Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tyttöystävän ulkonäkö häiritsee

Tyytyjä?
04.09.2019 |

Olen yli kolmekymppinen mies. Olen seurustellut nykyisen naisystäväni kanssa jo useamman vuoden säännöllisen epäsäännöllisesti.

Rakastan häntä, mutta hänen ulkonäkönsä ei miellytä minua. Tulemme toimeen äärimmäisen hyvin ja hänen kanssaan on mukava viettää aikaa. Koen myös, että hän olisi varmasti ihana äiti lapsille, joita myös toivoisin.

Olen yrittänyt kaikkeni, että ymmärtäisin tunteitani ja pääsisin yli moisesta pinnallisesti ongelmasta. Tottakai myös häpeän näitä tunteitani, enkä ikinä haluaisi näitä ajatuksiani hänelle kertoa. Hänen muut ominaisuutensa ovat niin hyviä, että olen jotenkin jämähtänyt nykyiseen tilanteeseen.

En myöskään mahda sille mitään, että haluaisin häntä kauniimman puolison. On minulla sellaisia myöskin aiemmin ollut, mutta näiden naikkosten kanssa suhteet eivät ole vaan toimineet.

Tiedostan että en ole enää nuorikaan mies ja myöskin sen, että nykymaailmassa on suuri riski siihen, että jää lopulta yksineläjäksi ja lapsettomaksi. Nykyään ihmisille on hyvin vaikea muodostaa pitkäkestoista suhdetta.

Kertokaa nyt oikeasti miten te muut, jotka olette "tyytyneet", olette päässeet yli siihen liittyvistä negatiivisista tunteista?

Tiedostan ettei elämässä saa kaikkea mitä haluaa.

Kommentit (269)

Vierailija
181/269 |
05.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Et rakasta, jos ulkonäkö häiritsee noin paljon. 

Saatat olla kiintynyt, jopa välität. Mutta et rakasta.

Pistä suhde tauolle, ja katso miten käy: mene treffeille jonkun, mielestäsi kauniimman, kanssa- jos nautit touhusta etkä kaipaa sen aikana tyttistäsi, homma on sillä selvä. 

Älä itke sitten, kun ruma tyttiksesi löytää tauon aikana uuden rakkaan eikä halua sinua takaisin.

Vierailija
182/269 |
05.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko kuvaa siitä rumiluksesta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
183/269 |
05.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin kallistuisin sille kannalle, ettei ap nyt kummoisestikaan tyttöystäväänsä rakasta. Kun toista ihmistä rakastaa, hän alkaa näyttää omiin silmiin kauniilta (tai komealta). Ja kun pitkään ollaan yhdessä niin että ajan hammas alkaa puolisossa näkyä, niin ei hän silti rumaksi muutu. Omaa rakasta katsoo lempein silmin, kasvanut vatsakumpu ja orastava kalju ei haittaa mitään. Siinä omassa rakkaassaan näkee silti sen nuoren miehen johon aikanaan rakastui.

Niin. On vaan hellyttävää huomata että oma rakas mies alkaa pikkuisen kaljuuntua tms.

Tietysti vaikka kuinka rakastaisi, ei Kati Outista näe Jennifer Lawrencena. Mutta sillä ei ole väliä. Minä esimerkiksi en ole mikään kaunotar eikä mieheni minua sellaisena näe, koska ei elä denialissa. Mutta rumakin ihminen voi olla viehättävä ja haluttava rakastavissa silmissä.

Samoin katsoa tyttöystävän silmien nurkissa ja otsalle ilmestyneitä pieniä ryppyjä. On armollisempaa kun ei ole isoa ikäeroa ja toinen jakaa saman kokemuksen vanhenemisesta.

Vierailija
184/269 |
05.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mikäli aloitus ei ole provo, ihmettelen miksi mennä yhteen ihmisen kanssa joka ei ulkoisesti miellytä. Mikäli noin paljon ulkonäkö häiritsee. Yleensä ihastumme kokonaisvaltaisesti alussa, myöhemmin niihin piirteisiin mitä persoonallisuus tuo mukanaan. Ap mainitsee olleensa jo jonkin aikaa tuon naisen kanssa. Kyllä tämä nyt kuulostaa siltä että etsitään vihreämpää ruohoa aidan toiselta puolen. Me ollaan kaikki kokonaisuuksia ja kaunis kuori kun ei ole tae kauniista sielusta. Ja sama toisinpäin. Ristiriitaisia juttuja aloituksessa, siispä kallistun naisen kirjoittamaan provoon!

Vierailija
185/269 |
05.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Trollinvainunnutnenä kirjoitti:

Ei mies jaksaisi jaaritella noin pitkään kuin teksti oli.

Vierailija
186/269 |
05.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Liberaaliutilitarismin mukaan on olemassa korkeampia ja matalampia nautintoja. Korkeampiin nautintoihin kuuluvat henkiset nautinnot ja matalampiin nautintoihin esimerkiksi aistinautinnot. 

Tilanteessasi selkeästi ovat vastakkain kaksi arvoa: esteettisyys ja rakkaus/kiintymys. Näistä esteettisyys on aistinautinto ja rakkaus taas henkinen nautinto. Niinpä liberaaliutilitarismin mukaan voimme päätellä rakkauden olevan tärkeämpää kuin koetun esteettisyyden, eli sinun ei tulisi jättää tyttöystävääsi vain, koska hänen ulkonäkönsä ei miellytä sinua.

T. Lukion tokaluokkalinen, jonka filosofian kakkoskurssin opettaja yllytti vastaamaan tähän

Mä en vaan voi itselle mitään. Jos olisin ottanut ruman vaimon tuskin enää katsoisin sitä himoiten. Eikä ole tarvinnut juosta vieraissa koskaan. Ikää sille on tullut mutta säilynyt hyvänä silti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
187/269 |
05.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Saat sen minkä ansaitset.Käyppä vilkaisemassa peiliin.

Vierailija
188/269 |

Tästä syystä olen sinkku.En jaksaisi katsella päivästä toiseen jotain vtun susirumaa pienimunaista tyhmää jurpoja, joita 90% miehistä on.Siksi minulla on komea toyboy, jonka soitan tarvittaessa paikalle ja viskaan ulos, kun on tehnyt tehtävänsä, älykkäitä ja fiksuja naispuolisia ystäviä, joiden kanssa vietän muuten aikaa ja joilta saan tarvittaessa apua ja joita tarvittaessa autan ja koira ja kissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
189/269 |
05.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mieheni jätti minut ulkonäköni vuoksi. Hän kertoi rehellisesti etsivänsä laadukkaamman näköistä naista. Ehdimme olla kuusi vuotta yhdessä kun hän ilmoitti löytäneensä toisen ja kertoi tosiaan ulkonäköni olevan syy eroon.

Olen ollut siitä lähtien yksin ja exäni perusti perheen tämän uuden mainosmallina töitä tekevän nuoren naisen kanssa.

Vaikea olla katkeroitumatta.

Vierailija
190/269 |
05.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pistäpä se tyttöystäväsi puhelinnumero tähän, niin juttelen hänen kanssaan asiasta.

m31

Ap, ei se sun muija siitä enää kaunistu, tyydyy siihen. Toisaalta sun näkökykysi varmasti huononee ajan oloon. Sitten vaan pistät paljaalla menemään että töttöröö !! 

Vuoden päästä teillä jo onkin ruma lapsi, johon satsaatte koko elämän tarmonne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
191/269 |
05.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kai kukaan nyt tyttöystävänsä ulkonäköä ala häpeämään vuosien jälkeen, jos alussa on kelvannut. Ennemmin luonne voi alkaa käydä hermoille, kun on pitkään seurusteltu.

Vierailija
192/269 |
05.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko sulla rocd eli relationship ocd? Onko tai onko ollut muita pakko-oireisen häiriön muotoja tai ahdistuneisuushäiriötä?

Googlaapa tää rocd.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
193/269 |
05.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rehellisyys kirjoitti:

Mieheni jätti minut ulkonäköni vuoksi. Hän kertoi rehellisesti etsivänsä laadukkaamman näköistä naista. Ehdimme olla kuusi vuotta yhdessä kun hän ilmoitti löytäneensä toisen ja kertoi tosiaan ulkonäköni olevan syy eroon.

Olen ollut siitä lähtien yksin ja exäni perusti perheen tämän uuden mainosmallina töitä tekevän nuoren naisen kanssa.

Vaikea olla katkeroitumatta.

Näin se vaan on! Ulkonäkö merkitsee miehille yllättävän paljon. Exäni ilmoitti myös haluavansa erota ulkonäköni takia. Hän oli löytänyt huomattavasti kauniimman naisen. Minä tavallisen näköinen nainen jäin yksin. Olen tapaillut miehiä, mutta ulkonäköni ei tunnu riittävän. En näytä siltä, että miehet kääntyisivät kadulla katsomaan.

Vierailija
194/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Molemmille teille on parempi että eroatte. Jos ei naama miellytä, niin ei se siitä vuosien mittaan paremmaksi muutu. Mutta kannataa myös miettiä, mitä elämältä haluat ja onko arvot kunnossa.

Mitä näet kun katsot peiliin? Onko komea ja edustava? Vai pitäisikö vaihtaa paremman näköiseen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
195/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua häiritsi mieheni ulkonäkö suhteen alussa aika kauankin. En erityisemmin pitänyt hänen ulkonäöstään enkä kokenut häntä fyysisesti kovin viehättäväksi. Vähitellen vuosien myötä se muuttui, vaikka edelleenkään en mitenkään voi sanoa häntä komeaksi tai viehättäväksi. Hänen luonteensa on kuitenkin mahtava, hänen älykkyytensä on seksikästä ja lisäksi hän saa minut nauramaan. Hänessä on paljon ihania yksityiskohtia, kuten kauniit kädet, kaunis iho, mukava kävelytyyli jne. Nyt vanhemmiten en myöskään enää jaksa olla niin pinnallinen, että välittäisin ulkonäöstä. 

Minun onkin ollut vaikea ymmärtää, miksi niin paljon puhutaan kemiasta tai fyysisestä viehättävyydestä. Itsestä tuntuu, että meillä suhteen kulmakivi on ollut ystävyys, yhteiset arvot ja kumppanuus. En ole helposti syttyvä ihminen muutenkaan, enkä oikein koskaan törmää ihmiseen, jonka ulkonäkö viehättäisi erityisen paljon. 

Ehkä ap:n kannattaa erota, jos hän kokee ulkonäön tärkeäksi. Jos sillä ei ole väliä, eoäviehättävyyden kyllä pystyy sietämään ja siitä voi päästä ylitse. 

Koen myös näin omasta miehestäni. Hän ei ole mikään komistus ja lisäksi aika paljon vanhempi minua. En kuitenkaan yleensä rakastu kaikkein komeimpiin miehiin, toki heitä voin katsella sillä silmällä. Mutta aina kun olen oikeasti rakastunut niin mies ei ole mikään erityisen komea ollut. Tosin komea minun silmissäni, niinhän siinä käy kun rakastaa toista.

Mutta luulen että tässä asiassa miehet ja naiset eroaa toisistaan. Miehille ulkonäkö on tärkeämpää, koska miehet on visuaalisempia. Ja toki tämä on yksilöllistä, mutta väitän että sukupuolella on iso merkitys. Ap:na kyllä miettisin eroa, koska jos ulkonäkö ei miellytä et luultavasti rakasta oikeasti. Mieheni joskus sanoi hienosti ”jokainen rakastunut mies rakastaa maailman kauneinta naista”.

Tartun tähän iän ikuiseen "miehet ovat visuaalisempia" -hokemaan. En ole ikinä pitänyt tätä kovin uskottavana. Jos miehet olisivat visuaalisempia, miksi he eivät ole innokkaampia sisustajia? Miksi he ostelevat naisia vähemmän vaatteita? Miksi keskivertomies ei edes muista, että minkä värinen paita sinulla oli eilen päällä?

Väittäisin kyllä, että naiset ovat visuaalisempia, jos pitää kärjistää.

Tietysti tartut eikä ole sinusta uskottava hokema, koska et vain ymmärrä mitään asiasta.

Kyse on lisääntymisestä jalajin jatkumisesta.

Se on ihmiselukan määräävin vietti siinä missä millä tahansa muulla elukalla.

Olisi fiksua perustella väitteensä. Miksei tämä "mies on visuaalisempi" -väite näy missään muussa kuin siinä, että miehet pitävät hyvännäköisistä naisista? Naiset taas ovat keskimäärin enemmän kiinnostuneista visuaalisuutta vaativista asioista.

Mitä kohtaa et ymmärtänyt?

Mitä tekemistä vaatteilla on lisäääntymisen kanssa? Sitä, että naaras saa uroksen huomion?

Mitä tekemistä sisustuksella on lajin säilymisen kannalta? Sitä, ettäpesä on mukava emälle ja poikasille.

Tietysti uros etsii itselleen lisääntymiskykyistä ja tervettä naarasta, ihan jälkeläisten takia.

Siksi miehet ovat visuaalisia, se nimittäin perustuu näköhavaintoon.

Siksi miehiä ei kiinnosta kukkaruukun tai tapetin väri. Eikä vaatteetkaan naisella kuin kiihottimena.

Jostapaat miehen, jota kiinnostaa rytkyt ja tapetit, on hän todennäköisesti homo.

Huonoa lisääntymisen ja lajin jatkuvuuden kannalta.

Puhutaan parisuhteista eli lopulta lisääntymisestä, ei sen kannalta jonninjoutavista "kivoista jutuista".

Vierailija
196/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Musta toi aloitus oli tosi sympaattinen. Jätkä on selvästi miettinyt tätä asiaa itsekseen ja osaa myös itsereflektoida omaa ajatusmaailmaansa hyvin. Eikä aloituksessa tullut esille, että mies jotenkin vihaisi tyttöystäväänsä ( tai millään tavalla haukkunut häntä, kuten usein tämän palstan aloituksissa). Jossakin vaiheessa suhdetta toisen ulkonäkö voi todellakin jäädä vaivaamaan liiaksi, ja silloin on mietittävä, kuinka jatketaan tästä eteenpäin. Tsemppiä sulle, toivottavasti asia ratkeaa. ☺️

Vierailija
197/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinkkuna 10 vuotta kirjoitti:

Rehellisyys kirjoitti:

Mieheni jätti minut ulkonäköni vuoksi. Hän kertoi rehellisesti etsivänsä laadukkaamman näköistä naista. Ehdimme olla kuusi vuotta yhdessä kun hän ilmoitti löytäneensä toisen ja kertoi tosiaan ulkonäköni olevan syy eroon.

Olen ollut siitä lähtien yksin ja exäni perusti perheen tämän uuden mainosmallina töitä tekevän nuoren naisen kanssa.

Vaikea olla katkeroitumatta.

Näin se vaan on! Ulkonäkö merkitsee miehille yllättävän paljon. Exäni ilmoitti myös haluavansa erota ulkonäköni takia. Hän oli löytänyt huomattavasti kauniimman naisen. Minä tavallisen näköinen nainen jäin yksin. Olen tapaillut miehiä, mutta ulkonäköni ei tunnu riittävän. En näytä siltä, että miehet kääntyisivät kadulla katsomaan.

Niin, sinä voit sentään lohduttautua ajatuksella, että olet joskus kelvannut ja saanut kokea rakkauden. Useiden miesten ulkonäkö on sellainen, että eivät koskaan kelpaa edes tapailusuhteeseen.

Vierailija
198/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Liberaaliutilitarismin mukaan on olemassa korkeampia ja matalampia nautintoja. Korkeampiin nautintoihin kuuluvat henkiset nautinnot ja matalampiin nautintoihin esimerkiksi aistinautinnot. 

Tilanteessasi selkeästi ovat vastakkain kaksi arvoa: esteettisyys ja rakkaus/kiintymys. Näistä esteettisyys on aistinautinto ja rakkaus taas henkinen nautinto. Niinpä liberaaliutilitarismin mukaan voimme päätellä rakkauden olevan tärkeämpää kuin koetun esteettisyyden, eli sinun ei tulisi jättää tyttöystävääsi vain, koska hänen ulkonäkönsä ei miellytä sinua.

T. Lukion tokaluokkalinen, jonka filosofian kakkoskurssin opettaja yllytti vastaamaan tähän

Öhöm, utilitarismin (klassisen, Bentham) pointti nimenomaan on se, että ratkaisusta seuraa mahdollisimman paljon hyötyä/hyvää mahdollisimman monelle. Utilitarismi ei tee jakoa erilaisten nautintojen välillä, koska nämä kaikki ovat samanarvoisia. Sitten päästäänkin Utilitarismin ongelmaan, että kuinka huötyä/onnellisuutta voidaan laskea? Jos erosta seuraisi enemmän hyötyä molemmille niin kyllä se silloin voisi olla oikein. Terveisin: Filosofian ja psykologian opettaja, Tampereelta.

Vierailija
199/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rehellisyys kirjoitti:

Mieheni jätti minut ulkonäköni vuoksi. Hän kertoi rehellisesti etsivänsä laadukkaamman näköistä naista. Ehdimme olla kuusi vuotta yhdessä kun hän ilmoitti löytäneensä toisen ja kertoi tosiaan ulkonäköni olevan syy eroon.

Olen ollut siitä lähtien yksin ja exäni perusti perheen tämän uuden mainosmallina töitä tekevän nuoren naisen kanssa.

Vaikea olla katkeroitumatta.

Todennäköisesti parasta mitä sinulle voi tapahtua kun pääsit eroon tuollaisesta m......sta

Vierailija
200/269 |
06.09.2019 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinkkuna 10 vuotta kirjoitti:

Rehellisyys kirjoitti:

Mieheni jätti minut ulkonäköni vuoksi. Hän kertoi rehellisesti etsivänsä laadukkaamman näköistä naista. Ehdimme olla kuusi vuotta yhdessä kun hän ilmoitti löytäneensä toisen ja kertoi tosiaan ulkonäköni olevan syy eroon.

Olen ollut siitä lähtien yksin ja exäni perusti perheen tämän uuden mainosmallina töitä tekevän nuoren naisen kanssa.

Vaikea olla katkeroitumatta.

Näin se vaan on! Ulkonäkö merkitsee miehille yllättävän paljon. Exäni ilmoitti myös haluavansa erota ulkonäköni takia. Hän oli löytänyt huomattavasti kauniimman naisen. Minä tavallisen näköinen nainen jäin yksin. Olen tapaillut miehiä, mutta ulkonäköni ei tunnu riittävän. En näytä siltä, että miehet kääntyisivät kadulla katsomaan.

Mä en just tuosta syystä viitsi laittautua kun en saisi asioida rauhassa (ilman katseita) missään kaupassa. Joskus se on ihan oikeasti siunaus olla tavallinen tai jopa ruma mitä itsekin tunnun olevan meikittä. Toisaalta, miksi vaivautuisin hurmaamaan jonkun pelkän kuoren avulla? Tuntuu jotenkin hirmu teennäiseltä :P