Mikä on ikä jolloin tajusitte ensimmäistä kertaa olevanne vapaita ja onnellisia?

37. Erosin avopuolisosta yli vuosi sitten ja sitten lähti elämä etenemään parempaan suuntaan. Voitin veikkauksesta rahaa, sain kaikki velat maksettua. Tilillä on rahaa ja elän huoletonta elämää. Vihdoinkin on löytynyt rauha & tasapaino.

Elämä on nyt hyvää, vaikka elän yksin.

38. Olin eronnut parisuhteesta. Väritkin näyttivät kirkkaammilta.

Kun muutin pois kotoa. Minulla oli kotiintuloajat ja äidin piti tietää kaikki asiat vaikka olin jo 18.

Ei vielä, 28v.

Ei mikään, ja 29. Tuntuu että olen ollut helvetissä siitä asti kun minulla on muistoja eli n. 25 vuoden ajan.

Synnyin köyhään perheeseen enkä kouluttautumisesta huolimatta saa töitä. Ei ole varaa tehdä mitään muuta kuin olla kotona neljän seinän sisällä kuin vanki samalla kun elämä lipuu ohi.

Jotain 35-40v. Tuli vapaa olo, ainut et Minusta tuli myös laiska . Kun ei tarvitse miellyttää ketään.

19 kun muutin kotoa.

Olin 38v, kun erosin ahdistavasta 20 vuoden liitosta. Tuosta kaksi vuotta ja elämä on ihanaa lasten kanssa, ja välillä sellainen kiva mieskin käy kyläilemässä.

En ole vapaa enkä onnellinen, eikä minusta koskaan sellaista tule.

27.

Ymmärrän tilanteesi täysin. Rahattomana ja työttömänä on periaatteessa yhteiskunnan vanki. Rahat riittävät juuri ja juuri elämiseen samaan aikaan katsoo kuinka lähipiirissä olevat ihmiset matkustelevat ja menestyvät. :(

Vierailija kirjoitti:

Ei mikään, ja 29. Tuntuu että olen ollut helvetissä siitä asti kun minulla on muistoja eli n. 25 vuoden ajan.

Synnyin köyhään perheeseen enkä kouluttautumisesta huolimatta saa töitä. Ei ole varaa tehdä mitään muuta kuin olla kotona neljän seinän sisällä kuin vanki samalla kun elämä lipuu ohi.

Olin 28 v kun erosin henkisesti ja fyysisesti väkivaltaisesta narsistisesta ja alkoholisoituneesta miehestä, meillä oli monen vuoden suhde ja olin jo pahasti alistettu ja eristäytynyt muusta maailmasta. Mulla kului viikko, kun aloin tajuamaan miten upeaa on kun ei tarvitse pelätä koko ajan. Puolen vuoden päästä olin saanut maksettua velat, jotka mies oli tehnyt ja mäkin uskaltauduin jopa tapailemaan ihmisiä. Ensimmäisen kerran kun joku muu mies kysyi, että haluaisinko nähdä useamminkin meinasin saada sydärin kun takaraivossa kolkutti se, kuinka ex olisi raivostunut. Mutta se tunne kun muisti et "hei, ei tarvitse pelätä enää!" :)

Miten ihanaa oli se kun huomasi, että kaapit on täynnä ruokaa, mikään tarvittava ei ikinä loppunut kesken, jos ostin alkoholia niin se pysyi kaapissa ja eniten se, että mä uskalsin puhua ihmisille ja saatoin jopa vitsailla täysin vieraiden ihmisten kanssa.

Enpä osaisi arvostaa normaalia elämää näin paljon ilman noita vuosia.

14, sanouduin irti vuoroviikkosysteemistä ja asuin läheisemmän ja kodilta tuntuvan vanhempani luona kunnes muutin omilleni 18-vuotiaana.

40. Velaton, lapsi onnistuneesti omillaan, varaa vähentää työntekoa.

35-vuotiaana sain äveriään perinnön, mutta koskaan en ole silti vapaa. Minulla on perheeni, puoliso ja lapsia. Suku velvoittaa perinnön ylläpitämiseen ja jatkamiseen. Ei elämä muuttunut oikeastaan mitenkään, varallisuus vaan lisääntyi.

Itse olen nyt reilusti yli 20- vuotias nainen ja en ole oikeastaan saavuttanut mitään lukion jälkeen. Olen kyllä hakenut opiskelemaan, mutta en ole päässyt. Lukio meni joissakin aineissa heikommin ja korotus ei auttanut paljon. Olen myös ollut joidenkin amisalojen koulutuksessa, mutta eivät ole olleet sellaisia, joissa olisin viihtynyt. Niinpä eräskin jäi pitkän harkinnan jälkeen kesken, kun en nähnyt, että olisin halunnut tehdä niitä töitä. Minulla on aina ollut haave, että opiskelisin enemmän ja senkin vuoksi se, ettei tästä näytä paljon tulevan mitään on ollut pysäyttävä ajatus. Olen itsekin köyhästä perheestä ja vanhemmilla vielä niin paljon velkaa, että maksavat niitä lainojaan varmaan vielä vanhuuteen asti jos edes saavat maksetuksi. Olen nähnyt sen kuinka vaikeaa on pärjätä pienellä palkalla ja äitini oli myös pitkään työtön. Itse olen nyt siinä samassa tilanteessa ja pelkään todella mitä tästä kaikesta edes tulee. Säästöjä minulla on vähän, mutta niihin en oikeastaan voi koskea vaan pitää todellakin säästää jos pystyy. Toisaalta en kaipaa mitään "luksus-elämää". Olen myös todella yksinäinen ihminen, jolla ei ole kavereita. Kiusaamistausta aikoinaan ja sitten muuttoja ja ei ole oikeastaan ketään kaveria jäänyt. Yksin ei tule paljon lähdettyä mihinkään ja sitten ei ainakaan tapaa ketään jos ei lähde ja kierre valmis. Muutenkin minusta on tullut aika arka tutustumaan ihmisiin ja olen liikaakin tottunut olemaan yksin. Toisaalta sekin on vapauttavaa, ettei tarvi esim olla sellaisessa seurassa väkisin jos ei ole mitään samaa yms, mutta kuitenkin se yksinäisyys on välillä todella kamalaa ja tulee sellaisia ajatuksia, ettei minulla ole mitään väliä ja kukaan ei välitä mitään.

Itse olen kuitenkin ihan mukava ihminen muille jos vaan uskaltaisin tutustua ja pystyisin luottamaan. Yleensä en koskaan pääse niin pitkälle ennen kuin se ihminen johon olen vähän tutustunut jo häviää elämästäni. Parisuhteesta joskus haaveilen, mutta en tiedä pystynkö siihen koskaan ja voinko päästää ketään niin lähelle. Välillä tuntuu etten sovi tähän maailmaan ja olen liian heikko ihminen sekä erilainen ja en pärjää niin hyvin kuin pitäisi. Tällä hetkellä voin sanoa, että onnellinen olen välillä jonkun hetken, mutta sellaista onnellista jaksoa ei ole. Vapaa olin ennen kaikkia ikäviä kokemuksia ja silloin, kun ihmisiin luottaminen ja tutustuminen oli vielä helpompaa. Nyt olen aina varuillani ja sellainen suojakuori päällä, joten ymmärrän sen, että omaakin syytä kun olen yksinäinen. Se yksinäisyys, rahattomuus ja tulevaisuuden epävarmuus ovat nyt ne pahimmat asiat. Vanhempien kanssa myös aika etäiset välit ja en voi sillä tavalla luottaa heihin, kun aikoinaan jättivät yksin, kun olisin apua ja tukea tarvinnut. Oikeastaan tämänkään vuoksi tiedän, ettei minulla ole mitään läheisiä ja suku muuten etäinen.

36 vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

Ei mikään, ja 29. Tuntuu että olen ollut helvetissä siitä asti kun minulla on muistoja eli n. 25 vuoden ajan.

Synnyin köyhään perheeseen enkä kouluttautumisesta huolimatta saa töitä. Ei ole varaa tehdä mitään muuta kuin olla kotona neljän seinän sisällä kuin vanki samalla kun elämä lipuu ohi.

Ei se elämä sinne tule sinua hakemaan. Katso mitä voit harrastaa ilmaiseksi tai halvalla.

Mikä on koulutuksesi? Voisitko tehdä vaikka keikkaa siivoten tai muissa hanttitöissä? Niistä saa paitsi elantoa, myös verkostoja ja ihmissuhteita. Palkka ei aina ole ihmeellinen, mutta tietää olevansa tarpeellinen.

Olen ikäisesi naisen äiti ja itsekin vaatimattomasta taustasta. Tyttäreni on akateemisesti koulutettu mutta tekee siivoustyötä yhtä kaikki.

Elämä on omissa käsissämme.

En oikeastaan ikinä. Kerran tuli sellainen oikein voimakas tunne mutta kuin ajatukset laukkasi siihen että minun pitäisi pariutua niin minulle tuli stoppi vapaudesta ja onnellisuudesta.

Yksittäisiä päiviä ja ajanjaksoja, viikoja on ollut että olen todella onnellinen ja iloinen.

Vierailija kirjoitti:

40. Velaton, lapsi onnistuneesti omillaan, varaa vähentää työntekoa.

20 v, ero vaikeasta ihmissuhteesta. Ihan kuin olisi muuttanut kotoa toisen kerran. Elätin enää itseni ja lapseni.

26 v, erosin kirkosta. Avioiduin, mikä teki olosta varman ja turvatun.

Nyt 46 v. Toinen lapsi on täysi-ikäinen. Melkein 30 vuoden punnerrus alkaa olla takana päin. Ensi kesänä ei kotona ole yhtään lasta, ei kiirettä kotitöihin ja ruuanlaittoon.