Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Voi ei, raskaana olen.
31.05.2006 |
Tiedän varsin hyvin, kuinka tähän asiaan tällä palstalla suhtaudutaan, mutta en haluaisi tätä lasta. Mutta en sitten kuitenkaan voi kuvitella tekeväni aborttiakaan.
Meillä on kaksi lasta. Enempää ei ole ollut suunnitteilla. Olen opiskellut koko ajan lasten kanssa kotoa käsin, eikä se aina ole ollut aivan mutkatonta. Sain juuri jätettyä graduni ja valmistun nyt kesäkuussa maisteriksi. Olen hoitanut lapset koko ajan kotona, opiskellut sitten illat, yöt, viikonloput. Äitiyslomia ei siis varsinaisesti ole ollut. Siis lomaa muista velvollisuuksista; aikaa, jolloin voisi keskittyä vauvaan tai lapsiinsa. Olen suorittanut seminaareja, tenttejä, luentokursseja viimeisillään raskaana ja myös kolmeviikkoisen vauvan kanssa.
Olen jaksanut tämän lapsi ja opiskelu yhtälön, sillä olen äärimmäisen kiinnostunut alastani ja motivoitunut valmistumaan pikaisesti saadakseni tähän alaan liittyvän työpaikan, jossa pääsisin soveltamaan teoriassa opittuja tietoja käytäntöön. Toisaalta opintotuella ei ole ollut mahdollista laittaa lapsia myöskään päivähoitoon. Mieheni tienaa siis sen verran, että päivähoitomaksut ovat täysimääräisiä. Mutta koska itse en tienaa mitään, mieheni maksaa yksin palkastaan asumisen, laskut, elämisen, ph-maksut, siis käytännössä kaiken. Onkin siis ollut edullisempaa nostaa kotihoidontuki ja välttyä ph-maksuilta.
Opiskeluaika on siis ollut kituuttamista, niin taloudellisesti kuin ajallisestikin. Molempia kannustava asia on ollut se, että tämä on vain vaihe, joka päättyy pikaisesti. Minä toivottavasti pääsen mieleiseeni työpaikkaan, illat ja viikonloput voi omistaa perheelle kirjojen sijasta, taloudellinen tilanne helpottaa myös. Olisin valmis kuolemaan lasteni vuoksi, mutta rehellisesti sanottuna en ole mikään kotiäitityyppi. Lapsemme ovat ihania, mutta myöskin rasittavia, niin kuin varmasti kaikki lapset. Olen kokenut olevani osittain vanki täällä kotona. Jos taloudellisesti olisi ollut mahdollista viedä lapset hoitoon edes osapäiväisesti, olisin voinut opiskella päivät ja nukkua joskus öisin. Alati väsyneenä kotiäitiys on tuntunut ajoittain pakkopullalta, ei niin nautinnolta kuin se olisi voinut tuntua. Ja tällaisessa tilanteessa työelämä näyttääytyy jopa lumoavan ihanalta. Sinne minä haluan.
No paperit on pian kädessä, työhaastattelukutsuja olen saanut myös. Lapset ovat syksyllä jo 3 ja 4-vuotiaita, eli riittävän isoja siirtymään myös lastenhoitajien huomaan päivisin. Olen puhkunut innosta, elämä on ihanaa. Tuntuu, että se aika, jota olen niin kauan odotellut, on nyt vihdoin totta. Sanokaa vain itsekkääksi, se luultavasti pitää paikkaansa. Rakastan ja nautin lapsistamme, mutta äitiys ei riitä millään elämäntehtäväkseni. Minulla on niin valtava halu tehdä muutakin merkityksellistä työtä.
Minulla on kuparikierukka, sillä vauvaa ei nyt toivota. Toiveista ja kierukasta huolimatta, olen raskaana. Mua aihdistaa aivan hirveästi. Haluan töihin, haluan irtautua kotiäitiydestä. Haluan, että lapsemme menevät hoitoon ja saavat siellä muitakin ystäviä kuin toisensa ja aktiivista, mukavaa ohjattua toimintaa. Haluan ehdottomasti töihin ja haluan, että myös tämä taloudellinen kituuttaminen helpottuu.
Silti vatsassani kasvaa vauva. Se tarkoittaa, että unohdan taas muutamaksi vuodeksi työelämän ja jätän tuoreen tutkintotodistukseni kirjahyllyyn pölyttymään. Lapset eivät mene hoitoon, vaan päinvastoin minusta tuleekin kolmen lapsen kotiäiti. Taloudellinen tilanteemme jatkaa synkkää kulkuaan. Minimiäitiysraha, lisäkustannuksia uudesta perheenjäsenestä. Se tarkoittaa myös kaiken aloittamista alusta. Raskausaika, kamala synnytys, pinkeät, puristavat rinnat, yöt lääpeensä valvomista, lisää pyykkiä, vaippapakettien raahaamista, hyssyttelyä hyysäämistä ja sähläämistä. Siis sellaista, että kahvi ehtii aina jäähtyä kuppiin, kun aina on jokin muu asia kesken.
Ja se jatkuva tavaroiden raahaaminen. Lähdetään vaikka päiväksi kaupunkiin tai yökylään mummille, ja tavaraa tarvitaan mukaan pakettiauton verran. Matkalaukullinen hoitotarvikkeita; vaippoja, harsoja, varavaatteita, sadesuojia, tutteja, ruokia, puhdistusliinoja yms, yms. Vaunujen pakkaamista auton perään, on kaukaloa, matkasänkyjä, ja kaiken maailman roinaa. Luulin jo tämän vaiheen jääneen taakse. Ahdistaa.
Vauvasta iloitseminen vaatii kyllä tavattoman paljon sopeutumista. Juuri nyt en positiivisia puolia tahdo löytää. Voin sanoa rehellisesti, etten toivoisi tätä lasta. Mutta olen aina " vastustanut" ns mukavuusabortteja. Eihän minulla ole oikeastaan mitään sellaista syytä, etten voisi tarjota lapselle hyvän elämän edellytyksiä. Ainoa syyni on se, että olen todellakin kurkkuani myöden täynnä kotiäitiyttä ja todella toivoisin sen vihdoin loppuvan ja pääseväni alan töihin, joita niin suunnattomasti janoan. Olen niin varma, että minulla on paljon muutakin annettavaa tälle yhteiskunnalle kuin omien lasten hoito.
Tiedän, että sanotte, että kyse on vain parista vuodesta. Kokobaiskuvassa pari vuotta on lyhyt aika, mutta siinä arjessa, joka nytkin tuntuu ahdistavalta, pari vuotta on oikeasti aivan helkkarin pitkä aika. Pelkään myös työelämän puolesta. Alakohtaista työkokemusta ei näiden lasten ja opiskelun aikana ole juuri kerennyt karttua, enkä myöskään ole enää aivan nuori. Jos vietän taas pari vuotta kotona ja ryhdyn jälleen työnhakuun, kuka silloin haluaa kolmen lapsen äitiä töihin? Sellaista, jonka valmistumisesta on jo vuosia, eikä työkokemusta ole juuri lainkaan. Palkkaisitko itse selleisen henkilön? Tuskinpa vain.
Mitä ihmettä minä teen? Tai lähinnä, millä tavoin osaisin sopeutua tähän asiaan positiivisesti? Nyt koko raskaus ja vauva tuntuu aivan valtavalta rasitteelta, joka estää minua toteuttamasta myös itseäni. Sysää minut nurkkaan ja asettelee kaikkien henkilökohtaisten päämäärieni, tavoitteideni, intohimojeni päälle tuhat kiloisia punnuksia. Tuntuu ihan hirveän pahalta.
Onko kellää teistä ollut vastaavaa tilannetta? Miten kummassa osasitte kääntää sen iloiseksi uutiseksi?
Kommentit (17)
En itse ole ollut samassa tilanteessa mutta ex-työkaverini on ollut. Heillä oli jo kolme lasta eikä todellakaan ollut tarkoitus hankkia enempää. Työkaverini oli palaamassa äitiyslomalta ja astumassa isoihin saappaisiin eli saamassa aika paljon vastuuta enemmän. Mutta, mutta...raskaana oli. Meni kuitenkin töihini ja kertoi muutaman kuukauden kuluttua tilanteesta pomolleen. Ei onneksi järkyttynyt :) Työkaverini jäi aikanaan äitiyslomalle mutta palasikin aika nopeasti töihin ja mies jäi hoitamaan vauvaa ja muita lapsia kotiin. Olisiko vauva ollut silloin n. 7-8 kk vanha ja hyvin meni.
Olisiko teillä taloudellisesti mitenkään mahdollista, että jos saisit töitä, menisitkin aika nopeasti töihin? Ja miehesi jäisi kotiin vaikka puoleksi vuodeksi? Kuopukset ovat yleensä niin paljon reippaampia ja sosiaalisempia kuin esikoiset, että varmasti teidän uusi vauva voisi mennä aikaisemmin hoitoon kuin sisarukensa.
Tsemppiä kovasti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikset menisi töihin ja laita lapset päivähoitoon. Ehdit olla töissä tienaamassa äippärahaa yli 6 kk ja lapsetkin tottuvat olemaan hoidossa. Kun kuopus syntyy, jäät äitiyslomalle, eikä tarvitse kituuttaa minimituloilla. Palaat töihin heti kun voit - jos vielä huvittaa. Onnea vauvasta!
paitsi, että en ole raskaana. Muutamaa yksityiskohtaa lukuunottamatta sun teksti olisi voinut olla mun näppikseltä. Siis takana monta vuotta äitiyttä, opiskelua, osa-aikatöitä, kaikkea samaan aikaan, muttei mitään kunnolla. Olen nyt vihdoin valmistumassa ja tarkoituksenani on olla vielä muutama kuukausi kotona ja sitten syksyllä hakea töitä.
Luulin keväällä olevani raskaana, ja ehdin käydä läpi noita samoja kysymyksiä. Meillä tilannetta mutkistaa vielä se, että ainakin mies haluaisi vielä kolmannen lapsen, mutta minä haluan ihan ehdottamasti olla ainakin pari vuotta töissä ennen sitä. Voisiko tehdä abortin nyt ja toivoa lasta parin vuoden päästä? Meidän asunto on myös ihan ehdottomasti liian ahdas jo nyt. Viides (pinna)sänky mahtuisi ehkä parvekkeelle, jos sieltä siivoaisi parvekalusteet pois. Niin kuin sanoit kyse olisi mukavuusabortista - mutta toisaalta myös naisen ja äidin oikeudesta työhön ja uraan. Mulla on ihan sama tilanne, ikää kolkyt ja oman alan työkokemusta muutama yksittäinen pätkä. Jos tässä vaiheessa joutuisi jäämään kolmannelle äitiyslomalle, ajatus tuntuisi vaan ihan musertavalta. No, en sitten ollutkaan raskaana, enkä joutunut tekemään päätöstä.
Sori, en osaa sanoa mitään kannustavaa. Oli vaan pakko kirjoittaa, kun kuvailit tilannettani ja tunteitani paremmin kuin itse osaisin.
Jos päätätte pitää lapsen, niin voisitko silti hakea töitä, mennä työhaastatteluihin ja tehdä töitä puoli vuotta ennen äitiyslomaa? Saisit työkokemusta, paremman äitiyspäivärahan ja lapsetkin päivähoitokokemusta. Toisaalta jos päädyt aborttiin, ymmärrän sen enemmän kuin hyvin.
Onnea sisko, mitä ikinä päätätkin tehdä!
Ensinnäkin musta on hienoa, että ainakin yrität sopeutua ajatukseen vielä yhdestä vauvasta. Monet on tässä sanoneet, että mitäs jos miehesi jäisi lasten kanssa vanhempainvapaalle, olisiko se mahdollista? Käsittääkseni 3kk on se varsinainen äitiysloma, sen jälkeen voi kumpi vaan jäädä kotiin. Toisekseen, vielähän tässä on yli puoli vuotta aikaa tehdä ja hakea töitä. Usko pois, jotkut työnantajat todellakin ottavat raskaana olevankin töihin, jos katsovat, että tämä olisi juuri toivottu työntekijä taidoiltaan ja olemukseltaan.
Mä kyllä ymmärrän varsin hyvin tuon sinun ahdinkosi, mutta jotenkin viestistäsi paistaa läpi sellainen että et ole abortintekijä-tyyppiä. Siis sellasita, että voisit sen asian vain menneisyyteen jättää sen kummemmin pohdiskelematta millainen lapsi sieltä niin kovasti olisi ollut tuloillaan.
Sellainen vielä tuli mieleen, että olisiko kuitenkin vielä jatko-opiskelu mahdollista? Siis väitöskirjan aloittelu tms?. Jos siis olisit kotona.
Mutta tsemppiä sulle ap. toivon sydämestäni, että teillä menee kaikki mainiosti. Keskustele vakavasti mieheis kanssa, olisko hän valmis olemaan esim sen 6kk kotona, eli kun vauva 3kk-9kk.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eiköhän olisi vähintään reilua että nyt on sun vuorosi päästä töihin ja tehdä uraa, kun kerta noin kovasti haluat. se on nytr miehesi, joka jää kotiin hoitamaan lapsia. Ei hän ehkä helpolla jää kotiin, ja hyppää pois uraputkestaan, mutta se on nyt se homma mikä hänen on tehtävä. sä et voi olla ainoa joka uhrautuu.
aborttia harkitsisin tilanteessasi vain, jos olet varma ettei se jää mieltäsi painamaan loppuiäksesi.. teillä kun ei oikeasti ole mitää syytä aborttiin, perus asiat kunnossa, opiskelut tehty, perhe koosssa ja terveyttä riittää. ja rakkauttakin kai?
Itse ajattelin et tekisin just noin, äkkiä nyt töihin jos niitä kerran on. sit äippälomalle ja takas töihin JOS VIELÄ KIINNOSTAA.. minulla ei muuten enää kiinnostanutkaan kun kävin 6kk töissä ja sit jäin äp:lle. saat hyvää äp rahaa ja työkokemusta ja vaihtelua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos juuri olet tullut raskaaksi ehdit olla hyvin töissä ennen äitiyslomaa. Ja jos saat vakipaikan, sinulla on työpaikka äitiysloman jälkeen odottamassa! Kotona olet sen 10kk äitiysloman ja sitten takaisin töihin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hoitaja voi sitten kuljettaa isompia lapsia kerhoissa yms. ja pienin saa olla kotona. Kaikki voittaa.
Ap ei siis ole voinut laittaa lapsia hoitoon. Minäkin loppusuoralla yliopisto-opinnoissani. Rahallisesti ei ole järkevää laittaa lasta hoitoon, vaikka se edistäisi valmistumista. Niinpä hoidan lapsen kotona ja opiskelen samalla ja olen ihan puhki. Toisaalta tämä on ihana mahdollisuus antaa lapsen olla kotona. Silti laittaisin hänet puolipäivähoitoon, jos se olisi taloudellisesti mahdollista. Ehkäpä apkin tekisi samoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vilpittömästi iloinen, että tällä palstalla on mahdollista saada vihamielisten sanojen lisäksi myös tukea ja neuvoja.
Tuota mieheni kotiin jäämistä en ollut ajatellutkaan. Se voisi olla ratkaisu tilanteeseen. Miehelläni ei ole oikeastaan mitään sitä vastaan, että perheemme vielä kasvaisi. Lähinnä hän on ollut huolissaan minusta ja jaksamisestani. Voisin jopa ajtella hänen innostuvan kotiin jäämisestä.
Tuosta minun työhön menenmisestä vielä. Mulla on siis ollut kierukka eli en raskautta ole edes osannut epäillä. Viikkoja oli ehtinyt jo karttua ennen kuin viime viikolla tajusin tehdä raskaustestin. Viikkoja on siis sunnuntaina täynnä jo 11. Aborttia en siis enää tässä vaiheessa vakavasti ajattele. Mutta myöskään en ehdi olla töissä vaadittua 6kk. Toisaalta lyhyempi aikakin voisi tehdä " mielenterveydelleni" ihan hyvää.
Ehkäpä tämä kuitenkin tästä. Kiitos, että sain hieman tuulettaa päätäni ja selvittää ajatuksiani asiasta. Sopeutumista tilanne tulee vaatimaan tosi paljon, mutta toisaalta mielessäni pyörii ajatus jostakin " kohtalosta" tai muusta sellaisesta. Jos minulla on kierukka ja lasta ei toivota, mutta silti lapsi haluaa väkisikin jakaa kohtuni ehkäisimen kanssa, niin mikä kumma minä olen moista elämänhalua sammuttamaan.
ap
Käyhän ap katsomassa kelan sivuita viimeismmät äprahan määräytymisohjeet. Voit silti saada ansiosidonnaista. Ja tosiaan sinulle tekee varmaan hyvää käydä vähän tuulettamassa päätäsi aikuisten maailmassa parikin kuukautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on täsmälleen samanlainen tilanne, paitsi että lapset 2- ja 3v. Opiskelen koko ajan, ja lapset on tarkoitus laittaa hoitoon syksyllä -07 kun toinen täyttää 3 ja isompi 4 ja itse sopivasti valmistun.
Sitten haluan ehdottomasti töihin!
Oikein niskavillat nousi kauhusta pystyyn kun ajattelin että raskaus sattuisi nyt kohdalleni.
En tiedä mitä itse tekisin. Jos mies ei suostuisi jäämään kotiin, tekisin varmasti abortin vaikka olen periaatteesta hiukan " mukavuusabortteja" vastaan.
Ehkäisy on meillä vaikeaa; olen vielä alle 30v. enkä halua sterilisaatioon, sillä sitä ei tiedä vieläkö haluamme 10v. päästä iltatähden.
Ainoa minulle käyvä vaihtoehto on sitten kondomi. Elämme ainaisessa pelossa raskaudesta sillä kondomi ei ole mikään luotettava ehkäisy.
On naurettavaa, että vielä vuonna 2006 naiset joutuvat elämään ainaisessa raskauden pelossa tai tulemaan haluamattaan raskaaksi!
Tsemppiä sinulle, voimia oikeaan ratkaisuun!
aina on ollut perhettä, työtä ja opiseklua samaan aikaan. Utopialta tuntuu, että saisin tehdä jotain gradua normaalitilassa ja ilman meluavia lapsia taustalla. Melkein liian helppoa ollakseen totta....
Ja taas on gradu kesken enkä jaksa enää tehdä ennen synnytystä sitä loppuun.
Toisaalta voisit tehdä just niin, että haet heti jotain työtä ja hoitopaikkaa lapsillesi. Jos et löydä koulutusta vastaavaa, ni hae jotain muuta et pääset irti kotiympyröistä. Jos raskaudessa tulee ongelmia, ni saat saikkuajalta palkkaa ja saat tosiaan sitten isomman äippärahankin tuon viimesen puolen vuoden tulojen mukaan. Ole kotona esim. 4 kuukautta ja käske miehen pitää loppuosa vanhempainrahasta. Lapsi vaan tarhaan sitten vuoden ikäisenä ja kaikki menee ok.
Vältin kolmannen synnytyksen jälkeisen masennuksenikin kun opiskelin. Oli elämässäni jotakin muuta. Taloudellisesti myös kannattavaa kun sain aikuiskoulutustuen ja kotihoidontuen.
Valitettavasti vain en ole onnistunut löytämään koulutustani vastaavaa paikkaa =(
Alue: Aihe vapaa
koska itse kovasti toivoisin tällä hetkellä toista lasta... Mutta mieleeni tuli semmoinen, että mitä jos miehesi jäisikin kotiin lasten kanssa vanhempainvapaalle? Hän saisi ansiosidonnaisen päivärahan vanhempainvapaan ajalta ja sinä pääsisit töihin haaveilemasi uran pariin.