Hirveän raskas vkonloppu takana
En jaksaisi ajatellakaan töihin menoa, mutta pakkohan se on. Oli vain sellainenkin työpäivä tuossa kuluneella viikolla, että kotiin tullessa purskahdin itkuun, väsytti mielettömästi ja korviin sattui kaikki se metelissä olo ja päätä särki ym. Eikä edes ollut näitä raskaita asioita, tai toista näistä (puolison mahd vakava sairaus) edes tiedossa silloin.
Ihan kuin olisin jossain kuplassa joka vain vuodesta toiseen venyy ja venyyy ja venyyyy koskaan poksahtamatta, koska pakko vain jaksaa. Väsyttää.
😢
Kommentit (5)
Se on elämää.
Kaikilla on ylämäkiä ja alamäkiä, kaikilla tulee iloa ja onnea ja sitten myös niitä vaikeuksia. Niistä täytyy vain nousta ylös ja jaksaa. Vinkuminen ei auta mihinkään.
Stemppiä. Yritä olla ottamasta töitä mukaan kotiin, ja yritä laittaa aivot narikkaan töissä. Ehkä tulet saamaan lisää virtaa kotiisi. Ja yritä käyttää hyväksi töissä sosiaalista verkostoa.
Ps. Tiedän tunteesi vaikka aivan eri tilanteet ollut. Muinoin töiden jälkeen tyhjässä kodissa oli melkein miehelläkin tippa linssissä. Töissä siviilipainoi pahasti päälle jne.
Oma työuupumus sai alkuunsa, kun pomo ei palkannut tilalle sijaista ja tein kahden ihmiset työt melkeinpä vuoden. Nyt ollaan toipumassa. Pystyin tekemään arkisia asioida vasta puolen vuoden täyslevon jälkeen. Terveydellä ei leikitä. Juttele työterveyslääkärin kanssa.
Kokaiini auttaa.