Jos luopuisimme autosta niin joutuisimme samalla luopumaan melkein kaikista normaalisti lapsiperhe-elämään kuuluvista asioista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja teillä ei ole polkupyöriä?

Sinä ajat lasten kanssa pyörällä lumessa/jäätiköillä?

Todellakin. Oletko kuullut nastarenkaista?

Jatkan vielä, omassa lapsuudessa 80- ja 90-luvulla ei tullut kuuloonkaan, että lapsia olisi kuskattu yhtään mihinkään. Kyllä sitä pyörällä veivattiin kesät talvet. Hevostallillekin oli 15 km matkaa - ei estänyt mitään. 

Se menee niin, että kun autoa ei ole, asuinalue ja elämäntapa valikoituu sen mukaisesti. Sitten kun se auto hankitaan, sillä ajetaan helposti alle kilometrin matkoja kauppaan ja muuta turhaa. 

Me pärjättiin lapsiperheenä ilman autoa ensimmäiset 10 vuotta. Tietenkin asunto oli katsottu sellaisesta paikasta, että siellä pärjää ilman autoa. Mutta kyllä me raskausaikana mietittiin, muutetaanko jonnekin Espooseen ja hankitaan auto, vai pysytäänkö Helsingissä ilman autoa. Valittiin Helsinki ja käytännössä laitettiin asuntoon ne rahat, jotka olisivat muuten menneet autoon. Asunnossahan ne rahat on paremmin turvassa kuin autossa. 

Satunnaisiin ajoihin käytetiin vaihtelevasti CityCarClubia, vuokra-autoa ja taksia. Eikä tuossa vaiheessa hankittu sellaisia harrastuksia, jotka vaatisivat autoa. 

Sitten kun lapsi oli 10 ja meillä vähän parempi taloudellinen tilanne, ostettiin auto. Myöhemmin tuli ostettua vene ja hankittua vuokramökki vuosivuokralla. Auton myötä myös kotimaanmatkailu mahdollistui, aiemmin reissattiin vain ulkomailla. 

Jos on aina tottunut siihen että auto on, niin vaikea siitä on nyrjäyttää aivoja sellaiseen asentoon, että pystyisi ajattelemaan autotonta elämää. Mutta kun sitä autoa ei ole, niin elämä muotoutuu sellaiseksi että ilman autoa pärjää hyvin. Silloin ei vaan ruveta sellaisiin juttuihin, mihin tarvittaisiin jatkuvasti autoa.