Lue keskustelun säännöt.
65 vuotta täyttäneet, mitä ajatuksia kuolemasta?
08.09.2019 |
Mitä ajattelette kuolemasta? Toinen kysymys: onko suhtautumisenne kuolemaan nyt erilainen kuin nuorempana? Millä tavalla?
Kommentit (14)
Varmaan aika samantapainen kuin nuorella joka sairastuu... Luonnollisemmin ehkä osaa suhtautua vanhemmalla iällä.
Kun lukee nuorten syövistä ja kaikista mitä nyt sattuukin, niin tuleehan siitä surullinen olo.
Enempi niitä murehtii kuin itseään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ihan vielä 65, mutta ajatus omasta kuolemasta on tuttu.
Välillä, aika useinkin, on olo, että joutaisi täältä jo poiskin. Kaikki on nähty ja koettu. Ei ole isompaa motivaatiota jatkaa elämää.
En pelkää kuolemaa, mutta toivon, ettei se pääse yllättämään. Eli olisin juuri sillä hetkellä luottavaisella mielellä. Minulla kun mielialat heittelevät aika laidasta laitaan.
Olen jo tehnyt monia käytännön asioita kuolemaani silmällä pitäen, esim. lahjoittanut omaisuutta ja tehnyt testamentteja.
Vierailija kirjoitti:
En ole ihan vielä 65, mutta ajatus omasta kuolemasta on tuttu.
Välillä, aika useinkin, on olo, että joutaisi täältä jo poiskin. Kaikki on nähty ja koettu. Ei ole isompaa motivaatiota jatkaa elämää.
En pelkää kuolemaa, mutta toivon, ettei se pääse yllättämään. Eli olisin juuri sillä hetkellä luottavaisella mielellä. Minulla kun mielialat heittelevät aika laidasta laitaan.
Olen jo tehnyt monia käytännön asioita kuolemaani silmällä pitäen, esim. lahjoittanut omaisuutta ja tehnyt testamentteja.
En tiedä varallisuuttasi. Mulla on kuitenkin mielikuva että rikkailla on harvoin tuollaisia ajatuksia. Rikkaalla on eläkkeelläkin kaikki nautinnot kädenulottuvilla. Aina riittää uutta näkemistä ja kokemista kun on vain rahaa. Köyhillä elämän piiri on hyvin suppea ja tulee masentuneita ajatuksia joissa toivotaan kuolemaa. Kyllä sen ymmärtää kun niistä pienistä ilmaisista iloista on vaikea repiä elämäniloa.
En ole vielä 65-vuotias, mutta olen huomannut sekä itsessäni, että muissa vanhenevissa ihmisissä heräämisen omaan kuolevaisuuteen.
Nuoruuteenhan kuuluu olennaisena usko omaan haavoittumattomuuteen (tarkoittaa siis sekä kuolemista, sairastumista ja laukkaantumista). Oman kokemukseni mukaan vasta 50:n ikävuoden jälkeen tajuntaan pääsee ajatus omasta kuolevaisuudesta.
Minua ei kuitenkaan pelota. Kuolema on minulle yhtä luonnollinen asia kuin syntyminen.
Luin kerran, että eri ikäisiltä ihmisiltä kysyttiin, haluavatko nämä elää 100-vuotiaiksi. Nuoremmat poikkeuksetta halusivat, mutta mitä vanhemmilta asiaa kysyttiin, sitä vähemmän tuli kyllä-vastauksia.
Aika aikaansa kutakin:)
Täytän parin kuukauden kuluttua 65v. Kuolema ei huolestuta, enkä myöskään mieti sitä. Olen kyllä valmis lähtemään kun käsky käy, mutta toistaiseksi jatkan elämääni tehden ratkaisuja aivan kuin päiviä olisi vielä vuosia tai jopa reilu vuosikymmen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole ihan vielä 65, mutta koen ettei elämää ole ilman kuolemaa. Se on yhtä luonnollista kuin syntyminenkin. Kuolema ei pelota minua. Tähän ikään mennessä rakkaan menettäminen on opettanut tottumaan ajatukseen, että jokainen lähtee täältä nuorempana tai vanhempana.
Kuoleman kohtaaminen ja siitä puhuminen on innostanut minut myös uudelle uralle, jossa puhun siitä isommalle yleisölle.
Täytin muutama viikko sitten 50v ja teti sen jälkeen iski jonkinlainen kriisi.
Tajusin, ettei tässä ole elinaikaa kuin noin parikymmentä vuotta ja se aika menee uskomattoman nopeasti.
Nuorempi lapsista "vasta" 12v ja luultavasti sen takia, kun muksu vielä suht pieni, ei ole tullut ajateltua, ettei tässä enää mitään nuoria olla.
Lähipiiristä ja tuttujen tuttuja kuollut useampia tässä viiden viimeisen vuoden aikana suunnilleen samanikäisinä, kuin minä nyt. Kaikki kuolemat olleet sydänperäisiä ja tulleet täysin yllättäen. Myös tämä mietityttänyt paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tiedän, että riskit ovat paljon suuremmat kuin vaikka 40 vuotiailla, mutta näillä mennään kun ei ole vaihtoehtoa.
No 65 v on vielä nuorehko. Elinaikaa naisella 20-30v, miehellä 15-20v noin karkeasti arvioiden.
Olen itse saanut nuorimman lapsen 45v iässä ja nyt liki viisikymppisenä pidän hyvää huolta terveydestä ja kehosta, urheilen paljon ja syön terveellisesti, ja toivon eläväni sinne ysikymppiseksi asti. Mutta sitähän ei aina voi tietää. Mullakin vanhempien suvuissa toisessa ollaan aika sairaita mutta eletään 90+ ikään. Toisessa suvussa taas terveempiä mutta silti elinikä sellanen 70-75. Eli epäilen että ikä on myös geeneistä kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytän kohta 70 jalapsenlapseni ovat alakouluaisia. En pelkää kuolemaa, mutta haluaisin elää niin kauan, että he olisivat täysi-ikäisiä.
Olen vähän kontrollifriiki ja ainoa pelkoni on, että kuoleman jälkeen ei olekaan tyhjää, vaan näen kaikki läheisteni mokat enkä pysty niihin puuttumaan.🤣
Olen 69 vuotias leski. Minulla on hyvä työeläke ja leskeneläke.
Harrastan vesijuoksua ja kävelyä. Käyn teattereissa, ulkona syömässä esim. 16.9. Kämp hotelliin syömään, kun veli täyttää 70. Tänään olin syömässä ravintola Rivolissa. Matkustelen muutaman kerran vuodessa ulkomaille. Seuraava matka jo hankittu lokakuun loppuun. Sitten joulumatka Siuntion kylpylään.
Kaikesta tästä huolimatta olen valmis kuolemaan, jos se tapahtuu nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole vielä 65-vuotias, mutta olen huomannut sekä itsessäni, että muissa vanhenevissa ihmisissä heräämisen omaan kuolevaisuuteen.
Nuoruuteenhan kuuluu olennaisena usko omaan haavoittumattomuuteen (tarkoittaa siis sekä kuolemista, sairastumista ja laukkaantumista). Oman kokemukseni mukaan vasta 50:n ikävuoden jälkeen tajuntaan pääsee ajatus omasta kuolevaisuudesta.
Minua ei kuitenkaan pelota. Kuolema on minulle yhtä luonnollinen asia kuin syntyminen.
Luin kerran, että eri ikäisiltä ihmisiltä kysyttiin, haluavatko nämä elää 100-vuotiaiksi. Nuoremmat poikkeuksetta halusivat, mutta mitä vanhemmilta asiaa kysyttiin, sitä vähemmän tuli kyllä-vastauksia.
Aika aikaansa kutakin:)[/quote
Mä täytin 40v ja ensimmäisen kerran mieleen pulpahti ajatus että mäkin kuolen joskus. No en todellakaan hyväksy ajatusta. Mun päähän ei mahdu miten voi hyväksyä kuoleman. Se on väistämätön mutta ei hyväksyttävissä. Mielestäni se kuolenko pitäisi olla itse päätettävissä. Toivon pian keksittävän lääkkeen joka takaa ikuisennuoruuden ja terveyden.
Kuolema tulee aikanaan, mitä siitä mietiskelemään.
Joka päivä on vielä täynnä elämää, niin pitkään kuin voimia riittää.
Ympäriltä iäkkäämpi väki kuolee pois, joten vuosittain kuolema on läsnä useitakin kertoja elämässä.
Omaa lähtöään ei kukaan tiedä,, ja parempi niin.
Mielessä useammin nyt kuin nuorena. Valmis olen, no problem, rauhallisin mielin. Menossa tekemään uurnan itselleni.