Oletko koskaan pelännyt, että sinulla on dementoiva sairaus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alzheimer ei pääsääntöisesti ole perinnöllinen sairaus, vain tietty muoto siitä on perinnöllinen.

Oikealla ravinnolla sen pystyy estämään.

Ei pidä uskoa tähän väittämään.

Isäni söi joka päivä kalaa, marjoja ja ruisleipää. Hiihti ja lenkkeili vielä melkein 80 vuotiaana. Ei juonut eikä ollut koskaan tupakoinut. Eikä ollut ylipainoinen. Silti sairastui dementiaan ja sen jälkeen Alzheimeriin.

Mainitsinkin oikean ravinnon vaikutuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alzheimer ei pääsääntöisesti ole perinnöllinen sairaus, vain tietty muoto siitä on perinnöllinen.

Oikealla ravinnolla sen pystyy estämään.

Ei pidä uskoa tähän väittämään.

Isäni söi joka päivä kalaa, marjoja ja ruisleipää. Hiihti ja lenkkeili vielä melkein 80 vuotiaana. Ei juonut eikä ollut koskaan tupakoinut. Eikä ollut ylipainoinen. Silti sairastui dementiaan ja sen jälkeen Alzheimeriin.

Kyse olikin oikeasta ravinnosta.

Joku ruokauskovainen matkasaarnaaja pilaa taas koko ketjun.

Eräässä vaiheessa olin niin stressaantunut, että oli vaikea puhua, en saanut pikeita äänteitä suustani. Silloin olin aika huolissani. Se meni sitten kuitenkin ohi, ja siitä on jo vuosia, jotemn, joko olen kenenkään huomaamatta edennyt dementian siihen vaiheeseen, jossa ei tajua enää mitään, tai sitten se ei ollut dementiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vanhushoitajana sanoisin, että dementia on armollinen siihen sairastuneelle. Eniten kärsivät omaiset ja hoitajat.

Alzheimer oli kuolemanpelkoiselle äidilleni pelastus. Ei tajunnut lähestyvää kuolemaansa ollenkaan.

Olen tehnyt joitain riskitestejä, joiden mukaan minulla olisi häviävän pieni mahdollisuus saada Alzheimer. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Tarkkailen itseäni.

Aivoterveydelle ovat kuulemma hyväksi uusien taitojen opettelu, esim. kielet tai jokin fyysinen, esim. tanssi. Äitini teki ristikoita, mutta se ei estänyt sairastumista.

Mulla on 23vuotiaana tullut keskivaikea aivovamma tapaturmassa. Vamma ei muuten oireile paitsi joskus väsymyksenä, neuropsykologin testeissä oli hitautta yms. Nyt 35vuotiaana olen alkanut miettimään jos vamma altistaa vanhemmiten dementiaan Alzheimeriin yms.

Suvussani on Alzheimeria, joten pelkään sairastavani. Jemmaan lääkkeitä itsemurhaa varten. Toivottavasti pysyn niin järjissäni, että osaan tehdä sen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidilläni on Alzheimer ja hänen äidillään oli ilmeisesti myös, vaikka sitä ei siihen aikaan osattu diagnosoida. Ja jos elämäntavat ehkäisisivät muistisairauden, äitini ei olisi sairastunut, hän oli aivan mallioppilas aivoterveyden suhteen: ei juonut eikä polttanut, söi kalaa ja kasviksia, pyöräili, harrasti käsitöitä ja ristikoita, hoiti puutarhaa, luki paljon... Hermostun aina, kun unohdan jonkin nimen, ja teen netissä muistitestejä, mutta oikealle muistihoitajalle en haluaisi mennä. Kunpa voisin tehdä jonkinlaisen eutanasiatestamentin siltä varalta, että sairastun itsekin.

Minun äidillä aivan sama juttu! Minkä iässä huomasitte äidin muistin heikkenemisen ja missä iässä sai diagnoosin? Mikä tilanne on nyt?

Olen yrittänyt miettiä, mikä oli kaikkein varhaisin merkki muistisairaudesta. Ehkä joskus viisi-kuusi vuotta sitten, kun äiti oli noin 73-74-vuotias, hän alkoi kertoa samoja juttuja moneen kertaan. Usein hän sanoi lopuksi "ai niin, taisinhan minä sen jo kertoakin". En pitänyt sitä kovin kummallisena, koska en aina itsekään muista, olenko kertonut jonkin asian jollekin ihmiselle vai en. Sen jälkeen äiti oli tekonivelleikkauksessa ja vietin kuukauden hänen luonaan, kun hän toipui leikkauksesta. Silloin hänellä oli vaikeuksia muistaa iltaisin otettava napapiikki ja jouduin muistuttamaan siitä.

Vähitellen samojen juttujen kertominen lisääntyi ja äidillä alkoi olla vaikeuksia myös pankkiasioiden hoitamisessa, tili- ja viitenumerot menivät yhä useammin väärin. Ehdotimme monet kerrat muistihoitajalla käyntiä, mutta äiti kieltäytyi ehdottomasti, emmekä me osanneet häntä pakottaakaan, vaikka jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt. Lopulta keskussairaalan lääkäri lähetti äitini muistitestiin, kun äiti kävi muun syyn takia keskussairaalassa. Sen jälkeen tutkimukset etenivät nopeasti ja diagnoosi saatiin sinä kesänä, kun äiti täytti 76.

Alzheimerin kanssa on nyt eletty vajaa kolme vuotta ja äidin muisti ja toimintakyky ovat heikentyneet nopeasti lääkityksestä huolimatta. Nykyään hän vain makaa sängyssä ja lukee vanhoja lehtiä uudelleen ja uudelleen. Hän syö itse, kun ruoan laittaa eteen, käy wc:ssä itse eikä tarvitse vielä vaippoja. Peseytymiseen ja pukeutumiseen täytyy kehottaa, ja kaikki entiset harrastukset ovat lakanneet kiinnostamasta - käsityöt ovat jääneet eikä pihalla kiinnosta käydä edes katselemassa kukkia. Keskustelu on lähinnä sitä, että äiti toistelee samoja kysymyksiä muutaman minuutin välein. Ihmiset hän vielä tunnistaa, mutta ei muista mikä vuosi tai vuodenaika on.

Vierailija kirjoitti:

Joku ruokauskovainen matkasaarnaaja pilaa taas koko ketjun.

Eräässä vaiheessa olin niin stressaantunut, että oli vaikea puhua, en saanut pikeita äänteitä suustani. Silloin olin aika huolissani. Se meni sitten kuitenkin ohi, ja siitä on jo vuosia, jotemn, joko olen kenenkään huomaamatta edennyt dementian siihen vaiheeseen, jossa ei tajua enää mitään, tai sitten se ei ollut dementiaa.

Turha aliarvioida ruuan vaikutusta. Aivot ei tyhjällä toimi. Eikä sanaristikoilla.

Äitini on aina liikkunut paljon, mutta alaraajan monimurtuman jälkeen liikunta jäi. Nyt selkeitä muistiongelmia, jotka hän kieltää täysin. Pankkiasioita ei kykene enää hoitamaan, eikä esim. opi uusia kulkureittejä. Lääkärissä osaa kuitenkin esittää sen pienen hetken reipasta, eikä kukaan lääkäri ole asiaa vielä huomannut. Ikä 77 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku ruokauskovainen matkasaarnaaja pilaa taas koko ketjun.

Eräässä vaiheessa olin niin stressaantunut, että oli vaikea puhua, en saanut pikeita äänteitä suustani. Silloin olin aika huolissani. Se meni sitten kuitenkin ohi, ja siitä on jo vuosia, jotemn, joko olen kenenkään huomaamatta edennyt dementian siihen vaiheeseen, jossa ei tajua enää mitään, tai sitten se ei ollut dementiaa.

Turha aliarvioida ruuan vaikutusta. Aivot ei tyhjällä toimi. Eikä sanaristikoilla.

Aika monet on tosiaan niin tyhmiä, että luulevat ruuan olevan vain kaloreita. Ehkä heillä se ravinto on niin huonoa, että aivot ei tosiaan toimi.

Vierailija kirjoitti:

Äitini on aina liikkunut paljon, mutta alaraajan monimurtuman jälkeen liikunta jäi. Nyt selkeitä muistiongelmia, jotka hän kieltää täysin. Pankkiasioita ei kykene enää hoitamaan, eikä esim. opi uusia kulkureittejä. Lääkärissä osaa kuitenkin esittää sen pienen hetken reipasta, eikä kukaan lääkäri ole asiaa vielä huomannut. Ikä 77 vuotta.

Tässä vaiheessa olisi erittäin tärkeää saada äiti nopeasti muistitestiin ja aivojen magneettikuvaan keinolla millä hyvänsä, vaikka huijaamalla! Hänellä on selvästikin alkava muistisairaus, ja lääkitys auttaa siihen parhaiten alkuvaiheessa. Nyt on myös aika keskustella hoitotahdosta ja raha-asioista sekä tehdä edunvalvontavaltuutus, sairauden edettyä sitä ei voi enää tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Toivon, että jos minulla ikinä alkaa olla viitteitä alzheimeristä, olisin vielä sen verran järjissäni, että saisin hoidettua itseni pois päiviltä, ennekun järki häviää lopullisesti. Sitä tautia en toivo kenellekään.

Ihan samalla tavalla ajattelen minäkin!

En pelkää, meillä ei ole suvussa taipumusta siihen ja sekä työssä että vapaa-aikana joudun käyttämään päätäni monipuolisesti. Jos sellainen tulee, niin sitten se tulee. Etukäteen on turha pelätä.

Alzheimer ei ole ainoa muistisairaus, vaikka se ilmeisesti parhaiten tunnetaankin. Minun läheiseni sairastui Lewyn kappale -dementiaan (Lewy Body), joka on myös hirveä sairaus. Monia yhteisiä piirteitä Alzheimerin kanssa, mutta myös eroavuuksia, ja syy on eri. Lewy on siinä suhteessa hankalampi, ettei siihen ole mitään hidastavaa lääkitystä, kuten Alzheimeriin, eikä sitä tutkita läheskään niin paljon kuin Alzheimeria.