Inhoatko anoppiasi? Vai onko sinulla ihana anoppi? Äänestä, haluan tietää miten tämä keskimäärin menee
Kerro miten koet anoppisi. Haluan tietää miten tämä menee keskimäärin Suomessa. Täällä on usein aloituksia todella ahdistavista anopeista, harvoin ihanista. Itselläni on ollut kaksi anoppia, toisesta pidin paljon, toisen kanssa emme oikein tule toimeen koska mielestäni hän kohtelee poikaansa (eli miestäni) aika ikävällä tavalla.
Kommentit (47)
Laitoin en voi sietää vaikka elämässäni tapahtui sellainen ihanuus että avioeron vuoksi näen tätä lehmää enää vain satunnaisissa tilaisuuksissa. Mitä luksusta!
Toki kohtelen ok muiden edessä mutta en hirveitä tekojaan ja sanojaan koskaan unohda.
Nykyisen miesystävän äiti aika suht ok, en tunne oikeastaan. Emme juuri tapaa ja ei ole niin väliä tällä koska meillä ei ole yhteisiä lapsia niin ei se sillä lailla kuulu edes elämäämme kuten ex-anoppi kuului.
Anoppi on mukava ihminen, mutta tuppautuu ihan liikaa jonka vuoksi hän on alkanut ihmisenäkin ärsyttää enkä nauti enää tapaamisista... Pitäisi nähdä 2-3 krt/vko ja viettää kaikki pyhät ja osa lomareissuistakin yhdessä. Olemme kovin erilaisia, mutta mielellään näkisin häntä esim. kerran kuussa tai kahdessa, bonhan hän mukava ihminen ja mieheni äiti. Mutta tuntikausien pakkovierailut ja -sosialisoiminen esim. työpäivän jälkeen tai useampi vierailu viikossa ovat aivan liikaa.
Anoppi on minua kohtaan ihan mukava, mutta en pidä siitä miten huonosti kohtelee miestäni ja miehen sisaruksia. Osaa olla todella törkeä omia lapsiaan kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei niin aavistustakaan. En ole häntä näiden kahdeksan vuoden aikana kertaakaan nähnyt.
Ihan mielenkiinnosta... miksi et?
Joku muu näköjään vastasi puolestani.
Puolisollani ei ole kovinkaan lämpimät väli vanhempiinsa ja välimatkakin on pitkä.
Olisihan ihan mukavaa nähdä heitä edes joskus.
Pidän anopistani. En vielä voi sanoa hänen olevan ihana, koska ollaan tunnettu melko vähän aikaa. Hän on normaali, työssäkäyvä ihminen jolla on maalaisjärki mukana. Hieman hirvitti suhteen alussa, koska mieheni on ainoa lapsi ja hänen isänsä on kuollut. Mietin, että kuinka kiinni anoppi on pojassaan. Huoli onneksi osoittautui turhaksi ja tulemme hyvin juttuun eikä anoppi puutu miehenkään elämään liiaksi.
Anoppi on kova draama queen. Varsinkin kun mukana on alkoholia. Haastaa riitaa pojan eli mieheni kanssa tahallaan. Nähdään pari kertaa vuodessa mutta neuvoo miten meidän pitäisi elää, vaikka ei edes tiedä miten meillä todellisuudessa menee. Asioista tehdään turhan suuria ja oletetaan että me teemme kaiken niinkuin hekin ovat aina tehneet viimeiset 30 vuotta. Appiukko on symppis ja mukava ihminen.
Anoppini on ihana. Nykyään itse asiassa läheisin ystäväni. Meillä ei ole kuin kymmenen vuotta ikäeroa, eikä se enää tunnu juuri miltään.