Mitä teidän ”tyhmistä” lapsista tuli?

Vierailija kirjoitti:

Meillä poika on tullut lahjoiltaan isäänsä, joka on matemaattisesti ja loogisesti erittäin lahjakas DI. Tyttärestä olin huolissani, koska hän on valitettavasti tullut itseeni, joka en ole koulunkäyntimielessä penaalin terävimpiä kyniä. Lisäksi tyttärellä samat luonteenviat kuin itselläni: laiskanpuoleinen, lykkää pakkomielteisesti asioiden aloittamista, ei oikein koulu kiinnosta ja siksi ei jaksanut keskittyä. 

No, pojasta tulikin sitten tohtori matemaattis-luonnontieteelliseltä alalta, mikä ei yllätä. Väittely viime vuonna tohtoriksi ja on yliopistolla töissä.

Tyttärellä on vähän vaikeampaa. Teininä meni vähän huonoille teille, alkoi juomaan, seurustelemaan epämääräisten tyyppien kanssa jne. Koulu ei mennyt kovin hyvin eikä kiinnostanut. Mikään ammattikoululinjakaan ei kiinnostanut, mutta lukio tuntui ihan mahdottomalta vaihtoehdolta sekä pääsemisen että jaksamisen puolesta. No, hän kuitenkin pääsi lukioon ja pääsi sen läpi. Lukiossa innostui koulusta jonkin verran ja onnistui yhden välivuoden jälkeen pääsemään yliopistoonkin, vaikkei todistus ollut kovin hyvä - pääsykokeissa onnistumalla. Yliopistossa iski taas juhlimisvaihde ja se ettei kuulemma vaan saa aikaiseksi luettua kun ei ole tiukkaa pakkoa vaan aikataulut saa päättää itse eikä kukaan vaadi. Lopetti yliopiston 4 vuoden jälkeen ja on nyt sitten ihan koulutusta vaatimattomissa töissä. Ei se mitään haittaisi jos hän olisi tyytyväinen, mutta kun ei ole. Hän haluaisi kovasti olla menestynyt ja arvostettu ja että olisi joku akateeminen tutkinto, ja häntä ahdistaa se ettei ole "mitään". Ei kuitenkaan usko kykyihinsä tulla "miksikään". 

Hänkään ei kyllä ole tyhmä - hänellä on vain noita vahvoja velttoilupiirteitä.

Kukaan oikeasti TYHMÄ ei pääse yliopistoon.

Mutta toki siitä APnkin lapsessa todennkäköisesti on kysymys, että lapsi on vain laiskahko/haaveilija/vähemmän päämäärätietoisesti eteenpäin haluava kuin sisaruksensa.

Oikeasti vähälahjainen on eri asia!

Mikä ap olet itse ammatiltasi, entä puoliso? Useinhan lapset "perii" vanhempien ammatin tai vähintään kiinnostuksen tiettyihin ammatteihin.

Mielenkiintoinen huomio. Nimittäin parhaiten lapsistani ovat työelämässä pärjänneet ne jotka vähiten loistivat koulussa.

Minä itse olen se tyhmä lapsi.

Ammattikorkeatutkinnon suoritin ilmeisesti suht helpolta alalta. Enempään en uskalla edes pyrkiä, kun uskon etten kuitenkaan pärjää. Jo amk - opintojen alkaessa olin liki varma, etten tule pääsemään yhtäkään kurssia läpi, saati valmistumaan.

Näin se vähän on, kun on koko lapsuuden saanut vanhemmalta olevansa tyhmä. En oppinut asioita noin vain, vaan joillakin omilla tavoilla, joita en itsekään osaa itselleni selittää. Edes lukemaa en oppinut niillä perinteisillä tavutus - opeilla, enkä abc - kertauksilla. Lukihäiriötä ehdittiin epäillä, kun vaan liki yhtäkkiä aloinkin lukea ja hyvin. Kirjoitin heti ilman tavuviivoja, mutta koska tavutukset olivat pakollisia, sain noottia kun en taas niitä osannut käyttää oikein.

Sama muissa aineissa. Opin aina asiat väärällä tavalla.

Matematiikka ja kielet ovat edelleen ne, mitä eniten kammoan. Koska näissä eniten kuulin olevani tyhmä ja osaamaton.

Peruskoulujen päättyessä en osannut sanaakaan englantia. Aikuisena sitten jotenkin opin itsestään, en siis kertaillut tai muutoin opetellut.

Voin hyvin katsoa englannin kielisiä videoita ilman tekstejä, kirjoitettu tosin tuottaa edelleen ongelmaa... Ruotsin kielessä taas ymmärrän paremmin kirjoitettua, kuin suullista.

Oikeasti heikkolahjaiset eivät pärjää edes tavallisessa amiksessa yleensä, puhumattakaan lukiosta tai korkeakouluista. ADD on eri asia kuin heikkolahjaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä poika on tullut lahjoiltaan isäänsä, joka on matemaattisesti ja loogisesti erittäin lahjakas DI. Tyttärestä olin huolissani, koska hän on valitettavasti tullut itseeni, joka en ole koulunkäyntimielessä penaalin terävimpiä kyniä. Lisäksi tyttärellä samat luonteenviat kuin itselläni: laiskanpuoleinen, lykkää pakkomielteisesti asioiden aloittamista, ei oikein koulu kiinnosta ja siksi ei jaksanut keskittyä. 

No, pojasta tulikin sitten tohtori matemaattis-luonnontieteelliseltä alalta, mikä ei yllätä. Väittely viime vuonna tohtoriksi ja on yliopistolla töissä.

Tyttärellä on vähän vaikeampaa. Teininä meni vähän huonoille teille, alkoi juomaan, seurustelemaan epämääräisten tyyppien kanssa jne. Koulu ei mennyt kovin hyvin eikä kiinnostanut. Mikään ammattikoululinjakaan ei kiinnostanut, mutta lukio tuntui ihan mahdottomalta vaihtoehdolta sekä pääsemisen että jaksamisen puolesta. No, hän kuitenkin pääsi lukioon ja pääsi sen läpi. Lukiossa innostui koulusta jonkin verran ja onnistui yhden välivuoden jälkeen pääsemään yliopistoonkin, vaikkei todistus ollut kovin hyvä - pääsykokeissa onnistumalla. Yliopistossa iski taas juhlimisvaihde ja se ettei kuulemma vaan saa aikaiseksi luettua kun ei ole tiukkaa pakkoa vaan aikataulut saa päättää itse eikä kukaan vaadi. Lopetti yliopiston 4 vuoden jälkeen ja on nyt sitten ihan koulutusta vaatimattomissa töissä. Ei se mitään haittaisi jos hän olisi tyytyväinen, mutta kun ei ole. Hän haluaisi kovasti olla menestynyt ja arvostettu ja että olisi joku akateeminen tutkinto, ja häntä ahdistaa se ettei ole "mitään". Ei kuitenkaan usko kykyihinsä tulla "miksikään". 

Hänkään ei kyllä ole tyhmä - hänellä on vain noita vahvoja velttoilupiirteitä.

Kukaan oikeasti TYHMÄ ei pääse yliopistoon.

Mutta toki siitä APnkin lapsessa todennkäköisesti on kysymys, että lapsi on vain laiskahko/haaveilija/vähemmän päämäärätietoisesti eteenpäin haluava kuin sisaruksensa.

Oikeasti vähälahjainen on eri asia!

Joo ei ole tyhmä, joskus olen jopa epäillyt että tytär saattaa olla veljeään älykkäämpi. muistan jo lapsena kun pelasivat vaikka jotain tietokonepelejä, joissa oli ongelmanratkaisutehtäviä, tytär ne yleensä ratkaisi ihan tuosta vaan heittämällä kun (vieläpä paria vuotta vanhempi) veljensä vielä ihmetteli, että miten tätä ongelmaa nyt lähtisi lähestymään systemaattisesti. 

On vaan tosiaan taakana samanlainen tosi vaikea luonne ja temperamentti kuin itselläni. Minustahan ei myös tullut oikein mitään samantapaisista syistä. Minä loistin kyllä lukioon asti, mutta yliopistolla meni ihan lekkeriksi ja juhlimiseksi, enkä saanut aikaiseksi opiskella. Ahdistus vaan lisääntyi kun ei suju, mutten myöskään silti saanut pakottauduttua ottamaan itseäni niskasta kiinni ja vaan lukemaan ja harjoittelemaan. Päädyin enemmänkin säälimään itseäni kun raukka en pysty ja masentumaan. Lopetin yliopiston myös kesken kuten tytär ja päädyin aluksi opiskelemani alan töihin. Siellä kuitenkin myös uran tuhosi viivyttelytaipumukseni, en saanut töissäkään aloitettua hommia jos ei joku pomo koko ajan painosta. Kolmekymppisenä päätin että duunarihommat joissa on pakko saada tietty näkyvä tai mitattava tulos koko ajan aikaiseksi on ainoa mitä pystyn näköjään tekemään, koska olen niin pataveltto ja saamaton ihminen. 

Ei ehkä välkky, mutta tavattoman ahkera tyttö luki itsensä ekonomiksi ja on nyt pankissa koulutustaan vastaavissa hommissa.