Muut naiset kuolaavat miestäni
Olen ollut nyt muutaman vuoden yhdessä miehen kanssa, joka on pitkä, tumma, komea, hyväkroppainen ja miehekäs. Tätä miestä ennen en seurustellut koskaan komeiden miesten kanssa, koska luulin niiden olevan itseään täynnä. Tämä mies on kuitenkin poikkeus, hän ei jotenkin selvästikään ole itse sisäistänyt komeuttaan, vaikka kaikki naiset kuolaavat hänen peräänsä, kun kävelemme esim. kaupungilla. Pitkä hän on ollut aina, mutta hänen pari vuotta sitten kasvattamansa parransänki oli ilmeisesti se, joka saa miehen sitten niin kuumaksi muiden(kin) silmissä, joten koko elämäänsä mies ei ole nauttinut vastaavasta huomiosta kuin nyt.
Vaikka en ole mustasukkaista sorttia, niin minua on alkanut vähän häiritsemään kun jokainen vastaantuleva nainen tuijottaa miestäni, hänen peräänsä katsovat kaikki 20-50-vuotiaat, etenkin nuoret, kauniit naiset. Vaikka itse olemme jo lähes 40-vuotiaita. Mieheni on todella hyvä käytöksinen eikä vilkuile näitä naisia, mutta olen ruvennut miettimään, että minkälaista esim. miehen työpaikalla on, kun jo kadulla mies kerää kaikkien huomion. Mies on sanonut olevansa etäinen työpaikan naisia kohtaan ja uskonkin häntä. Hän sanoo, että kukaan ei ole siellä yrittänyt lähestyä häntä, mutta minun on vaikea uskoa, kun kaikki naiset näyttävät olevan niin hänen peräänsä. Luotan kuitenkin häneen 100 prosenttisesti.
Miten te muut kestätte sen, että muut naiset kuolaavat miestänne? Ja miten teidän miehenne suhtautuu saamaansa huomioon?
Kommentit (167)
Vierailija kirjoitti:
Miehenä on raskasta, kun on kaunis oma vaimo ja lisäksi kuolaavia naisia hyrräämässä ympärillä, kun on puolijulkinen työ. Aina on katseiden kohteina. Olen oppinut arvostamaan kauniin vaimoni luonnetta ja sitä miten rakastankaan häntä. Saan olla onnellinen, että suhde on kestänyt.
Monet ikäiseni lähes 50 v miehet ovat jo niin rapakuntoisia, että tässä erottuu väkisinkin joukosta yhä enemmän. Minua saa katsoa, mutta ei koskea. Olen tullut varovaiseksi. Viihdyn parhaiten vaimoni seurassa. Korostan aina, että miten hyvin minulla menee vaimoni kanssa ja muuta seuraa en kaipaa.
Auttoiko tämä?
Miehenikin arvostaa minua ja vaikuttaa aidosti siltä, ettei ole yhtään kiinnostunut näistä muista naisista. Hän on kuitenkin minusta todella mustasukkainen silloin kun muut miehet tuijottavat minua. Itse en sellaista huomaa, eikä minua muut miehet kiinnosta, mutta hän mm. suutahti Toissapäivänä, kun jotkut nuoremmat miehet olivat kuulemma katsoneet minua ensin takaapäin ja kääntyneet vielä katsomaan edestä ohi kävellessään. Minä en ole suuttunut näistä kuolaavista naisista, koska mieheni ignooraa ne täysin, mutta viime viikkoina se on alkanut häiritsemään, kun kaikki tuijottaa..
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kun mietin itseäni parikymmentä vuotta sitten, niin en muista kuolanneeni nelikymppisiä.. Mietin, että jos mieheni lähtisi kavereidensa kanssa baariin, niin nämä parikymppiset naiset yrittäisivät varmaan pokata hänestä sänkyseuraa.. Mieheni ei ole koskaan harrastanut yhdenyönjuttuja, eikä muutenkaan huolta pettämisestä ole, mutta en vaan tajua sitä, miksi nämä parikymppisetkin himoitsevat lähes isänsä ikäistä miestä..
Ap
Jos mies on tumma, pitkä ja komea niin ei se ikää katso. Sellainen on aina ilmestys.

Hyvä ulkonäkö yhdistettynä karismaan. Ei kai siinä muuta tarvita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä te löydätte näitä miehiä joiden perään kuolataan kun minä olen viimeksi nähnyt miehen jonka laitoin merkille noin 4 vuotta sitten ja silloinkin se oli sellainen parimetrinen Jason Momoa tyylinen ilmestys. Minä en sen jälkeen ole nähnyt miehiä lainkaan, ihan kuin ne olisi hävinneet jonnekin. Mistä te näitä miehiä teette joita muka joku katsoo?
Nämä miehet ovat yleensä julkkiksia. Ainakin tämä mies oli jota kaikki tuijottivat.
Julkkikset nyt ymmärtääkin. Sen verta täytyy nyt takaisin vetää tuota etten 4 vuoteen ole nähnyt miehiä, Seppo Räty tuli tässä kotikulmilla vastaan mielestäni yksi aamu, siinä oli joku urheilutapahtuma alkamassa. Jäiköhän Seppo nyt siihen uskoo, että kuolasin sitä, kun tihrustin että Sepikö se siinä?
Ihmisellä on taipumus suurennella asioita. Kun jotkut katsovat niin kaikki muka katsovat. Miehesi on ihan tavallinen. En ole ikinä nähnyt todella oikeasti komeaa miestä. Näitä maailman "komeimpia" olen nähnyt ja ihan tavallisen näköisiä ovat. Jossain suomalaisessa pikkukaupungissa tummatukkainen voi olla "komea". Maailmalla on "tummia pitkiä komeita miehiä" vaikka kuinka paljon.
-0/5 Huono, toistaa itseään, taas samaa jankkausta, väsynyt
No minulle kävi sama kun mieheni kasvatti vuosien myötä itselleen kun surffarilookin, hänestä kuoriutui tiukan Insinööriookin alta varsinainen Sex and tee cityn Smith Jerrod mikä on sikäli huvittavaa etten ollut itsekään aiemmin tajunnut tätä yhdennäköisyyttä ennenkuin hänen hiuksensa kasvoivat luonnonkiharaan pituuteen.
Todellakin naiset pörrää, siinäpähän pörrää. Ihan minunkin läsnäollessa tuli yksillä festareilla kysymään yksi todella kaunis nuori nainen että ”oletteko te pariskunta” vaihtoi ensin muutaman sanan siinä mieheni kanssa ja sitten kysyi varmistuksen. En koe itsekään mikään seinäruusu olevani ja varmaan mieheni kokee asian välillä päinvastoin, mutta sanoisin että niin kauan kun kyse on järkevästä suhteesta niin mitäpä nuo muiden katseet oikeasti haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehenä on raskasta, kun on kaunis oma vaimo ja lisäksi kuolaavia naisia hyrräämässä ympärillä, kun on puolijulkinen työ. Aina on katseiden kohteina. Olen oppinut arvostamaan kauniin vaimoni luonnetta ja sitä miten rakastankaan häntä. Saan olla onnellinen, että suhde on kestänyt.
Monet ikäiseni lähes 50 v miehet ovat jo niin rapakuntoisia, että tässä erottuu väkisinkin joukosta yhä enemmän. Minua saa katsoa, mutta ei koskea. Olen tullut varovaiseksi. Viihdyn parhaiten vaimoni seurassa. Korostan aina, että miten hyvin minulla menee vaimoni kanssa ja muuta seuraa en kaipaa.
Auttoiko tämä?
Miehenikin arvostaa minua ja vaikuttaa aidosti siltä, ettei ole yhtään kiinnostunut näistä muista naisista. Hän on kuitenkin minusta todella mustasukkainen silloin kun muut miehet tuijottavat minua. Itse en sellaista huomaa, eikä minua muut miehet kiinnosta, mutta hän mm. suutahti Toissapäivänä, kun jotkut nuoremmat miehet olivat kuulemma katsoneet minua ensin takaapäin ja kääntyneet vielä katsomaan edestä ohi kävellessään. Minä en ole suuttunut näistä kuolaavista naisista, koska mieheni ignooraa ne täysin, mutta viime viikkoina se on alkanut häiritsemään, kun kaikki tuijottaa..
Ap
tarkistivat iän naamasta
Vierailija kirjoitti:
Olet itse vaan alkanut vanhentumaan ja reagoit noin. Ei miehesi ole sen kuumempi kuin ennenkään. Toinen vaihtoehto on, että olet sairastumassa mustasukkaisuuteen. Oire jostain henkisestä.
Tätä juuri mietin, että olen kestänyt kuolailut hyvin, koska olen itsekin aina saanut miesten huomiota (olematta lainkaan kiinnostunut näistä muista miehistä). Mutta entäs sitten kun en enää saakkaan, alan olla aika vanha jo.. Tällä hetkellä minua vikittelee töissä noin 10 vuotta nuoremmat kundit ja siksi ihmettelen, miksi mieheni ei muka saisi vastaavaa huomiota sen työpaikalla..
Ap
Pari kertaa olen nähnyt silmiinpistävän komean miehen. Toinen puhui venäjää, toinen oli saksalainen.
Ap, miksi se sinua haittaisi, jos muut naiset flirttailevat ja yrittävät lähestyä miestäsi? Eihän se millään tavalla ole sinun ongelmasi. Jos kerta miehesi on niin ihana, luotettava ja mukava, hän osaa varmasti torjua kohteliaasti nämä yritykset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet itse vaan alkanut vanhentumaan ja reagoit noin. Ei miehesi ole sen kuumempi kuin ennenkään. Toinen vaihtoehto on, että olet sairastumassa mustasukkaisuuteen. Oire jostain henkisestä.
Tätä juuri mietin, että olen kestänyt kuolailut hyvin, koska olen itsekin aina saanut miesten huomiota (olematta lainkaan kiinnostunut näistä muista miehistä). Mutta entäs sitten kun en enää saakkaan, alan olla aika vanha jo.. Tällä hetkellä minua vikittelee töissä noin 10 vuotta nuoremmat kundit ja siksi ihmettelen, miksi mieheni ei muka saisi vastaavaa huomiota sen työpaikalla..
Ap
Oot nuorille miehille "varma tapaus", joka antaa tussua haluamatta parishudetta tai lapsia. Että se siitä huomiosta.
Ap pysy vain normaalissa painossa, nuku, liiku, syö terveellisesti ja elä onnellisena, niin et voi muuttua kovin ruman näköiseksi vanhetessakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mietin itseäni parikymmentä vuotta sitten, niin en muista kuolanneeni nelikymppisiä.. Mietin, että jos mieheni lähtisi kavereidensa kanssa baariin, niin nämä parikymppiset naiset yrittäisivät varmaan pokata hänestä sänkyseuraa.. Mieheni ei ole koskaan harrastanut yhdenyönjuttuja, eikä muutenkaan huolta pettämisestä ole, mutta en vaan tajua sitä, miksi nämä parikymppisetkin himoitsevat lähes isänsä ikäistä miestä..
Ap
Jos mies on tumma, pitkä ja komea niin ei se ikää katso. Sellainen on aina ilmestys.
Eikös näitä ole Afrikka pullollaan? Toisaalta tumman voi löytää myös Forssan raviradan liepeiltä.
Taitaa Ap:n ongelmana olla se, että hänen peräänsä ei kohta enää kuolata, mutta miehensä saa sitäkin enemmän huomiota.
Tulihan se sieltä, eli ajattelet että kun sinuakin vikitellään niin silloin miestäsikin. Sama logiikka kuin pettäjillä on, että kun itse pettää niin varmaan puolisokin ja sitten kytätään mustasukkaisena ja luullaan että toinen on samanlainen kuin itse. Eli sinua imartelee nuoremmilta miehiltä saama huomio ja luulet että miehesi suhtautuu omaan ( oletettuun ) huomioonsa samoin.
sä LUULET vaan.
ei sun ukkos kyllä varmasti ole niin komee mitä väität.
Brad Pitt ei ole tumma ja komea...