En enää tiedä mitä tehdä kun mies käyttäytyy näin
Tilanne seuraava: seurustelua takana 9kk. Seurustelu edelleen kuitenkin kuin tapailua, sillä nähdään max. kerran viikossa, joskus voi mennä kaksikin viikkoa.
Miehellä auto ja mulla ei ole, mutta hankinnan alla on, sillä se on tarpeen muussakin elämässä. Välimatkaa n. 25km. Miehellä on koulua sekä sen lisäksi vaihtelevasti joinakin päivinä tai iltoina viikossa töitä. Mulla on pelkästään koulua, eli on iltaisin lähes poikkeuksetta vapaata.
Mies väittää rakastavansa yli kaiken ja kertoo sen usein. Sanoo myös haluavansa nähdä mua usein, mutta sitten kuitenkin lähes joka kerta kun ehdotan näkemistä, niin ei kerkeä tai jostain muusta syystä voi. Peruu myös 3/4 kerrasta tapaamisen tai sitten siirtää sitä. Esim. eilen (sunnuntaina) kysyin, ehtisikö hän nähdä sinä iltana. Ei kuulemma, kun piti päästä sinä iltana ajoissa nukkumaan. Kerkesi kuitenkin käydä kaverinsa kanssa omalta paikkakunnaltaan 25km etäisyydellä toisessa kaupungissa, ja oli kotona samaan aikaan kuin olisi ollut mun luona käydessäänkin. Sanoi kuitenkin, että huomenna (eli tänään, maanantaina) sopisi. No, nyt hän ei sitten tänäänkään ehdi. On metsästämässä ja menee ainakin klo 21 asti. Kysyi että käviskö huomenna. En vastannut mitään.
Alkaa todenteolla turhauttaa. Ollaan keskusteltu tästä niin monesti... viimeksi viime viikonloppuna, jolloin lupasi että kiinnittää tähän jatkossa enemmän huomiota. Välillä olen ihan asiallisesti jutellut ja ilmaissut että ei tunnu kivalta, että jatkuvasti peruu tai siirtää menoja, mutta sitten taas välillä keittänyt yli ja olen sanonut ilkeämmin. Joka kerta lupaa muuttaa tapansa ja sanoo, että haluaa oikeasti nähdä useammin. On kuulemma vaan tottunut tuollaiseen, koska omassa perheessään on ollut asiat noin kun isänsä on niin kiireinen työssään.
Olen ollut ymmärtäväinen. Nyt en meinaa enää jaksaa. Jos hän on mun kanssa sopinut jotain, niin sen voi huoletta perua tai siirtää jonkin muun asian takia. Jos hänellä on vaikkapa kavereidensa kanssa menoa, niin niitä ei koskaan voi siirtää tai joustaa niissä tapaamisissa mun takia. Minä olen aina se, joka joutuu joustamaan, koska no mullahan sitä vapaata aina on. Ymmärrän tämän. Mutta ei se niin mene että mun kanssa tapaamisia voi aina siirrellä ja perua, koska no ”mä nyt kerkeän aina nähdä” (ei ole siis sanonut noin mutta tuolta musta tuntuu). Mäkin kuitenkin näen vaivaakin noiden tapaamisten eteen. Esim. siivoilen ja jos seksiä on luvassa niin suihkussa käymiset ja sheivailut yms. Pikkujuttuja toki vain, mutta ketuttaahan se, jos niitä joutuu sit toistella useampana päivänä kun mies päättää siirrellä niitä tapaamisia.
Nyt, en äsken jaksanut vastata mitään tälle miehelle. Suututtaa ja turhauttaa, kun ei siihen voi yhtään luottaa että toteutuuko sovittu asia x. Eniten suututtaa se, että lupailee että asia muuttuu mutta ei muutu. En tiedä enää mitä sanoa tai tehdä. Pitääkö tässä jo vakavasti harkita suhteesta lähtemistä vai onko asialle tehtävissä enää mitään? Vai teenkö vain kärpäsestä härkäsen ja kiukuttelen turhasta asiasta?
Iältämme olemme molemmat parikymppisiä.
Kommentit (29)
Eiköhän asia ole aika selvä.
Luulee rakastavansa sinua ja teot kertoo ihan muuta. Ei osaa päättää suhdetta sinuun koska pelkää loukkaavansa sinua vaikka jatkuvilla ohareilla loukkaa enemmän.
Ap, älä ehdota tapaamisia. Odota että mies ehdottaa ja tapaaminen todella onnistuu. Sitä ennen elä omaa elämääsi äläkä suunnittele mitään miehen takia. Pääset helpommalla..
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän asia ole aika selvä.
Luulee rakastavansa sinua ja teot kertoo ihan muuta. Ei osaa päättää suhdetta sinuun koska pelkää loukkaavansa sinua vaikka jatkuvilla ohareilla loukkaa enemmän.
En oikein usko tähän. Tai siis, uskon, että ei välttämättä rakasta niin paljoa kuin luulee/väittää rakastavansa, mutta en usko että haluaisi päättää suhdetta. Olen kerran aikaisemmin jo lähtenyt (eri syystä, joka on selvitetty jo ajat sitten) ja mies oli tuolloin aivan rikki. Ei olisi millään halunnut erota. Uhkasi aluksi jopa tekevän itselleen jotain, mutta rauhoittui lopulta. Yritti mua takaisin monta viikkoa sen jälkeen, kunnes lopulta palasin. Ei vissiin olisi kannattanut...
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän asia ole aika selvä.
Luulee rakastavansa sinua ja teot kertoo ihan muuta. Ei osaa päättää suhdetta sinuun koska pelkää loukkaavansa sinua vaikka jatkuvilla ohareilla loukkaa enemmän.
Ei se välttämättä noinkaan ole. Nuorilla vaan usein ilmenee elämässä spontaaneja tilaisuuksia tehdä jotain kavereiden kanssa, ja mielellään sitten lähtee niihin, kun tyttöystävän voi aina nähdä toistekkin. Ei se sitä rakstamista sulje pois.
1, käytä vähintään tuplaehkäisyä. Mieti millaista olisi elää perheenä lapsen kanssa jonka isä käyttäytyy noin luotettavasti? Kuinka usein lapsi pettyisi kun isä ei hakisinkaan viikonlopuksi luokseen vaikka on niin luvannut koska taas kerran kaverit tarjous kivempaa tekemistä. (En jaksa edes uskoa että eläisimme kaikki kolme saman katon alla koska yleensä tuollaiset ominaisuudet lisääntyvät vauvan myötä koska on vaan mukavampaa mennä kavereiden kanssa kaljalle/metsälle ym kuin mennä kotiin kantamaan itkuista vauvaa ja vaihtamaan vaippoja.
2. Jos haluat tulevaisuudessa normaalin parisuhteen ja lapsia niin voit varmaan kuvitella millaista yhteiselämä olisi tuon miehen kanssa. Hänhän on itse tunnustanut että käyttäytyy näin koska hänen lapsuuden kotonakin oltiin näin (selitys miksi hänen ei tarvi edes muuttaa oikeasti käytöstään). Eli jos haaveilet lapsista niin unohda tuo mies. Hän voi paremmin sinkkuna tai löydettyään kynnysmaton puolisoksi hoitamaan lapset ja kodin.
3. Arvostaako mies sinua. Pitkässä parisuhteessa arvostus on tosi tärkeä asia. Minusta mies ei kuulosta arvostavan jos kaikki muu menee sinun edelle.
4. Muuttuuko mies oikeasti. Saattaa muuttua jos halu muttua lähtee aidosti hänestä itsestään. Sinä et voi miestä muuttaa. Ja aina on vaara että stressaavassa tilanteessa palaa entisiin käyttäytymismalleihin vaikka olisi välillä muuttunutkin hetkeksi.
Tsemppiä ap. Taidat itsekin tietää mitä kannattaisi tehdä....
Kiitos kaikille tähän asti vastanneille! Olette aivan oikeassa. Sattuu myöntää itsellenikin, vaikka oikeastaan olen tiedostanut asian jo kauan, mutta selitellyt sitä aina itselleni ja työntänyt pois mielestä...
SellaistaEttä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän asia ole aika selvä.
Luulee rakastavansa sinua ja teot kertoo ihan muuta. Ei osaa päättää suhdetta sinuun koska pelkää loukkaavansa sinua vaikka jatkuvilla ohareilla loukkaa enemmän.En oikein usko tähän. Tai siis, uskon, että ei välttämättä rakasta niin paljoa kuin luulee/väittää rakastavansa, mutta en usko että haluaisi päättää suhdetta. Olen kerran aikaisemmin jo lähtenyt (eri syystä, joka on selvitetty jo ajat sitten) ja mies oli tuolloin aivan rikki. Ei olisi millään halunnut erota. Uhkasi aluksi jopa tekevän itselleen jotain, mutta rauhoittui lopulta. Yritti mua takaisin monta viikkoa sen jälkeen, kunnes lopulta palasin. Ei vissiin olisi kannattanut...
Aa, eli olet yhdessä narsistisen kusipään kanssa? Eksäni oli samanlainen. Tuo itsarilla uhkailu loppuu yleensä siihen kun kysyy että "passaako jos ostan sulle köyden valmiiksi?"
En katselisi tuollaista. Itsemurhalla uhkailu on sitä paitsi jo itsessään niin typerää, että pelkästään se riittäisi mulle.
Mä jätin vastikään mun miesystävän tai lopetin meidän suhteen. Tapailtiin mun lapsilta salaa, mutta se oli kovin vaikeata. Monesti jouduin tuottamaan miehelle pettymyksen, mutta mulla oli aina oikea syy. Sairastuin, lapsille tuli jotakin, joku tuli kylään yms.. Mies ei uskonut syitä todellisiksi ja syyllisti mua. Tulin siihen tulokseen että molempien kannalta on parempi lopettaa. Mä en syyllisty, eikä miehelle tule pahaa mieltä.
Mitä ihmettä? Vastasin nyt miehelle, että en ehdi huomenna päivällä, kun menen tapaamaan sairasta mummiani (menen ihan oikeastikin eli ei tekosyy). Mies sitten kysyi, että no illalla sitten, ja vastasin, että en tiedä.
Nyt mies laittoi, että no okei, hän tulee tänään sitten. Kuulemma lähtivätkin jo pois kyyhkymetsältä, kun eivät ole saaneet mitään.
Pitäisikö mun nyt sitten suostua vai ei? Toisaalta tuntuisi tosi lapselliselta ja ilkeältä nyt kieltäytyä, mutta toisaalta jos suostun niin sitten annan miehen jälleen kerran hyppyyttää itseäni ja hänen muuttaa koko ajan mieltään. En halua olla sellainen ”vaikea tyttöystävä” kuitenkaan, vaikka mieshän tässä on periaatteessa se vaikea.