Järkevät nuukailuvinkit
Nyt en peräänkuuluta vessapaperinkuivatus-vinkkejä vaan oikeasti fiksuja, suht helppoja ja ekologisia nuukailutapoja.
Itse esimerkiksi aikaisemmin heitin surutta kahvipannusta ylijääneen kahvin menemään kunnes hiffasin laittaa kahvin termariin odottamaan iltapäivää. Palasaippuoita käytän, löytyy omansa kasvoille, hiuksille jne. Ei tule myöskään turhaa pakkausmuovia.
Klassikkona leikkaan tahnatuubit auki saksilla jotta saan kaiken hyödyn tuotteesta.
Kastike, siirappi ym purkit täytän lopuksi vedellä ja huljutan ruokaan.
Suihkussakäynnin ajoitan usein salillekäynnin yhteyteen.
Kommentit (174)
Nuukailun puolelle minulla varmaan menee se, että paikkaan vaatteita useampaan kertaan. Farkuissa on tosiaan paikka paikan päällä, tosin useampaan kertaan paikattuina ne pääsevät siihen varsinaiseen käyttötarkoitukseensa eli työvaatteiksi. Paikkaan myös villasukat, ja teritän niitä.
Ruuan osalta teen lähes kaiken ruuan raaka-aineista eteenpäin itse, eineksiä en osta kuin äärimmäisessä hädässä (ts. kun olen työmatkalla viikon, niin varmistan eineksillä sen, että syövät edes jotain järkevää ollessani reissussa, eikä vaan sipsejä ja popkornia ja nuudeleita). Juuri nyt perunapeltoamme kynnetään - meillä pottua kasvatetaan neljän perheen tarpeiksi! Muutenkin yritän kasvattaa kasvimaalla kasviksia mahdollisimman paljon ja monipuolisesti (noin 3kk vuodessa syödään vain omia tai luonnosta saatavia kasviksia, marjoja jne). Olen siirtynyt juomaan 50/50 teetä, eli yksi osa mustaa irtoteetä ja yksi osa itsekerättyjä teeaineksia. Nyt lähimmän viikon sisään pitäisi käydä keräämässä pihjalanlehtiä teeksi (omasta pihasta).
Yleensä on aika lailla selvillä se, mitä lähiaikoina tulee tarvitsemaan. Esimerkiksi lapsille täytyy ostaa joka kevät tai syksy uudet saappaat, tai jollekin teinille polkupyörä, tai ruuanlaittotarvikkeista täytyy hankkia pulikka, kun peruskaulimella on ikävä kaulita piirakanpohjia ja tortilloja tms. Kun nää tarpeet on koko ajan mielessä, niin kun eteen tulee hyvä tarjous (kontion saappaat 25€ poistomyynnissä) niin silloin voi ostaa. Mulla on jääkaapin ovessa lista, johon puutteet lisätään, ja josta niitä sitten yliviivataan kun on hankittu.
Kotivaran ylläpitäminen: perusaineksia löytyy AINA kotoa, joten jos haluaa tehdä jotain erityistä, niin se onnistuu ilman ylimääräistä kauppareissua. Euroviisuvalvojaisia varten suolaista piirakkaa ja rocky roadia? Täytekakku yllätysvieraille? Tortilloja tylsän kouluviikon piristykseksi? Kaikki onnistuu...
Extrapitkien hiusten omistajan kannattaa opetella värjäämään itse. Ja jos kätevä käsistään, leikkaamaan/tasaamaan myös. Peilin edessä onnistuu osanen kerrallaan, pitää olla vaan hyvät sakset, ne kannattaa ostaa. Jos hiustenvärjäys ja tasaus extrapitkille maksaa 180e/kerta ja värjään hiukset 6x vuodessa, niin säästän tässä yli tonnin vuodessa.
Biojätekeräys tulee taajamiin mitä siis sekajäteastialla enää tekee jos kaikki voi viedä keräykseen kuten metalli,paristot,lasi,muovi,pahvi,paperi jne....
Säästö se on pienikin säästö
Vierailija kirjoitti:
Extrapitkien hiusten omistajan kannattaa opetella värjäämään itse. Ja jos kätevä käsistään, leikkaamaan/tasaamaan myös. Peilin edessä onnistuu osanen kerrallaan, pitää olla vaan hyvät sakset, ne kannattaa ostaa. Jos hiustenvärjäys ja tasaus extrapitkille maksaa 180e/kerta ja värjään hiukset 6x vuodessa, niin säästän tässä yli tonnin vuodessa.
Paljonkohan olenkaan säästänyt, kun en koskaan värjää hiuksiani? (olen tyytyväinen karjalanruskeaan väriini)
Alapeukuttakaa vaan, ihminen on tuhlari juuri silloin kun on huolissaan. Siksi aina tee ruoka joka riittää useita viikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Extrapitkien hiusten omistajan kannattaa opetella värjäämään itse. Ja jos kätevä käsistään, leikkaamaan/tasaamaan myös. Peilin edessä onnistuu osanen kerrallaan, pitää olla vaan hyvät sakset, ne kannattaa ostaa. Jos hiustenvärjäys ja tasaus extrapitkille maksaa 180e/kerta ja värjään hiukset 6x vuodessa, niin säästän tässä yli tonnin vuodessa.
Paljonkohan olenkaan säästänyt, kun en koskaan värjää hiuksiani? (olen tyytyväinen karjalanruskeaan väriini)
Sama. Tummanruskeat hiukset, en näe mitään tarvetta noille myrkyille.
Pörssisähkö ja sähkön käytön ajoitus hintojen mukaan, löytyy helposti esimerkiksi fingrid sovelluksesta, sahko.tk. Pystyy katsomaan jo seuraavan päivänkin hintoja ja suunnittelemaan etukäteen. Sähkölämmitys öisin päälle jos on.
Mulla ylivoimaisesti tehokkain säästö on tullut siitä että lopetin huonolaatuisten vaatteiden ostamisen. Kun 99 % naisille myytävistä vaatteista on niitä akryylihirvityksiä niin vaatteiden ostaminen väheni kymmenesosaan entisestä. Ostan vain todelliseen tarpeeseen, suosin monikäyttöisiä, neutraaleja ja kaiken kanssa sopivia vaatteita, korjaan sen minkä voin ja kulutan vaatteet loppuun asti. Tänä vuonna en muistaakseni ole ostanut vaatteita vielä ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Extrapitkien hiusten omistajan kannattaa opetella värjäämään itse. Ja jos kätevä käsistään, leikkaamaan/tasaamaan myös. Peilin edessä onnistuu osanen kerrallaan, pitää olla vaan hyvät sakset, ne kannattaa ostaa. Jos hiustenvärjäys ja tasaus extrapitkille maksaa 180e/kerta ja värjään hiukset 6x vuodessa, niin säästän tässä yli tonnin vuodessa.
Paljonkohan olenkaan säästänyt, kun en koskaan värjää hiuksiani? (olen tyytyväinen karjalanruskeaan väriini)
Sama. Tummanruskeat hiukset, en näe mitään tarvetta noille myrkyille.
Minulla harmaita jo mitä tykkään peittää, ja kasviväreillä ne jää kivasti "vaaleammiksi raidoiksi" muuten ruskeaan väriin. Värjään kasviväreillä/henna/cultivators, eli ei ne kovin myrkyllisiä ole, jos ei ole sille itse hennakasville allerginen. Hauska huomata että nuo olisi itseasiassa näemmä vielä kalliimpi värjätä kampaajalla, kasviekovärit ja ekstrapitkät hiukset niin kalliimpi värjäys kuin normimyrkyillä.
Vedä vessa vain sunnuntaisin. Isot kokkareet voi heittää naapurin parvekkeelle.
Ruokailujen vähentäminen. Moni toimistoihminen pärjää kyllä vaikka 2-3 aterialla päivässä. Ei tarvita välipaloja jotka usein maksavatkin suhteessa paljon. Pätkäpaastoaminen. Lihavia ihmisiä on paljon.
Vierailija kirjoitti:
Älä pidä autoa vaan lainaa kaverilta. Lupaa maksaa puolet kuluista eli bensat.
Kolhi autoa senverran että omistaja suuttuu ja unohtaa sen bensalupauksenkin ;-)
Just, näitä pummikavereita ei kukaan jaksa. Onneksi.
Kallein ruoka on poisheitetty ruoka. Itselläni meni kymmeniä vuosia kun tajusin tämän. Ostan suunnitellusti ja jääkaapista syödään tuunaten kaikki. Jääkaapin ei tarvitse olla täpötäynnä. Jotenkin lapsuudesta jäänyt joku maailmanlopun pelko. Toki silloin ei ollut kaupatkaan auki niin kauan. Arkkupakastimesta luovuin yli 10 v sitten. Ensinnäkin en juuri koskaan lämmittänyt pakkaseen tekemiäni kotiruokia. Myöskään perunasipulisekoitusta ym ei tarvitse jemmata pussitolkulla pakastimeen kun lähikauppa avoinna pakastealtaineen klo 7-22.
Yksi kaappipakastin marjoille ja jäätelöille ym riittää hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Ruokailujen vähentäminen. Moni toimistoihminen pärjää kyllä vaikka 2-3 aterialla päivässä. Ei tarvita välipaloja jotka usein maksavatkin suhteessa paljon. Pätkäpaastoaminen. Lihavia ihmisiä on paljon.
Työnantajan sponssaamat lounasbuffetit kuulemma oikeasti on ihan merkittävä osasyy työikäisten lihomiseen. Kun samaan hintaan saa niin paljon ravintolaruokaa kuin napa vetää ja ruokaan kuuluu yleensä jälkkärikin niin moni ylensyö viitenä päivänä viikossa, vaikka useimmat istuvat tuolissa koko työpäivän ja pärjäisivät kevyellä salaatilla.
Muistakaa nuukuudessanne kuitenkin käyttää kodin vesipisteitä, esim. juuri sitä suihkus mieluiten päivittäin. Muuten siellä alkaa legionella muhia.
Järkevää nuukailua on tehdä kasvisvoittoisempaa ruokaa. Lihan jatkaminen esimerkiksi palkokasveilla pitää ruuan proteiinin saannin hyvänä, vaikka lihaa olisi vähemmän. Samalla myös saa lisää kuituja, mikä edistää suoliston terveyttä. Soijarouhetta kun lisää jauhelihan sekaan, niin ei haittaa vaikka jauheliha olisi rasvaisempaa, sillä kuivana soijarouhe imee sen rasvan (ja maun) eikä ole pelkoa siitä, että rasva jää lillumaan ruuan pintaan. Noissa kasviproteiinituotteissa yleensäkin edullisimpia on ne simppeleimmät muodot eli kuivatut pavut, herneet ja linssit sekä erilaiset suikaleet ja rouheet. Jos vaan maha kestää, niin ne kannattaa ottaa mukaan omaan ruokavalioon.
Lisäksi muutama tarkempi vinkki:
- Pavut ja linssit kannattaa keittää itse, sillä edelleenkin ne tulevat halvemmaksi mitä purkkitavara.
- Kotimaisia ostomarjojakin pystyy syömään, kunhan niiden kanssa syö jotain edullista kausihedelmää. Esimerkiksi banaani ja herukat ovat todella hyvä yhdistelmä.
- Puuroateriat. Kun puuron tekee maitoon ja johonkin täysjyväviljaan sekä syö sen pähkinävoin ja marja-hedelmälisäkkeen kanssa, on se itsessään jo aika täyttävä.
- Kasvisruokapäivät yleensäkin. Kunhan huolehtii, että ruuassa on tarpeeksi rasvaa ja proteiinia, niin se kyllä pitää nälkää. Lautasellinen linssikookoscurrya on aika tukeva ruoka, vaikka sisältääkin pelkästään kasvikunnan tuotteita.
Pyöräilen kaikki alle 5 km matkat vuoden ympäri jos ei ole kaatosade tai ihan pääkallokeli. Lisäksi myös 15-20 km matkoja tulee pyöräiltyä aina jos aika antaa myöten, mm. vapaapäivänä saatan polkea kylään kaverin luo 15 km suuntaansa. Kunto pysyy hyvänä ilmaiseksi ja bensakulut vähäisinä.
Iso purjo ei mene kokonaan keittoon joten pesen ja pätkin loput pakastimeen- tietysti myös vihreän osan.
Sieltä on helppo lisätä seuraavaan soppaan.
Kaikki ruuanloput myös pakkaseen, helppo lämmittää päivinä jolloin ei viitsi muuta tehdä.
Kulahtaneet vaatteet pidän koti/piharytkyinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruokailujen vähentäminen. Moni toimistoihminen pärjää kyllä vaikka 2-3 aterialla päivässä. Ei tarvita välipaloja jotka usein maksavatkin suhteessa paljon. Pätkäpaastoaminen. Lihavia ihmisiä on paljon.
Työnantajan sponssaamat lounasbuffetit kuulemma oikeasti on ihan merkittävä osasyy työikäisten lihomiseen. Kun samaan hintaan saa niin paljon ravintolaruokaa kuin napa vetää ja ruokaan kuuluu yleensä jälkkärikin niin moni ylensyö viitenä päivänä viikossa, vaikka useimmat istuvat tuolissa koko työpäivän ja pärjäisivät kevyellä salaatilla.
Luulisin, että osalla lihominen johtuu siitä, että päivän aikaa syö liian kevyesti, joten illalla helposti mättää nälissään kaksin käsin.
(Monilla työpaikoilla on eväsmeinki).
Shoppaile vaatteesi tise ja zadaa sovelluksista!