Lue keskustelun säännöt.
Puolison kuolemasta on kulunut yli vuosi - joko voin esitellä uuden kumppanini sukulaisille?
23.09.2019 |
Onkohan asia kuolleen puolisoni sukulaisille järkytys? Olen yrittänyt suojella heidän tunteitaan pitämällä seurustelumme salassa, mutta tuntuu siltä, että nyt alkaa olla aika jatkaa omaa elämääni avoimesti. t. nuorileski
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Jos kumppani on se jonka kanssa vehtasitte ennen eroa ja puoliso päätyi itsemurhaan, en kehtaisi näyttää kyllä naamaani enää missään... muussa tapauksessa voi siirtyä elämässä eteenpäin.
Oli tilanne mikä tahansa ei ihminen voi olla vastuussa toisen itsemurhasta ainakaan kuvailemassasi tapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kumppani on se jonka kanssa vehtasitte ennen eroa ja puoliso päätyi itsemurhaan, en kehtaisi näyttää kyllä naamaani enää missään... muussa tapauksessa voi siirtyä elämässä eteenpäin.
Oli tilanne mikä tahansa ei ihminen voi olla vastuussa toisen itsemurhasta ainakaan kuvailemassasi tapauksessa.
Silloin juuri onkin, koska on aiheuttanut sen. Toiset vaan osaa olla häpeilemättömiä kaikissa tilanteissa ja vierittää syyn aina muiden niskoille.
Swoman kirjoitti:
Minä laitoin välit poikki isään, kun sillä oli joku uusi hoito alle vuoden äidin kuolemasta. Kaiken lisäksi ei ollut mitään hienotunteisuutta, vaan olisi pitänyt hyväksyä ja onnitella kun löysi uuden sielunkumppanin.
Itse olin äidin kuolemasta aivan hajalla. Silloin tällöin isä koittaa edelleen ottaa yhteyttä, mutta en vastaa. Olkoon nyt sitten onnellinen uuden perheen kanssa ja vanhat voikin hylätä ikävänä muistona menneistä.
Haluat siis, että isäsi joutuu elämään yksin loppuelämänsä. Oletko sinä sitten valmis pitämään hänelle seuraa ja hoitamaan häntä elämän ehtoopuolella vai annatko hänelle kenties luvan siinä vaiheessa etsiä uuden ihmisen rinnalleen? Olet todella itsekäs. Ei ketään olla hylkäämässä, vaikka aloittaakin suhteen uuden ihmisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Swoman kirjoitti:
Minä laitoin välit poikki isään, kun sillä oli joku uusi hoito alle vuoden äidin kuolemasta. Kaiken lisäksi ei ollut mitään hienotunteisuutta, vaan olisi pitänyt hyväksyä ja onnitella kun löysi uuden sielunkumppanin.
Itse olin äidin kuolemasta aivan hajalla. Silloin tällöin isä koittaa edelleen ottaa yhteyttä, mutta en vastaa. Olkoon nyt sitten onnellinen uuden perheen kanssa ja vanhat voikin hylätä ikävänä muistona menneistä.
Miksi ihmeessä? MInä ainakin haluaisin, että mieheni löytäisi uuden kumppanin mahdollisimman pian, jos nyt kuolla kupsahdan. Elämän pitää jatkua kuitenkin. En ymmärrä tuollaisia aikarajoja.
Miksi olet noin ilkeä isääsi kohtaan?
Sanopa muuta. Joskus puhuttiin miehen kanssa, miten kävisi, jos toinen kuolisi. Minä teroitin miehelle, ettei missään nimessä saa romahtaa ja alkaa esimerkiksi ryyppäämään, vaan pitää jatkaa elämää. Lapsillekin on parasta, että toinen vanhempi pysyy ryhdissä. Sama juttu ikääntyneiden vanhempieni kohdalla. Olisi kamalaa joutua katsomaan vierestä, kun eloonjäänyt vanhempi lakkaisi elämästä ja pitäisi alkaa 'omaishoitajaksi'. Parempi, että katsoo eteenpäin, jatkaa elämää ja löytää uusia hyvää mieltä tuottavia asioita elämäänsä, vaikka sitten sen uuden elämänkumppanin.
Miniäni, joka on myös hyvä ystäväni, löysi uuden miehen oltuaan leskenä hieman yli vuoden. Hän sai hyvän miehen ja lapset hyvän isäpuolen, voin vain olla onnellinen heidän puolestaan. Enkä ymmärrä, miksi en olisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Swoman kirjoitti:
Minä laitoin välit poikki isään, kun sillä oli joku uusi hoito alle vuoden äidin kuolemasta. Kaiken lisäksi ei ollut mitään hienotunteisuutta, vaan olisi pitänyt hyväksyä ja onnitella kun löysi uuden sielunkumppanin.
Itse olin äidin kuolemasta aivan hajalla. Silloin tällöin isä koittaa edelleen ottaa yhteyttä, mutta en vastaa. Olkoon nyt sitten onnellinen uuden perheen kanssa ja vanhat voikin hylätä ikävänä muistona menneistä.
Haluat siis, että isäsi joutuu elämään yksin loppuelämänsä. Oletko sinä sitten valmis pitämään hänelle seuraa ja hoitamaan häntä elämän ehtoopuolella vai annatko hänelle kenties luvan siinä vaiheessa etsiä uuden ihmisen rinnalleen? Olet todella itsekäs. Ei ketään olla hylkäämässä, vaikka aloittaakin suhteen uuden ihmisen kanssa.
Kysehän oli tavasta miten asia tuotiin minulle ja miten minun rajojani ei kunnioitettu.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ylipäätään haluat esitellä uuden kumppanisi edesmenneen puolisosi sukulaisille? Se juna on jo mennyt.
Ollaan hyvissä väleissä ja paljon tekemisissä edelleen edesmenneen puolisoni äidin ja siskon kanssa. Ihan pelkästään lastenkin takia haluan säilyttää läheiset ja lämpimät suhteet kaikkiin sukulaisiimme. ap
Minun päähän ei nyt yhtään mahdu se,että leskeksi jäädessään ei saisi alkaa seurustelemaan uudestaan ja kenties avioituakin.
Ihmiset eroavat usein ihan turhistakin syistä ja siinä sitten lennellään puolin ja toisin sinne ja tänne.
Sitten jos jää leskeksi niin pitäis vaan istua naama nutturalla vuodesta toiseen,kas kun ei kotialttaria tarvitse pystyttää.
Ymmärrän heitä,joille puolison menetys on niin totaalinen isku ettei ehkä koskaan jaksa muita suhteita ajatellakaan,mutta ymmärrän myös päinvastaisen tunteen.Elämän on jatkuttava ja jokainen elää sen miten paremmin tahtoo.
Ajatus että lapsilla on oikeus lyödä välit poikki uusrakastuneen leski-isän/äidin kanssa on totaalisen itsekäs.
Täällä sanottiin,että on oikeus tehdä niin,mutta todella itsekästä ja ilkeää.
Jos on muuten ollut ok.-välit kyseisen vanhemman kanssa,niin tuohan on järjetöntä.
Itse en ole ollut vastaavassa tilanteessa.Vanhempani ovat aikanaan kuolleet melkein peräkkäin jaitse olen eronnut,mutta vaarini avioitui aikanaan kolmasti,jäi aina leskeksi.
En ehtinyt häntä tuntemaan,mutta äitini ja tätieni kautta sain hänestä niin paljon tietoa,että tuntuu kuin olisin hänet tuntenut.Rehellinen,viisas,lapsiaan ja vaimoaan rakastanut ja varmasti myös rakastettu mies.
Ensimmäinen vaimo kuoli viime vuosisadan ensimmäisellä kymmenellä.Jäi kolme pientä lasta.
Moni mies siinä vaiheessa heivasi lapsensa maailmalle taloihin huutolaisiksi,mutta ei mun vaarini.Pestasi jopa "lapsenlikan",jotta pystyi käymään työssä kalastajana merellä.
Avioitui sitten aika pian ja sai vielä kolme lasta,joista nuorin oli äitini.
Toinen vaimo,siis mummini,kuoli sodan aikaan ja vaari meni muutaman vuoden päästä vielä naimisiin.
Lapset olivat vaan onnellisia isän uudesta onnesta,jota ei sitten kestänyt kuin toistakymmentä vuotta kun vaarini kuoli.
Eli siis täältä luettavien mielipiteiden mukaan olisi pitänyt kituuttaa yksin vähän yli kolmikymppisestä 75-vuotiaaksi raataen yksin lastensa elättämiseksi aikana jolloin ei ollut pahemmin tukia tarjolla.
On täällä itsekästä porukkaa.