Kun appivanhemmat odottaa apua koko ajan

Ensin sössivät asioitaan ja sitten pitäisi rynnätä auttamaan. Naurettava firma piti panna pystyyn, siellä juosta auttamassa, se meni nurin ja taas nuristiin apua. Muutettiin ja eikö aiellä ollutkin hometta. Sitä ja tätä kremppaa ja käly pitäisi ottaa meille asumaan jne.

Koko ajan jotain. Ja aina siksi, että ei ole kuunneltu meitä kun on yritetty estää se katastrofi. Ei, se potää päästä väkisin tekemään ja sitten huudetaan apua.

Aivan kypsä tähän. Ihan kuin olisi päättömiä teinejä, eikä aikuisia ihmisiä.

Ja sitten osoitetaan mieltä ”kun ei poika auta”. Missä on pojan oma elämä?