan itsekin että se liittyy varmasti kotikasvatukseen ja siihen mitä meidän suvussa on arvostettu. Elämänkumppanin valinta on aika eri asia kun se, että sanoisi jonkun ihmisryhmän olevan huonompi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmetyttää jo kypsässä iässä olevan, yliopistokouluttautuneen naisen jatkuva kipuilu ihmisten ja ryhmien luokittelun parissa vielä tänä päivänä. Eikö asiaa voi lähestyä näkökulmasta, jossa todetaan yksilöillä olevan erilaisia ominaisuuksia, taustoja, koulutuksia ja ammatteja. Näiden niputtelu erilaisiin luokkiin ja luokkaretkeilijöihin kertoo mielestäni eniten luokittelijan heikosta itsetunnosta ja epävarmuudesta omasta asemastaan ja roolistaan yhteiskunnassa. Jos yhteiselo erilaisen henkilön kanssa ei suju, kysymys on suhdetta rasittavasta erilaisuudesta eikä mistään luokkien yhteensopimattomuudesta. Kirjoittajan tulisi syventyä ihmiskäsityksensä olemukseen pinttyneen kategorisoinnin sijasta.

Ihmisillä on tapana laittaa asioita eri luokkiin ja kategorioihin. Jos erilaisuus juontuu pitkälle varallisuudesta ja koulutuksesta johtuvasta kasvu- ja asenneympäristöstä niin miksei sen perusteella voi yrittää luokitella? Kyllähän ihmisiä luokitellaan myös sen perusteella onko kasvanut maalla vai kaupungissa tai euroopassa vai aasiassa jne.

Juuri näin. Suomessa on sinänsä ihailtavan hyvin onnistuttu häivyttämään luokkaeroja, mutta itse omaksuin tuon "kaikki ovat samanlaisia kyvyiltään jne."-mantran ehkä vähän turhankin hyvin. Kyllä siihen menestymiseen usein kuitenkin vaikuttaa myös kodista saatu kulttuuriperintö ja ihan silkat suhteet. Vasta aikuisena olen tajunnut, että kaverien vanhemmat saattoivat suhtautua minuun vähän alentuen siksi, että olin duunariperheestä. Ja toisaalta perheessäni oltiin riemastuneita, kun joku hienon perheen jäsen nolasi itsensä tms. Siis ihan sairastahan se on, mutta olisin silti ehkä halunnut hoksata tuon jo aiemmin. Itse olen korkeasti koulutettu, mutta paljon köyhempi kuin duunarivanhempani aikanaan. Mieheni on myös korkeasti koulutettu ja hyvässä asemassa työelämässä. Sitten taas lapsemme meni amikseen.  Eli aika hurlumheitä. Harrastuksen myötä tapaan ihmisiä, jotka ovat enemmän sitä kaupungin kermaa ja huomaan, etten osaa olla yhtään luonteva siellä, vaikka ihmiset ovat kivoja. Eli kyllä se oma lähtökohta vaikuttaa tosi paljon ja sitä enemmän, mitä vähemmän sen merkitystä ymmärtää. Jos haluaa tehdä muutoksia, ne kannattaa tehdä tietoisesti.

20v takana miehen kanssa, jonka tapasin yliopistossa ulkomailla. Oma tausta ihan tavis keskiluokkaa, mutta miehen suku perusduunareita. Hesarin juttu kolahti kyllä... vaikka yrittää olla muka avarakatseinen, vaikeaa on ymmärtää ja hyväksyä juuri noita viinanjuonti-, töllöntuijotus-, persuilu- ja naapurienkyttäysasioita, etenkin kun vuosien myötä alunperin varsin akateeminen ja kosmopoliitti mieskin tuntuu koko ajan taantuvan enemmän takaisin sinne lapsuutensa mielenmaisemiin.

Pahinta on kuitenkin se että karsastus on molemminpuolista: koskaan en ole saanut anteeksi että mies valitsi minut eikä sitä naapurin siwankassaa. Ah, ne lukemattomat kerrat kun on saatu kuulla miten ei tiedetä mitään oikeasta elämästä, kuvitellaan olevamme parempia kuin muut ja lapsi kasvaa kieroon kun on ainokainen ja liian vanhana tehty. Vaikka ollaan ihan tavallisia, ei pomoihmisiä eikä edes varakkaita. Miesparkaa oma isäpuoli kutsuu maisteriksi... naurattaisi jos ei välillä vähän itkettäisikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen alampaa keskiluokkaa ja niin ovat kaikki läheisenikin. En tule toimeen parempaan tuloluokkaan kuuluvien kanssa koska eivät he ymmärrä millaista on elää vähällä rahalla. Että ei ole rahaa ravintoloihin, matkusteluun, kulttuuriin, luomuun. Että en voi pestä maito purkkeja kun vesi maksaa. Joudun ostaa halpisvaatteita vaikka mielelläni suosisin laatumerkkejä ja kotimaista.

Mikä erottaa alemmankeskiluokan työväenluokasta? Ja siis työväenluokka ei tarkoita ammattipummeja tai päihdeongelmaisia pikkurikollisia.

Työväenluokka tekee fyysistä työtä ja toimeen vaaditaan korkeintaan ammattikoulutasoista koulutusta. Työväenluokkaa on taksikuski, siivooja, kaupan kassa, rakennusmies, tarjoilija, tehdästyöläinen. Alempi keskiluokka on sisätöissä, mutta sillä ei ole akateemista koulutusta. Alemman keskiluokan ammatteja ovat erilaiset sihteerin hommat, isännöinti, asiakaspalvelutyöt tiskissä tai puhelimessa, monet IT hommat. Ylempi keskiluokka on akateemista asiantuntijaporukkaa.

Välissä on vielä keskinenkeskiluokka. Siihen kuuluva ei ole välttämättä akateeminen. Eikä se yllä huipputuloihin. Esimerkiksi vaikka peruskoulunopettajat ja sairaanhoitajat.

Sairaanhoitaja on alempaa keskiluokkaa. Tulot eivät määritä yksiuloitteisesti yhteiskuntaluokkaa. Putkimies voi tienata paremmin kuin vaikkapa psykologi, mutta silti psykologi on ylempää keskiluokkaa elämäntavaltaan ja putkimies työväenluokkaa.

Kuulutteko alempaan yläkeskiluokkaan vai ylempään alakeskiluokkaan?

Itse kuulun jälkimmäiseen.

Suomalaisen keskiluokan kulttuurinen pääoma on kyllä verrattain ohutta, joten kovinkaan moni akateeminen ei voi ylpeillä millään suurella sivistyksellä tai kokea ylemmyyttä.

Johtuu siitä, että Suomi on niin nuori maa eikä täällä ole kovinkaan paljon sellaisia sukuja, joilla on monessa edeltävässä polvessa joko taloudellista tai kulttuurista pääomaa.

Olen vieraillut aika monessa suomalaisessa työläisessä ja akateemisessa kodissa. Näin suoraan sanottuna "samaa p*skaa pikkuisen eri paketissa". Nykyään kaikki näyttävät vielä suunnilleen samalta ikean katalogilta.

Suomessa on nykyäänkin todella pienet luokkaerot, vaikka ne ovat kasvaneet.

Oikeasti henkinen perintö on kaikkein suurin lahja jälkipolville ja paras keino ylläpitää heidän hyvä yhteiskunnallinen asemansa. Se syntyy paitsi sivistyksestä, myös ehjästä taustasta ja ylisukupolvisuudesta.

Yksi ero mitä ei ole otettu puheeksi on maaseutu vs kaupunki. Maalaisilla duunareilla on ihan eri jutut ja mielenkiinnonkohteet kun kauounkilaisilla, usein. Ja maalla on vähemmän korkeakoulutettuja

Vierailija kirjoitti:

Taidat olla aika nuori, vai saiko vanhemmat sinut tosi nuorena? Amk:t aloittivat 90-luvulla.

Sama pohdin.

Helppo ei ole myöskään sellaisen osa, joka syntyy vastakkaiseen luokkaan, johon sitten kuuluu aikuisikänsä.

Näin kävi minulle; tipahdin arvostetusta suvusta mielenterveysongelmaiseksi hylkiöksi. Opinnot jäivät kesken, myös. Minulla ei ole käytännössä mitään muuta yhteistä sukuni kanssa kuin nimeni, enää. 

Tiedättekö miten vaikeaa on olla varustettu ns. sivistyneen ihmisen uteliaisuudella, käytöksellä ja ajatusmaailmalla, mutta joutua viettämään aikansa päinvastaiseksi lapsesta asti koulitun kansanosan parissa? Tunnen nimenomaan itseni tässä idiootiksi, en vaan ns. opi tavoille ja mukautumaan, en sitten millään! Alempi luokka, johon itsekin nyt kuulun, ei hyväksy minua koskaan koska käyttäydyn ihan poikkeavasti. Ylempi luokka suunnilleen sylkee päin, statukseni vuoksi. Mikä minä oikein olen? Olenko mikään?  

Olen ylemmästä keskiluokasta perhetaustastani, akateeminen ja kuulun ammatiltani ns. eliittiin. Olen aina ihastunut alemman yhteiskuntaluokan miehiin, en tiedä, miksi. Menin nsimisiin keskiasteen koulutuksen omaavan köyhän miehen kanssa, jonka lapsuudenperheessä oli alkoholismia. Lisäksi olen ihastunut täysin kouluttamattomaan duunariin, joka puhuu "katukieltä". Treffeillä olen kuitenkin käynyt enimmäkseen samanlaisesra taustasta olevien akateemisten miesten kanssa, lähinnä siksi, että heihin on ollut helpointa tutustua, duunareita on vaikea kohdata missään omassa elinpiirissäni. Samanlaiset ihmisethän liikkuvat samoissa paikoissa. Noiden akateemisten miesten kanssa ei vaan ole koskaan ollut yhtään kemiaa.

Vierailija kirjoitti:

Helppo ei ole myöskään sellaisen osa, joka syntyy vastakkaiseen luokkaan, johon sitten kuuluu aikuisikänsä.

Näin kävi minulle; tipahdin arvostetusta suvusta mielenterveysongelmaiseksi hylkiöksi. Opinnot jäivät kesken, myös. Minulla ei ole käytännössä mitään muuta yhteistä sukuni kanssa kuin nimeni, enää. 

Tiedättekö miten vaikeaa on olla varustettu ns. sivistyneen ihmisen uteliaisuudella, käytöksellä ja ajatusmaailmalla, mutta joutua viettämään aikansa päinvastaiseksi lapsesta asti koulitun kansanosan parissa? Tunnen nimenomaan itseni tässä idiootiksi, en vaan ns. opi tavoille ja mukautumaan, en sitten millään! Alempi luokka, johon itsekin nyt kuulun, ei hyväksy minua koskaan koska käyttäydyn ihan poikkeavasti. Ylempi luokka suunnilleen sylkee päin, statukseni vuoksi. Mikä minä oikein olen? Olenko mikään?  

Näin juuri. Kirjoitinkin jo aiemmin, että olen duunariperheestä ja korkeasti koulutettu, mutta ilman työuraa. Mies on hyvässä asemassa ja harrastuksen myötä tapaamme "menestyjiä". En ole oikeastaan yhtään mitään. Olen työtön, jolla on liian monimutkainen ajatusmaailma. En tunne oloani luontevaksi missään ympäristössä.

Osuu lähelle. Mies on yläluokkaa, minä olen köyhän yksinhuoltajan tytär. Miehen lapsuudenkodissa oli palvelijat, perintökartanot, akateemisia monessa sukupolvessa jne.

En tiedä miten mahdollinen tällainen liitto olisi muissa maissa. Ja mikä sen mahdollisti? Koulutus. Akateeminen koulutus. Tapasimme työkuvioissa ja olemme olleet pitkään naimisissa ja lapsia on. Elämme keskiluokkaisesti, varallisuutta on selkeästi vähemmän mitä miehen vanhemmilla ja äitiini verrattuna olemme poskettoman rikkaita.

Minun tausta näkyy enää pikkujutussa, miehen sukulaiset ei puhu minulle ruotsia, en tunne lapsuudesta asti oikeastaan ketään, sukujuhliin ei tule puoleltani ketään.