Lue keskustelun säännöt.
Tarvitsen apua. Pahoinpitelen lastani.
09.09.2019 |
Lapseni ovat vaikeita. Todella hankalia. Yritän parhaani mukaan olla rauhallinen ja järkevä aikuinen, mutta välillä kiehuu pahasti yli ja haluaisin hakata lapseni. Olen näissä tilanteissa karjunut lapsille kurkku suorana ja tukistanut todella kovaa. Tiedän, ettei se ole oikein, mutten voi itselleni mitään.
Haluaisin apua, mutta en tiedä mistä. En halua että lapsista tehdään lastensuojeluilmoitusta ja ruvetaan kaikkiin ikäviin toimiin. Haluan vain itse keskusteluapua ja neuvoja vaikeisiin tilanteisiin.
Mistä saan apua?
Kommentit (45)
Elämä on niin epäreilua. Ei lapsiaan voi valita. Olisi oikeasti mahtavaa, kun kaikki saisivat kerran kokea, miten vauhdikkaita ja kekseliäitä lapset voivat ollakaan. Ei olisi niin helppoa haukkua muita kun omat lapset ovat ujoja helmennyprääjiä. Se kun pelkästään kotiinpääseminen on ihan tolkuton taistelu ja kun ruuat lentävät seinään ja kaikki tavarat revitään hyllyiltä alas...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on kyllä iso ongelma, kun todella monet jättävät hakematta apua lasun pelossa. Lastensuojelu on nykyään mörkö Suomessa, siellä lyödään yli niin pahasti ja nyt ne ovat olleet pinnalla jo useamman vuoden,en ihmettele yhtään että monet pelkäävät hakea apua.
Ap, googleta joitakin anonyymeja chatteja tai palstoja, joissa voisit puhua asioista, jo se voisi auttaa. Kokeile suuttuessasi laskea kymmeneen tai lähde pois tilanteesta jos mahdollista, kokeile purra huulta ja sulje silmät, opiskele meditaatiota tmv. Tai sitten voit hakeutua vihanhallinta kurssille. Miten kauan tätä on jatkunut, minkä ikäisiä lapset ovat? Voi olla, että hekin tarvitsevat keskusteluapua.
Suosittelen lämpimästi Maria Akatemiaa. Itse olin aggressiivinen lapsiani kohtaan ja olen kokenut itse lapsuudessani väkivaltaa. Hävetti kamalasti. Pääsin ensin omille keskusteluajoille ja sitten ryhmään. Upea järjestö. Suutun edelleen lapsille mutta ymmärrän ja hallitsen jo paremmin tunteenpurkauksiani, en ole enää raivon partaalla. Tie on kyllä pitkä, kun on oppinut painamaan omia tunteitaan liian kauan alas niin läikähtäähän se joskus sitten yli. Ongelmana se ettei tunnista ajoissa että on menossa yli.
https://asiakas.kotisivukone.com/files/ttkeskus.palvelee.fi/PDF_muut/AP…
Tässä oikein hyvä paketti vanhemmalle, joka ei pysty hillitsemään itseään. Kyse ei yleensä ole valinnasta vaan tuttu tapa reagoida omilta vanhemmilta opittu.
Traumaterapiakeskuksella on hyviä ryhmiä vanhemmille! Kun opit tunnustamaan omia kipukohtiasi (miksi iskee paniikki kun lapset huutaa —> tuloksena oma itsehillintä pettää kun ”pakko” vaan saada lapset hiljaiseksi)
Oman alueen neuvolapsykologi voi auttaa löytämään keinoja oman vanhemmuuden vahvistamiseen. Kotiapu jos olet vaan rokkipoikki väsynyt ja tarvitset vain edes vähän omaa aikaa.
Tsemppiä sinulle! Yritä ylittää häpeän tunteesi ja hae apua! Olet tärkeä lapsillesi ja koskaan ei ole liian myöhäistä muuttaa suuntaa, pystyt siihen!!! ❤️
Vierailija kirjoitti:
Elämä on niin epäreilua. Ei lapsiaan voi valita. Olisi oikeasti mahtavaa, kun kaikki saisivat kerran kokea, miten vauhdikkaita ja kekseliäitä lapset voivat ollakaan. Ei olisi niin helppoa haukkua muita kun omat lapset ovat ujoja helmennyprääjiä. Se kun pelkästään kotiinpääseminen on ihan tolkuton taistelu ja kun ruuat lentävät seinään ja kaikki tavarat revitään hyllyiltä alas...
Ap
Olen kokenut. Olen myös satuttanut lapsiani. Satunnaisesti, mutta ne kerrat on ihan liikaa. Ei siinä muu auta kuin pilata lasten lapsuus ja mielenterveys tai hankkia apua. Joko lastensuojelun, mielen lujuuden tai muiden apujen kautta.
Ruokaa ei ole pakko syödä, niin ei ne lautaset mihinkään lennä. Kaikki heitetyt tavarat menee takavarikkoon, niin lopulta ei ole tavaroita mitä rikkoa. Jos on nälkäkiukkuisia lapsia, kannattaa kotimatkalle varata aina evästä. Ja jutella! Juttelu auttaa tosi pitkälle, ihan kaikenlaisia kysymyksiä, joihin lapset saa vuodattaa mielikuvituksensa, ilonsa ja murheensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmiannoin ketjun nettipoliisille (tajuat kai että lasten pahoinpitely on rikos) , joten eiköhän se apu suht pian ovellesi ilmesty. Ole hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on niin epäreilua. Ei lapsiaan voi valita. Olisi oikeasti mahtavaa, kun kaikki saisivat kerran kokea, miten vauhdikkaita ja kekseliäitä lapset voivat ollakaan. Ei olisi niin helppoa haukkua muita kun omat lapset ovat ujoja helmennyprääjiä. Se kun pelkästään kotiinpääseminen on ihan tolkuton taistelu ja kun ruuat lentävät seinään ja kaikki tavarat revitään hyllyiltä alas...
Ap
Olen kokenut. Olen myös satuttanut lapsiani. Satunnaisesti, mutta ne kerrat on ihan liikaa. Ei siinä muu auta kuin pilata lasten lapsuus ja mielenterveys tai hankkia apua. Joko lastensuojelun, mielen lujuuden tai muiden apujen kautta.
Ruokaa ei ole pakko syödä, niin ei ne lautaset mihinkään lennä. Kaikki heitetyt tavarat menee takavarikkoon, niin lopulta ei ole tavaroita mitä rikkoa. Jos on nälkäkiukkuisia lapsia, kannattaa kotimatkalle varata aina evästä. Ja jutella! Juttelu auttaa tosi pitkälle, ihan kaikenlaisia kysymyksiä, joihin lapset saa vuodattaa mielikuvituksensa, ilonsa ja murheensa.
Ja toivottavasti et ota noita vinkkejä pahalla. Omista lapsistani yksi on neuropoikkeava, ja elämä on melkoista rumbaa. "Choose your battles" on oikeasti aika toimiva ohjenuora, kunhan muistaa että niitä taisteluita on oikeasti silti käytävä. Mutta välillä saa vain antaa mennä ja olla ottamatta itseensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On olemassa joku "lyömätön linja" miehille, luulisi että antaa naisillekin ohjeet, en tiedä kumpi olet tai onko sillä väliä. Googlaamalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ilmiannoin ketjun nettipoliisille (tajuat kai että lasten pahoinpitely on rikos) , joten eiköhän se apu suht pian ovellesi ilmesty. Ole hyvä.
Oivoi, taitaa nettipoliisilla olla vakavempiakin tutkittavia asioita. Ei sillä että vähättelisin tukkapöllyä, mutta netin maailmassa on yhtä ja toista eikä Suomen poliisilla ole resursseja tällaiseen.
Mutta ihan siis täytyy kyllä sanoa, että hienoa työtä teet sen eteen ettei varmasti kukaan esim. tätä ketjua lukea uskalla sitten varmasti hakea apua edes anonyymisti.
Ap tuo Maria Akatemia on todella kehuttu, sillä siellä pureudutaan omaan lapsuuteen jne. Heillä taitaa olla myös jonkinlainen puhelinlinja, johon voi soittaa anonyymina. Älä jätä hankkimatta apua lasun pelossa, ei tuollaissa paikoissa tukkapöllyn vuoksi lasua tehdä, vaan todella annetaan sitä apua.
Monet täällä jauhaa kuinka AP:n lapset ovat ne jotka tarvitsevat apua. Totta, mutta paras apu on juuri nyt näille lapsille ensisijaisesti se että äiti saa apua ja lopettaa haitalliset toimintamallit. Riippuen lasten iästä myös väliaikainen sijoitus voi olla todella raskas kokemus lapsille ja jättää syvät jäljet vanhemman ja lapsen väliseen suhteeseen ja siten myös itse lapseen. Jos vaihtoehtona on se että äiti saa oikeaa ja ammattitaitoista keskusteluapua ja pystyy löytämään näin keinot hallita tunteensa niin ehdottamasti jälkimmäinen on lasten etu.
Vierailija kirjoitti:
Elämä on niin epäreilua. Ei lapsiaan voi valita. Olisi oikeasti mahtavaa, kun kaikki saisivat kerran kokea, miten vauhdikkaita ja kekseliäitä lapset voivat ollakaan. Ei olisi niin helppoa haukkua muita kun omat lapset ovat ujoja helmennyprääjiä. Se kun pelkästään kotiinpääseminen on ihan tolkuton taistelu ja kun ruuat lentävät seinään ja kaikki tavarat revitään hyllyiltä alas...
Ap
Tuolla sun asenteella ois kyllä ihan oikein että sulta vietäiskin lapset. Vai on muiden lapset "ujoja helmennyprääjiä" jos osaavat käyttäytyä? Jotain tosi pahasti menny sulla pieleen, enkä ihmettele yhtään että lapset oireilee. Missä se isä on? Vai hakkaako sekin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi täältä sai myös asiallisia ja myötätuntoisia viestejä ja oikeaa apua! Kiitos!!! Katson heti tuon Maria Akatemian. On niin paha olo itsellä.
Ap
Joko ap on trolli, tai sitten vaan urpo. Ei kai nyt kukaan pentu sen takia kieroon kasva jos joskus tukistaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet jo oikealla tiellä kun tunnistat asian. Yritä miettiä mikä malli ajaa sinut toimimaan noin. Itse tajusin, että suutuin lapsille ja hermostuin pienestä kun olin nälkäinen! Joten heitin piutpaut hoikkuusihanteelle ja aloin syömään paljon säännöllisemmin (enkä kovin montaa kiloakaan lihonnut) ja myös niitä herkkuja. Ennen olin esim. syöttänyt lapset ensin ja sitten nälkäkiukussa pienikin sottaaminen meni tunteisiin. Samoin lasten pitää syödä säännöllisesti, pelleily alkaa nopeammin kun on nälkäinen.
Myös liian täydellisen elämän tavoittelu teki kiukkuiseksi, piti kaiken olla niin viimeisen päälle, lasten olla kuin kasvatusopin malliesimerkkijä. Kun löysäsin vaatimuksiani, rentouduin.
Yhdestä lapsestani tehtiin lasu täysin ulkopuolisen toimesta eli olin ollut uhkaava lasta kohtaan julkisella paikalla, käytännössä olin huutanut. Silloin oli Vilja-Eerikan tapaus ollut juuri pinnalla, joten ilmeisen herkästi siihen aikaan tehtiin lasuja. Muutaman kerran keskusteltiin jaksamisesta, mutta ei siitä sen enempää tullut, enkä mitään käytännön apua loppujen lopuksi saanut, enkä ilmeisesti tarvinnutkaan.
Vielä välillä saatan edelleen huomata että kiukku nousee, mutta nyt osaan sanoa että mikä ärsyttää ja miksi. Plus nyt voi lähteä purkamaan kiukkua vaikka ulos kun lapset ovat jo isoja.
Ei täällä yksikään vastaaja voi luvata etteikö mitään tapahtuisi. Katteettomia lupauksia. Ihan yhtä hyvin juttu voi mennä niin, että vaikka äiti hakisi itse vapaaehtoisesti apua, sitä apua ei tule vaan sossu katsoo että kiireellinen sijoitus on paras vaihtoehto koska väkivaltaa on jo tapahtunut.
Muistatteko tapauksen missä äiti oli ollut vakavassa onnettomuudessa ja oli fyysisesti heikossa kunnossa pitkään kun toipui leikkauksista yms? Hän haki apua arkeen ihan lastenhoitoon, ja sossut tarjosivat avuksi vain lapsen sijoittamista muualle.
Mulla ei ole lastensuojelua mitään vastaan, mutta paljon tehdään epäloogisia, epäoikeudenmukaisia, ja hätiköityjä päätöksiä.
En osaa sanoa mikä tässä olisi lasten kannalta paras ratkaisu, mutta kukaan ei voi luvata että lapsia ei sijoitettaisi muualle äidin luota.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi täältä sai myös asiallisia ja myötätuntoisia viestejä ja oikeaa apua! Kiitos!!! Katson heti tuon Maria Akatemian. On niin paha olo itsellä.
Ap
Ota yhteyttä heti kun mahdollista. Heillä on puhelinajat ja chatti. Kyllä kaikki järjestyy. Ei ole helppoa hakea apua, syyllisyydentunne on liian suuri, ja se voi estää auvn vastaanottamisen. Mutta teet sen sekä sun että lasten takia. Kaikkea hyvää perheellesi.
Palvelevia puhelimiakin on olemassa. Tuli vaan mieleen, että onko lapsilla neurologisia ongelmia? Eniten pahoinpidellään lapsia, joille myöhemmin tulee neurologinen diagnoosi synnynnäisestä vaikeudesta oppia vaikkapa tiettyjä sääntöjä ja käyttytymisen tapoja. Itsellänikin paloi esikoisen kanssa pinna vähän väliä, kunnes eräänä päivänä tajusin, että en voi olla näin surkea kasvattaja, että en saa lastani tottelemaan mitään. Piakkoin lapselle tulikin diagnoosi dysfasiasta eli vaikeudesta ymmärtää puhuttua kieltä. Kuvien käytön myötä lapsen käytös muuttui täysin.
Ap kuulostaa provoilevan, mutta toki voi olla mahdolllista, että pinna palaa. Siinä tapauksessa ensi hätään kannattaa siirtyä toiseen huoneeseen hetkeksi pois lapsen luota.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän tuon ap:n ahdistuksen. Auttamisjärjestelmästä on tehty tosi ahdistava ja pelottava.
Apua kyllä tarvitsisit ja tässä vaiheessa se saattaisi ehkäistä monta myöhempää pahaa mieltä. Murrosiässä tällaisilla asioilla taipumus kertautua.
Onko sulla rahaa mennä yksityiselle terapeutille itsemaksavana? Tai löytyisikö seurakunnasta keskusteluapua?
Yksityiset tekee myös lasun. Tallinnaan/ulkomaille?
Ettekö te idiootit tajua että fyysinen kuritusväkivalta on RIKOS ja lastensuojelulla on silloin VELVOLLISUUS puuttua siihen, myös poliisilla. Kiireellinen sijoitus on 90% varma. Vai siksikö annattekin näitä typeriä ohjeitanne, että ap lentäisi ansaan?
Tee ite se lasu. Tietävät, että oikeasti haluat apua. Voi olla, että vähäks aikaa menevät muualle asumaan, mutta pääasiahan on se, että pitkällä tähtäimellä tulee hyvä lapsuus ja toimivat aikuiset. Hyvin helposti jatkaa itse aikuisena väkivaltaa, jos on koko lapsuus pahoinpidelty.
Ymmärrän, että on ihan hirveen vaikeeta kohdata se mahdollisuus, että pitää olla lapsista erossa, mutta eihän tuotakaan kukaan kestä. Toivottavasti sulla on joku jonka kanssa jutella.