Saako joku nainen ihan oikeasti orgasmin vain panemalla?
Ja naisilta tätä nyt siis kysyn. Kun itse en ole koskaan saanut enkä pysty saamaan yhdynnässä enkä kenenkään kanssa. Omin käsin yksin saan ja joskus saanut myös nuolemalla, sekin vaatii kovaa keskittymistä ja oikean kumppanin. Monesti miehiltä saa kuulla, että "kyllä exä ainakin sai joka kerta ja yleensä kaksi kertaa." Yksi ihmetteli miten on mahdollista etten saa vaikka pimppani on ihan märkä. Yksi rynkytti järkyttävällä vauhdilla ja kyseli samalla joko olen tulossa. Yli kolmekymppisiä miehiä kaikki. Onko se sitten tosiaan niin, että muut naiset saavat orgasmin jyystämisellä helposti ja vieläpä monta peräkkäin? Tulee aina olo, että olen miehille jotenkin viallinen kun ihmetellään miksi en tule.
Kommentit (119)
Muutama nainen on sattunut kohdalle jotka saivat panemalla. 17cm todella kova kalu on. Ei sen isompi
Kyllä mun rouva saa yleensä kaksi tai kolme orkkua yhdynnässä .Joskus harvoin saanut neljäkin. Se kyllä vaatii sen ettei koko ajan yhtäsoittoa rynkytä, mutta ei mitään täydellistä katkoakaan saa olla. Nuorempana otti vähän lujille usein, kun piti saada erektio pysymään, eikä saanut itse liian aikaisinkaan tulla. Nyt on jo nuo napit ja renkaat, niin ei tee tiukkaa. Olkapäät vähän väsyy niin,että täytyy asentoa vaihdella
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet haluaa että naiset saavat, mutta naiset tietysti haluavat OIKEASTI saada, miehet ovat typeriä, useimmat.
Hiekkaahiekkaa...kyllä mun kanssa ainakin saavat 😀. Sille ei sit voi mitään, jos sulle osuu kaikki tumpelot ja minuuttimunat 🤣🤣.
Itelläs on hiekkaa ja mikromuna!
Voi kuule, monta orkkua tulee. Ite en aina kyllä laukea. Ja 19/14 mikromuna kyllä on 😊, isompihan se olla vois 😢😢, mutta sillä on koitettava pärjätä. Ja ei, ei se ole kuin yhden naisen käytettävissä, mutta kovin tuo siitä tykkää ja pitää hyvänä. Kiitos ja anteekdi, että meillä hyvää seksiä. Ikävää ettei sulle ole löytynyt sopivaa kumppania 😪.
Se yksi kai saa niiden gambialaisten kanssa, joilla on kaikilla 30 cm varustus. En tiedä vaatiiko koko komppanian vai rykmentin, mutta kysy siltä.
Exvaimon puolesta vastaan. Ei saa mutta jotkut naiset ei halua esileikkiä tai vastaavaa koska ovat siveyden sipuleita joilta ei saa edes kysyä mitä haluaisivat. Jos kysyt niin vastaus on joko mykkäkoulu tai vuoden pihtaus.
Yhdyntäorgasmi vaatii riittävän pitkän esileikin ja sopivan kokoisen kalun miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Yhdyntäorgasmi vaatii riittävän pitkän esileikin ja sopivan kokoisen kalun miehelle.
Ei tarvitse olla pitkä esileikki. Kalu pitää olla riittävän kokoinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdyntäorgasmi vaatii riittävän pitkän esileikin ja sopivan kokoisen kalun miehelle.
Ei tarvitse olla pitkä esileikki. Kalu pitää olla riittävän kokoinen
Eli isompi kuin sulla
Vierailija kirjoitti:
Vaginani on aika tunnoton ja klitoris jossain hyvin syvällä häpyhuulten välissä - en siis saa yhdynnässä kunnon hierontaa klitorikselle. Sääli, koska haluaisin saada yhdyntäorgasmin.
Reilusti ylipainoa?
Miehet vastaavat....vaimon puolesta.
Puoliso laukee 2-3 kertaa panon aikana, mut pelkkä pano ei riitä. Klitta vaatii hyväilyä samaan aikaan, kotta puoliso saa.
Vierailija kirjoitti:
Puoliso laukee 2-3 kertaa panon aikana, mut pelkkä pano ei riitä. Klitta vaatii hyväilyä samaan aikaan, kotta puoliso saa.
Pahoittelen, etten lukenut aloitusta otsikkoa enempää ennen kuin vastasin. Enkä sen paremmin ketjualaan.
En usko että olet mitenkään rikki. Enemmän itselläni on ollut seksikumppanina sellaisia naisia jotka eivät ole yhdynnässä saaneet (ainakaan minun kanssa) orgasmia. Ei se itseäni häirinnyt mitenkään, naisen orgasmit hoidettiin sitten muilla keinoin yhtään arvostelematta tai kummastelematta, kun ei panemalla laukea.
Juuri taas ja jälleen kerran harrastimme penetraatiota, mutta kuten edellä, en pelkällä sillä saanut, Mutta heti jos mies samalla koskettelee hellien klitorista saan isosti tärinän kera.
Oma puolisoni saa yleensä naidessa, paitsi jos antaa säälistä ilman omaa halua. Ei välttämättä tarvita esileikkiäkään, mutta se auttaa paljon. Parhaimmillaan hän on saanut yhdynnän aikana jotain 10-15 orkkua arvioisin. Esileikissä hän voi saada orkun jo heti kun kosken jalkoväliin. Munani on hiukan keskimittaa pienempi, mutta hän on vain niin herkkä. Meillä on nyt avoin suhde, ja tyttöystäväni taas ei saa naidessa. Vaatii pitkän esileikin, jotta hän tulee tai panon jälkeen hieron häntä ainakin 10 min. Olen ajatellut seuraavaksi ottaa jonkun vibran mukaan ja koittaa sitä. Hän on kuitenkin kiihkeä rakastajatar ja hyvä sängyssä.
M53
Näin se on. Kalu tyveä myöten, sitten sisään sisään. Nainen kietoo jalkansa ympärilleni, etten saa vedettyä ulos. Tulee toisinaan viidessä minuutissa.
Vierailija kirjoitti:
Vaginani on aika tunnoton ja klitoris jossain hyvin syvällä häpyhuulten välissä - en siis saa yhdynnässä kunnon hierontaa klitorikselle. Sääli, koska haluaisin saada yhdyntäorgasmin.
Tuossa vois kokeilla jotain alipainepumppua, jolla treenaisit klitoristasi enemman esille. Ensin vain kohtalaisen lämpimällä vedellä suihkutat ja sitten koitat imeä sitä klitorista esille. Eikös niitä klitorisoumppujakin ole. Muutama minutti kerrallaan.

Miksi joku pumppu? Eikö mies muka löydä klittaa??? mites se nainen sen kalun aina löytää!

Tuosta kommentista sain se käsityksen, että kyseisen naisen klitta on poikkeuksellisen syvälle jäänyt, siis joku kehityksessä jäänyt häiriö. Sen seikan korjaamiseksi tuota mietiskelin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaginani on aika tunnoton ja klitoris jossain hyvin syvällä häpyhuulten välissä - en siis saa yhdynnässä kunnon hierontaa klitorikselle. Sääli, koska haluaisin saada yhdyntäorgasmin.
Tuossa vois kokeilla jotain alipainepumppua, jolla treenaisit klitoristasi enemman esille. Ensin vain kohtalaisen lämpimällä vedellä suihkutat ja sitten koitat imeä sitä klitorista esille. Eikös niitä klitorisoumppujakin ole. Muutama minutti kerrallaan.
Miksi joku pumppu? Eikö mies muka löydä klittaa??? mites se nainen sen kalun aina löytää!
Eikös se klitta ole kuin pillun nielurisa, sitä kun koskettelee sopivasti, niin pillu kalun nielaisee.